Olen reilu 40v ja havahtunut, että viihdyn parhaiten yksin.

Avioerosta on 5v. ja kasvattelen yksin lapsia. Olen kivan näköinen ja nauravainen, saan helposti juttuseuraa ja minulla on ollut muutamia tapailuja. Mukavia, fiksuja ihmisiä. Vaan nyt on lisääntynyt koko ajan se tunne, että nautin elämästä itsekseni ja lasten kanssa, olisi vaikea jakaa elämää toisen kanssa. Oma koti, oma tila, omat menemiset tai menemättä jättämiset. Ihanaa olla selittelemättä kenellekään. Ja hyväksyisivätkö lapset ketään, mitä kaikkea sekin toisi?

Toisaalta yksin arjen pyörittäminen on rankkaa ja olisi ihana jos toinen laittaisi ruuan. Pariskunnilla on enemmän varaa tehdä asioita, isommat tilat ja voi itkeä toisen olkapäälle ihan silkkaa väsymystä. Jäänkö liikaa paitsi jos takerrun omaan tilaani parhaassa iässäni? Voisin vielä rakentaa pitkän suhteen ja vaikka uusperheenkin (jollaista en ihaile).

Tällaisia ajatuksia. Miten muut koette?