Mitä ajattelet ihmisestä, joka ei ole vanhempiensa kanssa tekemisissä?

En olisi tekemisissä, tai pitäisin puolitutun tasolla.

Ei kuulu mulle.

Kuuluks sulle?

Jospa ovat jo rajan takana?

Vierailija kirjoitti:

Kylmä ihminen

Minäkin olen kylmä ihminen kun katkaisin dg narsistiin välit , vai mitä : D

Vierailija kirjoitti:

Mun lasteni isä tulee viettämään vanhuutensa yksin. Lapset eivät tule häntä kaipaamaan. En ole vieraannuttaja, päinvastoin. Lapset syyttävät minua että pidin isän elämässämme niin kauan.

Isä ei ole juoppo, vaan luonnehäiriöinen joka ei ole osannut luoda kiintymyssuhdetta lapsiinsa. Tämä periytyy hänen omilta vanhemmiltaan.

Lapser ovat jo ilmoittaneet että eivät aio aikanaan mennä hänen hautajaisiinsa. Heihin eivät ole uponneet minun selitykseni, että isä on välittänyt heistä mutta ei ole osannut ilmaista sitä.

Isä olisi voinut mennä terapiaan, mitä olen hänelle suositellut, mutta koska hänessä ei ole omasta mielestään vikaa, niin jääköön yksin.

Ja mitens sinä vaimoke olet ollut myötävaikuttamassa perheenne suhteisiin? Oletko hyppinyt ukkosi silmille ja osoittanut epäkunnioitusta, arvostellut jne? Eli opettanut lapsillenne, että äiskå ei arvosta iskää, ei teidänkää tartte ja sitäpaitsi äiskållå on ura ja kiire.

Tunne-elämältään kylmä. Arvostan ihmisiä, jotka osaavat nähdä pintaa syvemmälle asioita. Tällaiset muita narsisteiksi haukkuvat pellet ovat usein välinpitämättömiä pintaliitäjiä.

En yhtään mitään.

En ole ollut missään yhteydessä vanhempiini kahteenkymmeneenviiteen vuoteen. Mulla on siihen painavat syyt, enkä välitä mitä joku siitä ajattelee. Ajatelkoon mitä haluaa.

Ei kuulu minulle, ei kiinnosta enkä välitä.

Siinä sumplaa miten lystää, sepä ei kuulu kenellekään.

Ap tässä. Yllättävän lohdullinenkin ketju.

Olen siis itse hyvin etäisissä väleissä vanhempiini. Vuosien mittaan olen törmännyt siihen, että ihmiset ovat kovin kärkkäitä tuomitsemaan tällaisen ratkaisun, ja nimenomaan niin, että minä olen se tunnekylmä ja itsekäs ja vanhemmat kyllä tekevät aina parhaansa. Jokunen viesti tässäkin ketjussa on ollut sen suuntainen.

Ihanaa lukea, että kaikki eivät kuitenkaan ajattele niin.

Te, jotka pidätte ensisijaisesti sitä aikuista lasta tunnekylmänä, niin mikä olisi teidän ratkaisunne? Kävisittekö edelleen kylässä esim. väkivaltaisen vanhemman luona? Veisittekö myös lapsenne, vaikka olisi pelko hyväksikäytöstä tai muusta väkivallasta myös lasta kohtaan? Soittelisitteko kuulumisia, vaikka jokainen puhelinsoitto nostaisi pintaan sietämättömän ahdistuksen ja veisi yöunet ja toimintakyvyn?

Entä jos kyseessä olisi vaikka väkivaltainen ex-puoliso? Häneen varmaan olisi ok pitää etäisyyttä eron jälkeen? Mutta mikä antaa teidän mielestänne vanhemmalle oikeuden tehdä mitä vain, ja jos sitä ei hyväksy, on tunnekylmä?

En kyllä odota vastauksia mitenkään henkeäni pidätellen. Kovin usein nämä "tuomitsijat" eivät ole edes ajatelleet asiaa sen oman kokemusmaailmansa ulkopuolelta. Jos itsellä on asiat hyvin, on niin helppo huudella. 🤔

Ajattelen, että rohkea teko. Aiemmin sellainen ei ollut tapana, vaan perhettä tavattiin vaikka hammasta purren ja jurnutettiin sitten selän takana jälkikäteen. Taikka turrutettiin viinalla, koska ei niistä asioista sopinut puhua. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö perheissä ennenkin olisi ollut ongelmia. Isäni oli sodassa, ja enemmän ja vähemmän traumatisoituneita tuli myös meistä kaikista viidestä lapsesta. Ei ne perhetapaamiset herkkua olleet, mutta muutakaan ei silloin osattu ja yhteisön paine oli valtava. Nyt tällä viisaudella toimisin toisin ja ottaisin etäisyyttä.

Enpä ajattele mitään. Itse olen jättänyt näkemiset vanhempien kanssa minimiin. Heillä on paljon ongelmia, kuten minullakin lapsena. En saanut silloin apua, koska sen hakeminen kiellettiin ja estettiin.

Nyt aikuisena olen sitä apua hakenut, ja saanut. En voi kuitenkaan pakottaa ihmisiä auttamaan itseään. Jokainen päättää aikuisena omista asioistaan.