En kestä kun en saa olla ikinä yksin
Joo oikeasti saan joskus, mutta liian harvoin.
Ja joku 1 h viikossa ei lasketa.
Töissä jollain on koko ajan jotain asiaa ja ei se mitään omaa aikaa ole tietenkään. Kotona kaksi lasta ja mies. Nuorempi on vielä niin pieni että joku aikuinen koko ajan pitää olla saatavilla.
Kesäloma meni ihan hyvin mutta yhtään päivää en ollut yksin, sitten alkoi arki ja tässä on nyt kaikenlaista, että toinen aikuinen ei kovin helposti pysty irtautumaan.
Yritän sinnitellä sen ajatuksen voimin että myöhemmin syksyllä voin olla ehkä kokonaisen viikonlopun yksin.
En vaan meinaa jaksaa, olen huono äiti, vaimo, ystävä, sisko ja työkaveri, kun alkaa keittää kaikkien jatkuva tarve johonkin ja kaikkien jatkuva löpinä jostain mikä ei kiinnosta minua.
Kommentit (6)
Miksi miehesi ei voi mennä lasten kanssa johonkin?
Kyllä me joskus niin on tehty. Mutta tosiaan juuri nyt on erinäisiä asioita, joiden takia ei onnistu.
Ja tosiaan joku leikkipuistokäynnin ajan yksin kotona tai käy yksin pitkällä kävelyllä ei nyt riitä tähän valtavaan yksinolon tarpeeseen, vaikka onkin hyvä ensiapu.
Mutta jonkun toisentyyppisen ihmisen kriteerein varmaan saan olla yksin nytkin.
Että tämmönen tapaus taas ja sukuko tai mies pakotti lapsia tekemään, lisääntymään ettei suku vaan lopu.
Ennemmin olisit elänyt muulla tavoin nauttimalla kuin ne riipat koko ajan kintuissa.
Olen tuntenut monia joilla joku pakkomielle jatkaa sukua vaikkei kiinnosta pätkääkään muuta kuin ahdistaa se ja on koko ajan tyytymätön elämäänsä. Kamala ihminen sellainen jonka elämä ei ole ollut sitä mitä itse olisi halunnut vaan muut tai perinteet määrittelee, määrää sen elämisen. Oma äitini on parhain esimerkki. Sen tyytymättömyyden ja väärien valintojen valituksista olen saanut kuulla koko ikäni. Itse hän on ollut läheisriippuvainen ja valittanut että kun on lapset niin hänellä ei ole mitään omaa elämää ja toisaalta riippuu kiinni kuin tauti. Toinen päivä sitä ja toinen päivä tätä niin että kamala tuuliviiri ihminen joka ei ole omaa onneaan koskaan löytänyt. Kamala lähiomaisille sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Että tämmönen tapaus taas ja sukuko tai mies pakotti lapsia tekemään, lisääntymään ettei suku vaan lopu.
Ennemmin olisit elänyt muulla tavoin nauttimalla kuin ne riipat koko ajan kintuissa.
Olen tuntenut monia joilla joku pakkomielle jatkaa sukua vaikkei kiinnosta pätkääkään muuta kuin ahdistaa se ja on koko ajan tyytymätön elämäänsä. Kamala ihminen sellainen jonka elämä ei ole ollut sitä mitä itse olisi halunnut vaan muut tai perinteet määrittelee, määrää sen elämisen. Oma äitini on parhain esimerkki. Sen tyytymättömyyden ja väärien valintojen valituksista olen saanut kuulla koko ikäni. Itse hän on ollut läheisriippuvainen ja valittanut että kun on lapset niin hänellä ei ole mitään omaa elämää ja toisaalta riippuu kiinni kuin tauti. Toinen päivä sitä ja toinen päivä tätä niin että kamala tuuliviiri ihminen joka ei ole omaa onneaan koskaan löytänyt. Kamala lähiomaisille sellainen.
Ristinsä kullakin. Minulla introverttius, sinulla raskas äiti. Raskas luonne on ehkä periytynyt sinullekin, aika tuomitseva tulkinta sinulla. Minunkin äitini on introvertti, enkä ajattele että hänen olisi kannattanut jättää lapset vallan tekemättä, vaikka ymmärrän nyt, että hän on kamppaillut samalla lailla omien ja muiden tarpeiden kanssa.
En oikeastaan haluaisi olla kokonaan lapseton, mutta unelmoin kyllä siitä että saisi olla vaikka yhden viikonlopun kuukaudessa kokonaan yksin. Eihän sellainen kovin helposti onnistu ainakaan kaikissa tilanteissa, joillekin kyllä.
Entisaikaan vauvaperheillä oli usein leikkikehä sitä varten, että äiti saattoi viettää omaa aikaa.
En kyllä nyt keksi mikä voi olla syy ettette voi ees muutamaa tuntia viikossa miehen kanssa vuorotella kumpi pyörittää sirkusta ja kumpi vietää laatuaikaa itsensä kanssa.