Mies kosi kun jätin

Vierailija kirjoitti:

Hyvin tehty. Minä olen yli 20 vuotta kestäneessä suhteessa, jossa olen joutunut jokaisen vaiheen yhteenmuutosta, kihlauksesta, avioliitosta, lasten tekemisestä neuvottelemalla neuvottelemaan, kun miehellä ei ole mitään asiaa vastaan, mutta eikö nyt ole näin hyvä ja mihin kiire ja mennään nyt sitten, jos se tuollainen elämän ja kuoleman kysymys on. Joo, on ne suhteen kannalta elämän ja kuoleman kysymyksiä, kun olen jo seurustelun ensimmäisinä kuukausina tehnyt kristallinkirkkaaksi sen, että etsin miestä avioliitto ja perhe mielessä, enkä kevyillä suhteilla tee yhtään mitään. 

Ja näinhän tässä on eletty, eikä mies mitään näytä katuvan, päinvastoin. Mutta silti joskus mietin, että miltä olisikaan tuntunut, kun olisi saanut kokea että toinen on yhtä paljon mukana ja haluaa viedä suhdetta ja yhteistä elämää eteenpäin. Sen mieheni on myöntänyt, että häneltä olisi jäänyt tekemättä aloitteet ja kosinnat, mutta mitään ei haluaisi muuttaa tai vaihtaa, eikä jälkikäteen itsekään ymmärrä, mitä jahkaili.. Mua tuo vastaus ei ole koskaan täysin tyydyttänyt, mutta parempaa en tule saamaan.

Onko muissa asioissa samanlainen? Silloin voi olla kyse vain temperamentista. 

Oma mies on hyvin päättäväinen ja aikaansaava, mentiin hänen aloitteestaan kihloihin hyvin nopeasti, naimisiin ja lapsi syntyi vuosi avioliiton solmimisesta. Hän kosi sitten, kun olimme molemmat valmistuneet yliopistosta. 

Ystävälläni taas oli ehkä vähän samanlainen tarina kuin teillä, mutta tarinalla on surullinen loppui eli päätyivät lasten aikuistuttua eroon. Mies oli jahkailija ja epäluotettettava eli liitto jatkui sellaisena kuin oli alkanutkin.

Teit oikean ratkaisun, Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin tehty. Minä olen yli 20 vuotta kestäneessä suhteessa, jossa olen joutunut jokaisen vaiheen yhteenmuutosta, kihlauksesta, avioliitosta, lasten tekemisestä neuvottelemalla neuvottelemaan, kun miehellä ei ole mitään asiaa vastaan, mutta eikö nyt ole näin hyvä ja mihin kiire ja mennään nyt sitten, jos se tuollainen elämän ja kuoleman kysymys on. Joo, on ne suhteen kannalta elämän ja kuoleman kysymyksiä, kun olen jo seurustelun ensimmäisinä kuukausina tehnyt kristallinkirkkaaksi sen, että etsin miestä avioliitto ja perhe mielessä, enkä kevyillä suhteilla tee yhtään mitään. 

Ja näinhän tässä on eletty, eikä mies mitään näytä katuvan, päinvastoin. Mutta silti joskus mietin, että miltä olisikaan tuntunut, kun olisi saanut kokea että toinen on yhtä paljon mukana ja haluaa viedä suhdetta ja yhteistä elämää eteenpäin. Sen mieheni on myöntänyt, että häneltä olisi jäänyt tekemättä aloitteet ja kosinnat, mutta mitään ei haluaisi muuttaa tai vaihtaa, eikä jälkikäteen itsekään ymmärrä, mitä jahkaili.. Mua tuo vastaus ei ole koskaan täysin tyydyttänyt, mutta parempaa en tule saamaan.

Onko muissa asioissa samanlainen? Silloin voi olla kyse vain temperamentista. 

Oma mies on hyvin päättäväinen ja aikaansaava, mentiin hänen aloitteestaan kihloihin hyvin nopeasti, naimisiin ja lapsi syntyi vuosi avioliiton solmimisesta. Hän kosi sitten, kun olimme molemmat valmistuneet yliopistosta. 

Ystävälläni taas oli ehkä vähän samanlainen tarina kuin teillä, mutta tarinalla on surullinen loppui eli päätyivät lasten aikuistuttua eroon. Mies oli jahkailija ja epäluotettettava eli liitto jatkui sellaisena kuin oli alkanutkin.

Varmasti on temperamenttiinkin liittyvä. Pieniäkin päätöksiä jahkailee, vatvoo, vertailee netissä loputtomasti vaikka olisi pienestäkin hankinnasta kysymys ja ei-valitseminen tuntuu aina turvalliselta ja varmalta vaihtoehdolta ja oikein ahdistuu, jos huomautan että sekin on päätös että ei tee mitään.. Myönteisenä kääntöpuolena on turvallisuus ja luotettavuus ja hän myös saattaa loppuun sen minkä aloittaa (tai minä aloitan..), juuri mikään ei ole jäänyt kesken 20 vuoden aikana ja miellellään lopputuloksen pitäisi aina olla täydellinen ja ammattimainen vaikka kysymyksessä olisi joku asia mitä vaikka ensimmäistä kertaa ollaan tekemässä.

Että toisaalta ymmärrän, mutta juuri nämä suhteen etenemiseen liittyvät päätökset ovat sellaisia, missä toisen jahkailuun ei ole niin helppo suhtautua neutraalisti, kuin uusien ostopäätökseen uusista talvirenkaista. Olen jo keski-ikäinen, lapsetkin jo teinejä ja ainakaan toistaiseksi en ole kasvanut yli näistä "romanttisista hömpötyksistä" siinä määrin, etteikö selvä kosinta olisi haavelistalla. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvin tehty. Minä olen yli 20 vuotta kestäneessä suhteessa, jossa olen joutunut jokaisen vaiheen yhteenmuutosta, kihlauksesta, avioliitosta, lasten tekemisestä neuvottelemalla neuvottelemaan, kun miehellä ei ole mitään asiaa vastaan, mutta eikö nyt ole näin hyvä ja mihin kiire ja mennään nyt sitten, jos se tuollainen elämän ja kuoleman kysymys on. Joo, on ne suhteen kannalta elämän ja kuoleman kysymyksiä, kun olen jo seurustelun ensimmäisinä kuukausina tehnyt kristallinkirkkaaksi sen, että etsin miestä avioliitto ja perhe mielessä, enkä kevyillä suhteilla tee yhtään mitään. 

Ja näinhän tässä on eletty, eikä mies mitään näytä katuvan, päinvastoin. Mutta silti joskus mietin, että miltä olisikaan tuntunut, kun olisi saanut kokea että toinen on yhtä paljon mukana ja haluaa viedä suhdetta ja yhteistä elämää eteenpäin. Sen mieheni on myöntänyt, että häneltä olisi jäänyt tekemättä aloitteet ja kosinnat, mutta mitään ei haluaisi muuttaa tai vaihtaa, eikä jälkikäteen itsekään ymmärrä, mitä jahkaili.. Mua tuo vastaus ei ole koskaan täysin tyydyttänyt, mutta parempaa en tule saamaan.

Elämäsi pilasit. Tollasen kanssa.

Käyttäjä2875 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin tehty. Minä olen yli 20 vuotta kestäneessä suhteessa, jossa olen joutunut jokaisen vaiheen yhteenmuutosta, kihlauksesta, avioliitosta, lasten tekemisestä neuvottelemalla neuvottelemaan, kun miehellä ei ole mitään asiaa vastaan, mutta eikö nyt ole näin hyvä ja mihin kiire ja mennään nyt sitten, jos se tuollainen elämän ja kuoleman kysymys on. Joo, on ne suhteen kannalta elämän ja kuoleman kysymyksiä, kun olen jo seurustelun ensimmäisinä kuukausina tehnyt kristallinkirkkaaksi sen, että etsin miestä avioliitto ja perhe mielessä, enkä kevyillä suhteilla tee yhtään mitään. 

Ja näinhän tässä on eletty, eikä mies mitään näytä katuvan, päinvastoin. Mutta silti joskus mietin, että miltä olisikaan tuntunut, kun olisi saanut kokea että toinen on yhtä paljon mukana ja haluaa viedä suhdetta ja yhteistä elämää eteenpäin. Sen mieheni on myöntänyt, että häneltä olisi jäänyt tekemättä aloitteet ja kosinnat, mutta mitään ei haluaisi muuttaa tai vaihtaa, eikä jälkikäteen itsekään ymmärrä, mitä jahkaili.. Mua tuo vastaus ei ole koskaan täysin tyydyttänyt, mutta parempaa en tule saamaan.

Elämäsi pilasit. Tollasen kanssa.

Eipä tämä elämä nyt kokonaan tunnu pilalliselta. Paljon on pelastanut miehen panostus isyydessä ja sängyssä näiden vuosikymmenten aikana. Mutta se jahkailu ja perässävetäminen... Siitä on romantiikka kaukana, syö omaa naisellista itsetuntoa, eikä tule muuttumaan.