50-60 -vuotias, kerro tavallisen päivän vaiheista?
Otetaan vaikka tavallinen tiistai. Mitä teet kun heräät? Teetkö itse ruokaa vai ostat valmiina? Oletko töissä tai koulussa? Miten menet sinne ja mitä teet? Mitkä ovat päivän kohokohtia?
Aloitan: lapset ovat muuttaneet pois. Herään reilusti ennen miestäni. Ennen ylösnousua olen aika pitkään kännykällä. Luen uutisia, somea ja vauvapalstaa. Syön aamiaisen ja luen sanomalehteä. Päivästä riippuen etätöitä tai julkisilla toimistolle. 2-3 kertaa viikossa jotain liikuntaa esim jooga, kuntosali, kävely. Olen yhteydessä lapsiin ja muutamaan ystävään sekä iäkkäisiin vanhempiini. Viikon kohokohta on viikonlopun vietto mökillä. Olen alkanut pohtia miten elämä muuttuu eläkkeelle jäädessä. Kaipaan lisää vapaa-aikaa. Haluaisin liikkua luonnossa ja tehdä remontteja.
Kommentit (55)
Olen 66-vuotiaana ehkä liian vanha vastaamaan tähän? Vastaanpa kuitenkin, kun ruokatunnin ratoksi avasin vauvapalstan.
Tavallinen tiistai tänään minullakin. Aamuvarhaisella keitin kahvit ja istahdin koneen ääreen. Etätyötä olen tehnyt jo monta vuotta, joten koti on myös työpaikka.
Rutiinitöitä tänään. Ei ensimmäistäkään teamsia eikä kukaan ole soittanutkaan, joten olen voinut mukavasti keskittyä ja hoitaa pois erilaisia rästejä. Sähköpostisumaa purkaessa meni ensimmäiset pari tuntia.
Lounaan jälkeen jatkan samaa rataa noin neljään, viiteen asti.
Sitten kauppaan. Jos ilma sallii, sen jälkeen pienelle kävelylenkille.
Illalla Yle Areenaan. Ohuella langalla -sarjasta on alkanut toinen kausi, odotan innolla.
Ikä : 59 v
Naimisissa 33 v
Aikuiset lapset, ei lastenlapsia
Työelämässä
Herään noin viideltä, sisäinen kello herättää. Juon kahvia sängyssä istuen, selaan nettiä, työvuorosta riippuen joko nousen kohta jo ylös ja vuorossa heti aamiainen, suihku, meikkaus, kampaus tai myöhemmin. Tänään vapaapäivä. Kävin kosmetologilla. Loppupäivän teen mitä huvittaa, en ainakaan siivoa.
Aamulla kello soi 6 jälkeen. Herättelen teinit sen mukaan milloin kenelläkin alkaa koulu. Teen miehelle eväät mukaan töihin jos en ole tehnyt jo illalla. Ruokin kissan. Sitten kun kaikki muut syöneet ja lähteneet niin teen itselleni aamupalan ja syön rauhassa. Siistin alakerran huone kerrallaan max 5 min/huone. Välillä rentoudun netin parissa. Lounaaksi syön yleensä jotain edellisen päivän jämiä. Käytän koiran lenkillä, teen pihahommia, joskus käyn marjassa tai metsässä raivaamassa taimikoita ym.
Iltapäivällä teen perheelle ruuan. Käytön koiraa lenkillä miehen kanssa. Saunotaan. Huolehdin teinien iltapalan ja lääkkeet. Sitten netissä rentoutumista ja nukkumaan. Niin ja olen työtön.
Tänään on tavallinen tiistai. Heräsin 8:30, avasin kaikki terassin liukuovet, kävin uimassa ja suihkussa, tulin alakertaan ja laitoin kupillisen kahvia, keitin kananmunan ja tein pari voileipää. Aamiaista syödessäni luin aamun lehdet ja nyt juon jo kolmatta kupillista kahvia, koska mieheni juuri ehti sen itselleen laittaa, mutta samaan aikaan tuli sähkömies, ja selailen tätä palstaa.
Tunnin kuluttua neuvottelu arkkitehdin kanssa. Iltapäivällä varmaan kuntosalille ja taas uimaan, lueskelen kesken olevaa kirjaa aurinkotuolilla löhöillen. Illalla syömään ravintolaan.
Ihan joka tiistai ei tule sähkömiestä eikä arkkitehtiä, muuten päivät kuluvat samaan tyyliin, aamulla päätän, mitä teen päivän aikana. Saatan lähteä kiertelemään kaupungille, vuorille vaeltamaan, pyöräretkelle, golfaamaan, tehdä käsitöitä tai mikä nyt sattuu huvittamaan.
Sanomattakin selvää, etten ole työelämässä.
Kyseessä on melko iso ikäluokka, laman jälk. riistäjävallan uhrien ensi ikäluokkia. Tässä vaiheessa alkaa lähestyä myös kansamme katoamisvaihe, mikä etenee yhä kiihtyvämmin.
N 54, eläkkeellä
Herään noin puoli yhdeksän, kun koira tulee herättämään. Avaan kuistin oven, että koira pääsee tarpeilleen. Espressopannu hellalle, koiralle ruokaa ja usein myös itselle voileipä.
Aamupäivän luen uutisia tabletistani, vauvapalstalla piipahdan tottakai, tarkistan onko jotain erityistä menoa tai tekemistä tänään, siinä puolen päivän aikaan syön lounasta.
Sitten koirulin kanssa pitkälle lenkille. Juuri tänään iltapäivällä tulee siivooja, päästän hänet sisään ja lähden ostoksille.
Olen huono kokki, joten haen läheisestä ravintolasta aiemmin tilatut ruuat siinä 17 aikaan.
Varmaankin laitan ne lämpimään uuniin odottamaan iltaa tai ehkä niiden mukana tulee joku lämpölaatikko? Sen näkee sitten.
Lapset puolisoineen on tulossa illalla nimipäiville, jotka on itse asiassa vasta huomenna. Poika on luvannut ottaa koiran viikoksi hoitoon. Täytyy pakata koiran ruuat ja lelut valmiiksi ennen vieraita. Naapurista pitää hakea kakku.
Kun lapset lähtevät, todennäköisesti lämmitämme saunan. Pitää lisätä viimeiset tavarat matkalaukkuun ja tilata joku kyyti aamuksi.
Vierailija kirjoitti:
Tänään on tavallinen tiistai. Heräsin 8:30, avasin kaikki terassin liukuovet, kävin uimassa ja suihkussa, tulin alakertaan ja laitoin kupillisen kahvia, keitin kananmunan ja tein pari voileipää. Aamiaista syödessäni luin aamun lehdet ja nyt juon jo kolmatta kupillista kahvia, koska mieheni juuri ehti sen itselleen laittaa, mutta samaan aikaan tuli sähkömies, ja selailen tätä palstaa.
Tunnin kuluttua neuvottelu arkkitehdin kanssa. Iltapäivällä varmaan kuntosalille ja taas uimaan, lueskelen kesken olevaa kirjaa aurinkotuolilla löhöillen. Illalla syömään ravintolaan.
Ihan joka tiistai ei tule sähkömiestä eikä arkkitehtiä, muuten päivät kuluvat samaan tyyliin, aamulla päätän, mitä teen päivän aikana. Saatan lähteä kiertelemään kaupungille, vuorille vaeltamaan, pyöräretkelle, golfaamaan, tehdä käsitöitä tai mikä nyt sattuu huvittamaan.
Sanomattakin selvää, etten ole työelämässä.
Tämä taitaa olla toiveajattelua. Sepitetty juttu.
Vierailija kirjoitti:
N 54, eläkkeellä
Herään noin puoli yhdeksän, kun koira tulee herättämään. Avaan kuistin oven, että koira pääsee tarpeilleen. Espressopannu hellalle, koiralle ruokaa ja usein myös itselle voileipä.
Aamupäivän luen uutisia tabletistani, vauvapalstalla piipahdan tottakai, tarkistan onko jotain erityistä menoa tai tekemistä tänään, siinä puolen päivän aikaan syön lounasta.
Sitten koirulin kanssa pitkälle lenkille. Juuri tänään iltapäivällä tulee siivooja, päästän hänet sisään ja lähden ostoksille.
Olen huono kokki, joten haen läheisestä ravintolasta aiemmin tilatut ruuat siinä 17 aikaan.
Varmaankin laitan ne lämpimään uuniin odottamaan iltaa tai ehkä niiden mukana tulee joku lämpölaatikko? Sen näkee sitten.Lapset puolisoineen on tulossa illalla nimipäiville, jotka on itse asiassa vasta huomenna. Poika on luvannut ottaa koiran viikoksi hoitoon. Täytyy pakata koiran ruuat ja lelut valmiiksi ennen vieraita. Naapurista pitää hakea kakku.
Kun lapset lähtevät, todennäköisesti lämmitämme saunan. Pitää lisätä viimeiset tavarat matkalaukkuun ja tilata joku kyyti aamuksi.
Tämäkin taitaa olla sepitetty mutta kaikki langat ei pysy oikein käsissä. Samantapaista tekstiä kuin toisessa kommentissa.
Olo on kuin mummolla.
Töissä, kotiin, ruokaa, tv:tä, joku kävely ja nukkumaan, 1-2 x vkossa seksiä.
Elämä ohi
N37, lapset koululaisia.
Vierailija kirjoitti:
Odotan että kuopus pääsee ylioppilaaksi ja muuttaa pois kotoa. Meinaan sen jälkeen muuttaa mökille. Vaimon jätän kaupunkiin. En jaksa tätä ankeutta. Mökkikylällä meinaan autella leskeksi jäänyttä yrittäjätouvaa tarpeen mukaan. Ollaan aikanaan käyty samaa koulua.
Yrittäjärouva saakin kyytiä kun naapuri painaa aika haipakkaa!
Vierailija kirjoitti:
Olo on kuin mummolla.
Töissä, kotiin, ruokaa, tv:tä, joku kävely ja nukkumaan, 1-2 x vkossa seksiä.
Elämä ohi
N37, lapset koululaisia.
Onko luetun ymmärtämisessä vikaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään on tavallinen tiistai. Heräsin 8:30, avasin kaikki terassin liukuovet, kävin uimassa ja suihkussa, tulin alakertaan ja laitoin kupillisen kahvia, keitin kananmunan ja tein pari voileipää. Aamiaista syödessäni luin aamun lehdet ja nyt juon jo kolmatta kupillista kahvia, koska mieheni juuri ehti sen itselleen laittaa, mutta samaan aikaan tuli sähkömies, ja selailen tätä palstaa.
Tunnin kuluttua neuvottelu arkkitehdin kanssa. Iltapäivällä varmaan kuntosalille ja taas uimaan, lueskelen kesken olevaa kirjaa aurinkotuolilla löhöillen. Illalla syömään ravintolaan.
Ihan joka tiistai ei tule sähkömiestä eikä arkkitehtiä, muuten päivät kuluvat samaan tyyliin, aamulla päätän, mitä teen päivän aikana. Saatan lähteä kiertelemään kaupungille, vuorille vaeltamaan, pyöräretkelle, golfaamaan, tehdä käsitöitä tai mikä nyt sattuu huvittamaan.
Sanomattakin selvää, etten ole työelämässä.Tämä taitaa olla toiveajattelua. Sepitetty juttu.
Miksi olisi? Asun Espanjassa. Nyt on sähkömiehet pihalla ja arkkitehti kellarissa.

No kuule, elän kuin 50v mummo. Siksi vastasin.
Jos elämä on tällaista, niin en halua täyttää 40v!!
N37
Heräsin vähän kahdeksan jälkeen, koska puoliso ulkoilutti tänään koiran. Laitoin teeveden kiehumaan ja tein pari voileipää. Käynnistin tietokoneen ja aloitin työt, söin samalla aamiaista.
Aamupäivä oli tosi kiireinen, sitten olivat päivän kaksi Teams-palaveria peräkkäin ja nyt pidän lounastaukoa. Teen enimmäkseen etätyötä, toimistolla käyn keskimäärin kerran kahdessa viikossa. Tykkään työstäni.
Tänään lopetan työt jo puoli neljän aikoihin, jotta ehdin lenkittää koiran. Viideltä alkaa luottamustehtävääni liittyvä palaveri. Sieltä palaan varmaan joskus klo 20 aikoihin ja teen päivällisen, käytän myös koiran vielä kertaalleen ulkona. Illalla ajattelin uppoutua Ensitreffeihin alttarilla.
Torstaina on seuraava sellainen ilta, josta osa menee kokoukseen. Perjantaisin meillä on säännöllinen liikuntaharrastus. Muuten illat kuluvat tähän aikaan vuodesta aika lailla sadonkorjuussa; omenat ja päärynät kypsyvät parhaillaan ja niitä keitän soseeksi. Puolison piti varata aika mehuasemalle, mutta ei ole taitanut muistaa sitä tehdä.
Kuluneena viikonloppuna oli parisuhteemme vuosipäivä, joten olimme reissussa, tosin vain kotimaassa. Koiralle ei ole vielä sellaista luottohoitajaa, että sen voisi jättää hoitoon ulkomaanmatkan ajaksi (kotimaassa se matkustaa mukana).
Aikuiselle lapselle soittelen kerran viikossa-kahdessa. Etäisyyttä on sen verran, että tapaamme harvoin. Vanhempani ovat kuolleet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään on tavallinen tiistai. Heräsin 8:30, avasin kaikki terassin liukuovet, kävin uimassa ja suihkussa, tulin alakertaan ja laitoin kupillisen kahvia, keitin kananmunan ja tein pari voileipää. Aamiaista syödessäni luin aamun lehdet ja nyt juon jo kolmatta kupillista kahvia, koska mieheni juuri ehti sen itselleen laittaa, mutta samaan aikaan tuli sähkömies, ja selailen tätä palstaa.
Tunnin kuluttua neuvottelu arkkitehdin kanssa. Iltapäivällä varmaan kuntosalille ja taas uimaan, lueskelen kesken olevaa kirjaa aurinkotuolilla löhöillen. Illalla syömään ravintolaan.
Ihan joka tiistai ei tule sähkömiestä eikä arkkitehtiä, muuten päivät kuluvat samaan tyyliin, aamulla päätän, mitä teen päivän aikana. Saatan lähteä kiertelemään kaupungille, vuorille vaeltamaan, pyöräretkelle, golfaamaan, tehdä käsitöitä tai mikä nyt sattuu huvittamaan.
Sanomattakin selvää, etten ole työelämässä.Tämä taitaa olla toiveajattelua. Sepitetty juttu.
Miksi olisi? Asun Espanjassa. Nyt on sähkömiehet pihalla ja arkkitehti kellarissa.
No katsos kun se tavallinen suomalainen taatelintallaaja, joka kulkee lähinnä kodin, työpaikan ja kaupan väliä, ei voi käsittää, että joillakin on tyystin erilainen elämä. Luulee heti saduksi tai provoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olo on kuin mummolla.
Töissä, kotiin, ruokaa, tv:tä, joku kävely ja nukkumaan, 1-2 x vkossa seksiä.
Elämä ohi
N37, lapset koululaisia.
Onko luetun ymmärtämisessä vikaa?
No kuule, elän kuin 50v mummo. Siksi vastasin.
Jos elämä on tällaista, niin en halua täyttää 40v!!
N37
Pitäiskö sun tehdä sille elämällesi jotain?
Herään klo 6.30. Nautin aamupalan mieheni kanssa.
Läheden töihin 7.40 ja palaan töistä 16.40. Päivät aika hektisiä eli palavereja ja muita tapaamisia useita.
Sen jälkeen kevut illallinen, käyn lenkillä tai kuntosalilla mieheni kanssa, vähän ehkä kotihommia, telkkarin katselua, luen, teen käsitöitä.
Vierailija kirjoitti:
Asun kämppiksen kanssa, lapset aikuisia.
Kimppaasuminen on kuitenkin aika harvinaista 50+ -ikäiselle. SAako udella, onko kyseessä ystäväsi vai löysitkö kämppiksen muuta kautta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asun kämppiksen kanssa, lapset aikuisia.
Kimppaasuminen
Korjaus: kimppa-asuminen.
Kannattaisi käydä joskus jumpassa. Ja mites ruokavalio?