Tekeekö koulutus sinun mielestäsi ihmisestä paremman
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Hyvä koulutus ja halu +kyky oppia uutta auttavat ihmistä hänen pyrkimyksessään tulla ns paremmaksi ihmiseksi.
M*lkku on m*lkku vaikka kuinka kouluttautuisi ja haluaisi oppia paremmaksi ihmiseksi. Luonne ei muutu.
Ei tietenkään. Jos nyt puhutaan siitä, että ihmisestä tulisi jotenkin empaattisempi, älykkäämpi tai muulla tavalla parempi. Se tekee ihmisestä koulutetumman ja kyseinen ihminen omaa enemmän tietoa ja osaamista.
Ei. Paitsi hoitajakoulutuksella saa välittömän sädekehän.
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään. Jos nyt puhutaan siitä, että ihmisestä tulisi jotenkin empaattisempi, älykkäämpi tai muulla tavalla parempi. Se tekee ihmisestä koulutetumman ja kyseinen ihminen omaa enemmän tietoa ja osaamista.
Todennäköisesti jokainen ihminen osaa tehdä oman alansa työtä ja tietää mitä tekee.
Ensin pitäisi määritellä hyvä ihminen. Mutta jos minä vähentäisin ihmisyydestäni sen tiedon, taidon ja sivistyksen, jonka olen saanut peruskoulun, lukion ja yliopisto-opintojen myötä, niin olisihan se vallan surkeaa. Humanistisen ihmiskuvan ihanteisiin kuuluu opiskelu ja itsensä sivistäminen, aiempien sukupolvien keräämän tiedon arvostus ja ponnistelu itsensä kehittämiseksi myös tiedollisesti. Omalta kohdaltani voin kyllä sanoa, että avarakatseisuuteni on lisääntynyt opintojen myötä. Lapsena ja nuorena opinnot kartuttivat ennen kaikkea työskentelytaitoja ja vastuun ottamista ja tavoitteiden asettamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä koulutus ja halu +kyky oppia uutta auttavat ihmistä hänen pyrkimyksessään tulla ns paremmaksi ihmiseksi.
M*lkku on m*lkku vaikka kuinka kouluttautuisi ja haluaisi oppia paremmaksi ihmiseksi. Luonne ei muutu.
Jos paremmuutta mitataan vain luonteella. Sitä voi myös mitata ihmisen hyödyllisyydellä yhteiskuntaa kohtaan, jolloin koulutus tekee ihmisestä paremman.
Koulutus on yliarvostettua. Loppupeleissä vain sillä on merkitystä, mitä osaa. Ja osaaminen vain harvoin vaatii ns koulutusta.
Terveisin opettaja
Vierailija kirjoitti:
Koulutus on yliarvostettua. Loppupeleissä vain sillä on merkitystä, mitä osaa. Ja osaaminen vain harvoin vaatii ns koulutusta.
Terveisin opettaja
Mitä asioita osaat "automaattisesti?"
Et mitään!
Ihminen opettelee asioita syntymästään lähtien. Ensin vanhemmat opettavat, sitten opettajat..
Ammattiin valmistautuminen vaatii koulutusta; usein useita vuosia,; etkä sen jälkeenkään ole "valmis!"
Mielestäni koulutus ei ole yhtään yliarvostettua.

Sana koulutus viittaa formaaliin oppimiseen. Vanhemmat, tai työpaikalla oleva oppiminen ei ole tätä koulutusta. Myös näissä tilanteissa voidaan opettaa ajatteluntaitoja.
Ehkä matikka tms on taito, joka vaatii sitä koulutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulutus on yliarvostettua. Loppupeleissä vain sillä on merkitystä, mitä osaa. Ja osaaminen vain harvoin vaatii ns koulutusta.
Terveisin opettaja
Mitä asioita osaat "automaattisesti?"
Et mitään!
Ihminen opettelee asioita syntymästään lähtien. Ensin vanhemmat opettavat, sitten opettajat..
Ammattiin valmistautuminen vaatii koulutusta; usein useita vuosia,; etkä sen jälkeenkään ole "valmis!"
Mielestäni koulutus ei ole yhtään yliarvostettua.Sana koulutus viittaa formaaliin oppimiseen. Vanhemmat, tai työpaikalla oleva oppiminen ei ole tätä koulutusta. Myös näissä tilanteissa voidaan opettaa ajatteluntaitoja.

Nykyään useimmissa työpaikoissa sinun odotetaan olevan tarpeeksi koulutettu, jotta pystyt suoriutumaan sinulle kuuluvista tehtävistä. Firmat eivät enää ohjaa ja näytä kädestä pitäen; tieto ja taito tulee olla hankittuna.

Totta, mutta silloinkin vain osaamisen pitäisi ratkaista. Ei pitäisi olla merkitystä, missä tai miten olet taitosi hankkinut. Se, että osaat homman, pitäisi riittää.
Ymmärrän toki rekrytoinnin näkökulmasta, että koulutus helpottaa osaamisen tunnistamista.
Ei todellakaan tee , koulutus ei merkkaa yhtään mitään kuinka fiksu tai parempi olet elämässä .
menkää huviksenne joskus porukkaan missä ei ole mitään muutakun korkeasti koulutettuja ihmisiä tai jotain uraohjuksia ja kuunnelkaa hetki
vaikuttavatko nämä ihmiset "paremmilta" tai fiksummilta kuin normaali kaduntallaaja ?
ei todellakaan , päinvastoin . haha
Itsellä monella lähipiirissäni korkeakoulutus on noussut päähän. Esimerkiksi veli ei suostu auttamaan vanhempiani paskahommissa. Minun pitää tehdä ne paskahommat vanhemilleni. Eihän herran nyt voi mitään paskaa tehdä.
Totta kai. Ei kai ihmisiä kannattaisi muuten kouluttaa lainkaan jos se ei heitä jotenkin parantaisi.
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan tee , koulutus ei merkkaa yhtään mitään kuinka fiksu tai parempi olet elämässä .
menkää huviksenne joskus porukkaan missä ei ole mitään muutakun korkeasti koulutettuja ihmisiä tai jotain uraohjuksia ja kuunnelkaa hetki
vaikuttavatko nämä ihmiset "paremmilta" tai fiksummilta kuin normaali kaduntallaaja ?
ei todellakaan , päinvastoin . haha
Ainakin tämä sun *haha* kertoo sinusta jo paljon.
Ei tee, lähinnä se kertoo ihmisen kiinnostuksen kohteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan tee , koulutus ei merkkaa yhtään mitään kuinka fiksu tai parempi olet elämässä .
menkää huviksenne joskus porukkaan missä ei ole mitään muutakun korkeasti koulutettuja ihmisiä tai jotain uraohjuksia ja kuunnelkaa hetki
vaikuttavatko nämä ihmiset "paremmilta" tai fiksummilta kuin normaali kaduntallaaja ?
ei todellakaan , päinvastoin . haha
Ainakin tämä sun *haha* kertoo sinusta jo paljon.
no sinähän se ihmistuntija olet ! osaat päätellä minkälainen ihminen on kyseessä pelkästään tästä . hyvä sinulle !