Onko täällä muita, jotka aina ns.tiesivät että rakkaus oli jotain mikä ei ole teitä varten?

Kyllä tiesin.

t. kilttis

Oli selvää ensi kertaa kun katsoin peiliin.

Tuo on ennustus, joka toteuttaa itsensä.

Minkä ikäinen olet ap ja onko sinulla muuten hyvä elämä? Onko ystäviä, rahaa ja terveys kunnossa?

Joo, minä. Toki epäilen vahvasti tämän olevan jo lapsuudesta imetty tapa. Pidän kyseenalaistamattomana faktana sitä, että minua on mahdoton rakastaa. Tavallaan en ole pettynyt, koska on tämä fakta, mutta toisella tavalla olen kuitenkin hyvin surullinen.

Kyllä. Olen tiennyt sen aina.

Tiesin jo lapsena, että en tule koskaan menemään naimisiin tai saamaan lapsia. Siihen ei liittynyt mitään negatiivista kuten arvottomuuden tai ei-rakastettavuuden tunteita, se vaan oli tunne että se ei ole minun tie. Nyt ikää jo 48 ja näin on elämä mennyt. Tyytyväisenä miehettömänä ja lapsettomana.

Olisivatko vanhempasi voineet tehdä jotain toisin? Jos, niin mitä ?

Jos tarkoitat nimenomaan parisuhderakkautta, niin kyllä, olen lapsesta asti tiennyt, että haluan elää elämäni yksin. Niin olen tehnyt ja ollut hyvin onnellinen.

Muuta rakkautta elämässäni kyllä on, minulla on joukko läheisiä sukulaisia, joita rakastan yli kaiken. Parista ystävästänikin voin sanoa, että rakastan heitä.

N68

Minä olin muka rakastunut, mutta oikeasti se oli vain jotain onnea siitä kuin niin hyvännäköinen ihminen voi tykätä minusta. Hänen rakkautensa oli myös jotain sen suuntaista että kunhan nyt vaan on joku siinä joka tykkää.

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen olet ap ja onko sinulla muuten hyvä elämä? Onko ystäviä, rahaa ja terveys kunnossa?

36.

Ei, ei ja ei.

Ap

Olen kokenut noin, vaikka suhteita onkin ollut, lapset on tehty, no toinen olikin vahinko jonka mies kielsi, ennen pitkää suhteissa koen henkistä ja fyysistäkin väkivaltaa.

Selkeästi en ole paremman arvoinen.

Vierailija kirjoitti:

Jos tarkoitat nimenomaan parisuhderakkautta, niin kyllä, olen lapsesta asti tiennyt, että haluan elää elämäni yksin. Niin olen tehnyt ja ollut hyvin onnellinen.

Muuta rakkautta elämässäni kyllä on, minulla on joukko läheisiä sukulaisia, joita rakastan yli kaiken. Parista ystävästänikin voin sanoa, että rakastan heitä.

N68

Sama mullakin, rakkautta on paljon joskaan ei niin kovin paljon ihmisiin. Ihmisistä rakastan vanhempiani ja veljeäni. Muiden kanssa en ole edes juuri tekemisissä. Mutta minä rakastan eläimiä, kasveja, kaikkea mitä nyt näen kun luonnossa kävelen. Rakkaudentunnetta tulee kun luen hyvistä teoista, myös taide aiheuttaa liikutuksen ja rakkauden tunteita. Koen usein siis rakkautta tunteena, silti vaikka olen aika erakko enkä kauheasti ihmisten kanssa tekemisissä. 

- 7 (se 48 v vanhapiika)

Ei tuossa ole mitään erikoista, että sellainen asia ja käytösmalli toteutuu johon itse uskoo. Kun uskot, ettei parisuhde ole sinua varten, käyttäydyt sen uskomuksen mukaan. Et hakeudu samalla tapaa tilanteisiin ja anna mahdollisuuksia, kun hoet alitajuisesti itsellesi että se olisi turhaa. Vetovoiman laki. Vähän kuin hakisi töitä uskoen, ettei kuitenkaan saa mitään paikkaa. Onko sillon itsetunto ja asenne haastattelussa kohdallaan? Ei tietenkään. Olet ehkä huomaamattasi rakentanut jonkinlaisen muurin ympärillesi, vaikka olet sen takana varmasti rakastettava. Et päästä itse ketään tarpeeksi lähelle, joten päättelet ettei kukaan haluaisi päästä. Kyllä voisi haluta, mutta se lähtee tuosta oman uskomuksen tarkastelusta. Enkä sano että kaikkien pitäisi olla suhteessa tai että se olisi välttämättä mikään tavoiteltava asia. Mutta jos tuo ajatus vaivaa sinua ja koet jollain tapaa kaipaavasi muutosta, uskalla joskus kysyä itseltäsi onko mahdollista että annat omien ajatusten rajoittaa itseäsi ja elämäsi kulkua. Ei kannata valita negatiivisia uskomuksia itsestä, sillä ihan oikeasti ajatukset vaikuttavat siihen millaiseksi todellisuus ihan käytännön tasolla muovautuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen olet ap ja onko sinulla muuten hyvä elämä? Onko ystäviä, rahaa ja terveys kunnossa?

36.

Ei, ei ja ei.

Ap

Vaikutat masentuneelta. Saatko mistään apua?

Tiesin jollain tasolla aina ettei äitiys ole minua varten, sillä en koskaan tosissani haaveillut siitä. Rakkaudesta kuitenkin olen haaveillut aina ja tosissani uskonut, että se olisi mahdollista minullekin. Luin juuri teiniaikaista päiväkirjaani ja siellä jo haaveilin, että joskus löytäisin itselleni ihanan ulkomaalaisen miehen. Haaveilen samasta edelleen mutta ymmärrän, ettei se koskaan toteudu.

Tavallaan joo. Tiesin jo pienenä, ettei kukaan tuu mua rakastamaan. En halua syyttää vanhempiani, he varmasti tekivät parhaansa. Olisin kaivannut enemmän huomiota ja kannustusta heiltä, mutta heillä oli itselläänkin vaikeaa.

Minäkin olen tavallaan tiennyt sen aina, vaikka välillä nuorena toivoin parasta. Ja onhan se toteutunutkin, 30 vuoden avioliitosta ja yhteisistä lapsista huolimatta. Rakkautta ei ole eikä tule. Itse en näet osaa rakastaa, joten vedän puoleeni vain toisia samanlaisia. Ei siinä mitään, tällä mennään loppuun asti. Itseäni osaan onneksi rakastaa.

Mä rakastin, mutta kadotin kaikki rakkaat huonojen valintojen ja mielenterveysongelmien takia.

En tiedä rakastettiinko mua sittenkään koskaan. Olenko ollut vain velvollisuus

Rakkautta ei voi paeta. Se täyttää kaikki halkeamat ja odottaa vain tilaisuutta tehdä sen