Altzheimer - kouluttamattomien tauti
Näin kertoo taudista kertovat lähteet, muutaman tuntemani kohdalla asia niin onkin. Enintään opistotason koulutus.
Kuitenkin lehtijutut kertovat ihmisistä joilla on ollut hyvä koulutus, hyvä ura ja silti tulee sairaus. Mitään ei kai voi yleistää.
Kommentit (14)
Tauti iskee joka koulutustasoon. Olen lukenut että sellaiset ihmiset saavat sen jotka keskittyvät elämässään liikaa yhteen asiaan. Esim akateemiset urat. Naisilla tauti on pahempi kuin miehillä.
Ei voi yleistää.
Monia ammatteja löytyi muistisairailta asukkailta hoivakodissa, kun nuorempana olin työkokeilussa.
Vierailija kirjoitti:
Jep, opetteles kouluttamaton kirjoittamaan se edes oikein
Noh, kävi kipeästi?
Ei voi yleistää. Kuolemakin korjaa kaikki, oli koulutustaso mikä tahansa. Toiset kuolee ylioppilaspohjalta ja toiset peruskoulupohjalta.
Ei kyllä pidä paikkaansa. Matala koulutustaso altistaa muistisairaudelle, mutta olen hoitanut myös professoria ja hyvin pitkälle koulutettuja alzheimer - asiakkaita. Pitkä koulutus auttaa selviämään sairauden kanssa paremmin. Matala koulutus korreloi usein huonojen elintapojen ja alkoholiongelman kanssa, mitkä kokonaisuutena lisäävät muistisairauden riskiä liitännäissairauksineen.
Aika monella presidentillä ollut maailmanlaajuisesti muistisairaus kuten lääkäreillä ja professoreilla.
Ronald Reagan sairastui ja kuoli siihen. Tajusi itse sen sairautensa ja laittoi vielä jäähyväiset kaikille.
Äitini oli kieltenopettaja, normaalipainoinen, liikunnallinen, sosiaalinen, harrasti sanaristikoita, sudokuja, käsitöitä jne. - ja niin vaan sairastui Alzheimeriin, joka vei hänet kolmessa vuodessa.
Altzheimerin tauti on 3-diabetes. aivovaurioita ei elimistö pysty enää kovin paljon korjaamaan, vaikka oikealla ruokavaliohoidolla pystyy peruuttamaan 2-D:n. Syökää hyvin, välttäkää sokeria!
https://www.duodecimlehti.fi/duo15260

Ruokavaliolla ei voi estää muistisairautta tulemasta (vaikka lähde onkin ihan kunnollinen ja siitä pointsit), siinä on niin paljon muutakin kuten geneettiset ja biologiset tekijät, ympäristö ja niin edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Äitini oli kieltenopettaja, normaalipainoinen, liikunnallinen, sosiaalinen, harrasti sanaristikoita, sudokuja, käsitöitä jne. - ja niin vaan sairastui Alzheimeriin, joka vei hänet kolmessa vuodessa.
Jos tauti tulee nuorena, alle 65-vuotiaana, se on yleensä rajumpi ja vie muutamassakin vuodessa. Taudin kulku voi olla aika hurja, olen näitäkin hoitanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Altzheimerin tauti on 3-diabetes. aivovaurioita ei elimistö pysty enää kovin paljon korjaamaan, vaikka oikealla ruokavaliohoidolla pystyy peruuttamaan 2-D:n. Syökää hyvin, välttäkää sokeria!
https://www.duodecimlehti.fi/duo15260Ruokavaliolla ei voi estää muistisairautta tulemasta (vaikka lähde onkin ihan kunnollinen ja siitä pointsit), siinä on niin paljon muutakin kuten geneettiset ja biologiset tekijät, ympäristö ja niin edelleen.
Kyllä, mutta geneettinen alttius ja huono ruokavalio pahentaa tilannetta nopeasti. Ruokavalionsa voi vaikuttaa, geeneihin ei. Paitsi ilmeiseti niitäkin voi uusimman tutkimuksen mukaan sammutella, mutta se tutkimus on aika alkuvaiheessaan.
Joka tapauksessa, hyvin syöminen kannatta aina.
Jep, opetteles kouluttamaton kirjoittamaan se edes oikein