Voiko suhde toimia ilman suurta intohimoa ja seksuaalista himoa toista kohtaan?

Henkilökohtaisia valintoja. Olen mieluummin sinkkuna, kuin suhteessa, josta puuttuu intohimo. Kaverisuhteet kaverisuhteina. En alkaisi yrittämään parisuhdetta, jos molemminpuolinen vetovoima ei ole luonnostaan läsnä. Kaveruus ei kohdallani muutu romanttiseksi tai seksuaaliseksi rakkaudeksi ellei jo alusta saakka ole ollut mukana tiettyä kipinää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai voi. Onpahan vaan tylsä suhde.

Ai ainoa ei-tylsä asia parisuhteessa on seksi??

Meillä ei ole koskaan ollut erityistä intohimoa tai läheisyyttä koska mieheni ei pidä koskettamisesta. Mulle taas se on ollut tosi tärkeää aina ja tämä onkin ollut elämäni suurin kompromissi. Seksiä kuitenkin on ollut 26 vuotta ja sen yhteydessä tietty halailua ja suutelua. Tyydyttävää vaikkei tajunnanräjäyttävää.

Mutta tylsää meidän elämä ei ole koskaan ollut😂 Iso perhe, lastenlapsia, rakkaita ystäviä, 3 raksaa, nyt remppaprojekti Italiassa, kivat työt, matkoja jne. Välillä itseäkin hengästyttää mutta joka päivälle keksitään jotain kivaa. Pientä tai isoa, ei väliä.

Olemme toistemme parhaat ystävät ja kumppanit kaikessa, rakastetut.

Minä väsyin just noihin projekteihin. Tuntui, että meidän koko suhde perustui siihen, että tavoiteltiin aina seuraavaa etappia: isompaa taloa, kesämökkiä, keittiöremppaa, matkaa.. Oltiin hyvät kaverit ja hyvät kumppanit rakentamaan elämää, mutta sen elämän sisällä ei ollut sitä elämää, jos hoksaat mitä tarkoitan. Kun jäimme la illaksi kahden vailla mitään suunnitelmaa aukesi viinipullo, ehkä toinenkin, koska ilmeisesti emme lopulta viihtyneetkään yhdessä niin hyvin, että kaksin olisi aika kulunut ihan selvinpäin ja ilman erityistä ohjelmaa.

Kuulostaa tosi surulliselta! 

Meillä ei tissutella  vaan se aika mitä ollaan ihan kaksin mitään tekemistä katsellaan brittisarjoja, jutellaan lapsista ja lastenlapsista tai mistä vaan maan ja taivaan väliltä. Maailma on ihmeteltävää täynnä:D Välillä ollaan vain hiljaa lähekkäin, luetaan, kuunnellaan äänikirjoja, naureskellaan tyhmille jutuille, poltellaan tulta takassa ja kynttilöissä, tehdään ruokaa ja vaan nautitaan.  Meidän on helppo olla yhdessä ihan tekemättä mitäänkin. 

Niinpä. Ei aina ollut tietenkään sellaista, ensimmäiset varmaan 6-8 vuotta olivat intohimoista ja rakkaudentäyteistä aikaa. Sitten vaan jotenkin arki ja stressi vei enemmän ja enemmän tilaa. Läheisyys vähentyi ja yhteinen aika kului toipuessa töistä tai askarrellen taas jonkun to-do-listan parissa. Liikaa kaikkea, liian vähän rentoa oleilua -> läheisyys ja sitä kautta seksuaalinen halu katosi kunnes ei lopulta enää edes osattu olla kahden.

Surullista, meillä tuo muu yhdessäolo on onneksi säilynyt jo 26v. Seksuaalinen halu/kyky varmaan laantuu jossain vaiheessa mutta tuo kaikki muu tulee aina vain merkityksellisemmäksi ilman varsinaista fyysistä läheisyyttäkin. 

Jatkan vielä.

Ehkä onkin ollut onni ettei ole ollut mitään räjähtävää seksuaalista intohimoa minkä menettäminen olisi täysi katastrofi ja jättäisi pahan tyhjiön. Tyydyttävä seksielämä ja erinomainen kumppanuus on paljon helpompia ylläpidettäviä ja tuo  jm vielä paranee vanhetessaan. 

Ehkä, meillä ei vaan se kumppanuus ja ystävyys riittänyt sittenkään pitämään yllä lämmintä suhtautumista toiseen ja elämään. Exäni on hyvä tyyppi, en syytä häntä mistään. Ihan molemmat tupeloitiin se rakkaussuhde sinne suorittamisen alle.

Minusta hellyys ja miehenä ja naisena kohtaaminen tuo jotain varmuutta ja rentoutta siihen yhteiselämään ja lämpöä ja kärsivällisyyttä toista kohtaan. Nuo asiat meidän suhteesta alkoi puuttua sekä toisiamme että itseämme kohtaan: kärsivällisyys, armo, suojelunhalu. Tilalla suorittaminen, kiire ja kritiikki.