Inhoan itseäni ja sitä etten saa aikaseksi oikeasti mitään. Olen sisäisesti vailla elinvoimaa.

Stressi on ainoa joka saa liikkeelle, koska on pakko. Eli töihin, suorituksia täytyy tehdä. Tämäkin painostus on lähinnä tähän yhteiskuntaan liittyvää, että edes johonkin kuuluisi ja tuntuisi pärjäävänsä.
Ulkopäin katsottuna kai pärjäänkin.

Kotona ollessani tai omaa elämää rehellisesti tarkastellen, en oikeasti vaan ole kunnossa.
Olen miettinyt jo viikkoja, että siivoan kunnolla. En jaksa.
En jaksa laittaa kunnon ruokaa mutta välillä pakotan itseni tekemään tietenkin. En jaksaisi opiskella enempää, tehdä suorituksia. En jaksaisi tarpoa eteenpäin vaikka tiedän, että on pakko.
Kohta pidän yhdet juhlat mutta tekisi mieli perua nekin, ketään ei oikeasti kiinnostaisi edes tulla. Pidän ne kutenkin kun olen jo ilmoittanut. Kaikki on niin puuroa ja sellaista rämpimistä päivä kerrallaan.
En jaksa pitää itsestäni huolta. Olen yksin, lapsia eikä parisuhdetta. Ei ole oikeasti edes vapaa-ajalla mitään suurempia taakkoja mutta en silti vain saa energiaa mistään eikä mikään kiinnosta.
Tätä tämä on ollut jo pidemmän aikaa.