Oma lihominen pelottaa jo (jatkuu vain) enkä osaa tehdä asialle mitään. En pysty enää hallitsemaan itseäni.

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse olla lääkäri nähdäkseen että tuossa on nyt paljon enemmän ongelmia kuin painonnousu. Hae apua tuohon itsetuhoiseen käytökseesi. Ja katkaise välit siihen väkivaltaiseen mieheen.

Niin.

En ole puhunut tästä kenellekään läheiselleni. En mistään näistä, en siitä miten huonosti voin. Hyvä jos edes itselleni olen sitä myöntänyt.

Enhän minä ulospäin näytä mitenkään masentuneelta tai itsetuhoiselta. Olen ihan huoliteltu, katson ihmisiä silmiin, voin nauraa ja pitää keskustelua yllä. En pidä sosiaalisista kontakteista mutta töissä tarvitsee olla normaali ja keskusteleva ihminen.

Olen ehkä vähän sulkeutunut ja muuri on ihmisten välillä sekä olen hieman kömpelö keskustelussa koska olen jännittynyt, siitä huolimatta olen suht normaali ulospäin.

Muisti on kyllä surkea ja nämä kaikki uudet asiat, työkuviot ja oppiminen on aika raskasta ollut aivoilleni. Huomaan, että saan poissaolokohtauksia enkä oikein saa sanoja ulos. Keskittyminen herpaantuu helposti ja väsyn sosiaalisissa tilanteissa.

Olen kuitenkin nauravainen tosiaan ja pidän kulisseja yllä. Yksin ollessa pakenen edelleen omaa sisintäni. Menen vain eteenpäin, tietämättä edes minne ja miksi.

Kuin ei edes eläisi omaa elämäänsä vaan on jossain virran mukana vailla omaa persoonallisuutta.

En tiedä mitä minulle on tapahtunut. Miksi en jo voi herätä jostain unesta.

Tämä mies on samalla paras ystäväni. Sitä suhdetta en osaa selittää. Väkivaltaa ei ole olemassa enää. Olemme vain kahden jossain kuplassa, molemmat omalla tavallaan rikkinäisiä. Kuin olisin antanut auttavan käden ja vajonnut mukana jonnekin tuntemattomaan.

Häpeän kuitenkin suhdettani häneen enkä siitäkään oikein kerro kenellekään.

Odotan, että jokin ihme tapahtuisi ja pääsisin elämässäni taas omaksi ohjaajakseni.

Ap

Aloita pienesti. Tekee jokin pieni muutos ruokavalioon, liikkumiseen tai alkoholin käyttöön, johon pystyt sitoutumaan, vaikka jaksaminen muuten olisi vähissä. Saatat huomata muutoksen tuossa sekä kropassa, että mielessä ja pystyt sen jälkeen muuttamaan jotain muuta. Paino sitten putoaa siinä rinnalla.

Korjaan vielä, että olen siis kyllä käynyt terveydenhuollossa keskustelemassa tässä vuoden mittaan aika usein. Noin kerran kuukaudessa. Läheiselleni en ole puhunut eikä siitä mitään hyötyä olisikaan.

Myös se yritys sai aikaan sen, että menin lääkärille ja pääsin jonoon mt-palveluiden piiriin psykiatrille, jotta saan lausunnon terapiaan.

Terapia on suunta jota kohti olen menossa. Tiedän, että se on oikea tie.

Olen elänyt elämäni alkoholistien kanssa, aika tukalissa oloissa lapsuuteni. Näen miten se on vaikuttanut minuun mutta luulin selvinneeni aikuisena.

Sitten tapahtui tämä kaikki ja heikosti rakennetut perusteet sortuivat sitten tämän viimeisimmän kivuliaan kokemuksen myötä.

Nyt tuntuu ettei jäljellä olisi enää mitään minkä sain rakennettu aikustuttuani. Tämä lisäsi epätoivoa ja menetti luottamuksen itseeni ja elämään. Siksi olen tässä tilanteessa ja siksi menen terapiaan.

Ap

Jos kuvittelet että ylipaino on paha asia ja vieläpä voisi johtaa terveysongelmiin olet läskifoobikko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse olla lääkäri nähdäkseen että tuossa on nyt paljon enemmän ongelmia kuin painonnousu. Hae apua tuohon itsetuhoiseen käytökseesi. Ja katkaise välit siihen väkivaltaiseen mieheen.

Niin.

En ole puhunut tästä kenellekään läheiselleni. En mistään näistä, en siitä miten huonosti voin. Hyvä jos edes itselleni olen sitä myöntänyt.

Enhän minä ulospäin näytä mitenkään masentuneelta tai itsetuhoiselta. Olen ihan huoliteltu, katson ihmisiä silmiin, voin nauraa ja pitää keskustelua yllä. En pidä sosiaalisista kontakteista mutta töissä tarvitsee olla normaali ja keskusteleva ihminen.

Olen ehkä vähän sulkeutunut ja muuri on ihmisten välillä sekä olen hieman kömpelö keskustelussa koska olen jännittynyt, siitä huolimatta olen suht normaali ulospäin.

Muisti on kyllä surkea ja nämä kaikki uudet asiat, työkuviot ja oppiminen on aika raskasta ollut aivoilleni. Huomaan, että saan poissaolokohtauksia enkä oikein saa sanoja ulos. Keskittyminen herpaantuu helposti ja väsyn sosiaalisissa tilanteissa.

Olen kuitenkin nauravainen tosiaan ja pidän kulisseja yllä. Yksin ollessa pakenen edelleen omaa sisintäni. Menen vain eteenpäin, tietämättä edes minne ja miksi.

Kuin ei edes eläisi omaa elämäänsä vaan on jossain virran mukana vailla omaa persoonallisuutta.

En tiedä mitä minulle on tapahtunut. Miksi en jo voi herätä jostain unesta.

Tämä mies on samalla paras ystäväni. Sitä suhdetta en osaa selittää. Väkivaltaa ei ole olemassa enää. Olemme vain kahden jossain kuplassa, molemmat omalla tavallaan rikkinäisiä. Kuin olisin antanut auttavan käden ja vajonnut mukana jonnekin tuntemattomaan.

Häpeän kuitenkin suhdettani häneen enkä siitäkään oikein kerro kenellekään.

Odotan, että jokin ihme tapahtuisi ja pääsisin elämässäni taas omaksi ohjaajakseni.

Ap

Ei, tuo mies ei ole paras ystäväsi. Hän on hyväksikäyttäjä joka pahoinpitelee sinua. Sillä ei ole väliä että hän ei tee sitä juuri nyt. Hän on ollut väkivaltainen ja on ajan kysymys, milloin on sitä taas. Ja olet selvästi niin rikki, että hän löytää tilaisuuden vahingoittamiseesi hyvin helposti.

Sinun ei tarvitse ymmärtää mikä sinulla on tai mitä sinulle on tapahtunut. Sitä varten on ammattilaisia. Hae apua.

Ja taas yksi syy olla esimerkiksi palkkaamatta lihavia. Mitä ilmeisemmin elämänhallinta on täysin hukassa.

Muutos tapahtuu pienin askelin. Hyvin selkeästi pystyt ainakin kertomaan elämäntilanteestasi, analyyttisesti l. terapiasta varmaan hyötyisit. Ihmisen tärkein ihmissuhde on suhde itseen, sitä terapiassa voisi rakentaa. Olet henkisen kasvun tiellä.

Positiivista tässä kaikessa on kuitenkin ehkä se etten mieli kuolemaa enää niin fanaattisesti ja vain odota sen tapahtuvan. Vaan haluan selviytyä tästä enemmän kuin mitään muuta. Haluan sen oman persoonani taas näkyväksi. Se on kai jo jotain.

Kiitos viesteistä, melkein itkettää kun saan vain purkautua tähän. Kiitos teille.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Korjaan vielä, että olen siis kyllä käynyt terveydenhuollossa keskustelemassa tässä vuoden mittaan aika usein. Noin kerran kuukaudessa. Läheiselleni en ole puhunut eikä siitä mitään hyötyä olisikaan.

Myös se yritys sai aikaan sen, että menin lääkärille ja pääsin jonoon mt-palveluiden piiriin psykiatrille, jotta saan lausunnon terapiaan.

Terapia on suunta jota kohti olen menossa. Tiedän, että se on oikea tie.

Olen elänyt elämäni alkoholistien kanssa, aika tukalissa oloissa lapsuuteni. Näen miten se on vaikuttanut minuun mutta luulin selvinneeni aikuisena.

Sitten tapahtui tämä kaikki ja heikosti rakennetut perusteet sortuivat sitten tämän viimeisimmän kivuliaan kokemuksen myötä.

Nyt tuntuu ettei jäljellä olisi enää mitään minkä sain rakennettu aikustuttuani. Tämä lisäsi epätoivoa ja menetti luottamuksen itseeni ja elämään. Siksi olen tässä tilanteessa ja siksi menen terapiaan.

Ap

Hyvä, että olet menossa! Kannattaa myös pyytää psykiatria tutkimaan mahdollinen kaksisuuntainen mielialahäiriö. Voisit terapian tueksi saada lääkityksen. Joskus pelkkä terapia ei riitä, ei riittänyt minunkaan kohdalla.

Vierailija kirjoitti:

Ja taas yksi syy olla esimerkiksi palkkaamatta lihavia. Mitä ilmeisemmin elämänhallinta on täysin hukassa.

Osalla lihavuus on toki osa laajempaa ongelmakokonaisuutta, mutta näin ei ole läheskään kaikilla, ei suurimmalla osallakaan. Olen itse ollut läski noin 30 v. asti, mutta ei ole ollut muuten mitään elämänhallintaongelmia.

Muutos voi alkaa tänään. Jos ostat valmisruokaa, syö vain puolet tänään ja puolet huomenna. Mieti mitkä säästöt, jos muutenkin syöt jatkossa kahdessa päivässä sen minkä ennen päivässä tai yhdellä aterialla.

Osta vihanneksia, joita voit syödä pahimpaan nälkään välipalaksi. Kurkku ei lihota.

Vierailija kirjoitti:

Ja taas yksi syy olla esimerkiksi palkkaamatta lihavia. Mitä ilmeisemmin elämänhallinta on täysin hukassa.

No jos sinua yhtään lohduttaa, niin olen kyllä tunnollinen tekijä. Olen kaikista töistäni saanut erinomaiset arvostelut/työtodistukset, lisäksi kaikki arvosanaa vaativat ammatilliset osat ovat olleet parhaimpia suorituksia. Saan kaikesta lähes täydet pisteet. Pidän työnteosta ja omaan eettiset arvot. Moraalin ja empaattisuuden vuoksi olen päässyt pitkälle työelämässä.

Voisiko sitä odottaa sinulta?

Ap

Jätä se sika, siitä se lähtee.

Kerrankin ihan epäironisesti.

Olen lihonut kahden vuoden aikana 35 kg.

Jos tarkastellaan matemaattisesti niin olet lihonut noin 0,335 kilogramman viikkovauhtia. Eli olet syönyt joka päivä +335 kcal enemmän kuin on tarpeen. Eli olet syönyt yhden ison suklaapatukan verran liikaa päivässä. Tämä ei sinänsä kuulosta kovin pahalta eli sinun täytyy vain vähäsen rukata ruokavaliotasi kuntoon, että laihdut. Jos saisit tuon juomisen loppumaan, niin paino lähtee laskemaan urakalla. Sitten voit sen jälkeen katsoa, mitä muuta voit muuttaa. Pikkuhiljaa muutat tapojasi, ei kertarysäyksellä.

Ensinnäkin: Säästä päätäsi. Eli sen sijaan että annat kaikkien murheitten ja huolien kuormittaa, opettele olemaan itsellesi armollinen ja pieni jokainen ongelma omaan lokeroonsa.

Sinä kuten jokainen meistä on varmasti tehnyt parhaansa senhetkisen tietämyksensä valossa, mikään määrä katumusta ei muuta jo tapahtunutta. Sen sijaan tulevaisuuteen voit vaikuttaa.

Pidä huolta tärkeimmästä, eli itsestäsi. Älä ala korjaamaan jokaista virhettä yhtä aikaa, vaan priorisoi: Mikä on nyt se akuutein ongelma? Sitten energia siihen: Suunnitelma, toteutus. 

Kun yksi homma on hoidettu, otat listasta seuraavan murheen työstettäväksi.

Itsesi vaan romahdutat jos annat kaiken kaatua kerralla.

Vierailija kirjoitti:

Olen siis vain lakannut välittämästä enkä ole enää taistellut väsymystä vastaan.

Jos tulen töitä kotiin, saatan tilata jotain ruokaa koska en jaksa tehdä tai sitten ostan jotain todella nopeaa, joka sisältää rasvoja, hiilareita ja ovat hyvänmakuista. Yleensä täyttä roskaa ostan. Makeaa päälle.

En liiku, en koe edes "eläväni". Olen vain jossain tavoittamattomissa jopa itseltäni. Kuin pelko ja tietynlainen jähmettyminen olisi jäänyt päälle. En osaa selittää..

Pää ei toimi, muisti takkuaa enkä löydä sanoja. Tunnen oloni todella typeräksi.

Kilpparin vajaatoimintaa sairastan mutta luulen että kognitiiviset ongelmat ovat lisääntyneet vaikean elämäntilanteen myötä.

Minun on vain nyt tehtävä jotain. Nuori olen, alle 30v.

Ap

Ehkä lääkäri voisi auttaa alkuun laihtumisessa ja tarkistaa ettei taustalla ole jotain fyysistä ongelmaa kuten kilpirauhasen vajaatoiminta.

Aloita näistä:

- Nuku riittävästi.

- Lisää kasviksia, hedelmiä, marjoja, esim. jos syöt valmisruokia, laita kylkeen vähän kasviksia, jos syöt välipalaksi jugurttiä tms. lisää mukaan marjoja tai hedelmää.

Ja mieti, tuoko parisuhteesi elämään enemmän positiivista vai negatiivista energiaa.

Kiitos ap kijoituksestasi. Minulle tuli mieleen että stressi ja unenpuute ja nälkä aiheuttavat ahmimista. Onko sinulla nyt millainen ruokarytmi? Entä jos aloittaisit siitä että pyrkisit syömään 5-6 kertaa päivässä järkeviä annoksia ja lisäksi rauhoittamaan illat reilusti ennen uniajan alkua. Usein ihmiset ahmivat iltaa kohti koska eivät ole syöneet tarpeeksi päivän mittaan ja varsinkin aamiaisen ja lounaan tulisi olla riittävän ravitseva. Lisäksi vähäinen nukkuminen lisää liikasyömistä. Minä ajattelen että kun maltat syödä pitemmän aikaa säännöllisesti ja järkeviä annoskokoja niin ahmiminen ja roskaruoka jää ja painokin tippuu.

Iltaisin voisit käydä myös kävelylenkillä tai pyrkiä lisäämään johonkin kohtaan päivääsi ulkona liikkumista. Ihan rauhallinen kävely riittää.

Tre voisi olla sinulle hyvä menetelmä stressin vapauttamiseen, kun käyt opettelemassa metodin voit tehdä sitä itsekseenkin. Se purkaa kehoon varastoitunutta stressiä. Terapiakin on varmasti hyvä juttu sitten kun sinne asti pääset.

Kovasti voimia sinulle toipumiseen! Toivon että jossain vaiheessa uskallat jättää myös huonot ihmissuhteet pois, mutta älä vaadi itseltäsi liikaa päätöksiä ja muutoksia samaan hetkeen. Epäluotettava ihminen elämässä syö kuitenkin voimia.

Up

Oman kokemukseni pohjalta uskallan antaa kaksi vinkkiä.

Ensinnäkin unohda painonpudotus. Muokkaa elämäntapojasi vaikka pikkuhiljaa, mutta ei painonpudotus mielessä vaan siksi että voisit paremmin. Kun et tähtää laihduttamiseen, luot itsellesi paljon vähemmän painetta. Jos pistät elämäntapoja kuntoon paino tulee todennäköisesti tippumaan siinä samalla. Ajattele että se on bonus, ei itsetarkoitus.

Toiseksi, suosittelen hankkiutumaan eroon tästä miehestä josta olet puhunut. Oli hän sitten miesystäväsi tai vain ystävä, niin vaikuttaa siltä että hän ei valitettavasti ole hyväksi sinun hyvinvoinnillesi. Jos pysyt rikkinäisen ihmisen kanssa mainitsemassasi kuplassa, et ikinä pääse itse ulos sieltä.