Onko kellään yhtä stressaavaa ruokapöydässä?

Pahimpina aikoina saatoin lähteä olohuoneeseen syömään, josta seurauksena oli vain, että mieheni loukkaantui, kun " osoitin mieltäni" . Kerran laitoin kuulokkeet korviini, ja kuuntelin cd:ltä Simon & Garfunkelin biisiä " Bridge Over Troubled Water" , samalla laitoin lapsille ruokaa lautaselle ja söin itse. Siinä hetkessä oli jotain kauheaa ja jotain sellaista mustaa huumoria, että vielä pitkän aikaa jälkeen päin tuumailin mielessäni, että " tepäs ihmiset ette tiedäkään, mitä meitsi tekee silloin, kun menee yli..."



Näitä konsteja yritin käyttää, jotta en joutuisi siihen ilmeisimpään: Hirveään raivokohtaukseen, joka säikähdytti lapset hysteerisiksi ja sai minut oksentamaan loppujen lopuksi. Sellaistakin on meillä ollut joskus.



Minulla oli siihen aikaan masennuslääkitys päällä, ja hyvästä syystä. Meillä kävi myös perhetyöntekijä ja kotiapua oli viikottain, kaikki tarpeeseen.



Voin sanoa sinulle ap, että tuo melulle herkistyminen on oire siitä, että sinä voit todella huonosti tällä hetkellä. Tyypillistä on, että on ihan sama, tuleeko meteli lasten ilakoinnista ja riemusta vai sitten riitelystä ja kiusanteosta - meteliä ja hälyä on vain yksinkertaisesti liikaa.



Se, että kotiasianne ovat muutenkin hajalla, kertoo samaa asiaa. Suosittelen nyt, että haette yhdessä miehesi kanssa apua. Älä omaksu sitä ajattelua, että ongelma olisi vain sinun hermostumisessasi. Päinvastoin, sinun hermostumisesti on normaali ja terve raktio kipeään tilanteeseen. Olet kuilun reunalla, ja sinun pitää soittaa miehesi kanssa apua heti maanantaiaamuna.



Tänä iltana voit kaikessa rauhassa selvittää netin kautta niitä palveluja, joita kotikunnassasi on tarjolla. Ota kaikkien paikkojen puhelinnumerot ja soittoajat paperille ylös, ja aamulla alatte soitella yhdessä. Tärkeitä paikkoja olisivat psykiatrian poliklinikka ja lastensuojelu kotiavun järjestämistä ja perhetyöntekijää varten



Voit ehkä kirjoittaa paperille lyhyesti kuvauksen perheenne tilanteesta, niin et sitten unohda puhelun aikana mitään. Esimerkiksi tänne kirjoittamasi kuvaus kävisi hyvin.



Virkaihmiset saattavat tuntua puhelimessa kiireisiltä, mutta älä lähde siihen kiireeseen mukaan, vaan kerro rauhallisesti, mitä haluat sanoa. Teidän perheenne hyvinvoinnin kannalta on parasta, että olette itse aktiivisia ja halukkaita saamaan apua. Se vahvistaa itsekunnioitustanne, ja itsemääräämisoikeuttanne suhteessa viranomaisapuun.



Oma kokemukseni on, että sosiaalitädit ihan kehräävät, kun saavat asiakkaakseen ihmisen, joka on tunnistanut avun tarpeensa ja on valmis ottamaan apua vastaan.

perheen töissä, eikä harrastuksia tässä kaaostilanteessa nyt tarvita.



Laita ensiksi aamupala, kahvia ja puuroa, ja syötä pojat vaikka paitasillasi. Sen jälkeen auta miestäsi pukemaan vauva vaunuihin ja isompi poika lämpimiin vaatteisiin ja ulos miehen mukana klo 9-10 mennessä. Ulkona pitää pysyä väh 1.5h, ja mies keksiköön mitä lasten kanssa tekee.



Sinulle jää aikaa fixata keittiö, käydä suihkussa ja puunata jotain siellä kotona. Älä edes yritä siivota koko huushollia kerralla. Laita heille valmiiksi joku yksinkertainen lämmin lounas.



Mitään välipaloja ei pidä tarjota, jos ruoka ei kelpaa. pari päivää se ottaa.



Minusta kuullostaa, kuin teillä olisi todellinen kaaos, ja eka olisi saada edes ruokailuajat kuntoon. Se taas ei onnistu, jos napostellaan jotain herkkuja tai mieliruokia koko ajan. Ruokailun jälkeen, siivoa keittiö merkiksi 4-v:lle, ettei syödä ennenkuin riuokapöydässä seuraavaksi.



Kun ruokailut rytmittävät päivää, siihen lomaan saa sovitettua ulkoilut, kaupassakäynnit ja päiväunet.



Ehkä kannattaisi olla perheneuvolaan yhteydessä, jotta he voisivat auttaa päiväjärjestyksen luomisessa.



Vanhemmuus on kärjistäen sitä, että uskaltaa määrätä mitä lapset kulloinkin tekevät. Eli koska syövät, mitä syövät, koska menevät ulos jne.

Otan kyllä ohjat heti jos esikoinen alkaa hillumaan ja komennan pois pöydästä häpeäpenkille kunnes osaa käyttäytyä kunnolla. Sen jälkeen yleensä vaan istutaan hiljaa sanomatta sanaakaan kun kaikki ovat niin väsyneitä tuohon ikuisuuksiin toistuvaan " penkkeilyyn" . Ei kait silläkään ole enää tehoa juurikaan. Saa mietintätauonkin jälkeen sata kertaa komentaa samoista asioista. Kehunkin kyllä tosi paljon aina kun aihetta, mutta enemmän vaan menee komentelun puolelle aina. :( Poika todella koettelee meitä. Ihan älytöntä hysteriaa koko ajan. Ei olla mitenkään laiminlyötykään häntä mielestämme.



Usein miehen kanssa mietitty miten saataisiin arki menemään helpommin että kaikilla olisi suht kivaa mutta menee vaan aina pisimmän ja vaikeimman kaavan kautta. Suunnitelmia tehdään koko ajan mutta kaatuvat kaikki toisensa jälkeen käytännössä. :(

jos teitä on kaksi aikuista hoitamassa täyspäiväisesti kahta lasta, eikä silti suju.

Ehkä kiusaa pienempää siksi, että on turhautunut, ja kun yleensä päivä menee pienemmän mukaan?