Auttakaa parisuhdeasiassa!

Ja kysymyksen takana on vauvakuume. Kaikkien elämäntaoahtumien jälkeen olemme siinä pisteessä, että lapsi olisi mahdollinen. Aloin vaan miettimään, haluanko lapsen juuri hänen kanssaa ja se, että mietin tollasta, kertoo siitä että suhteessa olisi parantamisen varaa. En vain tiedä, mihin tarttua tai miten! Ap

Se että olet miesmäisesti ajatteleva, ei poista sitä ettetkö voisi kaivata intohimoa. Ja sitä ei nykyisessä parisuhteessasi ole. Eikä parisuhteen hoito ole pelkästään naisen vastuulla, olet käsittänyt sen väärin.

Jos kuitenkin olet onnellinen, niin turha erotakaan sen perusteella, mitä parisuhteen pitäisi joidenkin normien mukaan olla.

Vierailija kirjoitti:

Se että olet miesmäisesti ajatteleva, ei poista sitä ettetkö voisi kaivata intohimoa. Ja sitä ei nykyisessä parisuhteessasi ole. Eikä parisuhteen hoito ole pelkästään naisen vastuulla, olet käsittänyt sen väärin.

Jos kuitenkin olet onnellinen, niin turha erotakaan sen perusteella, mitä parisuhteen pitäisi joidenkin normien mukaan olla.

Samaa mietin, kun asian ruutuun kirjoitin: ei ole vain mun vastuulla. Intohimon puutetta ainakin on! Asumme kaksin, ja korona-aikana ollaan oltu kotona niin paljon, ettei toista ole päässyt ikävöimään. Olen tyytyväinen tähän: mies on todella kiltti, kotityöt menee todella tasan ja hän on oma-aloitteinen kuten minäkin. Eli järjellä ajateltuna kaikki hyvin, mutta tunteiden puolella ainakin itselläni on parantamisen varaa. Kiitos viestistä, avasit asiaa jo ja sain uutta näkökulmaa, mitä kaipasinkin! Ap

Jos suhde vastaa teidän molempien näkemyksiä hyvästä parisuhteesta ja molemmat saavat henkisesti ja fyysisesti mitä haluavat ja tarvitsevat, niin silloin teillä on hyvä parisuhde.

Mutta vastaus sun ydinkysymykseen, parisuhteesta huolehtiminen tarkoittaa juuri puhumista, pussaamista, joustoa. Sitä että tehdään töitä sen eteen, että kaikki olisi hyvin ja suhde voi jatkua. Keskustellaan mieltä askarruttavista asioista, hyvässä kuin pahassa, annetaan toiselle tilaa hengittää mutta samalla ollaan toistensa lähellä. Jos riidellään, riidellään rakentavasti, mikään suhde ei kestä toksista riitelyä. Tehdään välillä jotain yhdessä ja erikseen, yhdessä vietetty aika on tärkeää mutta ei pidä kadottaa itseään suhteeseen.

Lopuksi, mitä lapsihaaveeseesi tulee, ovatko molemmat valmiita sitoutumaan lapseen ja hänen hoitoonsa. Lapseen kuluu niin paljon metatyötä ja voimavaroja monien vuosien ajan, että ovatko molemmat valmiita joustamaan omista menoistaan ja rauhallisista illoista sohvalla pitkän työpäivän jälkeen. Monet yllättyvät siitä kuinka raskasta on hoitaa lasta, ja nyt en tarkoita vauvavuotta. Vauva on vielä helppo hallita ja hoitaa, mutta entäs 2-4- vuotias vilkas lapsi joka ei suostu nukkumaan, syömään, peseytymään, pukemaan. Onko molemmat siis valmiita hoitamaan lasta oikeasti, vai jääkö lapsen kaikki hoito ja metatyö toisen vanhemman harteille.

Insinöörinä osaat tehdä prosessikaavion.

Sillä se selviää.

Eli kaikki on tasaista ja hyvin, mikä on huono asia ja pitäisi saada tunnekuohuja väkisin kehiin 12v (!) suhteeseen.

Ei näin miehenä kyllä mene jakeluun sitten millään miksi se vuoristorata pitää väkisin saada liikkeelle. Sotkette hyvää asiaa täysin ilman mitään sen kummempaa tavoitetta.

Vierailija kirjoitti:

Jos suhde vastaa teidän molempien näkemyksiä hyvästä parisuhteesta ja molemmat saavat henkisesti ja fyysisesti mitä haluavat ja tarvitsevat, niin silloin teillä on hyvä parisuhde.

Mutta vastaus sun ydinkysymykseen, parisuhteesta huolehtiminen tarkoittaa juuri puhumista, pussaamista, joustoa. Sitä että tehdään töitä sen eteen, että kaikki olisi hyvin ja suhde voi jatkua. Keskustellaan mieltä askarruttavista asioista, hyvässä kuin pahassa, annetaan toiselle tilaa hengittää mutta samalla ollaan toistensa lähellä. Jos riidellään, riidellään rakentavasti, mikään suhde ei kestä toksista riitelyä. Tehdään välillä jotain yhdessä ja erikseen, yhdessä vietetty aika on tärkeää mutta ei pidä kadottaa itseään suhteeseen.

Lopuksi, mitä lapsihaaveeseesi tulee, ovatko molemmat valmiita sitoutumaan lapseen ja hänen hoitoonsa. Lapseen kuluu niin paljon metatyötä ja voimavaroja monien vuosien ajan, että ovatko molemmat valmiita joustamaan omista menoistaan ja rauhallisista illoista sohvalla pitkän työpäivän jälkeen. Monet yllättyvät siitä kuinka raskasta on hoitaa lasta, ja nyt en tarkoita vauvavuotta. Vauva on vielä helppo hallita ja hoitaa, mutta entäs 2-4- vuotias vilkas lapsi joka ei suostu nukkumaan, syömään, peseytymään, pukemaan. Onko molemmat siis valmiita hoitamaan lasta oikeasti, vai jääkö lapsen kaikki hoito ja metatyö toisen vanhemman harteille.

Kiitos! Tämä avasi paljon ja tuossa on monia juttuja, joita jo teemmekin! Lapsesta emme ole puhuneet, koska tämä on itsellenikin vielä tuore tunne ja halu, ja pitää itsekin vähän miettiä, mitä tässä ajattelisi. Tuo vastuunjako just mietityttää. Ei nyt sama asia, mutta meillä oli temperamenttinen kissa, jota minä osasin käsitellä. Lopulta minä olin se vastuullinen, hoidin punkit ja madot, käytin lääkärillä jne. Tuon jälkeen pelkäänkin, että jään yksin vastuuseen lapsenkin kanssa. Olen kotihiiri, ja miehestäkin on kyllä sellainen tullut iän myötä (hän on vähän mua vanhempi) ja viikonlopun äijäreissut ja baari-illat ovat jo lähes kokonaan loppuneet. Että sen puoleen hän olisi valmiimpi isäksi, mitä vielä muutama vuosi sitten! Mutta tästä pitää puhua, sen verran minäkin ymmärrän😅

Vierailija kirjoitti:

Eli kaikki on tasaista ja hyvin, mikä on huono asia ja pitäisi saada tunnekuohuja väkisin kehiin 12v (!) suhteeseen.

Ei näin miehenä kyllä mene jakeluun sitten millään miksi se vuoristorata pitää väkisin saada liikkeelle. Sotkette hyvää asiaa täysin ilman mitään sen kummempaa tavoitetta.

Inhoan draamaa! Ei todellakaan mitään vuoristorataa kiitos! Vaan intohimoa puolin ja toisin, sydämen sykähdyksiä kun näen hänet työpäivän jälkeen, syvempää tunnetta kumppanuudesta. Sitä tässä kaipaan. Ap

Suhteesta huolehtiminen on sitä, että kunnioittaa, arvostaa ja huomioi toista. Sen pitää tietenkin olla molemminpuolista. Omassa tuttavapiirissäni kuvailemasi kaltaiset suhteet (tasaiset, ei suurta intohimoa, mutta yhdessä viihdytty) ovat kestäneet. Koska alkuhuuma on yleensä katoavaista.

Suhteessa molemmat ovat saman verran vastuussa. Miksi nainen olisi enemmän, en tajua.

Väität, että olette molemmat tyytyväisiä. Sehän ei ole totta. Jos olisi, et olisi kirjoittanut tuota tekstiä.

Väität, että tiedät, mitä mies haluaa, ja arkenne antaa sen hänelle. Voi olla. Voi myös olla, että luulet vain ja miehelläkin on muita toiveita.

Luultavasti molemmat teistä ovat suhteellisen huonoja tunnistamaan omia tunteita. Ei insinöörimenossa sinänsä vikaa ole, mutta siellä pinnan alla voi silti olla tunnistamatonta nälkää muihin asioihin. Tämmöinen tyytyväinen puhumaton ja pussaamaton mies saattaa yhtäkkiä esimerkiksi rakastua päätä pahkaa toiseen ja tajuta tyytymättömyytensä vasta sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kaikki on tasaista ja hyvin, mikä on huono asia ja pitäisi saada tunnekuohuja väkisin kehiin 12v (!) suhteeseen.

Ei näin miehenä kyllä mene jakeluun sitten millään miksi se vuoristorata pitää väkisin saada liikkeelle. Sotkette hyvää asiaa täysin ilman mitään sen kummempaa tavoitetta.

Inhoan draamaa! Ei todellakaan mitään vuoristorataa kiitos! Vaan intohimoa puolin ja toisin, sydämen sykähdyksiä kun näen hänet työpäivän jälkeen, syvempää tunnetta kumppanuudesta. Sitä tässä kaipaan. Ap

Grow up! Katso romanttinen elokuva, itke pari kyyneltä ja jatka elämääsi. Lue itsesi vaikka diplomi insinööriksi niin pääset tekemään syvempiä ylianalyysejä.

Sano ukolle että haluat lapsen ja jos mies ei sitä halua niin saa lähteä.

Niin ne muutkin naiset tekee.

Vaatiii kylmiä hermoja ja kovaa kokemusta.

Sitä saat mihin kiinnität huomiota. Eli nyt vaan kehittelet helliä tunteita. Siihen on neuvoja parisuhdeoppaissa.

Suhteessasi tuntuu kaikki olevan hyvin. Se kertoo että sovitte toisillemme. Tuo intohimon puute on ainakin meillä tullut juurikin koronan vuoksi kun ollaan oltu liikaa samassa tilassa. Muutama päivä vähän erillään niin asia korjaantuu. Omia harrastuksia poissa kotoa enemmän.

Älä hyvä ihminen eroa, sillä katuisit sitä loppuelämäsi. Elämänkumppanuus ja ystävyys ovat parhaat pohjat suhteelle. Ne joilla sitä intohimoa riittää ovat yleensä muuten ihan pihalla ja heillä on muita, yleensä tosi suuria ongelmia suhteessa. Pettämistä, päihteiden käyttöä, jatkuvaa riitelyä jne. Eli muuten tosi raskasta elämää. Se on pahin kuvio lapsia ajatellen. Oma lapsuudenkoti oli kaikkea näitä ja kärsin siitä vielä viisikymppisenäkin.

Niin kuin joku jo pyysikin, älä kehittele ongelmia sinne missä niitä ei ole. Suhteenne kuulostaa ihannetilanteelta lasten hankkimiseen.

Vierailija kirjoitti:

Suhteesta huolehtiminen on sitä, että kunnioittaa, arvostaa ja huomioi toista. Sen pitää tietenkin olla molemminpuolista. Omassa tuttavapiirissäni kuvailemasi kaltaiset suhteet (tasaiset, ei suurta intohimoa, mutta yhdessä viihdytty) ovat kestäneet. Koska alkuhuuma on yleensä katoavaista.

Hyvin kirjoitettu, ja tunnistan, etten tunne itseäni kovin arvostetuksi ja kunnioitetuksi, vaikka teen jatkuvasti parhaani, että autan häntä arjessa. Tuntuu kuin hän pitäisi minua vähän itsestäänselvyytenä ja myönnän, että ajoittain pidän itsekin häntä sellaisena. Mutta se olen usein minä, joka joustaa, auttaa ja tekee molemmille kuuluvia juttuja yksin. Ollaan juuri tuollainen tasainen pariskunta ja sellaista suhdetta aikanaan hainkin ja sain. Sellaiseen on vaan helpoi leipiintyä ja lopulta sellainen on vähän tylsä. Joku käski katsoa elokuvan. Niitä olen katsonut, mutta haluaisin omaan elämääni sitä samaa! Ap

Näiden ap:n kommenttien perusteella hänestä tulee turvallisuushakuinen kuva. Siihen perustuen uskon, että sinä ap et voisi hyvin missään draama-suhteessa, pidät siitä että arki on ennakoitavaa ja yllätyksetöntä. Jos teette lapsen niin tämä kyllä tulee luonnostaankin muuttumaan, koskaan ei tiedä mitä seuraavana tapahtuu. Mielestäni olet henkisesti valmis ottamaan seuraavan vaiheen ja yrittämän lasta. Elämä muuttuu mutta sitä sinä taidat kaivatakin.

Ihmissuhteen hiotovinkeissä sanat pelkistetään niin vaikeatajuisiksi, ettei niihin kannattaisi jäädä liikaa kiinni. Ehkä ne ovat otsikoita, jolloin sinä laadit sitten sen sisällön mitä lause voisi pitää sisällään. 

Olemme yksilöitä omine tarpeinemme ja pääasia on, että osaa niistä jutella toisellekin sopivan hetken tullen. Jos siis tarvetta puhumiselle on. 

Minusta ei ole ollenkaan huono asia, että haluat miettiä vauva-asiaa ensin rauhassa itse. Tärkeintä on olla rehellinen itselleen,

Niin ja täydellistä suhdetta ei ole kenelläkään.

Vierailija kirjoitti:

Sitä saat mihin kiinnität huomiota. Eli nyt vaan kehittelet helliä tunteita. Siihen on neuvoja parisuhdeoppaissa.

Suhteessasi tuntuu kaikki olevan hyvin. Se kertoo että sovitte toisillemme. Tuo intohimon puute on ainakin meillä tullut juurikin koronan vuoksi kun ollaan oltu liikaa samassa tilassa. Muutama päivä vähän erillään niin asia korjaantuu. Omia harrastuksia poissa kotoa enemmän.

Älä hyvä ihminen eroa, sillä katuisit sitä loppuelämäsi. Elämänkumppanuus ja ystävyys ovat parhaat pohjat suhteelle. Ne joilla sitä intohimoa riittää ovat yleensä muuten ihan pihalla ja heillä on muita, yleensä tosi suuria ongelmia suhteessa. Pettämistä, päihteiden käyttöä, jatkuvaa riitelyä jne. Eli muuten tosi raskasta elämää. Se on pahin kuvio lapsia ajatellen. Oma lapsuudenkoti oli kaikkea näitä ja kärsin siitä vielä viisikymppisenäkin.

Niin kuin joku jo pyysikin, älä kehittele ongelmia sinne missä niitä ei ole. Suhteenne kuulostaa ihannetilanteelta lasten hankkimiseen.

Kiitos kiitos kiitos, miten saitkin kiinni siitä, mitä yritin sanoa ja sanoit just oikeat jutut. En halua erota, siksi täällä pohdinkin, miten vielä parantaisi suhdetta. Tiedän, että aika kauan saisi hakea, että samanlainen tulisi vastaan ja siksi haluan nähdä vaivaa tässä ja nyt. Ap

Vierailija kirjoitti:

Näiden ap:n kommenttien perusteella hänestä tulee turvallisuushakuinen kuva. Siihen perustuen uskon, että sinä ap et voisi hyvin missään draama-suhteessa, pidät siitä että arki on ennakoitavaa ja yllätyksetöntä. Jos teette lapsen niin tämä kyllä tulee luonnostaankin muuttumaan, koskaan ei tiedä mitä seuraavana tapahtuu. Mielestäni olet henkisesti valmis ottamaan seuraavan vaiheen ja yrittämän lasta. Elämä muuttuu mutta sitä sinä taidat kaivatakin.

Turvallisuudenhakuinen, just se 😅. Ja lapsessa varmaan juuri yllätyksellisyys pelottaa, kun ei yhtään tiedä, mitä se tuo tullessaa. Ja kyllä, kaipaan muutosta, jotain uutta jne. Syvään päätyyn hyppääminen on pelottavaa, varsinkin kun vauvaa ei voi palauttaa xD ap