Työkaveri koskettelee sopimattomasti, alkaa mennä hermot tähän touhuun
Usein jos olen yksin kahvihuoneessa ja työkaveri tulee sinne, hän alkaa hieroa niskojani tai hipelöi olkapäätä tms. Tätä on tapahtunut ensimmäisen kerran ehkä vuosi sitten ja silloin vain lamaannuin. Sen jälkeen olen tehnyt niin että otan hänen kätensä vaan pois siitä. Silloin hän vaan naureskelee. Viimeksi eilen hän alkoi hipelöidä olkapäätäni, vetäydyin pois ja hän sanoi että ihmeellinen kiukkupussi kun ei saa edes koskea. Sanoin etten tykkää käpälöinnistä. Hän kysyi että entäs hipelöinnistä? Ja alkoi hiplata selkääni. Vastasin että en tykkää minkäänlaisesta koskettelusta. Hän on työyhteisössämme ylempänä kuin esimies vaikka onkin perus duunari, joten esimiehelle valittaminen ei auta yhtään mitään. Tuo tyyppi aina haistattelee pomoille ja on itse jostain syystä kuitenkin korkeammassa asemassa, vaikka hänen pitäisi duunarina olla ihan samalla viivalla kuin me muutkin. En tiedä mitä pitäisi tehdä kun en jaksa enää tätä paskaa. Hän on minua noin 30 vuotta vanhempi naimisissa oleva mies. Ei kai kukaan täysjärkinen tee noin?
Kommentit (34)
Mä ottasin kengät pois ja sanoisin, et hiero mun jalkapohjat ja pohkeet samalla kun juon kahvin. Jaksaisin paremmin, eikä asia etene sen enempää, kun saisin vain jokapäiväisen hieronnan.
Jos siitä luulee, et etenee, osaan mä nokkaan tujauttaa.
Ei ole normaalia, kuulostaa sairaalta työyhteisöltä. Olisko siellä ketään muuta esimiehen asemassa olevaa jolle voisit kertoa? Kyllähän tuo pitää saada loppumaan, ties kuinka monelle muullekin nuorelle naiselle tekee tuota samaa.
Harjoittele aivan peilin edessä sanomaan "älä tee noin". Siitä se alkaa.
Jos ennen sitä voit pyytää jotain toista työkaveria tai esimiestä sanomaan tälle yhdelle, että älä koske.
Oikeasti kukaan täysijärkinen ei anna hiplata itseään vaan on mieluummin äkäinen kiukkupussi.
Kuvaa yksi tilanteista ja laita someen tai pyydä jotakuta muuta kuvaajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Harjoittele aivan peilin edessä sanomaan "älä tee noin". Siitä se alkaa.
Jos ennen sitä voit pyytää jotain toista työkaveria tai esimiestä sanomaan tälle yhdelle, että älä koske.
Oikeasti kukaan täysijärkinen ei anna hiplata itseään vaan on mieluummin äkäinen kiukkupussi.
Sellaiset uhrin syyllistämiset.
Tänään Hesarissa juttu potkut saaneesta 60v miehestä Nordealla. Näytä juttu sun työkaverille ja kysy, haluaako se, että hänelle käy näin?
Kaveria puristeltiin tisseistä kunnes vihdoin sisuuntui ja vetäs reippaat litsarit sille ällötykselle. Hullu ämmä kuulemma ja h**** ja mitä vielä mutta eipä enää puristellut. Niin ja pomoa tai HR:ää kiinnostanut, se nyt vaan Pentti on semmonen oli vastaus.
Laita se hieromaan jalkojasi, ota video ja sano, että tiedät sen vaimon puhelinnumeron. Että oli viimenen kerta tai video menee jakoon.
Vierailija kirjoitti:
Kaveria puristeltiin tisseistä kunnes vihdoin sisuuntui ja vetäs reippaat litsarit sille ällötykselle. Hullu ämmä kuulemma ja h**** ja mitä vielä mutta eipä enää puristellut. Niin ja pomoa tai HR:ää kiinnostanut, se nyt vaan Pentti on semmonen oli vastaus.
Nauhuri mukaan ja siinä itseltä selvä kielto. Vielä parempi tietenkin oliis jos sais videoitua tilanteen mutta se tuskin onnistuu. Kun höhöttelyt ja selvä kielto on nauhalla asia on helppo viedä eteenpäin. JOutunet lähtemään firmasta mutta siinä kohtaa korvaukset vähän lämmittää. Ja pomo se on pomollakin eli kyllä siellä joku on joka sian laittaa ruotuun.
Tuli tästä aloituksesta sellainen déjà vu...
Hitto mikä tarina taas... säälittävää provoa päivästä toiseen.
HR-osastoon yhteys jos et esimiehelle uskalla sanoa. Kyllä sieltä viimeistään apu tulee. Ja jos ei tule, miettisin kaksi kertaa että haluanko kyseisessä työpaikassa olla.
terveisin, henkilöstöhallinnon ihminen
Vierailija kirjoitti:
Hitto mikä tarina taas... säälittävää provoa päivästä toiseen.
Niin, vaaleanpunaisessa pumpulissa elävä ei tietenkään voi uskoa, että mitään tuollaista tapahtuisi koskaan, missään.
Kaikissa firmoissa ei ole mitään HR-osastoja. On vaan pari pomoa kekkuloimassa ja kaveri työntekijänä saa tehdä mitä lystää. En siis ole ap.
Mua taas on jokunen nainen työpaikalla pyytänyt hieromaan niskaansa ja yläselkää, kun on ollut jumissa. Yksi näistä vastavuoroisesti hieroi mun niskaani. Ei ole johtanut sen enempään. Eivät siis pyrkineet ahdistelemaan.
M45
Näitähän sattuu... Tekijälle yleensä huumoria.
Aika selkärangaton esimies. Koskaan ei ole sellaista tilannetta, jossa DUUNARI olisi ESIMIEHEN yläpuolella. Vetäise hiplailijaa kunnolla turpaan jos ei muu auta. Tai kysy poliisilta neuvoa tuollaiseen kohteluun. Jos olet liitossa niin sinnekkin vain rohkeasti ilmoitus miten esimies ei puutu asiaan mitenkään. Jos vaikka alkaisi puntti tutisemaan siihen malliin että alkaa sitä auktoriteettia löytymään.
Enskerralla tekisin näin: tyyppi tulee taas hiplaamaan. Nousisin ylös ja voimakkaaseen ääneen sanoisin jotain tämmöstä: On se nyt kumma kun useammasta sanomisesta ei ole mitään jäänyt kaaliin. Sulla ei oo mitään asiaa tulla metriä lähemmäs, uskomaton tyyppi. Ja samalla kulkisin huoneen ovelle ja varmistaisin, että joku kuulee. Jos joku katsoo päin, huikkaisin sille jotenkin näin: Onko pena vähän yksinkertainen, kun kuvittelee tollasen hiplailun olevan ok. Ootko huomannu, taitaa olla vähän vajaa. Ja näin sait asian ilmaistua muillekin töissä ja ehkä joukkovoimalla tyyppi saadaan aisoihin.
Ala itse haistatella pomoille, niin pääset sinäkin korkeaan asemaan.