Miten syrjäytynyt aikuinen oppisi hyvät sosiaaliset taidot?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullekin sosiaaliset tilanteet tuottaa vaikeuksia. Omalla kohdallani ainakin asia on vaan niin, että en minä yksinkertaisesti opi hyviä sosiaalisia taitoja. Kun ei oma äly riitä että osaisin soveltaa taitoja käytännössä niin ei vaan onnistu. Ja edellinen sanoi hyväksyvänsä itsensä törppönä, no hyvä sille jos siihen pystyy. Mutta itseäni kyllä hävettää oma törppöys ja haluaisin muuttua.

Jos kerran olet varma, kuten itse sanot, että et vaan yksinkertaisesti opi hyviä sosiaalisia taitoja, niin miksi sitten jatkat pään hakkaamista seinään haluamalla muuttua? Jos jotain ei voi muuttaa, on viisautta opetella hyväksymään se. Ja se opettelu on ihan mahdollista kaikille.

Jos kleptomaani ei yrityksistä huolimatta pysty lopettamaan pientä varastelua, pitäisikö hänen lakata yrittämästä ja jatkaa tyytyväisenä varastelua?

Tämä on ihan eri asia koska kyseessä on rikos, laiton teko joka vahingoittaa myös muita. Mutta kyllä monella meistä on sellaisia persoonallisuuden, ulkonäön yms. piirteitä jotka täytyy ja voi vaan hyväksyä ja näin tehden elää onnellista, täyttä elämää. Kukaan meistä ei ole täydellinen, ja omia puutteitaan voi vain hyväksyä saadakseen sisäisen rauhan. 

Varastaminen on tietysti rikos ja siksi väärin, mutta ei sosiaaliset taidotkaan ole merkityksettömiä. Huonoilla sosiaalisilla taidoilla voi aiheuttaa muille paljon pahaa mieltä, itsetunto-ongelmia ja vaikka mitä muita negatiivisia asioita. Miksi kenenkään pitäisi tyytyä olemaan sosiaalinen törppö, jos hän haluaa kehittyä paremmaksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullekin sosiaaliset tilanteet tuottaa vaikeuksia. Omalla kohdallani ainakin asia on vaan niin, että en minä yksinkertaisesti opi hyviä sosiaalisia taitoja. Kun ei oma äly riitä että osaisin soveltaa taitoja käytännössä niin ei vaan onnistu. Ja edellinen sanoi hyväksyvänsä itsensä törppönä, no hyvä sille jos siihen pystyy. Mutta itseäni kyllä hävettää oma törppöys ja haluaisin muuttua.

Jos kerran olet varma, kuten itse sanot, että et vaan yksinkertaisesti opi hyviä sosiaalisia taitoja, niin miksi sitten jatkat pään hakkaamista seinään haluamalla muuttua? Jos jotain ei voi muuttaa, on viisautta opetella hyväksymään se. Ja se opettelu on ihan mahdollista kaikille.

Jos kleptomaani ei yrityksistä huolimatta pysty lopettamaan pientä varastelua, pitäisikö hänen lakata yrittämästä ja jatkaa tyytyväisenä varastelua?

Tämä on ihan eri asia koska kyseessä on rikos, laiton teko joka vahingoittaa myös muita. Mutta kyllä monella meistä on sellaisia persoonallisuuden, ulkonäön yms. piirteitä jotka täytyy ja voi vaan hyväksyä ja näin tehden elää onnellista, täyttä elämää. Kukaan meistä ei ole täydellinen, ja omia puutteitaan voi vain hyväksyä saadakseen sisäisen rauhan. 

Varastaminen on tietysti rikos ja siksi väärin, mutta ei sosiaaliset taidotkaan ole merkityksettömiä. Huonoilla sosiaalisilla taidoilla voi aiheuttaa muille paljon pahaa mieltä, itsetunto-ongelmia ja vaikka mitä muita negatiivisia asioita. Miksi kenenkään pitäisi tyytyä olemaan sosiaalinen törppö, jos hän haluaa kehittyä paremmaksi?

Ei toki tarvitse. Halusin vaan korostaa sen ensisijaisuutta, että lähtee niihin sosiaalisiin tilaisuuksiin edes yleensä, koska todella moni jää siihen ansaan että ei saa ikinä harjoitusta koska olettaa että voi osallistua sosiaaliseen elämään vasta kun jotenkin ihmeenomaisesti siellä yksin kotona saisi hyvät sosiaaliset taidot. Ja moni oppii sitten melko luonnollisesti kun lähtee tilanteisiin ja tarkkailee sosiaalisesti taitavina pitämiään ihmisiä. Esim koronaetätöiden jälkeen monetkin oli alkuun vähän sosiaalisesti rajoittuneita ja jännittäjiä, mutta siitähän se on lähtenyt taas kulkemaan. 

Ja toinen juttu toki on sitten me syntymäomituiset. Itse luulen että mulla on asperger enkä siksi tajua toisten ihmisten sanattomasta viestinnästä mitään. Koulussa alettiin jo kiusata ekalla luokalla ja ihmiset on vieroksuneet koko ikäni vaikka kaikin tavoin olen yrittänyt käyttäytyä oikein, huomioida muita jne. Jossain vaiheessa oli parempi lopettaa sen sureminen millainen on, ja asian merkityksen liioittelu, ja alkaa vaan elää sellaisena kuin nyt on. 

No kuule, toiset ei voi ongelmaa ratkaista puolestasi. Täytyy itse ottaa vastuu elämästään.

Olin aikoinani hyvin ujo ja varovainen olemaan ihmisten kanssa, mutta halusin siitä pois kuitenkin ja oppia olemaan rennompi, edes vähän. Asuin yksiössä kissani kanssa ja se oli kissa, joka minut ulos auttoi. Kissa oli reipas kodinvaihtaja, joka oli tottunut kulkemaan valjaissa ja kun lähdin kulkemaan sen kanssa ensin ihan kodin viereen, huomasin, että joka ikinen vastaantulija alkoi hymyilemään minulle. Tai oikeastaan ensin kissalle, mutta sitä myöten myös minulle.

Kissa saatteli minut erilaiseen avoimeen maailmaan, jossa oli oikeastaan aika helppoa olla, koska keskusteluaiheet olivat helppoja. Kuuntelin monet tarinat muiden ihmisten kissa- ja lemmikkiystävistä ja huomasin, että pystyin vaihtamaan aiheesta ihan tolkullisia ajatuksia, eli minua ymmärrettiin. Talvella tuli hieman takapakkia, mutta aika usein jossain eläintenruokahyllyllä kissalleni ruokaa valitessani oli siellä myös muita ihmisiä ja juttelu onnistui silloinkin.

En ole vieläkään suulas, mutta pärjään, enkä pelkää. En ainakaan niin paljoa, että se rajoittaisi elämääni.

Mene ap mukaanmt-potilaiden järjestötoimintaan. Siellä ymmärretään sinua paremmin ja muilla on myös ongelmia. Saat kokemusta.

Vierailija kirjoitti:

Lukemalla käytöskirjoja. Itselleni ei kaikkia käytöstapoja opetettu. Noista opin lisää.

Smalltalkin opin seuraamalla ihmisiä ja sitä mistä ovat puhuneet. Vakiokysymykseni on: Miten on viikonloppu, päivä, syksy, kesä mennyt? Tai vastaavasti onko toisella suunnitelmia tietylle ajanjaksolle.

Voisitko kertoa mikä olisi hyvä käytöskirja?

T.Yksi mummi vain

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse opin muita matkimalla. Katsoin mitä suositut ihmiset toimivat muiden ihmisten kanssa, kuuntelin small talkia harrastavia ihmisiä ja kopioin heitä. Tärkeintä olla ystävällinen, kiinnostunut toisen ihmisen asioista ja osata sopivassa suhteessa kuunnella ja puhua eikä tehdä mitään oletuksia. Peruskäytöstavat, tervehtiminen ja kiittäminen pitää muistaa. Itse joskus mietin valmiiksi, miten joitain juttuja voi kertoa ääneen. Ihmiset ovat lopulta aika suvaitsevaisia muiden outoutta kohtaan.

Mä kun olen yrittänyt tätä, sitä oikein näkee miten ihmiset vaivaantuu ja kiusaantuu ja ahdistuu. Kyllä he yleensä kohteliaisuudesta vastaa, mutta selvästi näkee etteivät tykkää seurastani. Olen päätellyt että kyse on jostain eleistä, mikroilmeistä tms. joita en osaa tietoisesti hallita, ja jotka tavallaan kumoaa ystävällisen oloisen puheviestintäyritykseni niin että vastapuolelle tulee epämiellyttävä olo etten jotenkin ole aito, oikeasti mukava tai kiinnostunut tms.

No ei kaikki ole tietenkään vastaanottavaisia. Pitää myös valita taistelunsa ja ymmärtää ettei se ole aina itsestä kiinni. Itse olen nykyään sosiaalisessa aspa-työssä (onneksi tilanteet on aina kahdestaan asiakkaan kanssa) ja siinä näkee että toisten kanssa ei kannata edes yrittää, jotkut taas pulppuavat hyvin avoimesti.

Sosiaalisia taitoja oppii pelkästään menemällä sosiaalisiin tilanteisiin ja oppimalla sietämään ne pettymykset ja nolot tilanteet, mitä niiden sosiaalisten taitojen oppimisen kautta tulee.

Sitä voi lukea vaikka kuinka paljon sosiaalisista taidoista, mutta ne oikeat taidot oppii ainoastaan ihmisten ympärillä ja läheisyydessä. Siksi jokaisen, joka tahtoo oppia sosiaalisia taitoja täytyy uskaltautua muiden ilmoille.

Täällä voit harjoitella asiallista keskustelua sekä harjoitella tunnistamaan milloin keskustelu on asiatonta - siihen tämä on varsinainen kultakaivos...

Aloita ihmisten kanssa juttelu helpoista asioista. Tervehdi kaupan kassaa, katso häntä silmiin. Käy vaikka kirjastossa kysymässä jotain helppoa asiaa, mihin saat ystävällisen vastauksen.

Hanki joku harrastus, mitä tehdään muiden ihmisten kanssa. Esim. lautapelikerho.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse opin muita matkimalla. Katsoin mitä suositut ihmiset toimivat muiden ihmisten kanssa, kuuntelin small talkia harrastavia ihmisiä ja kopioin heitä. Tärkeintä olla ystävällinen, kiinnostunut toisen ihmisen asioista ja osata sopivassa suhteessa kuunnella ja puhua eikä tehdä mitään oletuksia. Peruskäytöstavat, tervehtiminen ja kiittäminen pitää muistaa. Itse joskus mietin valmiiksi, miten joitain juttuja voi kertoa ääneen. Ihmiset ovat lopulta aika suvaitsevaisia muiden outoutta kohtaan.

Mä kun olen yrittänyt tätä, sitä oikein näkee miten ihmiset vaivaantuu ja kiusaantuu ja ahdistuu. Kyllä he yleensä kohteliaisuudesta vastaa, mutta selvästi näkee etteivät tykkää seurastani. Olen päätellyt että kyse on jostain eleistä, mikroilmeistä tms. joita en osaa tietoisesti hallita, ja jotka tavallaan kumoaa ystävällisen oloisen puheviestintäyritykseni niin että vastapuolelle tulee epämiellyttävä olo etten jotenkin ole aito, oikeasti mukava tai kiinnostunut tms.

No ei kaikki ole tietenkään vastaanottavaisia. Pitää myös valita taistelunsa ja ymmärtää ettei se ole aina itsestä kiinni. Itse olen nykyään sosiaalisessa aspa-työssä (onneksi tilanteet on aina kahdestaan asiakkaan kanssa) ja siinä näkee että toisten kanssa ei kannata edes yrittää, jotkut taas pulppuavat hyvin avoimesti.

Sama juttu. Osaan pitää nykyään turpani kiinni, jos huomaan, että toinen ei halua, jaksa, viitsi tai ehdi jutella. Osaan kuunnella, olen siinä jopa todella taitava ja sen myötä olen oppinut lukemaan ihmisiä ja en tyrkytä seuraani kenellekään, joten saan aika paljon hyvää niiltä ihmisiltä, joilla on aikaa.

Kannattaa siis opetella myös väistämään, jos tuntuu, että toisella ei ole aikaa. Ihan niin kuin sitä ei itsekään jaksa kuunnella toista silloin kun itsellä on kiire tai jotain muuta tärkeää mielessä, niin ei muidenkaan tarvitse olla aina avoimia ja vastaanottavia. Ei sitä kannata sen enempää miettiä, vaan jatkaa matkaa.

Vierailija kirjoitti:

Mene ap mukaanmt-potilaiden järjestötoimintaan. Siellä ymmärretään sinua paremmin ja muilla on myös ongelmia. Saat kokemusta.

Tämä pienellä varauksella. Näissä vertaisjärjestöissä ja -ryhmissä on mukana myös sen verran ongelmaista porukkaa, ettei heiltä välttämättä heru ymmärrystä muiden ongelmille. Kaikki pyörii oman itsen ympärillä ja osalla käytös on lisäksi rajatonta. Varsinkaan herkemmille ja eteenpäin pyrkiville ihmisille nämä ryhmät eivät aina ole hyväksi.

Toisaalta jos paikkakunnallasi on jokin tällainen ryhmä, niin ilman muuta voit käydä silti kokeilemassa, voisiko se olla sinun juttusi. Joskus kohdalle sattuu hyvä porukka ja muutenkin mielekästä toimintaa. Muista vain, että sinun ei tarvitse sitoutua väkisin mihinkään. Tällä tavoin olet vapaa lähtemään, mikäli ryhmä tai toiminta ei tunnu enää hyvältä eikä vastaa tarpeisiisi.

Ihan mielenkiinnosta, missä aikuinen, sosiaalisia verkostoja vailla oleva ihminen voi mennä sosiaalisiin tilanteisiin niitä oppimaan? Kaupassa voi hymyillä ja tervehtiä kassalla olevaa, ja ehkä vaihtaa pari sanaa kissanruokahyllyllä, mutta missä on niitä tilanteita tarjolla joista oikeasti voisi löytää ystävän? Joku harrastusryhmä kenties, mutta aika erikosita olisi lyöttäytyä vieraiden ihmisten seuraan teatterissa/elokuvissa/terassilla. Baareissa nyt ei käy kuin alaikäiset teinit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse opin muita matkimalla. Katsoin mitä suositut ihmiset toimivat muiden ihmisten kanssa, kuuntelin small talkia harrastavia ihmisiä ja kopioin heitä. Tärkeintä olla ystävällinen, kiinnostunut toisen ihmisen asioista ja osata sopivassa suhteessa kuunnella ja puhua eikä tehdä mitään oletuksia. Peruskäytöstavat, tervehtiminen ja kiittäminen pitää muistaa. Itse joskus mietin valmiiksi, miten joitain juttuja voi kertoa ääneen. Ihmiset ovat lopulta aika suvaitsevaisia muiden outoutta kohtaan.

Mä kun olen yrittänyt tätä, sitä oikein näkee miten ihmiset vaivaantuu ja kiusaantuu ja ahdistuu. Kyllä he yleensä kohteliaisuudesta vastaa, mutta selvästi näkee etteivät tykkää seurastani. Olen päätellyt että kyse on jostain eleistä, mikroilmeistä tms. joita en osaa tietoisesti hallita, ja jotka tavallaan kumoaa ystävällisen oloisen puheviestintäyritykseni niin että vastapuolelle tulee epämiellyttävä olo etten jotenkin ole aito, oikeasti mukava tai kiinnostunut tms.

No ei kaikki ole tietenkään vastaanottavaisia. Pitää myös valita taistelunsa ja ymmärtää ettei se ole aina itsestä kiinni. Itse olen nykyään sosiaalisessa aspa-työssä (onneksi tilanteet on aina kahdestaan asiakkaan kanssa) ja siinä näkee että toisten kanssa ei kannata edes yrittää, jotkut taas pulppuavat hyvin avoimesti.

Sama juttu. Osaan pitää nykyään turpani kiinni, jos huomaan, että toinen ei halua, jaksa, viitsi tai ehdi jutella. Osaan kuunnella, olen siinä jopa todella taitava ja sen myötä olen oppinut lukemaan ihmisiä ja en tyrkytä seuraani kenellekään, joten saan aika paljon hyvää niiltä ihmisiltä, joilla on aikaa.

Kannattaa siis opetella myös väistämään, jos tuntuu, että toisella ei ole aikaa. Ihan niin kuin sitä ei itsekään jaksa kuunnella toista silloin kun itsellä on kiire tai jotain muuta tärkeää mielessä, niin ei muidenkaan tarvitse olla aina avoimia ja vastaanottavia. Ei sitä kannata sen enempää miettiä, vaan jatkaa matkaa.

Tämä on sellainen asia, mitä monet ystävälliset ja mielestään sosiaalisesti taitavat ihmiset eivät osaa.

He eivät ymmärrä, miksi joku on heille lyhytsanainen, vaikka he itse puhuivat ystävällisesti. He eivät pysty näkemään, että toisella saattaa olla vain huono päivä tai on muuten sellainen tyyppi, että ei harrasta small talkia. He ottavat itseensä sen, että toinen ei halua rupatella juuri heidän kanssaan. Pahimmillaan nämä alkavat jankuttaa tai toistella sanomistaan eri sanakäänteillä.

Vierailija kirjoitti:

Olin aikoinani hyvin ujo ja varovainen olemaan ihmisten kanssa, mutta halusin siitä pois kuitenkin ja oppia olemaan rennompi, edes vähän. Asuin yksiössä kissani kanssa ja se oli kissa, joka minut ulos auttoi. Kissa oli reipas kodinvaihtaja, joka oli tottunut kulkemaan valjaissa ja kun lähdin kulkemaan sen kanssa ensin ihan kodin viereen, huomasin, että joka ikinen vastaantulija alkoi hymyilemään minulle. Tai oikeastaan ensin kissalle, mutta sitä myöten myös minulle.

Kissa saatteli minut erilaiseen avoimeen maailmaan, jossa oli oikeastaan aika helppoa olla, koska keskusteluaiheet olivat helppoja. Kuuntelin monet tarinat muiden ihmisten kissa- ja lemmikkiystävistä ja huomasin, että pystyin vaihtamaan aiheesta ihan tolkullisia ajatuksia, eli minua ymmärrettiin. Talvella tuli hieman takapakkia, mutta aika usein jossain eläintenruokahyllyllä kissalleni ruokaa valitessani oli siellä myös muita ihmisiä ja juttelu onnistui silloinkin.

En ole vieläkään suulas, mutta pärjään, enkä pelkää. En ainakaan niin paljoa, että se rajoittaisi elämääni.

Tästä tuli mieleen siskoni poika. Hänellä on synnynnäisesti hieman muista poikkeavat kasvot ja sen takia hän on ollut aina hyvin hiljainen ja vetäytyvä. Koulussa hän kävi, kun pakko oli ja siellä hänellä oli kavereita, jotka olivat olleet kavereina jo päiväkodista alkaen, mutta lukiossa porukka joutui erilleen.

Sisko päätti hankkia perheeseen koiran ja koiranpentua talutellessa poika löysi paljon uusia ihmisiä, joiden kanssa oli hyvä olla. Nyt hän on 20 vuotias aikuinen mies, jolla on tyttöystävä ja elämä mallillaan.

Kannattaa yrittää unohtaa liiallinen itsetarkkailu ja yrittää eläytyä toiseen, kuunnella hyväksyvästi. Itse usein kuvittelee toisten ajattelevan käytöksestä vaikka mitä, vaikka he oikeasti keskittyvät myös itseensä enemmän kuin toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene ap mukaanmt-potilaiden järjestötoimintaan. Siellä ymmärretään sinua paremmin ja muilla on myös ongelmia. Saat kokemusta.

Tämä pienellä varauksella. Näissä vertaisjärjestöissä ja -ryhmissä on mukana myös sen verran ongelmaista porukkaa, ettei heiltä välttämättä heru ymmärrystä muiden ongelmille. Kaikki pyörii oman itsen ympärillä ja osalla käytös on lisäksi rajatonta. Varsinkaan herkemmille ja eteenpäin pyrkiville ihmisille nämä ryhmät eivät aina ole hyväksi.

Näitäkin löytyy runsain mitoin tältä palstalta, ne kiltit miehet.

Opiskele aihetta! Alla loistava video:

Kirjoista suosittelen mm. Mirva Saukkolan Etiketti -kirjaa tapakulttuurin alkeisiin. 

Hienoa, että sinulla on haaveita ja tavoitteita! Niitä kohti kannattaa ehdottomasti mennä. Kuulostat realistiselta ihmiseltä ja osaat peilata heikkouksiasi. Nyt on aika opetella tunnistamaan vahvuuksiasi: menestyt opinnoissa, ole ylpeä itsestäsi. Mitä aineet erityisesti kiinnostavat? Uppoudu niihin, voit löytää kutsumuksesi/useita kutsumuksia. Näistä kiinnostuksen kohteista voit mahdollisesti löytää harrastuksia tai uran ja sitä kautta samanhenkisiä ihmisiä. 

Ihmiset rakastavat puhua paitsi itsestään, myös intohimoistaan. Juttuseuraa saat olemalla hyvä ja läsnäoleva kuuntelija. Tätä taitoa voi kehittää, olivat sosiaaliset valmiutesi millä tasolla tahansa. Voit myös pyytää apu tai neuvoja johon pulmaan, kuten olet täällä tehnyt. Esim. minusta on ihana kirjoittaa tätä viestiä ja yrittää olla avuksi asiassa, josta olen hyvin kiinnostunut -> olet saanut sympatiani puolellesi -> jos koen sympatiaa sinua kohtaan, todennäköisesti small talkisi uppoaa, oli sen taso millaista tahansa. 

Ehdotan vapaaehtoistyötä esimerkiksi mielenterveyteen alueella tai jonkin sinua kiinnostavan aiheen parissa. Yhdistyksissä ja seuroissa kaivataan aina vapaaehtoisia ja vaatimus sosiaalisille taidoille on monessa hommassa matalampi kuin työelämässä. 

Voin suositella esimerkiksi urheiluseura https://www.friskissvettis.fi/helsinki/toimijat, jossa itse olen mukana. Rento ja suvaitseva meininki, mukana on kaiken ikäisiä ihmisiä eri taustoilla, tavoitteena tarjota helppoa ja hauskaa liikuntaa pääkaupunkiseudulla. 

https://vapaaehtoistyo.fi/fi löytyy pitkä lista muita vaihtoehtoja. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta, missä aikuinen, sosiaalisia verkostoja vailla oleva ihminen voi mennä sosiaalisiin tilanteisiin niitä oppimaan? Kaupassa voi hymyillä ja tervehtiä kassalla olevaa, ja ehkä vaihtaa pari sanaa kissanruokahyllyllä, mutta missä on niitä tilanteita tarjolla joista oikeasti voisi löytää ystävän? Joku harrastusryhmä kenties, mutta aika erikosita olisi lyöttäytyä vieraiden ihmisten seuraan teatterissa/elokuvissa/terassilla. Baareissa nyt ei käy kuin alaikäiset teinit.

Jos olet koulussa, niin älä käy etäkoulua vaan mene tunneille mukaan. Hanki harrastus, jossa voit tavata ihmisiä. 

Mitä mä itse olen tehnyt sosiaalisten taitojen oppimisen kanssa on yksinkertaisesti... Välillä kun näen ihmisiä, joilla on sellainen omanlainen tyyli ja hyvä tyyli myös, niin olen aina sanonut heille että he pukeutuvat tosi hienosti tai heillä on hyvä tyyli. Koskaan en ole saanut negatiivista palautetta ja tuntuu, että aina ovat kovasti siitä ilahtuneet. 

Toiselle positiivisen kommentin antaminen on yksi sosiaalinen taito. 

Ei kuitenkaan kannata tuntemattomia lähestyä jossain kaupan hyllyllä, paitsi jos kysyt jotain kauppaan liittyvää. Parempi on harrastusporukat tai erilaiset ryhmätapaamiset. Niitä löytyy paljon ihan kaikkialla.