Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua?
Itsellä se että ei tervehditä tai sanota huomenta ensi kertaa aamulla nähdessä tai hyvästellä. Mistä tulee ajatus että ei tarvitse? Pieni asia.
Kommentit (1585)
Hölöttäminen eli yksinpuhelu omista asioista kuulijasta piittaamatta.
Inisevä uteliaisuus muiden asioista, inhaa.
Kun kaupassa aukeaa ruuhka-aikaan uusi kassa, niin ärsyttää jonottajat jotka ryntäävät sieltä jonon perältä sille juuri avautuvalle kassalle. Olisi kohteliasta päästä ne kaikista kauimmin jonottaneet sinne ensin.
Itse katson aina ensin, että lähteekö sieltä jonon alkupäästä joku/jotkut siirtymään sinne, ennen kuin änkeän itse.
Ihminen joka tulee kylään ja alkaa arvostelemaan sisustusta.
Tulisi aika pitkä lista ja varmasti mainittu jo monet, mutta yksi mikä pistää silmään joka kerta on roskien heittely. Niin tarpeetonta ja roskiksia kun on vähän matkan välein kaupungissa varsinkin. Jos ei ole, voi sen roskan laittaa taskuun/laukkuun siksi aikaa ja vaikka varautua siihen, ettei roskiksia ole ja kantaa esim. vihannespussia mukana. Erikoista, että toisissa maissa tämä toimii mutta täällä lännessä ollaan kovin laiskoja.
Parhaiten liikenteessä sujuisi kaikilla, kun yrittäisi ottaa muita huomioon eikä hankaloittaa toisten liikkumista. Itse en aja skuutilla ja minustakin ne ovat vaarallisia, mutta kulkuväylien tukkiminen on mielestäni typerää. Skuuteilla ja pyörilläkin voi ajaa monella tavalla, myös fiksusti.
Mahdoton yli menevä kateellisuus kaikesta mahdollisesta. Harrastukset, vaatteet, ym. mistä voi kadehtia. Sellainen henkilö ei huomaa oman elämänsä hyviä asioita. Harmillista. Harmillista myös siksi, että se vaikuttaa rumasti ihmissuhteisiin. Ja aivan turhaan.
Vierailija kirjoitti:
Mahdoton yli menevä kateellisuus kaikesta mahdollisesta. Harrastukset, vaatteet, ym. mistä voi kadehtia. Sellainen henkilö ei huomaa oman elämänsä hyviä asioita. Harmillista. Harmillista myös siksi, että se vaikuttaa rumasti ihmissuhteisiin. Ja aivan turhaan.
Onko tuo todellista? Olen ikääntynyt, laajan tuttavapiirin omaava ihminen, enkä ole kateuteen törmännyt koskaan! Mistä kateuden tunnistaa? Ehkä en tunnista, kun en itse kyseistä tunnetta koe. Iloitsen muiden menestymisestä, eikä mikään ole minulta pois.
Vierailija kirjoitti:
Mahdoton yli menevä kateellisuus kaikesta mahdollisesta. Harrastukset, vaatteet, ym. mistä voi kadehtia. Sellainen henkilö ei huomaa oman elämänsä hyviä asioita. Harmillista. Harmillista myös siksi, että se vaikuttaa rumasti ihmissuhteisiin. Ja aivan turhaan.
Monia on kadehdittu ihan tyhjästä. Vähän kun laittaisi valokeilaa sinne omaan elämään päin, niin loppuisi kadehtiminen tyhjästä. Kun huomaisi, että perskules, tuonhan pitäisi olla kateellinen minulle eikä minun hänelle, koska mulla pyyhkiikin paremmin kuin hänellä. Miksen tätä ole aiemmin huomannut? Turhaan olen ollut kateellinen hänelle. Perhana.
Kateuden ja halveksunnan ero on vielä häilyvämpi kuin nerouden ja hulluuden ero.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa silleen ennakoida. Kun ajat fillarilla pyörä tiellä sitä jotain 24 - 29 km/h, niin jos ohi menee bussi, joka on pysähtymässä siihen seuraavalle pysäkille, niin jos ehdit pysäkille ennen kuin bussi pysähtyy ja alkaa ovet aukeamaan, niin ei muuta kuin äkkiä ohi vaan. Mutta jos se on jo pysähtynyt ja näet, että ovet alkaa aueta, niin jarrua ja katsoo, mistä ovista porukkaa poistuu ja sitten väistetään sen mukaan. Niitä haavereita sattuu just silleen, kun liikutaan yhtään mitään katsomatta ja varautumatta äkillisiin tapahtumiin. Eikä sieltä bussista ja ratikasta pidä hyppiä ulos mitään sivuille katsomatta. Kaikki pyöräilijät eivät väistä, ei varsinkaan he, joiden pitää saada sille sadan kilsan lenkille se 40 km/h keskinopeus.
Tietysti bussista ja ratikasta poistutaan suoraan ja heti. Ei siinä jäädä oville arpomaan, onko jostain tulossa joku pyöräilijä, joka ei ymmärrä, että kyseessä on pysäkkialue. Ripeästi poistutaan ja hakeudutaan jalkakäytävälle. Pyöräilijät ja skuuttajat edelleen väistämisvelvollisia pysäkkialueella vaikka olisi kuinka nopeutta ja pyörätie siinä. Hiljennä ajoissa tai taluta.
Tylyys asiakaspalvelijaa kohtaan: ei kiitetä missään välissä. Kahvilahenkilö tiedustelee ystävällisesti 'jätetäänkö maitovaraa', vastaus töykeä 'ei' tai 'joo'. Yritän aina huonokäytöksisen ihmisen seurassa petrata tilannetta kiittämällä toisen puolesta, mut eihän nää möllit mitään ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Julkisen vessan jättäminen sotkuiseksi. Jos esim. tiputat wc-paperia lattialle, nosta se roskiin tai vessanpönttöön. Jos käytät bideesuihkua, vältä roiskimasta vettä niin, että koko vessa lainehtii seiniä myöten. Laita myös kunnolla roskat roskikseen, ettei ne tipu lattialle. Jos sinulla on kynä tai tussi taskussa, älä piirrä sillä vessan seiniin tarpeidesi aikana.
Ihmettelen aina, kun on jätetty tuoreet paskaraidat pönttöön vessassa, jossa on alapesusuihkukin. Ne raidat lähtisi tuoreeltaan aika mukavasti suihkulla eikä haisisi koko päivää kaikkien ilona.
Ehkä nuo raitaihmiset kotonakin jättää raidat pönttöön ja sitten kerran viikossa/kuussa erikseen siivoaa vessan kauhealla hinkutuksella?
Tämä. Kotonakaan en halua pönttöön jäävän mitään likaa. Ei varmaan naiset ole asialla nä
Naisten yleisövessoissa näitä paskaraitoja ja kökkäreitä olen nähnyt. Joskus paskaa on jopa renkaalla. Herättää kysymyksen, miten on perse pyyhitty. Onnea näiden puolisoille.
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten liikenteessä sujuisi kaikilla, kun yrittäisi ottaa muita huomioon eikä hankaloittaa toisten liikkumista. Itse en aja skuutilla ja minustakin ne ovat vaarallisia, mutta kulkuväylien tukkiminen on mielestäni typerää. Skuuteilla ja pyörilläkin voi ajaa monella tavalla, myös fiksusti.
Kulkuväylien tukkiminen typerää? Tuossahan sanottiin, että väistävät muita jalankulkijoita. Miten siis tukkivat?
Ihan aiheellista estää skuuttailu jalkakäytävällä noin, kun ei poliisi valvo eikä järki mene noiden skuuttiurpojen kalloon.
Vierailija kirjoitti:
Tulisi aika pitkä lista ja varmasti mainittu jo monet, mutta yksi mikä pistää silmään joka kerta on roskien heittely. Niin tarpeetonta ja roskiksia kun on vähän matkan välein kaupungissa varsinkin. Jos ei ole, voi sen roskan laittaa taskuun/laukkuun siksi aikaa ja vaikka varautua siihen, ettei roskiksia ole ja kantaa esim. vihannespussia mukana. Erikoista, että toisissa maissa tämä toimii mutta täällä lännessä ollaan kovin laiskoja.
Ihmiset ovat välinpitämättömän laiskoja. Tuolla kun liikkuu, niin roskia lojuu maassa kymmenen metrin päässä lähimmästä roskiksesta, joka ei ole edes täysi, ei edes puolillaan. Miksikö? Koska se käy niin paljon helpommin ja vaivattomammin kun heittää vaan roskan maahan kuin että ottaisi niitä ylimääräisiä askeleita sen kymmenen metrin verran siihen roskikselle. Näillä pitäisi olla saatana puhelimessa sovellus, jonka avulla roskat voisi laittaa roskikseen, niin ei tarvitsisi itse vaivautua. Laiskuus on sairaus.
Onkohan tämä varsinainen huono tapa, en tiedä.
Mutta ärsyttää se, että todella monella nykypäivän aikuisella on huonot vuorovaikutus- ja keskustelutaidot. Törmään jatkuvasti omassakin kaveripiirissäni siihen, että
'A) keskustelukumppani hölöttää omaa asiaansa, ei kertaakaan kysy toisen kuulumisia tai osoita mitään kiinnostusta keskustelukumppanin asioita tai kertomia juttuja kohtaa.
B) älypuhelimesta ei voida olla erossa edes tuntia, vaan se sumeilematta kaivetaan pöydälle, ruvetaan selaamaan instagramia, kerrotaan sieltä puhelimesta joidenkin ventovieraiden ihmisten päivityksiä, googletellaan jotakin nippelitietoa... Keskustelukumppani ei vaan jaksa kiinnostaa.
No ei siinä tarvi jäädä mitään kovin pitkästi arpomaan. Riittää, kun nopeasti vilkaisee oikealle ja vasemmalle, että näkee, onko ketään tulossa. Ei vie aikaa kuin sekunnin pari eikä ole liian suuri vaiva. Tietysti jos kestää parikin minuuttia tajuta, mitä näkee tai kokee, että sekunti pari on liikaa, ei ehdi, parempi vaan hypätä suoraan pyöräilijän eteen, joka "ei ymmärrä" edessä olevan pysäkki alue. Itse hortoillaan miten sattuu ja se on sitten muiden vika.
Vierailija kirjoitti:
No ei siinä tarvi jäädä mitään kovin pitkästi arpomaan. Riittää, kun nopeasti vilkaisee oikealle ja vasemmalle, että näkee, onko ketään tulossa. Ei vie aikaa kuin sekunnin pari eikä ole liian suuri vaiva. Tietysti jos kestää parikin minuuttia tajuta, mitä näkee tai kokee, että sekunti pari on liikaa, ei ehdi, parempi vaan hypätä suoraan pyöräilijän eteen, joka "ei ymmärrä" edessä olevan pysäkki alue. Itse hortoillaan miten sattuu ja se on sitten muiden vika.
Ei tarvitse vilkaista oikealle tai vasemmalle. Pyöräilijä näkee tasan tarkkaan, että pysäkille on pysähtynyt ratikka tai bussi. Siitä pitäisi tajuta, että ihmisiä purkautuu ulos. Ei iso lössi voi tukkia sitä pysäkkiä, kun siellä on myös ihmisiä jotka yrittää päästä kulkuneuvoon sisälle. Sen lössin on purkauduttava jalkakäytävälle ja se on voi voi, jos ei pyörästä löydy jarruja eikä päästä ymmärrystä, että nyt pitää vaan pyöräilijän väistää.
- Metelöinti julkisissa liikennevälineissä: puhuminen puhelimessa kovalla äänellä ja + vielä kaiuttimet päällä, pelien pelaaminen tai tikkitokkien katsominen kaiuttimet päällä.
- Ulkona ns. "musiikki" eli bassonjumputus kaiuttimet päällä, varsinkin myöhään illalla.
- Roskaaminen, piittaamaattomuus luonnosta ja eläimistä.
Kerran keräsin meren rannalta jonkun seurueen juhlinnan jätteet, lautaset, muovirasiat, paperit ym. sinne jätettyyn muovikassiin ja heitin kaiken vieressä olevaan isoon roskikseen. Kävin huuhtomassa kädet vieressä olevassa vesihanassa, sitten tuli kaksi lasta äidin ??? kanssa ja lapset aukaisivat hanan ja nauroivat ja juoksivat tiehensä. Lasten käytös! Laitoin hanan kiinni, ei vettä pidä tuhlata missään.
Hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah
Heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh
Hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih hih
Hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh hoh
Omakotitaloalueilla äänekkäiden pihatöiden aloittaminen viikonloppuisin ennen puolta päivää.Yövuoron jälkeen kun olet tullut aamulla klo 6 kotiin ja saanut juuri unen päästä kiinni, niin ohuesti ärsyttää kun naapuri huudattaa moottorisahaa heti yhdeksältä. Ihminen on liian usein itsekäs ääliö joka ei osaa ajatella muita.
Olen monesti ajatellut tehdä saman heille, esim klo 23 aikaan illalla mutta en ole jaksanut olla kusipää joten tyydyn kihisemään itsekseni.