Onko työkkärillä joku hätä nykyään?
Tänä vuonna tuli voimaan systeemi, että 4 työpaikkaa pitää hakea per kuukausi. Muutenkin tuntuu että työkkärillä on joku hätä käynnissä.
Olen syyskuussa aloittamassa täyspäiväisen opiskelun ja minulla on osa-aikaisia töitäkin. Ja silti tuli puhelu työkkäriltä että nyt pitäis tulla paikan päälle keskustelemaan työkokeilusta tai kunnan palkkatukipaikoista. Kuulemma nyt pitää saada se pallo rullaamaan ja cv:seen täytettä että ihan mun omaksi parhaakseni pitää tuo tehdä. Ei tietenkään omalta alalta, vaan joltain ihan random alalta. Ihan kauhea hätä tuntui työkkärillä olevan saada minut näihin 9e/päivä -paikkoihin. Sanoin käsittelijälle suoraan, että haistan että tässä on joku agenda taustalla eikä se agenda tosiaan ole minun työllisyyteni edistäminen vaan joku ihan muu, koska mulla on asiat jo kunnossa: oman alan töitä ja oman alan jatkokoulutukseen menossa.
Hänen mielestään jatkokoulutus olisi "ajanhukkaa" ja "ehdottomasti nyt lastentarhaan 9 eurolla per päivä niin saadaan pallo rullaamaan".
Samaan aikaan eräs kaverini on istunut työttömänä ties kuinka monta vuotta eikä koskaan soitella. Hän sanoi ettei ole ikinä edes käynyt paikan päällä työkkärissä. Puhelimessa vaan ilmoittaa "jatkan omatoimista työnhakua" ja sillä selvä. Ota tästä nyt sit selvää. Ehkä olen kussut jonkun muroihin.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Ei ne etsi töitä kuin muutamalle joilla on parhaimmat mahdollisuudet työllistyä ja loput 80% on vain paperien pyörityksessä, eli toivottomat tapaukset ne jotka tod näk eivät työllisty, pääse koulutukseen....
YES! Mä olen toivoton, sillä saan aloittaa opiskelut🧡💛💚💙💜🤘👍💪🦾
Vierailija kirjoitti:
Se on ap laki, joka määrää ja TE- toimiston työntekijöiden on sitä noudatettava.
Tämä. Ja jos aikoo opiskella työttömyysetuudella, niin pitää hakea töitä opiskeluaikanakin. Työkkärissä ei ole pakko olla asiakkaana, jos lakia ei halua noudattaa tältä osin.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole varaa palkata.
Sitten firma tai laitos kiinni. Ei ole kannattavaa toimintaa.

Muistathan, että omaehtoisen opiskelun tuella opiskelevan tulee hakea töitä ja tammikuusta eteenpäin muistaakseni 3 työpaikkaa/ 3kk.

Onhan se kannattavaa, kun työntekijät tekevät töitä eivätkä ole kuluttamassa aikaa. Työkokeilija ei osaa tehdä töitä, miksi ihmeessä hänelle pitäisi maksaa mitään, kun ei ole edes tekemässä töitä.

Opintotuella opiskelevan ei tarvitse hakea työpaikkoja!

"Ja jos aikoo opiskella työttömyysetuudella, niin pitää hakea töitä opiskeluaikanakin."
Eipä ole koskaan tarvinut ennen vuotta 2022 eikä tossa ole järjen hiventäkään, koska täyspäiväinen opiskelija tuskin lopettaa opintojaan sen takia että löytää työn. Kaikin puolin häiritsee urapolkua tämmönen, ja pitkälle kouluttautuminen vähenee. Hienoa miten ihmiset hyväksyy tämmöset uudistukset mutisematta ja alkavat jopa levittää niiden ilosanomaa toisille.
Työkkärin työntekijätkin tekevät "vain työtään", mutta hyvin, hyvin innokkaasti. Väitän että naatiskelevat oikein.
Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus valita työnsä ja ammattinsa. Mutta ei perustuslaissa lue, että jos ihmisellä ei ole työtä, valtion pitää elättää hänet. Eihän nytkään kukaan pakota sua töihin, on oikeus kieltäytyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole varaa palkata.
Sitten firma tai laitos kiinni. Ei ole kannattavaa toimintaa.
Onhan se kannattavaa, kun työntekijät tekevät töitä eivätkä ole kuluttamassa aikaa. Työkokeilija ei osaa tehdä töitä, miksi ihmeessä hänelle pitäisi maksaa mitään, kun ei ole edes tekemässä töitä.
Työkokeilijat voivat osata tehdä töitä mussä olevat työkokeilussa, voivat olla tehneet samaista työtä jopa samassa työpaikassa useita vuosia. Sitten ovat työkokeilussa, omassa työssään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne etsi töitä kuin muutamalle joilla on parhaimmat mahdollisuudet työllistyä ja loput 80% on vain paperien pyörityksessä, eli toivottomat tapaukset ne jotka tod näk eivät työllisty, pääse koulutukseen....
YES! Mä olen toivoton, sillä saan aloittaa opiskelut🧡💛💚💙💜🤘👍💪🦾
Muistathan, että omaehtoisen opiskelun tuella opiskelevan tulee hakea töitä ja tammikuusta eteenpäin muistaakseni 3 työpaikkaa/ 3kk.
Opintotuella opiskelevan ei tarvitse hakea työpaikkoja!
Kirjoitinko siitä jotain?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole varaa palkata.
Sitten firma tai laitos kiinni. Ei ole kannattavaa toimintaa.
Onhan se kannattavaa, kun työntekijät tekevät töitä eivätkä ole kuluttamassa aikaa. Työkokeilija ei osaa tehdä töitä, miksi ihmeessä hänelle pitäisi maksaa mitään, kun ei ole edes tekemässä töitä.
Työkokeilijat voivat osata tehdä töitä mussä olevat työkokeilussa, voivat olla tehneet samaista työtä jopa samassa työpaikassa useita vuosia. Sitten ovat työkokeilussa, omassa työssään.
Mutta miksi he tekevät töitä, kun työkokeilusopimuksen mukaan he eivät ole töissä!
Vierailija kirjoitti:
Opintotuella opiskelevan ei tarvitse hakea työpaikkoja!
Ei tarvi, mut ei tarvi myöskään syödä. Opintotuki 250e/kk ei kohta riitä edes yksiön sähkölaskuun.
Muistan kun opintotuki oli vuonna 2009 vielä 420 euroa kuussa ja hinnat oli alhaalla. Kaikki oli niin halpaa, bensasta ruokaan. Kyllä vanhempien ihmisten kelpasi käydä lääkikset ja oikikset läpi kun opiskelusta maksettiin ruhtinaallisesti ja kaikki oli Suomella hyvin.

Työkkäri päättää tilanteen mukaan onko työkokeilija töissä vai työtön.
Jos häneen voidaan soveltaa työttömän velvollisuuksia, hän on siinä tilanteessa työtön. Jos hän sanoo työkkärille ettei työkokeilu edistä hänen työllistymistään, sanotaan että työkokeilu on työtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ap laki, joka määrää ja TE- toimiston työntekijöiden on sitä noudatettava.
Tämä. Ja jos aikoo opiskella työttömyysetuudella, niin pitää hakea töitä opiskeluaikanakin. Työkkärissä ei ole pakko olla asiakkaana, jos lakia ei halua noudattaa tältä osin.
"Ja jos aikoo opiskella työttömyysetuudella, niin pitää hakea töitä opiskeluaikanakin."
Eipä ole koskaan tarvinut ennen vuotta 2022 eikä tossa ole järjen hiventäkään, koska täyspäiväinen opiskelija tuskin lopettaa opintojaan sen takia että löytää työn. Kaikin puolin häiritsee urapolkua tämmönen, ja pitkälle kouluttautuminen vähenee. Hienoa miten ihmiset hyväksyy tämmöset uudistukset mutisematta ja alkavat jopa levittää niiden ilosanomaa toisille.Työkkärin työntekijätkin tekevät "vain työtään", mutta hyvin, hyvin innokkaasti. Väitän että naatiskelevat oikein.
Työttömyysetuutta ei ole tarkoitettu siihen, että sen avulla opiskellaan vuositolkulla. Ensi vuoden alusta alkaen omaehtoiseen opiskeluun ei enää myönnetä oikeutta 2 vuodeksi. Jos haluat opiskella, voit aina ottaa lainaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole varaa palkata.
Sitten firma tai laitos kiinni. Ei ole kannattavaa toimintaa.
Onhan se kannattavaa, kun työntekijät tekevät töitä eivätkä ole kuluttamassa aikaa. Työkokeilija ei osaa tehdä töitä, miksi ihmeessä hänelle pitäisi maksaa mitään, kun ei ole edes tekemässä töitä.
Työkokeilijat voivat osata tehdä töitä mussä olevat työkokeilussa, voivat olla tehneet samaista työtä jopa samassa työpaikassa useita vuosia. Sitten ovat työkokeilussa, omassa työssään.
Mutta miksi he tekevät töitä, kun työkokeilusopimuksen mukaan he eivät ole töissä!
Työkkäri päättää tilanteen mukaan onko työkokeilija töissä vai työtön.
Jos häneen voidaan soveltaa työttömän velvollisuuksia, hän on siinä tilanteessa työtön. Jos hän sanoo työkkärille ettei työkokeilu edistä hänen työllistymistään, sanotaan että työkokeilu on työtä.
Hassu juttu, mutta työkokeilu ei ole työsuhde, siitä ei kerry työkokemusta ja työkokeilussa oleva on työtön. Ilman mitään muttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opintotuella opiskelevan ei tarvitse hakea työpaikkoja!
Ei tarvi, mut ei tarvi myöskään syödä. Opintotuki 250e/kk ei kohta riitä edes yksiön sähkölaskuun.
Muistan kun opintotuki oli vuonna 2009 vielä 420 euroa kuussa ja hinnat oli alhaalla. Kaikki oli niin halpaa, bensasta ruokaan. Kyllä vanhempien ihmisten kelpasi käydä lääkikset ja oikikset läpi kun opiskelusta maksettiin ruhtinaallisesti ja kaikki oli Suomella hyvin.
Opintotuki on melkein 1000 e/kk! Tosin siitä on opintorahaa tuo manitsemasi summa, lisäksi saa asumistukea ja halpaa lainaa.
Työttömyysteollisuus tarvitsee työttömänsä. Se että työtön karkaa töihin tai opiskelemaan on tappio kun pitää hakea maailman ääristä taas yksi työtön tilalle. Siitä on vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Työttömyysteollisuus tarvitsee työttömänsä. Se että työtön karkaa töihin tai opiskelemaan on tappio kun pitää hakea maailman ääristä taas yksi työtön tilalle. Siitä on vaivaa.
Onneksi kaikki työttömät siirtyvät kuntien kontolla 2025 alusta. Heidät voidaan kutsua joka aamu urheiluhalliin klo 8 ja jos ei saavu, menettää työttömyysetuuden.
Aloittaja ei ilmeisesti ole ollenkaan seuranntu uutisia.
Kysymyshän on vain siitä, että työkkäri noudattaa lakia.
Erityisesti vasta vähän aikaa työttömänä olleita on patisteltava työllistymään niin pian kuin suinkin, sillä työttömyyden alussa työllistyminen on todennäköisempää. Lakiin ei ole huomattu tehdä mitään poikkeuksia niitä varten, jotka piakkoin aloittavat joko työt tai opinnot, kuten sinä.
Me pitkään työttömänä olleet taas saamme toivottomina tapauksina olla jokseenkin rauhassa.
Ongelma on siinä, että työkkärissä yli 6 kk kirjoilla olevat ei kykene tuottavaan työhön. Silti he vaativat palkkaa yli 3000 e/kk. Jokainen työtön voi perustaa yrityksen, ei se vaikeaa ole. Jos katsoo olevansa hyvä työntekijä, niin sitä voi olla myös omassa yrityksessään.