Lue keskustelun säännöt.
Voiko lapsuus olla hyvä vaikka olisi asunut ja kasvanut alkoholistien ympäröimänä? Voiko lapsuuttaan pitää siitä huolimatta hyvänä?
23.09.2022 |
Valehteleeko mieli kun tunnen huonoa omatuntoa, jos vain ajattelen, että lapsuuteni oli huono. Ei se ollut, kokonaan.
Oli siellä rakkautta, huolenpitoa ja ihan hauskoja reissuja. Vastapainoksi sitten hylkäämistä, kännissä sekoilua, vieraita miehiä ja väkivaltaisia arvaamattomia tilanteita viikottain suunnilleen.
Kun oltiin äidin luona, joi ja lähti baariin. Sekoili oikein kunnolla. Kun menimme isän luo kylään, työnsi ruuan uuniin ja lähti baariin. Tuli takaisin ottamaan uunista ruoan pois ja antoi ruokaa, lähti takaisin baariin.
Iltapalalla sama homma. Ruokaa ja herkkuja oli ainakin aina, sekä telkkari.
En kuitenkaan koe, että lapsuuteni oli jotenkin täysin huono. Kyllä sain läheisyyttä ja minulle kerrotiin, että rakastetaan ja yöllä suukko poskelle.
Sitten vaan pärjättiin. Onko siis tuollainen ok vai suojeleeko mieli? Minä olen nyt aikuisena ihminen, jolla on töitä on, olen itsekin alkoholisti (ei lapsia) ja yksinäinen, huonolla itsetunnolla varustettu suht nuori nainen, jolla suhteet menneet päin helvettiä suunnilleen.
Kommentit (23)
Itsekin ajattelen lapsuuteni olleen osittain hyvä. Kummallakin vanhemmalla alkoholiongelma ja kotona oli väkivaltaa heidän välillään sekä meitä lapsia kohtaan. Lapsuudessa oli kuitenkin paljon hyvää, harrastuksia, leirejä, kavereita, synttäreitä, ihania sukulaisia, lemmikkejä...
Itselleni ei ole päihdeongelmaa muodostunut ja pärjään elämässä muutenkin ihan hyvin, eli kai tuossa joku totuudensiemenkin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vain raivoraittiina seinän nurkkaan koko perheen voimin tuijottaneet ovat eläneet hyvän lapsuuden.
Näin me täällä vasemmistossa näistä asioista ajatellaan.
Sulla on varmaan osittain geneettinen perimä alkoholismiin molemmilta vanhemmiltasi. Toisaalta on kuitenkin ollut rakkautta ja läheisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Itsekin ajattelen lapsuuteni olleen osittain hyvä. Kummallakin vanhemmalla alkoholiongelma ja kotona oli väkivaltaa heidän välillään sekä meitä lapsia kohtaan. Lapsuudessa oli kuitenkin paljon hyvää, harrastuksia, leirejä, kavereita, synttäreitä, ihania sukulaisia, lemmikkejä...
Itselleni ei ole päihdeongelmaa muodostunut ja pärjään elämässä muutenkin ihan hyvin, eli kai tuossa joku totuudensiemenkin on.
Juu meilläkin oli paljon kaikkea hauskaa. Käytiin kylpylöissä välillä, oli ihana lemmikki ja synttäreitä jne. Äiti kovasti ajatteli meitä lapsiakin vaikka hän olikin masentunut ja aika ailahtelevainen luonne. Oli kaikkea hurjaa, pimeää puolta mutta muistan kyllä, että yritti sairautensa kanssa silti parhaansa - ja yrittää edelleen.
Isäkin vei reissun päälle ja tuli mukaan tärkeisiin juhliin yleensä. Hänkin masentunut ja paljon elämässään vastoinkäymisiä kokenut. Edelleen juo hänkin mutta tulee taas juhlimaan tärkeitä juhlia.
Ap
Itse huomaan välillä ajattelevani, ettei minun pitäisi valittaa, kun toisilla on ollut vielä huonommin asiat. Että mulla on ollut "vaan" perheväkivaltaa ja toisen vanhemman alkoholismi. Ruokaa on kuitenkin aina ollut ja puhtaat vaatteet.
Minusta osa voi olla hyvinkin mielen yritystä suojella, mutta toisaalta kertoo myös paljon omasta asenteestaan, että pystyy löytämään myös niitä hyviä hetkiä. Tai myöntämään, että hyvääkin on ollut paljon. Nehän varmasti osaltaan auttaa pitämään ihmistä "järjissään".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen huomannut, että usein se menee niin, että alkoholisti-isän tytär hankkii aikuisena itselleen alkoholistipuolison ja että alkoholisti-isien tyttärillä on siinä mielessä huono itsetunto, että he ajattelevat, etteivät he kelpaa kunnollisille miehille, vaan heidän kuuluu tyytyä huonoon mieheen.
Lapsuutesi oli p..r see stä!
Isäs oli j.uoppo.
Äitis oli hu.ma.lassa kun sua teki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Christiiina kirjoitti:
Mä olen huomannut, että usein se menee niin, että alkoholisti-isän tytär hankkii aikuisena itselleen alkoholistipuolison ja että alkoholisti-isien tyttärillä on siinä mielessä huono itsetunto, että he ajattelevat, etteivät he kelpaa kunnollisille miehille, vaan heidän kuuluu tyytyä huonoon mieheen.
No joo, ehkä tämä on normaalia ihmisille, jotka ovat eläneet alkoholistien kanssa. Minullekin.
Itsellä ollut parisuhteet sellaisia, joissa mies on alkoholisti. Yleensä väkivaltainen ja minua arvostamaton. En ole tahallani niihin suhteisiin joutunut mutta kai olen vain tyytynyt johonkin vaikka alitajunta varoittaisikin.
Olen sitten elänyt tuollaisten ilmiöiden kanssa ja eronnut kun en ole enää jaksanut. Yleensä miehet olleet minua reilusti vanhempia. Ikäiseni eivät ole koskaan kiinnostaneet tarpeeksi.
Nykyään en enää edes halua suhteita, en seksiä enkä muutakaan. Olen mielummin yksin ja joskus käyn vaikka kaljalla jonkun vanhan kaverin kanssa.
Ap
Kyllä minäkin ajattelen että minulla oli lapsuudessa myös hyviä hetkiä mutta on minulla siitä huolimatta ihan diagnosoituja traumaoireita niistä huonoista hetkistä. Eivät sulje toisiaan pois. Huono itsetunto ja vaikeudet muodostaa hyviä ihmissuhteita voivat johtua niiden huonojen hetkien aiheuttamista traumoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaan myös olevani erittäin kriittinen itseäni kohtaan. Suoritan opintojani, niin, että tähtään parhaaseen numeroon. Silti alisuoriudun siinä mielessä, etten usko, että pärjäisin korkeakoulussa, sillä olen liian osaamaton ja väsynyt sinne. Jos vaikka suoritankin asioita niin, että olen ihan huippu arvosanat saanut niin en usko kuitenkaan osaavani mitään ja kaikki on pelkkää tuuria. Ihmisenä olen suurimmaksi osaksi osaamaton tyhjäpää. Tähän ei ole auttanut vuosien varrella yhä vain hyvin suoritetut työt jne. Ei palkankorotukset, ei hyvät työtodistukset. Sisällä on tunne, etten osaa ja vain olosuhteiden vuoksi missä milloinkin, minulla on käynyt vain hyvä tuuri ja häpeän itseäni.
Ap
No voiko lapsuus olla hyvä, vaikka vanhempien kasvatusmetodeihin kuului ruumiillinen kuritus vyöllä murrosiän kynnykselle saakka (ei muuta väkivaltaa)? kyselee 30v nainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei voi olla hyvä. Olet nyt sitten itsekin alkoholisoitunut.
Vierailija kirjoitti:
No voiko lapsuus olla hyvä, vaikka vanhempien kasvatusmetodeihin kuului ruumiillinen kuritus vyöllä murrosiän kynnykselle saakka (ei muuta väkivaltaa)? kyselee 30v nainen
Ja ei myöskään alkoholismia ollut meillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No voiko lapsuus olla hyvä, vaikka vanhempien kasvatusmetodeihin kuului ruumiillinen kuritus vyöllä murrosiän kynnykselle saakka (ei muuta väkivaltaa)? kyselee 30v nainen
Ei.
Vierailija kirjoitti:
No voiko lapsuus olla hyvä, vaikka vanhempien kasvatusmetodeihin kuului ruumiillinen kuritus vyöllä murrosiän kynnykselle saakka (ei muuta väkivaltaa)? kyselee 30v nainen
Riippuu siitä, millasta muuten oli, ja tuliko kuritus aiheesta.
Voi olla hyvä, jopa parempi kuin narsisti-isän lapsen.
Onnea ettet ole langennut mielesi loputtoman penkomisen tielle, joka ahdistaa sinua mutta rikastuttaa muita.
Kyllä mieli valehtelee. Itse pidin lapsuuttani ihan hyvänä. Menin terapiaan aivan muista syistä. Vasta kun asioita vatvottiin vuoden verran, alkoi hiljalleen valjeta että ei se nyt niin hyvä ollut. Itse asiassa se oli helvettiä. Olin silloin 3-kymppinen ja ikinä ennen ei ollut tullut mieleen että lapsuus olisi ollut huono.
Tämä ei tietysti tarkoita että kaikkien mieli valehtelee lapsuudesta. Minulle kävi niin.
Niin, miten se katsotaan. Jos asteikko on 1-100, niin 49 on enemmän huono kuin hyvä, mutta paljon parempi kuin 1 ja 51 on jo enemmän hyvä kuin huono, mutta paljon huonompi kuin 100. Vain harvat on ääripäissä asteikkoa, suurin osa liikkuu siinä 20-80 välillä, on ollut hyvää ja huonoa, ja siitäkin sisarukset voi olla ihan eri mieltä keskenään, että mikä oli hyvää ja mikä huonoa, ja kuinka paljon niitä oli.
Miksi sinun pitää tuntea siitä huonoa omaatuntoa? Ei todellakaan pidä.
Jokaisessa lapsuudessa, myös lasisessa, on hyvät hetkensä. Ne on vaan toisenlaisia kuin normaaleilla. Omat onnelliset hetkeni olivat mummolassa maalla, kaukana kaupungissa mellastavista juoppovanhemmistani. Vielä 40 vuotta sen jälkeen näen unia tuosta mummolasta, siitä rauhasta ja kauneudesta.
Muuta kaunista lapsuudessani ei ollutkaan.
Mutta älä hyvä ihminen sorru vertailemaan. Sille tielle jos lähdet niin sekoat. Jokaisella on oma tiensä, omat muistonsa.
Harvoin kenenkään lapsuus on pelkästään hyvä tai huono. Hienoa että teillä on ollut hyviäkin hetkiä vaikka alkoholilla on ilmeisesti ollut iso rooli.