Hieno kesäpäivä ja masentaa vaan
Ahdistaa jo valmiiksi koulun alku, paluu rutiineihin, kesästä ei edes ehtinyt nauttia, ja nyt jo ihan loppu. Kuinka ihmeessä selviää taas koko syksystä kun nyt jo itkettää vaan.
Kommentit (9)
Voi kun alkaisikin äkkiä pilvisemmät kelit. Sapettaa tämä ainainen paiste
Carpe diem. Painu sinne aurinkoon jo
Kannattaa perehtyä palautumiseen ja luoda arjessa sille tilaa. Palautuminen ei tapahdu pitkillä lomilla, vaan esimerkiksi mikrotauoilla päivän aikana. Kuulostaa siltä että tässä on kehitettävää jos paluu arkeen ahdistaa.
Valitettavasti nykykulttuurissa on vaikea pitää kiinni omasta hyvinvoinnista, mutta ota se asiaksi tänä syksynä
Myös omaa tulevaisuutta kannattaa nyt alkaa muuttamaan jos elämäsi ei ole näköistäsi.
Vaikka onkin aurinkoista, onneksi tuulee.
minullakin huomenna eka työpäivä loman ja koronan jälkeen. Olen jo valmiiksi ihan väsynyt ja voimaton.
Tämä jatkuva auringon paiste on tylsää. Täällä kaakkois-suomessa menossa nyt hellekausi. Yöt ovat onneksi viileitä.
Minä olen parhaimmillani ja jaksan puuhailla ulkona, kun mittari näyttää +15.
Eikä pieni sadekaan tunnu pahalta.
Kävin kävelyllä. Ei piristänyt. Pesin pyykkiä ja laitan ruokaa. Todella ihana ja rentouttava kesäsunnuntai.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kävin kävelyllä. Ei piristänyt. Pesin pyykkiä ja laitan ruokaa. Todella ihana ja rentouttava kesäsunnuntai.
Ap
Ja niin, oli sarkastinen kommentti. Täysin hukkaanheitettyä aikaa tämä päivä. Ei paljon viimeisestä kesäpäivästä tullut nautittua.
Ap
Et ole ainoa. Muaki masentaa jo tuleva syksy ja pitkä ankea talvi.