Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita pitkästä parisuhteesta eroa tekeviä? Vertaistukea
22.08.2022 |
Tämä on ihan hirveää! Ihan kauhea tuska. Huvittaisi hautautua vaan peiton alle eikä nousta sieltä ikinä. Miten te muut jaksatte? Ja meinaan nyt sellaista oikeasti vakavaa ja pitkää suhdetta josta ero, ei mikään pikku teininä seurustelu.
Kommentit (35)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen eronnut 20 vuoden suhteesta, josta lapset. Suhde oli huono ja eroa mietin kaksi vuotta. Ero oli helpotus ja siitä alkoi uusi elämä.
Erosin yli 25v suhteeata, kaksi lasta ja yhdessä oli kasvettu aikuisiksi. Oma koti ja elämä oli valtava helpotus, ensimmäistä kertaa elämässä asuin itsekseni (plus lapset toki) eikä tarvinnut tehdä kompromisseja kuten kumppanin kanssa. Paljon stressioireita katosi muutamassa kuukaudessa. Kerrankin tilaa hengittää ja saan asua kodissa missä olo hyvä (siisti, visuaalisesti kaunis).
Eronnut yli 20v kestävästä suhteesta 2vuotta sitten. Lapset minun kanssani. Kadun eroa edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vinkki älä eroa jos et ole aivan varma ettei mikään pelasta teidän suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Etkö ikävöi entistä puolisoasi?
Nro 3 vastaa, että en todellakaan ikävöi. Erosta vuosia ja nuorin lapsi 16 vuotta.
Exän kanssa en halua olla missään tekemisissä. Jälkeen ajateltuna oli surkea aviopuoliso ja isä. Eron jälkeen tuo isänä olemisen surkeus vielä korostui. Inhottaa ja surettaa lasten puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi.
Tunnistan täysin tuskasi. Ihan kamalaa. Ne tunteen ja ajatukset mitkä lyö maahan. En kestä ajatusta siitä että mieheni on jakaa elämänsä jatkossa jonkun muun kanssa. En kestä ajatusta, että joudun muuttamaan pois yhteisestä kodistamme. Ja mies asuu täällä jatkossa, ehkä jonkun muun kanssa.
Tuntuu niin pahalle että lasten koti hajoaa. Itse pystyn heille jonkun kämäsen vuokrakämpän, pienen jatkossa tarjoamaan. Ja elämä menee todella tiukaksi.
En kestä sitä, että menetän puolet lasteni elämästä.
En kestä sitä että mies ei enää koske minua. En kestä sitä ettei halua olla kanssani. Vaan haluaa viettää aikansa mielummin muualla muiden ihmisten kanssa.
En kestä sitä, että en ole ymmärtänyt ajoissa kuunnella hänen pahaa oloaan ja tehdä muutoksia.
En kestä että olen ollut niin tyhmä. En kestä sitä etten ole osannut puhua. Enkä osaa edelleenkään.
En kestä sitä, että en ole panostanut tarpeeksi parisuhteeseen.
Tämä on ihan kamalaa. Ihan kamalaa. Emmekä ole vielä edes muuttaneet erillemme. Pikkuhiljaa siivoan kaappeja, että on sitten helpompi pakata. Mitään ei halua kodin eteen tehdä, koska tämä ei enää jatkossa ole minun kotini. Ruohonleikkuukin itkettää, kun ensi kesänä ei enää ole tätä ruohoa leikattavana.
Minäkin teen eroa, se on tosin ollut jo useamman vuoden tuloillaan. En oikein tiedä, miltä tuntuu. En halua jakaa elämääni enää miehen kanssa, en usko että tulen katumaan tätä. Lasten puolesta olen surullinen ja pahoillani, etten jaksanutkaan vaikka luulin jaksavani. Päällimmäinen tunne on pelko pärjäämisestä. Aviossa yli 10 vuotta ja yhdessä 15.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli meillä ongelmana jo useamman vuoden ajan se, että minä haluaisin seksiä mutta mies ei. Milloin syynä pimeä vuodenaika, milloin masentaa, nyt kesällä oli kuulemma liian kuuma jos joskus harvoin minun aloitteestani päädymme harrastamaan seksiä, hänellä ei joko seiso kunnolla tai sitten hän ei saa orgasmia. Eli joo, aika selväksi on käynyt ettei hän halua minua.
Olen normaalipainoinen, tavallinen nainen, kolmen lapsen äiti ja tissitkään ei enää priimaa. En siis mikään pornoleffojen seksipommi mutten sysirumakaan. Mies on vakuutellut että hänellä ei vain ole seksihaluja ja olen ymmärtänyt sen.. löysin hänen tavaroistaan fleshlightin (minkä olemassa olosta en tiennyt) ja nyt on aika paska fiilis. Olen niin epäkiihottava että hän mieluummin käyttää seksileluja ja runkkaa kuin on minun kanssani edes kerran vuodessa. Jäisittekö tällaiseen suhteeseen? Tuntuu että minä kelpaan kyllä kaikkeen muuhun: ruuanlaittoon ja elämän rahoittamiseen (hän ei käy töissä tällä hetkellä), mutta mikä parisuhde tällainen enää on? Meillä on kuitenkin kolme pientä lasta että en haluaisi etenkään heidän takiaan erota, mutta tuntuu tosi pahalta ja hyväksikäytetyltä
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi.
Tunnistan täysin tuskasi. Ihan kamalaa. Ne tunteen ja ajatukset mitkä lyö maahan. En kestä ajatusta siitä että mieheni on jakaa elämänsä jatkossa jonkun muun kanssa. En kestä ajatusta, että joudun muuttamaan pois yhteisestä kodistamme. Ja mies asuu täällä jatkossa, ehkä jonkun muun kanssa.Tuntuu niin pahalle että lasten koti hajoaa. Itse pystyn heille jonkun kämäsen vuokrakämpän, pienen jatkossa tarjoamaan. Ja elämä menee todella tiukaksi.
En kestä sitä, että menetän puolet lasteni elämästä.
En kestä sitä että mies ei enää koske minua. En kestä sitä ettei halua olla kanssani. Vaan haluaa viettää aikansa mielummin muualla muiden ihmisten kanssa.
En kestä sitä, että en ole ymmärtänyt ajoissa kuunnella hänen pahaa oloaan ja tehdä muutoksia.
En kestä että olen ollut niin tyhmä. En kestä sitä etten ole osannut puhua. Enkä osaa edelleenkään.
En kestä sitä, että en ole panostanut tarpeeksi parisuhteeseen.
Tämä on ihan kamalaa. Ihan kamalaa. Emmekä ole vielä edes muuttaneet erillemme. Pikkuhiljaa siivoan kaappeja, että on sitten helpompi pakata. Mitään ei halua kodin eteen tehdä, koska tämä ei enää jatkossa ole minun kotini. Ruohonleikkuukin itkettää, kun ensi kesänä ei enää ole tätä ruohoa leikattavana.
Niin samoja fiiliksiä kiitos kun kirjoitit. Siis niin rikki. Niiiiiin rikki. En oo ikinä ollut näin rikki. Just tuo. Mä en kestä, siis mä en vaan kestä noita ajatuksia , mut ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kun kestää tää helvetti. Ja kun mä niin haluaisin olla tän miehen kanssa. Mutta elämä päättää nyt toisin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ihan hirveät itsesyytökset kaiken muun paskan lisäksi. Ihan järkyttävää.
Ap
Olin suhteessa 16 vuotta, mutta jostain vain sain tarmoa ja aloin järjestellä asioita ja ero sekä muutto meni tosi nopeasti lopulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tosiasiassa meidän ero johtui siitä kun piereskelin jatkuvasti ja kävin vessassa ulostamassa ovi auki.
Ap
HEH HEH! Sinulla ei varmaan minkäänlaista suhdetta ole ollutkaan tuolla huumorintajulla?
Vierailija kirjoitti:
Oon niin rikki et en viitsi mennä edes vessaan vaan kusen ja paskon housuihini ja sen jälkeen piehtaroin itsesäälissä kusen ja paskan seassa. Se edes vähän helpottaa tuskaani hetkeksi.
Ap
!!!!!!!!!Tämä en ole minä !!!!!!
T. oIkea ketjun Ap
Vierailija kirjoitti:
Etkö ikävöi entistä puolisoasi?
Kyllä minä ikävöin aivan saatanasti ainakin.
Mutta minkäs teet kun toinen ei halua enää suhdetta
Ap
Täällä on joku megatrolli (kaikissa keskusteluissa...).
Yli 20 v suhde, virallinen ero saatiin nopeasti miehen toiveesta.
Nyt päästään molemmat omiin nurkkiimme. Emme ole asuneet enää yhdessä, mutta koville se ottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiasiassa meidän ero johtui siitä kun piereskelin jatkuvasti ja kävin vessassa ulostamassa ovi auki.
ApHEH HEH! Sinulla ei varmaan minkäänlaista suhdetta ole ollutkaan tuolla huumorintajulla?
Minä ketjun oikea Ap en mitään pieru hommia tänne ole kirjoitellut. Pliis skipatkaa nämä provo jutut.
Ketjun Ap
Toipuminen erosta voi kestää pitkään. Mutta kyllä siitä vaan lopulta toipuu.
Vaikka olisi itse ollut eron alullepanijana, ja miettinyt asiat ihan loppuun asti, voi varsinainen ero siltikin olla shokki. Ja yllättäen muistaa kaikki ne kumppanin kanssa vietetyt hyvät ja onnelliset hetket, vaikkei niitä olisi ollutkaan enää vuosiin. Todellisuudessa molemmat voivat olla erotilanteessa jo ihan eri ihmisiä, kuin mitä silloin suhteen parhaimpina hetkinä. Toki eroja on erilaisia, ja eri syistä.
Tsemppiä!
Alue: Aihe vapaa
Up