Sähkölämmittäjät vertaistukiryhmä-miten selvitä ensi talvesta?
En jaksa lukea noita ilkkumisia että asun vuokralla/kerrostalossa/tuilla.
Ei tälläiseen kukaan ole varautunut. Ahdistaa valtavasti jos laskut nousevat 1000-1500 e kk. Ei tälläistä voi kestää normaali palkansaaja
Kommentit (3023)
Vierailija kirjoitti:
Luuleeko tässäkin ketjussa päätään aukovat työttömyys- ja toimeentulutuillaan neukkukuutiossa asuvat, että työssäkäyvillä omakotiasujilla on kohta vielä halua ja intoa käydä työssä ja kustantaa teidänkin laiskottelunne? Sittenpä voikin olla edessä pikkuisen suurempi yhteiskunnan muutos, kun kellään ei ole enää motivaatiota työskennellä.
Koska miksi painaa duunia niska limassa päivästä toiseen, jos palkalla ei pysty edes maksamaan elinkustannuksia? Ei kukaan ole tällaista hintojen rakettinousua pystynyt ennustamaan, ei edes talouden ammattilaiset. Joten turha aukoa päätään myöskään yli varojen elämisestä.
Kaikki eivät voi myöskään myydä talojaan ja muuttaa neukkukuutioihin, koska ei riitä taloille ostajia eikä kaikille kuutioita.
On tämä järjetön tilanne. Työssäkäyvät verotulojen maksajat ollaan heittämässä susille ja samaan aikaan rahaa hassataan kaiken maailman turhuuksiin, kuten työkuntoisten laiskureiden elättämiseen.
Huom. oikeasti työkyvyttömät ovat asia erikseen, heitä pitääkin auttaa. Mutta Suomessa on PALJON sellaisia, jotka eivät vain halua töihin. Käsittämätöntä, että tälle ei muka mahdeta mitään, kun samaan aikaan on myös työvoimapula. Pitäisiköhän kannustinloukkuja pikku hiljaa purkaa ja kannustaa pikemminkin työn tekoon edes osa-aikaisesti, haloo hallitus????
Mutku mun pää meni jo lapsena pas kaks ja sairastuin persoonallisuushäiriöön. Tai sitten sain vain huonot geenit. Niinpä ei ikinä kiinnostanut käydä kouluja tai tehdä töitä. Niinpä sitten trollailen neukkukuutiostani päivät pitkät ja velttoilen tuilla.
Toistaiseksi tää homma on meidän kannalta ihan jees, mutta eihän sitä tiedä missä asennossa maailma makaa ensi keväänä. Voi olla että velttoilut on velttoiltu, tai sitten ei .. =D
Vierailija kirjoitti:
Sitten sähkönsäästökampanja, joka lanseerataan isolla volyymilla (veronmaksajien rahalla). Luuleeko joku oikeasti että sillä on tarkoitus laskea sähkön hintaa, tai varmistaa sen riittävyys. Älkää olko tyhmiä.
Sähkönsäästökampanjan tarkoitus on vähentää kulutusta, mutta kysymys on siitä että sähköyhtiöillä on vielä rasitteenaa wanhoja 24kk sopimuksia, eli kun sinä maksat sähköyhtiölle 5c/kWh niin sähköyhtiö maksaa tästä esim. 30s/kWh. Säästämällä sähköä lisäät sähköyhtiösi voittoa mikäli sinulla on edullinen sähkösopimus voimassa.
Mitä voittoja? Jos et ole huomannut että sähköyhtiöitä lakoaa. Asiaa voi ajatella isomminkin, vaikka se ei kaikilta onnistu. Kun on tuo 5c/kWh sopimus, kannattaa käyttää silti sähköä maltillisesti ettei sähköyhtiö mistä on mahdollista saada sitä halpaa sähköä ala olemasta. Osalle ihmisistä on todella vaikeaa nähdä muuta kuin itsensä ja tämä hetki. Kateusko sen ajattelun sumentaa?
Vierailija kirjoitti:
Mitä, jos oman kaupungin sähköyhtiö myisi edullisempaa sähköä oman kaupungin asukkaille ja velottaisi korkeampaa markkinahintaa muilta? Tähän ollaan menossa monin paikoin Suomea. Osa yhtiöistä tosin on lopettanut sähkön myynnin kokonaan oman kaupungin ulkopuolelle, näin teki myös Seinäjoen Energia.
– Tällä hetkellä myymme vain Seinäjoen alueella asuville sähköä, muualle emme myy lainkaan, kertoo Seinäjoen Energian sähköenergiayksikön johtaja Kari Roos.
Seinäjoella ollaan tyytyväisiä. Kaupunkilaiset voivat ostaa sähköä 6,8 sentin kilowattihinnalla.
MTV3
Uusia asiakkaita ei oteta yhtiön alueen ulkopuolelta, mutta entä jo olemassa olevat asiakkaat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten tässä harmittaa se, että tuon kiinteähintaisen sopparin kanssa ei voi enää tehdä omalle laskulle muuta kuin ankeasti nipistää kaikesta kulutuksesta. Pörssisähkön kanssa pystyi käynnistämään pesukoneet yötä vasten, saunomaan tuulisina päivinä, lämmittämään vedet yöllä jne. Nyt: ei mitään. Lyhyemmät suihkut ja vähemmän saunomista. Pihavalot pois.
Vaikka on kiinteähintainen soppari, niin silti kaikkien kannattaisi yrittää ajoittaa suurin kulutus halvemman pörssisähkön ajaksi. Niin mekin tehdään, vaikka just vaihdettiin pois pörssisähköstä. Jos riittävän moni toimisi näin, niin korkean kulutuksen piikkejä saataisiin alas ja pidemmän päälle se näkyisi sähkön hintatasossakin.
Tämä kertaa tuhat. Koska jossain vaiheessa se kalikka kalahtaa omaan nilkkaan, viimeistään kun sopimus päättyy. Se on aivan varmaa että nykyinen hintataso on kestämätön ja tulee jatkuessaan johtamaan valmiuslain käyttöönotton. Sen jälkeen valtio sanelee hinnat ja ehdot. Sähköä ei kannata tuhlata.
Luin eilen että Vattenfall (oma sähköyhtiö) olisi tehnyt voittoa +54 % toisella kvartaalilla. Ovat kuitenkin nostamassa pörssisähkön perusmaksua ja marginaalia lokakuun alusta. Onko ahneudella rajoja? Sitten vielä kehtaavat valehdella etteivät ole mukamas nostaneet katteitaan... Vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun täytyy ihmetellä tätä, miten yhteiskunta kestää sen jos kulutus loppuu kokonaan, kun rahat menevät sähkölaskuun. Ja nyt tarkoitan kulutuksella konsertteja, elokuvia, vaatteita, ravintoloita, harrastuksia jne.
Tämähän käytännössä tarkoittaa konkursseja. Esim konserttipaikkojen ja hotellien sähkölaskut tulevat olemaan järkyttäviä. Esim joku kylpylähotelli, sähkölaskuissa puhutaan jo sadoista tuhansista.
Kyllähän ihmiset käy vieläkin festareilla,konserteissa,ravintoloissa,kylpylöissä yms ihan yhtälailla kuin vaikka ennen koronaakin.
Ihminen kenellä on varaa käydä kyseisissä paikoissa on porvari ja heitä nämä hintojen nousut ei haittaa.Ei vielä ole tullut talven sähkölaskuja.
Tämä sähkön hintojen nousu ei edes vaikuta läheskään kaikkiin ihmisiin vaan tämä vaikuttaa lähinnä niihin ihmisiin kenen asunto lämpiää sähköllä.
Kerrostaloasujiin esimerkiksi sähkönhintojen nousu ei vaikuta kuin muutaman kympin kuukaudessa.
^ Väärin. Odottappas kun vastikkeet nousevat myös, taloyhtiön kuluihin vaikuttaa suoraan sähkön hinnannousu.
Tai jos vuokralla, vastikkeen noustua vuokrat nousevat.
Vierailija kirjoitti:
2400 bruttopalkasta eläkemaksu on 180 euroa kuukaudessa, josta 2,7 euroa menee työntekijän omaan eläkkeeseen ja loput nyt eläkkeellä oleville kotiin.
Eläkemaksu on 7,15% palkasta ja 8,65%, kun täyttää 53-vuotta.
Kun palkka nousee niin nousee myös eläkemaksu.
Nyt työssä olevat maksavat palkoista 25 miljardia nyt eläkkeellä oleville kotiin.
No mitä niille eläkeläisille pitää tehdä pakottaa töihin?Samalla tavalla ne on eläkemaksuja maksaneet kun nyt töissä olevat.Luuletko että kaikki eläkeläiset ovat suuria ikäluokkia?
Vierailija kirjoitti:
Nuo tuhansien sähkölaskut ovat käsittämätöntä propagandaa, jolla ilmeisesti ajetaan vihreää agendaa, että saadaan karjalauma asumaan neukkukuutioon.
Meillä suorasähkölämmitteinen 80-luvun omakotitalo ja laskin, että sähkön hinnannousu lisää kuluja n.60€/kk
Tuo on niin pieni summa, että itse selviän siitä ainakin ilman vertaistukea.
Mutta joo, klapeja on talveksi paljon ja huonelämpötilan ei tarvitse olla 24 astetta.
Häh? Seuraako uutisia ollenkaan? Tai miten tuo n.60 e on laskettu? Vaikka huonelämpötila olisikin vain 21 astetta, sähkölaskuun vaikuttaa nykyiset hinnat enemmän. Klapeilla ei ole kaikilla mahdollisuutta lämmittää.
Lämpöhessu kirjoitti:
Samaan aikaan kuin meiltä ketä sähkön hinta kriisi koskee politikot jotka tieneevat muutenkin ihan ok saavat ladata sähköautojaan ilmaiseksi eduskuntatalolla+ saavat silti vähentää km/korvaukset verottajalta. Eli samaan aikaan kuin me käytetään lapset nopeasti lämpimässä vedessä että saa peseytyä ja osallistutaan "sähkö talkoisiin" politikko latailee sähköautoaan. Meidän veromaksajien piikkiin. Jos joku on kuset#usta niin tämä!
Kyllä ja viherhurmiossa ovat sopineet jostain käsittämättömästä päästokaupasta, jossa voitot menee muille maille vierahille. Ja osa Suomen energiavoimaloista pidetään alhaalla, kuten turvevoimaloita ja hiilivoimaloita.
Ärsyttää kun näihin tulee aina joku sössöttämään klapeista. Voivoi, menee enemmän klapeja, klapia uuniin sitten vaan enemmän. KAIKILLA EI OLE TULISIJAA! SIIS MINKÄÄNLAISTA! Kaikki lämmitys menee pumpun ja sähköpatterien varassa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsemurhia tullaan tekemään eniten koko kirjoitetun historian aikana.
Suomalaiset on sitkeitä sissejä. Sitten mennään ulosottoon ja asutaan vuokralla, silloin saa toimeentulotukea. Elämässä on muutakin mistä voi nauttia kuin omistusasunto.
Muissa maissa eletään paljon enemmän vuokralla. Se nyt on vaan suomalaisten päähän pinttymä, että pitää olla omistusasunto.
Ihan yhtä hyvin voit syödä vuokra-asunnossa hyvää ruokaa ja saunoa kuin omistusasunnossa eikä sitä asuntoa mukaan hautaan saa.
No jos haluaa maksaa koko ikänsä toiselle niin mikäs siinä.Onhan se nyt eri asia asua omassa velattomassa talossa kuin jossain kerrostalokopperossa ties minkälaisten naapureiden kanssa.Ja yleensä omaisuus jää lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten tässä harmittaa se, että tuon kiinteähintaisen sopparin kanssa ei voi enää tehdä omalle laskulle muuta kuin ankeasti nipistää kaikesta kulutuksesta. Pörssisähkön kanssa pystyi käynnistämään pesukoneet yötä vasten, saunomaan tuulisina päivinä, lämmittämään vedet yöllä jne. Nyt: ei mitään. Lyhyemmät suihkut ja vähemmän saunomista. Pihavalot pois.
Vaikka on kiinteähintainen soppari, niin silti kaikkien kannattaisi yrittää ajoittaa suurin kulutus halvemman pörssisähkön ajaksi. Niin mekin tehdään, vaikka just vaihdettiin pois pörssisähköstä. Jos riittävän moni toimisi näin, niin korkean kulutuksen piikkejä saataisiin alas ja pidemmän päälle se näkyisi sähkön hintatasossakin.
Tämä kertaa tuhat. Koska jossain vaiheessa se kalikka kalahtaa omaan nilkkaan, viimeistään kun sopimus päättyy. Se on aivan varmaa että nykyinen hintataso on kestämätön ja tulee jatkuessaan johtamaan valmiuslain käyttöönotton. Sen jälkeen valtio sanelee hinnat ja ehdot. Sähköä ei kannata tuhlata.
Luin eilen että Vattenfall (oma sähköyhtiö) olisi tehnyt voittoa +54 % toisella kvartaalilla. Ovat kuitenkin nostamassa pörssisähkön perusmaksua ja marginaalia lokakuun alusta. Onko ahneudella rajoja? Sitten vielä kehtaavat valehdella etteivät ole mukamas nostaneet katteitaan... Vielä.
Näemme vihersiirtymän todellisia tuloksia. Tervetuloa ymmärtämään. Seuraavaksi ehkä ymmärrämme miksi sähköautoja tuetaan ja jopa pakotetaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset valittaa? Itsehän te olette äänestäneet eli te itse olette omalla käyttäytymisellä syyllisiä tilanteeseen.
Miten suomalaisten äänestyskäyttäytyminen vaikuttaa Putinin hyökkäyshaluihin, ilmastonmuutokseen, fossiilisten polttoaineiden loppumiseen ja kaasun saatavuuteen, heikkoihin tuuliin jne.
Avaappas?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun täytyy ihmetellä tätä, miten yhteiskunta kestää sen jos kulutus loppuu kokonaan, kun rahat menevät sähkölaskuun. Ja nyt tarkoitan kulutuksella konsertteja, elokuvia, vaatteita, ravintoloita, harrastuksia jne.
Tämähän käytännössä tarkoittaa konkursseja. Esim konserttipaikkojen ja hotellien sähkölaskut tulevat olemaan järkyttäviä. Esim joku kylpylähotelli, sähkölaskuissa puhutaan jo sadoista tuhansista.
Kyllähän ihmiset käy vieläkin festareilla,konserteissa,ravintoloissa,kylpylöissä yms ihan yhtälailla kuin vaikka ennen koronaakin.
Ihminen kenellä on varaa käydä kyseisissä paikoissa on porvari ja heitä nämä hintojen nousut ei haittaa.Ei vielä ole tullut talven sähkölaskuja.
Tämä sähkön hintojen nousu ei edes vaikuta läheskään kaikkiin ihmisiin vaan tämä vaikuttaa lähinnä niihin ihmisiin kenen asunto lämpiää sähköllä.
Kerrostaloasujiin esimerkiksi sähkönhintojen nousu ei vaikuta kuin muutaman kympin kuukaudessa.^ Väärin. Odottappas kun vastikkeet nousevat myös, taloyhtiön kuluihin vaikuttaa suoraan sähkön hinnannousu.
Tai jos vuokralla, vastikkeen noustua vuokrat nousevat.
Juuri näin. Kyllä alkaa tuntua sähkön hinta ihan kerrostaloasujissakin. Vaikka ihan eri asia kuin sähkölämmitteisissä, joissa hinnat todellakin yli maksukyvyn monella ihmisellä tällä hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
Sähköboilerilla tuotetun lämpimän veden kulutusta kannattaa leikata. Äärimmäiseen minimiin.
Miksi puhutaan 5 minuutin suihkusta tavoitteena, kun sähkön hinta tolkuttoman korkea?
Pystyn tarvittaessa peseytymään vaikka 30 sekunnin suihkulla. 10 sekunnissa saa itsensä märäksi. Hana kiinni. Saippuointi ja shampoo. Huuhtelu 20 sekuntia.
Kun taloudessa on monta naista, joilla on paksut hiukset vyötärölle, niin tuollainen peseytyminen on täysin mahdotonta. Hiusten kastelu märäksi jo kestää. Hiusten huuhtelu shampoosta vie useamman minuutin. Hiukset pitää vaahdottaa shampoolla kahteen otteeseen eli kaksi erillistä huuhtelua. Sen jälkeen hoitoaine vaikuttamaan. Hoitoaineen huuhtelu vie monta minuuttia sekin.
Sitten erikseen pestään kainalot ja alapää. Kyllä senkin saippuan huuhtominen vie minuutin ainakin.
Vierailija kirjoitti:
Lämpöhessu kirjoitti:
Samaan aikaan kuin meiltä ketä sähkön hinta kriisi koskee politikot jotka tieneevat muutenkin ihan ok saavat ladata sähköautojaan ilmaiseksi eduskuntatalolla+ saavat silti vähentää km/korvaukset verottajalta. Eli samaan aikaan kuin me käytetään lapset nopeasti lämpimässä vedessä että saa peseytyä ja osallistutaan "sähkö talkoisiin" politikko latailee sähköautoaan. Meidän veromaksajien piikkiin. Jos joku on kuset#usta niin tämä!
Kyllä ja viherhurmiossa ovat sopineet jostain käsittämättömästä päästokaupasta, jossa voitot menee muille maille vierahille. Ja osa Suomen energiavoimaloista pidetään alhaalla, kuten turvevoimaloita ja hiilivoimaloita.
Oletko kuullut ilmastonmuutoksesta?
Vai kuulutko siihen sakkiin jonka mielestä meidät on sirutettu rokotteilla ja Illuminaatti on salajuonineen tässäkin taustalla ?
Vierailija kirjoitti:
Jos haluatte olla kaukonäköisiä ja teillä on likvidejä euromääräisiä sijoituksia tai käteistä rahaa, niin pohtikaapa seuraavaa.
Suomi voi selvitä ensi talvesta jos Pohjoismaat laittavat siirtoyhteydet poikki Keski-Eurooppaan. Saksaa ei kuitenkaan pelasta enää mikään. Siellä on edessä totaaliromahdus ja syvä lama, pimeät ja kylmät talot, mielenosoituksia, mellakoita ja rikollisuutta. Mikään yhteiskuntarauha ei voi kestää sitä jos talot jäätyvät ja sähkö maksaa 4-5 €/kWh.
Eurovaluutta ei tule selviämään tästä kriisistä. Suomi uppoaa euron mukana. Nyt olisi hyvä hetki kuluttaa säästöt tai muuttaa ne joksikin mikä säilyttää arvonsa, kuten sijoituskulta, platina tai hopea. Inflaatio syö niitä jo muutenkin hurjaa ja kiihtyvää tahtia. Nämä loputtomat rahanpainatukset ja elvytyspaketit on niin nähty että pian ollaan Zimbabwen tiellä. Hyperinflaatio on siitä salakavala että se alkaa hissukseen, mutta kun se pääsee vauhtiin ei sitä pysäytä mikään.
Saksa tämä aiheutti. Vihreiden painostuksesta ajettiin hiilivoimalat ja ydinvoimalat alas, tilattiin kaksi maakaasuputkea, ensimmäinen valmistuikin, Putinilta ja ei yhtään LNG asemaa varalle.
Itse en usko mihinkään vihersiirtymään enää. Enkä poliitikkoihin.
Sähköntuottajat Ruotsissa ja Norjassa, jotkut Suomessakin, repivät satumaisia voittoja ja meiltä kehotetaan säästämään.
Käykää nyt ainakin tuo allekirjoittamassa että saataisiin edes PM, joka tekisi sähkön hintakatolle jotain uhriutumisen sijasta
Vaadimme pääministeri Sanna Marin eroa - Adressit.com
Vierailija kirjoitti:
Luuleeko tässäkin ketjussa päätään aukovat työttömyys- ja toimeentulutuillaan neukkukuutiossa asuvat, että työssäkäyvillä omakotiasujilla on kohta vielä halua ja intoa käydä työssä ja kustantaa teidänkin laiskottelunne? Sittenpä voikin olla edessä pikkuisen suurempi yhteiskunnan muutos, kun kellään ei ole enää motivaatiota työskennellä.
Koska miksi painaa duunia niska limassa päivästä toiseen, jos palkalla ei pysty edes maksamaan elinkustannuksia? Ei kukaan ole tällaista hintojen rakettinousua pystynyt ennustamaan, ei edes talouden ammattilaiset. Joten turha aukoa päätään myöskään yli varojen elämisestä.
Kaikki eivät voi myöskään myydä talojaan ja muuttaa neukkukuutioihin, koska ei riitä taloille ostajia eikä kaikille kuutioita.
On tämä järjetön tilanne. Työssäkäyvät verotulojen maksajat ollaan heittämässä susille ja samaan aikaan rahaa hassataan kaiken maailman turhuuksiin, kuten työkuntoisten laiskureiden elättämiseen.
Huom. oikeasti työkyvyttömät ovat asia erikseen, heitä pitääkin auttaa. Mutta Suomessa on PALJON sellaisia, jotka eivät vain halua töihin. Käsittämätöntä, että tälle ei muka mahdeta mitään, kun samaan aikaan on myös työvoimapula. Pitäisiköhän kannustinloukkuja pikku hiljaa purkaa ja kannustaa pikemminkin työn tekoon edes osa-aikaisesti, haloo hallitus????
Onneksi näyttää siltä, että kannustinloukkuja aletaan purkaa, ja minä ainakin äänestän aina sellaista puoluetta joka sitä ajaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos haluatte olla kaukonäköisiä ja teillä on likvidejä euromääräisiä sijoituksia tai käteistä rahaa, niin pohtikaapa seuraavaa.
Suomi voi selvitä ensi talvesta jos Pohjoismaat laittavat siirtoyhteydet poikki Keski-Eurooppaan. Saksaa ei kuitenkaan pelasta enää mikään. Siellä on edessä totaaliromahdus ja syvä lama, pimeät ja kylmät talot, mielenosoituksia, mellakoita ja rikollisuutta. Mikään yhteiskuntarauha ei voi kestää sitä jos talot jäätyvät ja sähkö maksaa 4-5 €/kWh.
Eurovaluutta ei tule selviämään tästä kriisistä. Suomi uppoaa euron mukana. Nyt olisi hyvä hetki kuluttaa säästöt tai muuttaa ne joksikin mikä säilyttää arvonsa, kuten sijoituskulta, platina tai hopea. Inflaatio syö niitä jo muutenkin hurjaa ja kiihtyvää tahtia. Nämä loputtomat rahanpainatukset ja elvytyspaketit on niin nähty että pian ollaan Zimbabwen tiellä. Hyperinflaatio on siitä salakavala että se alkaa hissukseen, mutta kun se pääsee vauhtiin ei sitä pysäytä mikään.
Minäpä vallan tallennan tämän viestin, niin katsotaan sitten keväällä osuiko tämä palsta-Nostradamus oikeaan.
KOska ihanko oikeasti jotkut on niin tyhmiä, että kuvittelee yhdenkääån poliittisen päättäjän intresseissä on mellakat? Saksassakin on vaikka kuinka monta ydinvoimalaa, jotka voidaan kyllä ajaa taas käyttövalmiuteen jos niin halutaan.
Mutta jos tosiaan olet oikeassa, niin sitten otan nöyrästi hatun kouraan ja myönnän sen. Toivottavasti sinä olet valmis samaan.