Mistä löytää ilo yrittää toista lasta?

Etkö siis halua toista lasta? Vai miksi asia tutnuu noin vaikealta?

Lapsen on annettu tulla jos on tullakseen, ilman suuria tunteita puoleen tai toiseen.

Ei sen todellakaan pitäisi tuntua " kuin sotaan lähdöltä" ! Onko sulla joku harhaluulo että kaikkien PITÄÄ tehdä kaksi lasta vähintään? Vaatiiko mies sitä toista lasta? Antakaa asian nyt olla vaan, oikeasti! Sitten kun todella haluat sitä toista lasta, niin sitten vasta käytte yrittämään. Kyllä lapsen pitää olla haluttu ja toivottu, se on hänen oikeutensa.

Vrt. Useasti aiemmin esillä ollut hormonaalinen kuolema.

Varmasti kuulostaa kummalta. Haluan kovasti toista lasta, uutta perheenjäsentä ja esikoiselle kasvukumppania. En vain tiedä, miten suuresti arki muuttuu, miten pärjään uudessa tilanteessa. Muistan miten väsynyt ja lopussa olin esikoisen kanssa tämän koko ensimmäisen elinvuoden ajan. En uskalla luottaa mieheni sanaan siitä että hän ottaisi vastuuta lapsista myös ja auttaisi hoidossa, kun esikoisen kanssa näin ei ole ollut.



Tuntuu kuin olisi pää pölkyllä.

Jos et ole liian vanha odottaaksesi muutamaa vuotta niin anna ajankulua.



Itse olen raskaana ja odotan siis toista lastamme. Halusin lapsen ja olen onnellinen raskaudesta. Kuitenkin huomaan olevani alakuloinen ja välillä masentunut. Yhtäkkiä on alkanut huolettaa miten jaksan kahden pienen kanssa, miten työurani käy kun olen näin pitkään kotona jne. Ahdistuksen saan aikaiseksi edellä mainituista asioista JOKA PÄIVÄ. Tottakai haluan että tämä raskaus sujuu hyvin ja tulen rakastamaan lasta. Kuitenkin välillä harmittaa että miksi menimme " tekemään" tämän toisen näin pian. Olen kuitenkin alle 30v ja esikoinenkin vasta 1,6v eli ihan hyvin olisi voinut odottaa pari vuotta.

niin siis esikoisemme on nyt puolitoistavuotias, tätä kun joku kyseli.



Ja ei, tässä ei ole seksistä kysymys. (ihminen olisi jo kuollut sukupuuttoon jos lisääntyminen olisi kiinni siitä nauttiiko nainen rakastelusta vai ei. Valitettavasti.)





Niitä ajatuksia toisen lapsen yrittämisestä vielä mielelläni lukisin. Esikoisen kanssa kun ei tulevasta vielä tiennyt, nin kaikki oli erilaista.

Mä ymmärrän täysin sun miettet. itselle noi samat ajatukset tuli tosin vasta kun huomasin jo olevani raskaana. Tulin heti raskaaksi kun jätimme ehkäisyn. En ehkä ollut varautunut ihan noin nopeaan tärppiin ja nyt olenkin ollut jotenkin " pää sekaisin"



t.9

Jos mies on luvannut osallistua enemmän, niin keskustele aiheesta miehesi kanssa vielä lisää. Keskustelkaa niin kauan, kunnes olet vakuuttunut miehesi vilpittömyydestä.



Meillä mies kyllä osallistui jo ensimmäisen hoitoon, koska se oli aivan välttämätöntä, sillä ensimmäinen lapsi oli vauvana todella vähäuninen. Ei nukkunut aina vuorokaudessa sitä kahdeksaakaan tuntia, minkä jo aikuinenkin tarvii unta. Vaikka nukuin aina kun vauvakin, olin todella väsynyt. Mutta mies kyllä auttoi hyvin eli hyssytteli yökaudet parkuvaa kääröä.



Toisen vauvan myötä mies on osallistunut enemmän vaipanvaihtoon, pukemiseen, lasten ulkoiluttamiseen ja leikkimiseen. Eli on omasta mielestään osallistunut enemmän, vaikka minun mielestäni osallistuminen on ollut lähinnä eri tyyppistä. Mutta joka tapauksessa olen nyt jaksanut paremmin kuin ensimmäisen kanssa, sillä nämä kaksi lasta nukkuvat yhteensä paremmin, kuin se yksi kiljukaula silloin yksinään.



Eli ainakin meillä mies on ollut valmis osallistumaan toisen myötä enemmän. Kai mieskin tajuaa, että kahden kanssa äiti ei enää pärjää yhtä hyvin kuin yhden. Jospa se sinun miehesikin on aivan tosissaan. Ota ihmeessä selvää!

Kiitos vastauksestasi. Minä myös olen pari vuotta alle 30-vuotias, eli aikaa tietysti olisi odotella. Suren kai sitä, tuleeko sisaruksille liian iso ikäero jos odotellaan vielä. Itsellä oli piitkä ikäero omiin sisaruksiin ja lapsena oli monesti ulkopuolinen olo isojen sisarusten jutuissa ja menossa. Olen aina ajatellut että jos joskus saan lapsia, soisin näiden olevan vähän samaa ikäluokkaa keskenään. Kas kun ei se ole sanottu, että tärppäisi heti, lähipiirissäni jotkut ovat yrittäneet toista lasta lähes vuoden ajan tuloksetta.



Miten toisen lapsen syntymä ja kasvaminen osaksi perhettä on muuttanut vanhempien suhdetta toisiinsa? Miten potkia miestä kasvamaan aikuiseksi ja näkemään oma vastuunsa lasten hoidossa ja osuutensa perheen isänä?

Meillä ei ainakaan lapset juurikaan nuku samaan aikaan ja mihinkään omaan tekemiseen ei ole aikaa. Yhden lapsen kanssa saattoi jotain tehdä, kun hän nukkui, mutta nyt nukkumarytmit ja ajat ovat niin erilaiset, että käytännössä huollan vain lapsia ja kotia ja itselle ei jää aikaa. En sano tätä valitusmielessä, mutta tämä oli vain se asia, joka yllätti minut. Ja minä saan kyllä iltavapaita miehen ollessa lapsien kanssa, että pääsen itse vaikkapa uimaan - hetkeksi pois siitä kotipyörityksestä.

Olen aina ajatellut että noita isiä jotka jaksavat hyssyttää vauvaa öisin ja ymmärtävät mitä on fyysinen unenpuute, esiintyy vain pastellinsävyisissä vauva-lehdissä ja amerikkalaisissa perhesarjoissa.



Sullapa on ihana puoliso!



Surullista kyllä mieheni, vaikka lasta kovasti rakastaakin, ei ole osallistunut tämän hoitoon vauvana, eikä vieläkään. Hän ei valvonut pienen kanssa yhden yhtä yötä, eikä noussut tämän kanssa aamuisin jotta olisin saanut hiukan nukkua. Viikonloppuisin nukkua pussutteli onnessaan ja läpsytteli sitten suihkuun. Valitteli kaiken aikaa että kylläpä väsyttää. Nyttemmmin ollaan käyty tiukkojakin keskusteluja

siitä,että isän täytyisi myös huomata milloin lapselle pitää vaihtaa vaippa tai miloin on aika laittaa lapsi illalla nukkumaan.



Anteeksi, tulipa vuodatsu.



Ehkäpä olen niin pettynyt mieheeni, että siksi perheen koon kasvu ei tunnu kovin onnelliselta asialta.

Jätätte ehkäisyn pois mutta ette sen kummemmin yritä. Mä ajattelen ainakin niin, että koska tulin raskaaksi näin nopeasti on se tarkoitettu että meille tulee toinen lapsi kahden vuoden ikäerolla. Mun mielestä siis toi 2v on pieni ikäero koska mullakin on omat sisaruksen mua paljon vanhempia. Toinen 10v ja toinen 5v.



Vaikka mulla on näitä ahdistuksia oliko tämä sittenkään oikea valinta niin silti tunnen välillä myös huolta siitä että onhan vauvalla masussa kaikki hyvin jne. En iki päivänä haluaisi menettää tätä lasta ja saapahan tuo pikkuvesseli kaverin. Kuitenkin se on ihme juttu miksi nykypäivänä asetetaan niin isot paineet työssäkäynnille. Tunnen tekevöni jotain väärää kun näyttää nyt siltä että olen siis 4v putkeen kotona.



Mun mies on ainakin alkanut hoitamaan tota esikoista sitä enemmän mitä vanhemmaksi se tulee. On oikea isin pikku kaveri nykyään. Kun taas silloin vauva vaiheessa mies ei ehkä ollut niin innostunut. Luotan siihen että mies auttaa vauvan kanssa ja onhan se iso plussa jos touhuaa esikoisen kanssa.



Mä en osaa sanoa mitä sun pitäs tehdä. Toisaalta veikkaan että koska olet alkanut ajattelemaan toista lasta et sä sitä ajatusta niin vaan saa päästä pois ;-). Kyllä sulla kuitenkin taitaa olla edes vähän vauvakuumetta. Mutta kuten jo aikaisemmin sanoin mä en yhtään ihmettele sun ajatuksia.

ja sitten katsoisit josko pikkukakkonen voisi tulla kuvioihin mukaan.. meillä yksi lapsi, pian 3 v. ja pikkukakkosta mietitty...mutta emme kuitenkaan vielä ole valmiita.. ethän sinäkään lasta tee siksi,että hänestä on ns hyöty sisarukselle? ja entä kun asiat alkavat mennä päin hel..ttiä..siinäkös lapset sitten onnellisia? joo hieman kärjistetysti sanottu, mutta mieti tarkoin haluatko kiirehtiä? Maailmassa on aina olemassa vaihtoehtoja!!! tsemppiä sulle!!

Et halua hirmu pitkää ikäeroa lapsille, mutta nyt et ole aivan lyhyestäkään ikäerosta varma. Mitäpä jos sellainen kompromissi-ikäero olisikin riittävän hyvä ratkaisu. Ei ehkä sataprosenttisen täydellinen, sillä olit etukäteen haaveillut parin-kolmen vuoden erosta. Mutta ehkä neljä, viisikin vuotta on myös riittävän pieni ikäero, jotta lapsilla olisi myös yhteisiä leikkejä. Luin juuri yhdestä vauvakirjasta, että yli kuuden vuoden ikäero tekee sen, että yhteisiä leikkejä ei juuri ole, mutta sitä pienemmillä eroilla niitä kyllä löytyy.

Vierailija:

Meillä ei ainakaan lapset juurikaan nuku samaan aikaan ja mihinkään omaan tekemiseen ei ole aikaa. Yhden lapsen kanssa saattoi jotain tehdä, kun hän nukkui,

Ensimmäinen lapsi oli huonouninen, nukkui päiväunet pätkissä, joten silloin minulla ei ollut lainkaan omaa aikaa. Nyt kun on kaksi lasta, niin vanhempi on jo oppinut nukkumaan paremmin ja nuorimmainen on muuten vain helpompi tapaus, joten on oppinut helposti nukkumaan samaan aikaan päikkärit kuin isompi. Nyt ehdin istua vaikka täälläkin!

Eli etukäteen ei voi tietää.

Kahden lapsen äidille myös sukulaiset, tutut ja naapurit tarjoaa hanakammin apua, koska kaikki ajattelevat, että kahden lapsen kanssa on NIIIN paljon rankempaa.

Niin, jotkut meistä miehistä ovat miehesi kaltaisia, eli ei oikein käytännön teoissa näy se rakastaminen. " Tekemistä" se kuitenkin vaatii, jotta muut (siis vaimo ja lapsi) olisivat onnellisia.

Sanot, että olet käynyt tiukkoja keskusteluja miehesi kanssa asiasta. No, mitä on tapahtunut? Onko hän jo ottanut vastuun TEOILLAAN esikoisestanne? Enkä tarkoita mitään lyhyttä " tsemppaamista" . Jos mielestäsi miehesi on selvästi muuttunut, niin todennäköisesti omat ajatuksesi toisen lapsen yrittämisestäkin olisivat muuttuneet. Jos/kun mies ei ole muuttunut, niin kehottasin vielä odottamaan, kun se teidän tapauksessa on mahdollistakin. Valitettavasti meistä äijistä osa ei pysty muuttumaan ja toinen osa vaatii kunnon ravistelua, jotta näkisi oman vastuunsa perheestä = muuttuisi. Toivottavasti miehesi kuuluu noihin jälkimmäisiin.

Totuus kuitenkin on, että kahden muksun kanssa on " rankempaa" kuin yhden kanssa. Toki hienompaa ja palkitsevampaakin, mutta ekan vuoden ajan usein elo on fyysisesti aika rankkaa. Joillain käy tuuri, että lapset nukkuvat hyvin ja samanaikaisesti, mutta usein ei... Ja tosiaan minustakin tuntui yhden muksun kanssa, että vapaa-aikaa oli vaikka kuinka paljon, mutta kahden kanssa se vain hävisi johonkin. Toki kuopus on vasta muutaman kuukauden, joten tämä kai sitten on sitä haastavinta aikaa.

Vierailija:

Olen aina ajatellut että noita isiä jotka jaksavat hyssyttää vauvaa öisin ja ymmärtävät mitä on fyysinen unenpuute, esiintyy vain pastellinsävyisissä vauva-lehdissä ja amerikkalaisissa perhesarjoissa.

Sullapa on ihana puoliso!

Surullista kyllä mieheni, vaikka lasta kovasti rakastaakin, ei ole osallistunut tämän hoitoon vauvana, eikä vieläkään. Hän ei valvonut pienen kanssa yhden yhtä yötä, eikä noussut tämän kanssa aamuisin jotta olisin saanut hiukan nukkua. Viikonloppuisin nukkua pussutteli onnessaan ja läpsytteli sitten suihkuun. Valitteli kaiken aikaa että kylläpä väsyttää. Nyttemmmin ollaan käyty tiukkojakin keskusteluja

siitä,että isän täytyisi myös huomata milloin lapselle pitää vaihtaa vaippa tai miloin on aika laittaa lapsi illalla nukkumaan.

Anteeksi, tulipa vuodatsu.

Ehkäpä olen niin pettynyt mieheeni, että siksi perheen koon kasvu ei tunnu kovin onnelliselta asialta.

Moni puhuu asiaa, ja on hyvä kuulla rehellistä puhetta siitä miten rankkaa kahden pienen kanssa voi olla. Eipä auta kuin jutella lisää tuon siipan kanssa asioista ja koittaa löytää tasapaino asioihin.



Ei toki, en ajattele toista lasta minään hyödykkeenä esikoista ajatellen niinkuin joku jo ehti hätkähtää. Kyllä jokainen lapsi on oma erityinen yksilönsä ja tärkeä perheenjäsen omana itsenään. Senpä vuoksi nämä ajatukset ja kysymykset mielessä niin suuria ovatkin.



Kiitos vielä teille, vastaukset olivat hyviä ja fiksuja jokainen.

enemmän vastuuta esikoisesta. Meillä sama homma. Esikoinen 2v ja tämä toinen reilu kuukauden vanha ja tuntuu, että isä on todella hienosti ja enemmän kuina aikaisemmin ottanut 2v:n " omakseen" . yleisestikin kai miehet ottavat enemmän vastuuta vasta hieman myöhemmin lapsesta. Imetysvaiheessa kun monesti se ainut apu itkuun on se äidin rinta... Minäkin pelkäsin raskausaikana että kuinka ikinä pärjään kahden kanssa, koska kaikki ystäväni sanoivat, että kahden kanssa on triplasti hankalampaa, mutta ainakin tämä tähän mennessä ollut lyhyt alku on ollut jopa hämmästyttävän paljon hempompaa kuin ikinä pystyin kuvittelemaan.