Onko muita, jotka ovat ahdistuneena vain odottaneet, että koska kesä on ohi ja tulisi parempi olo ja voisi alkaa elää? En kestä kuumaa
Olen hyvinvoiva ja ihan energinen ihminen syyskuusta toukokuuhun. Saan aikaiseksi asioita, olen iloinen, tykkään jutella ihmisten kanssa, ulkoilen paljon. Kun kesä alkaa tulee lämmön takia huono olo, alkaa ahdistaa, koska on fyysisesti niin huono olo. En halua käydä ulkona, koska en kestä lämpöä enkä kestä aurinkoa. Istun koko kesän sisällä vain lusimassa kakkua ja odottamassa, että koska vihdoin voisi taas alkaa elää. En halua tavata ketään, en jutella kenellekään. Jos sattuu vähän viileämpi kesäpäivä (max 15 astetta, niin menen ulos ja tunnen kuin olisin päiväksi päässyt vapauteen ahdistavasta vankilasta). Meillä on ilmastointi kotona, niin pystyn olemaan sisällä, mutta jo puolen tunnin ulkonaolo saa aikaiseksi sen, että meinaan pyörtyä, oksentaa ja olen todella tuskaisen huonovoiva. Lasken päiviä siihen, että koska voin taas elää. Nyt näyttää siltä, että ehkä kolmen viikon päästä tästä (Etelä-Suomessa kun asun).
Kommentit (76)
En tykkää helteistä, mutta en kyllä kylmästä ja pimeästäkään. Joku 15-25C sopisi mulle. Helteetkin ihan ok joskus, kunhan yöksi saisi viileämpää ilmaa sisään. Pitemmissä helteissä rassaa nää trooppiset yöt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laihduta niin helpottaa.
En ole lihava. Tällä hetkellä bmi on 21. Sama ongelma oli parikymppisenä jo kun bmi:ni oli 18. Ap
Mutta vakavasti hullu olet.
No ei sille itse mahda mitään vaikka olisikin, eli turha siitä on syyttää. Jokainen haluaisi olla terve ja tykätty.
Vierailija kirjoitti:
Olisi kaikille parempi kun ap ja hänen kaltaisensa vaan saisivat tarvitsemansa eutanasian.
Tuon takia se pitääkin estää. Ei aleta markkinoimaan kenellekään. Siis tarvitsemansa? Hyi sinua.
Kesä on inhokkivuodenaikani. Alan harmitella jo maaliskuussa, että voi ei, kohta on kesä. Elokuussa taas tsemppaan itseäni, että kohta se on ohi. Voisin nukkua kesän yli helposti, olen jatkuvasti väsynyt ja huonossa vedossa.
Talvisin voin erinomaisesti.
Onko sulla jotain traumoja, elämä muuten kunnossa? Voihan tuossa tietysti olla joku fyysinenkin syy tai eri syiden kudelma minkä takia kehosi sietää noin huonosti lämpöä. Tosin jos vaan makaat ilmastoidussa kodissa niin sinänsä sun kropalla ei ole mitään mahdollisuuksiakaan tottua lämpöön. Olet saattanut myös lapsena ehdollistua että helteet= huono olo jolle ei vaan voi mitään, on vaan lakattava elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Kesä on inhokkivuodenaikani. Alan harmitella jo maaliskuussa, että voi ei, kohta on kesä. Elokuussa taas tsemppaan itseäni, että kohta se on ohi. Voisin nukkua kesän yli helposti, olen jatkuvasti väsynyt ja huonossa vedossa.
Talvisin voin erinomaisesti.
Ei etukäteen kantsi stressaa. Sitten vasta kun låhtee voimat ja jaksaminen liian lämmön takia.
Kannattaa tarkistuttaa kilpirauhasarvot, kun ei siedä kuumaa, esim ei pysty olla saunassa.
Ap on todellakin mt-ongelmainen. Kaikkea muuta kuin normaali positiivinen ihminen.
kesä tukahduttaa kirjoitti:
kesä saisi loppua odotan pakkasia ja lumi sateita
Ei hätää, kohta pääset kansanopiston suomen kurssille.
Minä kärsin pahasta migreenistä, joka puhkeaa mm. liian kuumassa. Eikä auta, vaikka kuinka nesteytän ja otan lääkettä ennaltaehkäisevästi. Haluaisin nauttia kesästä, mutta ei voi minkään. Ainut keino minulle on pysytellä viileässä, eli ilmalämpöpumpun alla sisällä, vasta illalla voin ulkoilla. Onneksi on työ, jota voi tehdä etänä.
Ette siis pidä elämästä, lämmöstä, valosta ja ilosta?
Miksette todellakin poista itseänne elämästä joka tarkoittaa juuri noita asioita?
Jotkut aistiyliherkät kokevat auringon paisteen kuumempana kuin muut auringossa oleskelevat. Itsellä tulee huono olo myös paahteessa. Pitää siirtää silmiä ja sydän lyö tiheämmin, hengenahdistusta, kova hikoilu, kasvojen punoitusta, levottomuutta. Olen maatalon tyttö, jo pienenä piti tehdä ulkona töitä huolimatta säästä kuin säästä.
Ei ole muita.
Kesä ja helteet saavat puolestani olla jatkossa pysyviä sekä lainvoimaisia.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut aistiyliherkät kokevat auringon paisteen kuumempana kuin muut auringossa oleskelevat. Itsellä tulee huono olo myös paahteessa. Pitää siirtää silmiä ja sydän lyö tiheämmin, hengenahdistusta, kova hikoilu, kasvojen punoitusta, levottomuutta. Olen maatalon tyttö, jo pienenä piti tehdä ulkona töitä huolimatta säästä kuin säästä.
siristää silmiä, tuntuu että palavat 😁
Vierailija kirjoitti:
Jotkut aistiyliherkät kokevat auringon paisteen kuumempana kuin muut auringossa oleskelevat. Itsellä tulee huono olo myös paahteessa. Pitää siirtää silmiä ja sydän lyö tiheämmin, hengenahdistusta, kova hikoilu, kasvojen punoitusta, levottomuutta. Olen maatalon tyttö, jo pienenä piti tehdä ulkona töitä huolimatta säästä kuin säästä.
Tämä on mielenkiintoinen pointti. Itselläni on ainakin lapsena ollut joitain aistiyliherkkyyksiä ihotunnon suhteen (vaatteet) ja äänien myös. En olekaan tajunnut, että kesäongelma voisi johtua tästä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tarkistuttaa kilpirauhasarvot, kun ei siedä kuumaa, esim ei pysty olla saunassa.
Mulla lämmönsieto ei koskaan palautunut tyroksiinista huolimatta. Nykyään asustellaan kesät Norjassa, sain tarpeekseni helleputkista.
Pidän enemmän viileästä, mutta ei mun energiatasot mitenkään erityisesti muutu vuodenaikojen mukaan. Tykkään kaikista vuodenajoista, mutta kaikissa on myös huonoja puolia, esim. helteestä ja loskasta ja rännästä en tykkää. Alkusyksy ja loppukevät on suosikkejani.