Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Inhoan itseäni ja sitä etten saa aikaseksi oikeasti mitään. Olen sisäisesti vailla elinvoimaa.

Vierailija
21.09.2022 |

Stressi on ainoa joka saa liikkeelle, koska on pakko. Eli töihin, suorituksia täytyy tehdä. Tämäkin painostus on lähinnä tähän yhteiskuntaan liittyvää, että edes johonkin kuuluisi ja tuntuisi pärjäävänsä.
Ulkopäin katsottuna kai pärjäänkin.

Kotona ollessani tai omaa elämää rehellisesti tarkastellen, en oikeasti vaan ole kunnossa.
Olen miettinyt jo viikkoja, että siivoan kunnolla. En jaksa.
En jaksa laittaa kunnon ruokaa mutta välillä pakotan itseni tekemään tietenkin. En jaksaisi opiskella enempää, tehdä suorituksia. En jaksaisi tarpoa eteenpäin vaikka tiedän, että on pakko.
Kohta pidän yhdet juhlat mutta tekisi mieli perua nekin, ketään ei oikeasti kiinnostaisi edes tulla. Pidän ne kutenkin kun olen jo ilmoittanut. Kaikki on niin puuroa ja sellaista rämpimistä päivä kerrallaan.
En jaksa pitää itsestäni huolta. Olen yksin, lapsia eikä parisuhdetta. Ei ole oikeasti edes vapaa-ajalla mitään suurempia taakkoja mutta en silti vain saa energiaa mistään eikä mikään kiinnosta.
Tätä tämä on ollut jo pidemmän aikaa.

Kommentit (44)

Vierailija
41/44 |
21.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näitä perässä vedettäviä on nykyään todella paljon. Liian mukavat oltavat.

Vierailija
42/44 |
21.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarttis varmaan tehrä jotain? Vauvapalstalle kirjoittelu tuskin sinua auttaa

Sitähän ap täältä kyselee että mitä pitäisi tehdä kun ei itse tiedä. Kyllä täältä voi saada apua ja neuvoja, olettaen tietysti että vastaukset on rakentavia ja asiallisia.

Kyllä hän tietää mitä pitäisi tehdä, muttei tee. Ei kannata lähteä tukemaan uhriutumista.

Ei tarvitse myöskään olla ilkeä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/44 |
21.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä hän tietää mitä pitäisi tehdä, muttei tee. Ei kannata lähteä tukemaan uhriutumista.

Tämä. Tiedät että uhriudut kun syytät kaikkia muita paitsi itseäsi. Kuten työ, naapurit, yhteiskunta, sukupuoli, huono sää tai masennus.

Vierailija
44/44 |
21.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Unohdin mainita: exät, oma "kiltteys", astrologia, stressi, väärät kokemukset, maailma, ei jaksa, demonit ja viimeisenä se tärkein, asia jolle "ei voi mitään yhyy"

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kuusi yhdeksän