Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kuinka suhtaudutte vaikeisiin ihmisiin, joiden ainut tavoite on vain pahoittaa vastapuolen mieliala?

Vierailija
13.09.2022 |

Kuinka oppisin jo vihdoin viimein sanomaan sen vihoviimeisen lauseen eräälle erittäin hankalan luonteen omaavalle ihmisille, jonka kanssa miltei joka kerta menee keskinäinen juttelumme niin, että hän saa minut suuttumaan, ja aina sen jälkeen lupaan itselleni, että en halua olla missään tekemisissä kyseisen henkilön kanssa, mutta kun on sellainen yhteys, että olemme lähisukulaisia keskenämme, niin on tietyin välein ja tietyissä asioissa oltava tekemisissä. Kyseinen ihminen on muuttunut ilkeäksi viimeisien vuosien aikana. Kyseinen henkilö ei ollut nuorempana samanlainen kuin nykyään. Olen usein viimeisten vuosien aikana pitänyt omalta puoleltani taukoa kyseisen ihmisen kanssa, etten ole ottanut yhteyttä häneen, mutta sitten hän itse kuitenkin ottaa yhteyttä jonkin asian puitteissa yhteyttä minuun.
Minulla on laaja suku ja oman perheeni läheisteni ihmisten kanssa tulen erittäin hyvin toimeen. Mutta tämä yksi sisaruksistani on muuttunut aivan kuin toiseksi ihmiseksi minun suhteeni viimeisimpien vuosien aikana. Hänellä itsellään on ollut kaikenlaista vastoinkäymistä, kuten on jokaisella meillä itsekullakin elämän varrella kaikenlaista, mutta erilaisiakin kuin toisten vastoinkäymiset. Ja vastaavasti on niitä onnistumisia ja onnellisia elämäntapahtumia, mutta niihinkin mahtuu jokaisella niin erilaisia aiheita, ja joku jää ainaisesti paitsi jostakin myönteisestä asiasta elämässään, mitä taasen toinen on saanut kokea. Täten olenkin miettinyt, että onko pohjalla sittenkin jonkinlainen kateus ja katkeruus ilkeilijän omassa elämässään, kun ei ole saavuttanut samoja myönteisiä asioita kuin esim. minä? On sitten vaan mukavaa kostaa oma paha olonsa kiusimalla ja ilkeilemällä ihan vaan sanallisesti?

Kommentit (27)

Vierailija
1/27 |
13.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Välttelen.

Vierailija
2/27 |
13.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

En oo lainkaan tekemisissä. Yritti jossain kohtaa parantaa välejä tervehtimällä nähdessä, mutta en vastannut tervehdyksiin, niin lakkasi yrittämästä. Onneksi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/27 |
13.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin välttelen ja jollei se ole mahdollista, suljen korvani, en kertakaikkiaan kuuntele. 

Vierailija
4/27 |
13.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Välttelen, häivyn.

Vierailija
5/27 |
13.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jotkut osaa olla katkeria siitäkin kun sinulla ei mene huonosti. Miksi olla sellaisen kanssa tekemisissä lainkaan?

Vierailija
6/27 |
13.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ne asiat vain hoitaa ja suostuu puhumaan vain niistä, palauttaa rönsyilyt kuivahkosti siihen asiaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/27 |
13.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mäkin välttelen. Niillä ei yleensä ole itsellään asiat hyvin. Normaaleilla ihmisillä ei ole tarvetta yrittää nostaa  itseään painamalla muita alas. 

Vierailija
8/27 |
13.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

En lue tuollaista litaniaa, mutta miksi olet tekemisissä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
9/27 |
13.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lähipiirissäni ei ole sellaisia ihmisiä. Jos olisi, en hakeutuisi hänen seuraansa. Sellaisissa tilanteissa, joissa kyseisen ihmisen seuraa ei voi välttää, en hirveästi juttelisi, vastailisin minimipalautteella.  

Jotenkin se, että joku aikuinen ilkeilee, on niin itsestään selvästi epäkypsää käyttäytymistä, etten välittäisi sitä kauheasti edes ajatella. 

Jos sen sijaan olisi epäselvää, onko hänen käyttäytymisensä ilkeilyä vai olenko tulkinnut väärin, pohtisin tarkemmin mitä hän sanoi jne. Mutta se on asia erikseen.

Vierailija
10/27 |
13.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ignooraisin kokonaan

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/27 |
13.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kysyt heiltä, että mitä heille kuuluu, kun kuulostaa siltä, ettei heillä nyt mene oikein hyvin ja että heillä on asiat nyt huonosti ja jotakin raskasta sydämellä. 

Vierailija
12/27 |
13.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koita tarkastella niitä omia naruja, joita hän onnistuu nykimään, että mihin tehtaaseen jäljet johtavat. Se on se vanha "tunne itsesi".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/27 |
13.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Välttelen tuollaisia ihmisiä viimeiseen asti. Jopa työpaikan vaihto on ollut tuossa tilanteessa.

Vierailija
14/27 |
13.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos vinkeistänne, mutta on hyvin vaikeaa panna välit poikki aivan totaalisesti,  koska kyseessä on kuitenkin lähisukulainen, joka vinoilee mulle, ja aivan varmasti tieten tahtoen saaden vain aikaiseksi mulle pahan mielen.  Ja ei sen puoleen hän on jo onnistunut ns. kuihduttamaan kanssakäymisemme minimiin, ja en itse ole halunnut edes enää viime aikoina mennä esim. kylään lähisukulaiseni kotiinsa, vaikka hänen puolisonsa ei ole aivan samanlainen "mörrimöykky" kuitenkaan, vaikkakin hänkin on kuulemani mukaan ollut erittäin "piikikäs" yhteisiä tuttuja henkilöitä kohtaan;  ja osoittanut suuttumustaan aivan tyhjänpäiväisestä joillekin yhteisesti tuntemillemme henkilöille.

Ap.

P.S.  Joskus olen funtsinut, että olisikin mielenkiintoista olla tämän pariskunnan kotona ns. kärpäsenä

        katossa seuraamassa, kuinka he puhuttelevat toinen toisiaan kahdenkesken ollessaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/27 |
13.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ei mitään rakentavaa palautetta ole, niin on varmaan parempi häipyä. Jos siis toinen on sellainen luonteelta tai joku häiriö että pitää lytätä vaan. Kokeilee sitten jonkun vertaisensa kanssa sitä sarvitaistelua.

Vierailija
16/27 |
13.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei asiat ole niin yksiselitteisiä. Sanon suoraan; piikitän joskus niitä joista en niin tykkää. Pahaa en toivo mutta en on vaan ihmisiä joista en niin pidä enkä pelkää tuoda asiaa esiin. En jaksa mielistellä oikeastaan ketään.

Vierailija
17/27 |
13.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on ollut elämässä muutama tietoisesti ilkeilevä ihminen.

2 kaveria jotka ns jätin, en enää ottanut yhteyttä ja kos he otti keksin jonku diipa daaba tekosyun miksi en ehdi tavata.

Pomoni oli kolmas, ja oli niin paha että jouduin lähtemään hyvästä työpaikastani pari kk sitten.

Vierailija
18/27 |
13.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vinkeistänne, mutta on hyvin vaikeaa panna välit poikki aivan totaalisesti,  koska kyseessä on kuitenkin lähisukulainen, joka vinoilee mulle, ja aivan varmasti tieten tahtoen saaden vain aikaiseksi mulle pahan mielen.  Ja ei sen puoleen hän on jo onnistunut ns. kuihduttamaan kanssakäymisemme minimiin, ja en itse ole halunnut edes enää viime aikoina mennä esim. kylään lähisukulaiseni kotiinsa, vaikka hänen puolisonsa ei ole aivan samanlainen "mörrimöykky" kuitenkaan, vaikkakin hänkin on kuulemani mukaan ollut erittäin "piikikäs" yhteisiä tuttuja henkilöitä kohtaan;  ja osoittanut suuttumustaan aivan tyhjänpäiväisestä joillekin yhteisesti tuntemillemme henkilöille.

Ap.

P.S.  Joskus olen funtsinut, että olisikin mielenkiintoista olla tämän pariskunnan kotona ns. kärpäsenä

        katossa seuraamassa, kuinka he puhuttelevat toinen toisiaan kahdenkesken ollessaan.

Se että jokin on vaikeaa ei tarkoita sitä ettei voisi ryhtyä toimeen. Oma valintasi olla tekemisissä. Pelkäätkö että alkaa jauhaa paskaa muille sukulaisillesi jos et enää ole tekemisissä, toivotko että kyseinen ihminen muuttuu tms. Hankalia juttujahan nää on ja selusta kannattaa sinänsä varmistaa.

Vierailija
19/27 |
13.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä alistu kettuilun ja naljailun kohteeksi, hän tekee sitä sinulle jatkossakin ja todennäköisrdti vain voimistuu koska huomaa että sinulle voi niin tehdä ilman mitään seurauksia. Jotkut luulee että ne voi pitää toisia sylkykuppeina ja valitsevat sen joka ei pistä hanttiin.

Täräytä sille joskus vastapalloon oikein nasevasti jotain ni hän näkee että sussa on ytyä!

Tai sano suoraan että lopeta tuo hiton naljailu (tai mitä se sitten ikinä tekeekään). Kerro sille että et ole täällä sitä varten että sulle voi aukoa päätään..... ota oma tilasi, älä anna muiden hyppiä silmille!

Vierailija
20/27 |
13.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pahoitan heidän mielensä. Ei niiden juttut minuun pysty.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi seitsemän neljä