Naapurin kakara saa kaiken mitä pyytää

tiedän perheen jossa lapsi kuoli. Sitten saivat myöhemmin lapsen ja ovat " lellineet" tätä. Edesmenneellä lapsella oli aika tiukka kuri ja leluja vain jouluna ja synttäreinä.

Valitettavasti yleensä niistä lapsista tulee kamalan lellittyjä ja vaikeita kasvattaa, mutta tosiaan onneksi se ei ole minun ongelma....

24 selitti ihan selkeästi MIKSI eivät tahtoneet leikkiä leuhkan ja ja tahallaan muut kateelliseksi tekevän tytön kanssa.



Aikuinen ihminen olisi pystynyt tilanteen selvittämään itsellen ilman tuollaista käytöstä (ymmärtämään että tyttö haki hyväksyntää yms.) mutta lapsethan reagoivat juuri noin. Ei leikitä sen kanssa kenen kanssa olo ei ole mukava. Ikävää mutta näin se menee.



LAPSI ON LAPSI!! JA ajattelee sen mukaan (eli ei juuri ajattele, jos näin kärjistetään)

mitä 24 _väitti_, mutta voi sieltä rivien välistäkin lukea. Suosittelen sinullekin.



25

Ja meilläkin kyllä valitettavasti lapsi joutuu pettymyksiä kohtaamaan, kuten kaurapuuroa syödään eikä muroja joka päivä, ulos laitetaan juuri ne saappaat mitkä sään puolesta on ok, eikä hienostelu kengät, jos neiti niin päättää.

Kaupasta ei osteta karamelliä joka jeesuksen viikko jne...



Sitä paitsi Lapsemme on hyvin antelias itsekkin esim. haluaa aina, että muistamme myös kaveria, jos ostamme jotain hyvää eli kaupasta ostetaan aina kaksi trippiä, toinen parhaalle kaverille ja toinen itselle.



Aina jakaa pyynteettömästi muillekkin, jos on karkkia yms..ei koskaan ota viimeistä itse, aina joku muu saa sen..äiti, isä, kaveri, koira.



Leluistaan ei ole ollenkaan " mustis" vaan antaa myös muidenkin leikkiä ja olemme yhdessä lahjoittaneet lapsen vanhoja leluja/vaatteita tuttavamme vauvalle...itse asiassa hänelle on tärkeää, että saa itse antaa " vauva jutut" tutulle ja olemme keskustelleet, kuinka toiselle tulee hyvä mieli, kun antaa jotain itselle tarpeetonta kiertoon muille.



Itserakasta hänesta ei saa vaikka niin ehkä helposti luullaan, jos lasta " hemmotellaan" . Ehkä juuri tämän kiltin ja suloisen olemuksen vuoksi vanhempien/mummojen ja papojen sydämet sulaa ja tulee hankittua kaikenlaista.



Edelleen olen sitä mieltä, että se ei ole " turmioksi" lapsellemme vaikka hän saakin paljon kaikenlaista tavaraa.



Meillä myöskin vaaditaan ja opetetaan kaunista käyttäytymistä, toisen kunnioittamista yms. hyviä tapoja eli ei lapsemme kuitenkaan ihan prinsessan lailla elä =)



Monesti olemmekin saaneet kiitosta hyvästä kasvatuksesta ja herttaisesta lapsesta.

Mitään lapsityrannia emme ole hänestä tekemässä materiaalilla.



Terveisin nro 6

Ainakaan minä en simputtanut naapurintyttöä, sillä vietin aikani sydänystävieni ja muiden harrastusten kanssa, joten en paljoa ehtinyt tapailla naapureitamme. Mielummin välttelen epämieluisia ihmisiä kuin aiheutan tahallani kiusaa heille.

silti tämä lapsi josta kerroin on paljon kiltimpi kuin meidän muksut. Meillä onkin avioero juuri käynnissä :(

Onkohan sitten niillä lapsilla jotka leuhkivat ja muuta niin kotona muitakin ongelmia kuin lelliminen.





26

Kokemukseni mukaan tällaisilla rahalla ja tavaralla tärkeilevillä lapsilla on samanlaiset vanhemmat. Muu kuin varallisuus, oppiarvo ja tittelit eivät merkitse mitään ja kaikkia itseä " alempiarvoisia" saa halveksia.

Onneksi monet varakkaat ihmiset osaavat myös käyttäytyä ihmisiksi ja ovat mukavia kanssaihmisiään kohtaan.

Mitä sitten?



Oma lapsi saa leluja syntymäpäivänä ja jouluna pääasiassa. Muutoin voidaan ostaa lelu jos vaikka sairaalassa ollut ikävä tutkimus, palkinnoksi jaksamisesta.



Kun lapseni pyytää lelua, sanon vaan et täytyy sitten toivoa lahjaksi. Siinä samalla oppii odottamista ja arvioimaan onko lelu tarpeellinen vai mielihalu.



On ihan sama miten naapurissa toimitaan ja miten lapset sitä ihmettelee. Näin kuitenkin haluan toimia koska en halua opettaa lastani materialistiksi ja mielikuvituksettomaksi.



Isoin lapseni murrosikäinen ja tyytyy hyvin vähään, tuntuu ettei koskaa oikeen tarvitse mitään. Rahasta tämä asia ei ole kiinni.



Jokainen päätää millaiseksi haluaa lapsensa kasvattaa.



Meillä taas satsataan rahaa harrastuksiin. Yhdelle lapselle ostettiin äskettäin hevonen. Tämä on niin suhteellista.

tarkoitti et yhdelle lapsellemme ostettiin hevonen..

Tämä kaveri sai kaiken ja sillä oli huoneessa isot komerot täynnä leluja, millä ei viitsinyt leikkiä.

Siitä keskusteltiin kovasti ja selitin, että meillä on enemmän lapsia ja meillä ei ole rahaa niin paljon, joten siksi en osta niin paljoa kaikenmaailman romua.



Asia jäi siihen. Nyt tilanne on se (pojat ovat 10 ikäisiä), että tällä rikkaan perheen pojalla ei ole oikein kavereita, koska on lyhytpinnainen ja on tottunut kaiken saamaan. Nyrkki heilahtaa heti ellei kaikki mene kuten hän tahtoo.

Meillä tämä kaveripoika viihtyy kovin, vaikka meillä ei romua olekaan. Meillä on iso perhe ja touhuamme paljon lasten kanssa. Tämä vieras poika oli viime kesänäkin monesti meidän kanssamme uimassa, koska hänen vanhemmat eivät viitsi käyttää poikaa tällaisissa tavallisissa jutuissa kuten uimarannalla.

Meidän poika sietää tämän vieraan pojan kiukuttelua, koska on oppinut isossa perheessä joustamaan, mutta antamaan myös takaisinkin. Mutta selitäs se muille kavereille. Muut eivät niin jaksakaan katsoa lellityn kaverin itkua ja kätinää.



En tiedä, minusta tämä poika on kuitenkin suloinen ja kiva kaveri. kohteliaskin ja mukava. Mutta vaikeaa tulee sillä olemaan kun pitää sopeutua kaveriporukan ja yhteiskunnan sääntöihin.

Me tehtiin se virhe kuopuksen kanssa. Jossain vaiheessa MINÄ ymmärsin, että ollaan tehty mieletön virhe. Ja siihe oltiin tultu jotenkin huomaamattomast. Ei ostettu joka kerta jotain, mutta usein kuitenkin. Lapsi ei enää arvostanut leluja, samalla tavoin kun esikoinen oli pienenä tehnyt. Jos lelu meni rikki (ei rikkonut tahallaan), niin tokaisi vaan että, " ostetaan uusi" , ja kun menimme kauppaan, niin heti lelujen luokse ja sitä uutta hakemaan. Joskus kun ei ostettu mitään, niin lapsi suuttui ja kyseli " miksi mä en saanut mitään" ?, selittelin siinä että, " ei joka kerralla voi ostaa" .

Ei auttanut muu kun ottaa tiukkalinja, ja lakata ostamasta. Ei siihen kauan mennyt kun lapsi oppi tämän, ei ostata aina jutun. Esikoinen oli hyvänä esimerkkinä, selitti veljelleen että eihän hänkään saa. Esikoinen on 7 vuotta, kuopusta nuorempi ja hänen " idoli" . Esikoinen kun oli pieni niin oltiin aika vähävaraisia ja hänelle ei yksinkertaisesti pystynyt ostamaan koko ajan jotain.

Kun sitten vaurastuttiin niin valitettavasti tuli joku hirvetä ostohimo!?



Nyt on ihan kiva käydä kuopuksenkin kanssa kaupassa. Silti vielä ajattelen joskus, että jäiköhän tästä jotain? en usko, mutta väistämättä ajattelen niin. Lapsen vikahan tää ei ollut missään nimessä, vaan ihan omaa hölmöyttä.

Ainoa asia mitä oikeesti kadun lasteni kasvattamisessa, mutta onneksi tajuttiin vetää raja nyt kun lapsi on vasta 5-vuotta. Myöhemmässä iässä oltaisiin oltu todellisessa lirissä, kun vaatimuksetkin olisi koventuneet koko ajan.