Lukio burnout
No ei nyt ehkä ihan vielä burnout mutta kuitenkin. Mikä siinä on, että lukiota on käyty nyt 3 päivää ja olen jo aivan uupunut. Opettajat ovat pommittaneet tehtävillä jo ekasta päivästä saakka. Ensin on koulupäivä vähän vaihtelevasti 8-16 tai 9.30-14.15, sen päälle läksyt (noin 1h per aine eli vähintään 4h päivässä), harrastukset ja koulumatkat bussilla jotka kestää yhteensä 2h päivässä. Ekan päivän jälkeen jo googlasin, että milloin voi lukion jättää kesken tän uuden oppivelvollisuuden pidentymisen jälkeen. No, vielä 2 vuotta pitäis sinnitellä.
Kommentit (73)
Ja nyt voi käydä neljä vuotta? Ootko minkätasoisessa lukiossA?
Onkohan lukio muuttunut vaativammaksi, lapseni kävivät lukiota johon tais olla ka vaatimus 8,7. Kolmessa vuodessa suorittivat ja menoja ja harrastuksia niin ettei kotona paljon näkynyt. Näkyihän se arvosanoissa, toisella vain 4 ällää ja loput E, matikka jokuihan huono. Toisella tais olla E tasoinen, ei älliä. ( Jääkiekkoa 5 iltaa ja viikonloput mestistasolla.)
Onneksi voi vaihtaa ammattikouluun. Minä ainakin vaihdan, jos uskallan isälleni siitä joskus ilmoittaa.
Harrastukset on meillä jätetty. Siis kaikki aikataulutetut. Liikuntaa aina kun ehtii kyllä.
Meidän nuoret jätti harrastukset pois niin löytyi paremmin voimia ja aikaa.
Vierailija kirjoitti:

Voi käydä neljään vuoteen, mutta se on se mitä viimeisimmäksi haluan. Ilmapiiri niin huono koko lukiossa ja näin introverttinä jo se, että täytyy olla koulussa kaikkien nähtävillä jatkuvasti oman mukavuusalueen ulkopuolella on raskasta. Normi 7 keskiarvolla tänne pääsi
ap
Vierailija kirjoitti:
Meidän nuoret jätti harrastukset pois niin löytyi paremmin voimia ja aikaa.
Jos harrastuskin pitäisi jättää pois, niin mitä vastapainoa sille opiskelulle sitten on?

Kaikki aikatauluttamaton tekeminen.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi voi vaihtaa ammattikouluun. Minä ainakin vaihdan, jos uskallan isälleni siitä joskus ilmoittaa.
Itekkin oon sitä miettinyt. En vaan yhtään tiedä mitä alaa. Ja tietty se, että jos haluaisin amikseen, täytyisi muuttaa toiselle paikkakunnalle.
ap
Vierailija kirjoitti:
Harrastukset on meillä jätetty. Siis kaikki aikataulutetut. Liikuntaa aina kun ehtii kyllä.
Eikö se tressaa nuortakin jos kotoa laitetaan niin isot paineet että kaikki mukava on lopetettava? Tosin meillä ei nuorten tarvinnut tehdä juurikaan kotitöitä mutta mitään eivät lopettaneet.
Pojantytär, kympin tyttö, lukion ohella käy soittotunneilla ja 2 krt viikossa liikuntaharrastuksessa ja isosena ripareitten tapaamisissa.
PakottamattA, innolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi voi vaihtaa ammattikouluun. Minä ainakin vaihdan, jos uskallan isälleni siitä joskus ilmoittaa.
Itekkin oon sitä miettinyt. En vaan yhtään tiedä mitä alaa. Ja tietty se, että jos haluaisin amikseen, täytyisi muuttaa toiselle paikkakunnalle.
ap
Siis asut kunnassa, jossa on lukio, mutta ei ammattikoulua?
Mun teini toista vuotta lukiossa. Hänelläkään ei ole harrastuksia joissa olisi aikataulu.
Hän rentoutuu koiralenkeillä ja leipomalla kaverinsa kanssa ja lukemalla ja taiteella. Maalaa itse, käy näyttelyissä jne.
Koulumatka on Helsinkiin hyvä. Lähtee talon edestä 7.41 bussilla ja koulu alkaa 8.15. Lukio valittiin että saa ilmaisen matkalipun, mutta niin ettei matka vie tuntia.
Lukio on sama mitä siskonsa kävi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän nuoret jätti harrastukset pois niin löytyi paremmin voimia ja aikaa.
Jos harrastuskin pitäisi jättää pois, niin mitä vastapainoa sille opiskelulle sitten on?
ap
Kaikki aikatauluttamaton tekeminen.
No mietippä: aamulla lähtö klo 7, koulu alkaa klo 8 ja pättyy klo 16, kotona oon klo 17. Käyn suihkussa, syön, pyykkään ja kello on jo 17.30. Aloitan tehtävät ja kun saan ne valmiiksi kello on noin 21. Hoidan lemmikit, syön iltapalan, pakkaan repun, katson vaatteet aamuksi ja kello on jo 21.30. Sitten ehkä puoli tuntia netflixiä ja samalla kuntopyörää ja siitä suoraan nukkumaan, koska herätys klo 6.

Eikö mieleinen harrastus olisi parempi kuin pe/la lorviminen kaupungilla ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi voi vaihtaa ammattikouluun. Minä ainakin vaihdan, jos uskallan isälleni siitä joskus ilmoittaa.
Itekkin oon sitä miettinyt. En vaan yhtään tiedä mitä alaa. Ja tietty se, että jos haluaisin amikseen, täytyisi muuttaa toiselle paikkakunnalle.
ap
Siis asut kunnassa, jossa on lukio, mutta ei ammattikoulua?
On täällä toki metsäkoulu. Lukiokin toisella paikkakunnalla, mutta vielä siedettävän matkan päässä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän nuoret jätti harrastukset pois niin löytyi paremmin voimia ja aikaa.
Jos harrastuskin pitäisi jättää pois, niin mitä vastapainoa sille opiskelulle sitten on?
ap
Kaikki aikatauluttamaton tekeminen.
Eikö mieleinen harrastus olisi parempi kuin pe/la lorviminen kaupungilla ?
Ite oon sitä mieltä että kyllä olis! Toki miun tapauksessa viikonloput nukun ja yritään kerätä voimia ja harrastaa urheilua
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän nuoret jätti harrastukset pois niin löytyi paremmin voimia ja aikaa.
Jos harrastuskin pitäisi jättää pois, niin mitä vastapainoa sille opiskelulle sitten on?
ap
Kaikki aikatauluttamaton tekeminen.
No mietippä: aamulla lähtö klo 7, koulu alkaa klo 8 ja pättyy klo 16, kotona oon klo 17. Käyn suihkussa, syön, pyykkään ja kello on jo 17.30. Aloitan tehtävät ja kun saan ne valmiiksi kello on noin 21. Hoidan lemmikit, syön iltapalan, pakkaan repun, katson vaatteet aamuksi ja kello on jo 21.30. Sitten ehkä puoli tuntia netflixiä ja samalla kuntopyörää ja siitä suoraan nukkumaan, koska herätys klo 6.
ap
Onhan tuo kovaa 16- vuotiaalle jos äiti ei auta kotitöissä ja elukoissa. Mutta eihän kaikki päivät ole noin pitkiä .
Jos asut itsenäisesti etkö olisi saanut asuntoa lähempää koulua?
Enemmän vaikuttaa kyllä äidin kirjoituksilta.
Koulu voi alkuun tuntua raskaalta ennenko tottuu toisenlaiseen aikuisempaan tyyliin.
Meillä poika ois jättänyt syyskuussa kesken ja mennyt jätepaperia paalaamaan kesätyöpaikkaansa. Isänsä antoi ehdon, jouluun asti käy ja katsot sitten.
Joululta oli asiat hyvin, opiskelu sujui, kamuja löytynyt
Ja no tietty vielä ystäviä pitäis nähdä, syödä, nukkua, huolehtia hygieniasta, urheilla...
ap