Syksy Räsäsen törkeä kunnianloukkaus oikeudenkäynti alkoi tänään
Räsästä sekä hänen kollegaansa syytetään törkeästä kunnianloukkauksesta sekä törkeästä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.
Taustalla on Räsäsen kritiikki Turun yliopiston päätöksestä palkata yhdysvaltalainen tähtitieteilijä, tutkija Christian Ott, joka hyllytettiin Caltechin yliopistosta vuonna 2016 tämän häirittyä kahta jatko-opiskelijanaista.
Tällaisesta toiminnasta ei kyseisessä Caltechin selvityksessä ole ollut kyse eikä Ottia ole koskaan syytetty taikka tuomittu rikoksesta, syytteeseen on kirjattu.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/fe0cd93e-1b01-45bc-9def-4f31ddd156d1
Pikkuhiljaa metoo hengessä tehdyt ajojahdit ovat saapuamassa oikeussaleihin, tämän ollessa yksi niistä.
Kommentit (9)
Jotenkin jännä kuinka näinpäin tämä ei kiinnosta ketään, mutta voi että sitä öyhötyksen määrää täälläkin, kun häntä savustettiin ulos mahdollisesta työpaikastaan. Törkeitä kunnianloukkaus juttuja ei oikeuteen asti viedä ihan heppoisin perustein.
Räsänen oli jo oikeudessa. Saattoi olla syksyllä.
jutussa kerrotaan että syksyltä ja joltain toiselta haluttaisiin korvauksia satatonnia. amerikkalainen ei tule tuollaisia summia saamaan, vaikka todettaisiin syksyn menetelleen väärin.
Vierailija kirjoitti:
jutussa kerrotaan että syksyltä ja joltain toiselta haluttaisiin korvauksia satatonnia. amerikkalainen ei tule tuollaisia summia saamaan, vaikka todettaisiin syksyn menetelleen väärin.
Pitäis pyytää miljoona
Kunnianloukkausoikeudenkäynti. Kas noin, yritä tollo opetella kirjoittamaan.
Miten voit olla tuommoinen ääliö?
Nostaako lääkäri Halonen kanteen MVlehteä vastaan perättömien huhujen llevittelystä? Aihetta olisi. Yksityisyydensuojan ja kunnianloukkaus ainakin.
Vierailija kirjoitti:
Kunnianloukkausoikeudenkäynti. Kas noin, yritä tollo opetella kirjoittamaan.
Miten voit olla tuommoinen ääliö?
Eiköhän kaikki näe kuka tässä se ääliö on, jos alkaa ihmisiä nimittelemään kuin joku elämänkoululainen.
Hyvä että valehtelija-vassarit alkavat saada sitä mikä niille kuuluu.