Ajatteleeko joku niin, että tytön lapset ovat läheisimpiä mummolle kuin pojan lapset?

Meillä on 2lasta, joita mamma näkee 2-3kertaa vuodessa, pikaisesti. Miehellä on 2siskoa, joista toinen asuu lähellämme. Tällä on 3lasta ja anoppi käy vahtimassa lapsia kiireen keskellä, vaikka viikon putkeen, monta kertaa vuodessa. Miehen toisen siskon lasta näkee ja vahtii myös usein. Ikävää kun ajattelee muutama vuosi eteenpäin, niin miltä meidän lapsista tuntuu...

se lasta odottava osapuoli pitää yhteyttä omaan äitiinsä, joka tavallaan pääsee mukaan lapsenlapsen elämään jo raskausaikana. Lisäksi äitiyslomalla se äiti varmaan pitää enemmän yhteyttä omaan äitiinsä kuin anoppiinsa, joten se läheisempi suhde lapsenlapseen luodaan jo raskaus/vauva-aikana.

Vierailija:

Meillä on 2lasta, joita mamma näkee 2-3kertaa vuodessa, pikaisesti. Miehellä on 2siskoa, joista toinen asuu lähellämme. Tällä on 3lasta ja anoppi käy vahtimassa lapsia kiireen keskellä, vaikka viikon putkeen, monta kertaa vuodessa. Miehen toisen siskon lasta näkee ja vahtii myös usein. Ikävää kun ajattelee muutama vuosi eteenpäin, niin miltä meidän lapsista tuntuu...

edes kuulla koko visiiteistä ennen kuin vahingossa jälkeenpäin. Tosi kiva.

Mitä sitä suremaan miehen vanhempien käytöstä. Miten omat vanhempanne sitten käyttäytyvät?

Näkyy käytöksessä ja huomioimisessa myös. Valitettavasti myös lapsenlapset itse ovat tämän huomanneet.

Ja huomioi heitä yhtälailla. Mutta toisaalta minäkin olen kantanut korteni kekoon sikäli, että olen pitänyt tärkeänä, että myös miehen vanhemmat näkevät usein meidän lapsia, jotta muodostuisi hyvä suhde. Eikä appivanhemmilla varmasti ole pelkoa siitä, meidän lapset olisivat jonkun muun kuin heidän miehensä, sillä sen verran samaa näköä on miehessä ja lapsissa...

poikkeuksellisen lapsirakkaita, kun ovat serkkunikin lapset " adoptoineet" lapsenlapsikseen.



Toisaalta mieheni on ainoa lapsi, joten tältäkään puolen ei omakohtaisia kokemuksia.



Paljon riippuu varmaankin anoppi-miniä -suhteesta. Eräs äitini tuttu totesi kerran silmät kyynelissä äidilleni:" Ole onnellinen että sinulla on tyttöjä, pojanlapsille ei kuitenkaan _saa_ olla mummo." Häntä ei miniä päästänyt edes tutustumaan lapsenlapseensa. Toinenkin äitini tuttu oli surullisena kertonut, että hänestä tuntuu, ettei saa olla pojanpojalleen isoäiti, kun ei osaa käyttäytyä miniän mielen mukaan.



Aina kun appivanhempani ottavat aivoon, yritän muistaa nuo edellä mainitsemani tapaukset. Lapseni rakastavat mieheni vanhempia. Niin kauan kuin he eivät ole lapsilleni vaaraksi, minä en missään nimessä saa estää heidän tapaamisiaan ja läheisyyttään. Vaikka itse en kaikesta appivanhempieni toiminnasta pidäkään. Tämä viimeinen kappale nyt on vähän off-topic.

Mutta meidän vanhempien tehtävä on täyttää tämä ajattelemattomien aikuisten tekemä aukko. Ettei lapselle jää traumoja hassuista isovan-hemmista, niin väärin ja ikävää kuin se onkin...

Jos miniä on jotenkin esteenä tai hidasteena isovanhempien ja lastenlasten välissä, ei suhteesta voi edes muodostua niin hyvää.

Jostain syystä tyttöni lapset ovat paljon paljon läheisempiä. Näemme toisiamme lähes viikottain, mutta pojan lapsia näen vain pari kertaa vuodessa. Miniän kanssa emme ole kovinkaan läheisiä eikä hän selvästikään mielellään tuo lapsia meille. Poikani ei voi asialle oikein mitään, miniä on perheessä selvästikin se, joka määrää kaapin paikan. Poika oli oikein reipas ja itsenäinen ennen kuin miniäni tuli kuvioihin. Sitten taisi jäädä tavallaan tossun alle. Ikävä tilanne, mutta kyllä tyttären lapset ovat minulle tärkeämpiä.

Samaa kuulen kyllä monelta muultakin ikäiseltäni, jolla lapsenlapsia.

Vierailija:

Miniän kanssa emme ole kovinkaan läheisiä eikä hän selvästikään mielellään tuo lapsia meille. Poikani ei voi asialle oikein mitään, miniä on perheessä selvästikin se, joka määrää kaapin paikan. Poika oli oikein reipas ja itsenäinen ennen kuin miniäni tuli kuvioihin. Sitten taisi jäädä tavallaan tossun alle. Ikävä tilanne, mutta kyllä tyttären lapset ovat minulle tärkeämpiä.

Samaa kuulen kyllä monelta muultakin ikäiseltäni, jolla lapsenlapsia.

Mutta jos tulisi, niin uskon että tyttären lapset olisivat hitusen rakkaampia. Tytär on anopille kuitenkin läheisempi ja uskon että kun tytär on raskaana, käy itse samalla läpi omaa raskauttaan ja tietyllä tavalla sukupolvien kiertokulkua läpi eri tavalla kuin jos miniä on raskaana.



Minua tämä ei kuitenkaan millään tavalla hetkauta, sillä anoppi rakastaa meidän lapsia ihan järkyttävästi. Jos rakastaisi tyttärensä lapsia enemmän, se ei tässä yltäkyltäisyydessä tuntuisi enää miltään:)

Ja kyllä ainakin meidän lapset on anopille kaikki kaikessa!

Vierailija:

Jos miniä on jotenkin esteenä tai hidasteena isovanhempien ja lastenlasten välissä, ei suhteesta voi edes muodostua niin hyvää.

Aika monella naisella on kuitenkin omakin äiti ja jos anoppi ei viitsi yhtään vaivautua, ei miniällä ole suurempaa tarvetta häntä kosiskella. Oma anoppinikin ilahdutti jo ennen raskausaikaani selittämällä, että minunkin kannattaisi hankkia lapsi, koska se olisi hänen mielestään äidilleni merkitysellisempää kuin veljieni lasten isoäitinä oleminen. Samaan syssyyn selitti, miten ihanaa oli, kun oma tytär sai vauvan. Varsinainen sammakko...

Eräs äitini tuttu totesi kerran silmät kyynelissä äidilleni:" Ole onnellinen että sinulla on tyttöjä, pojanlapsille ei kuitenkaan _saa_ olla mummo." Häntä ei miniä päästänyt edes tutustumaan lapsenlapseensa.



Toinenkin äitini tuttu oli surullisena kertonut, että hänestä tuntuu, ettei saa olla pojanpojalleen isoäiti, kun ei osaa käyttäytyä miniän mielen mukaan.





Jättää tosin 100% varmasti kertomatta, että on tehnyt kaikkensa hajoittaakseen poikansa perheen. Ja on myös ilmoittanut, ettei kykene olemaan onnellinen lapsenlapsensa syntymästä (koska sai " väärän" nimen!) ja ettei menetä mitään, jos ei tule tätä tuntemaan. Lisäksi miljoona muuta ala-arvoista juttua.. Mutta toden totta, ympäri kaupunkia kulkee teeskentelemässä uhria ja mustamaalaamassa minua, kuinka en anna hänen olla mummo.

Kun äitini on meillä, hän saa siivota, laittaa ruokaa, nukkua lasten kanssa ja elää ihan vapaasti. Anopin samanlainen touhunta ärsyttää. Ei ehkä muuten ärsyttäisi, mutta anoppi yrittää koko ajan kilpailla kanssani ja korostaa sitä miten paljon paremmin hän osaa kaiken tehdä.



Jos minä teen hyvää ruokaa, hän alkaa muistelemaan omia bravuuriruokiaan ja moittii tietysti miten olen maustanut ruoan ja kertoo miten ruoka olisi pitänyt tehdä, että se olisi parempaa. Jos hän siivoaa meillä, hän sanoo koko ajan miehelleni, että huomaatko nyt miten kiiltää kun minä siivosin.



Anoppia ärsyttää minun luonteenpiirteeni lapsissa ja yrittää koko ajan korostaa miten heidän lastensa näköisiä lapsemme ovat, vaikka itse asiassa vanhin tyttömmekin on ihan samannäköinen kuin minä pienenä. Hän myös toivoo, että lapsemme kiinnostuisivat samoista harrastuksista kuin heidän sukunsa (kuvataide) ja vähättelee minun musiikki- ja urheiluharrastuksiani " joutavan päiväisinä" .



Anoppi ei varmasti tunne kotoisaksi oloaan meillä, kun MINÄ asun hänen poikansa kanssa. En tiedä auttaisiko se asiaa, että olisin rumempi, köyhempi, huonompi kokki, niin, että hän voisi varmasti olla joka asiassa parempi. Anoppi ja appiukko ovat eronneet ja luulen, että osa hänen vittumaisuudestaan johtuu tästä. Tekisi mieleni sanoa anopille, että tajuatko jos minä eroan pojastasi, sinä et voi häntä saada.

Ja eivät kaikki ihmiset tule toimeen keskenään, vaikka kuinka yrittäisivät. Joskus huomaa ulkopuolisena myös, että poika on esim. löytänyt yhtä temperamenttisen naisen kuin äitinsäkin on. Tai äiti voi olla vanhanaikainen ajatusmaailmaltaan ja modernimpi poika on valinnut tasa-arvoisemman suhteen ja kumppanuuden kuin vanhemmillaan on ollut ja tämäkin voi aiheuttaa ristiriitoja. Esim. anoppi voi kokea huonommuutta tai katkeruuttakin ja se näkyy suhteissa.

Ja sitten on vielä sukupolvien ketju, huonoa kohtelua anopiltaan saanut anoppi voi joko valita ketjun jatkamisen eli siirtää omaa pahaa oloaan miniään tai sitten toimia täysin päinvastoin eli hänen miniänsä ainakin saa tuntea olevansa tervetullut sukuun.

Ihmissuhteet ovat harvoin kovin yksinkertaisia, varsinkin kun on kyse itselle rakkaista ihmisistä (oma poika, oma mies, omat lapset, lapsenlapset) ja heidän hyvinvoinnistaan.

Vierailija:

Jos miniä on jotenkin esteenä tai hidasteena isovanhempien ja lastenlasten välissä, ei suhteesta voi edes muodostua niin hyvää.

Kuulostaa tosi ikävältä. Osaathan varmasti katsoa myös omaa toimintaasi ulkopuolisen silmin? Musta tuntuu, että on kamalan paljon ihmisiä, jotka näkevät aina vian muissa.

Ei kai?



MUTTA usein on niin, että nainen päättää missä käydään kylässä.

Ja kukaan ei tietenkään halua käydä anopilla kylässä.



Ja sitten vielä perässä nirputetaan kun anoppi selvästi tykkää enemmän toisista lapsenlapsistaan.



Jäpäjäpäjää...

joten vaikeata on sanoa olisiko hänen lapsenlapset rakkaampia jos hänen lapsi olisi ollut tytto.





Miten joku nainen voi olla noin, rakastaa vain tyttärensä lapsia?



Vaikeata uskoa