Lue keskustelun säännöt.
Mistä motivaatiota elämään jos ei kiinnosta perhe, lapset eikä ura
10.08.2022 |
Yliopistot on jo käyty ja nyt tässä mietitään, että minkä takia täällä edes ollaan. Mitä varten teen töitä ja ansaitsen rahaa? Mitä hyödyn siitä? Miksi edes jaksaa?
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen ei ollut elämänhalua, kun yritin suorittaa elämää sen mukaan, minkä ulkopuoliset määrittelivät tärkeäksi, esim. juuri nuo otsikossa luettelemasi. Ei ne muakaan kiinnosta. Hyvinvointi alkoi siitä, kun aloin kuunnella sydäntäni ja seurata sitä, mistä minä aidosti välitän.
Miten sitten nykyään kulutat aikasi?
Olen viihtynyt pitkään stressittömissä ns. hanttihommissa, vaikka lähipiiri painosti jatko-opintoihin ja mahdollisimman korkean tason tehtäviin. Nyt mielessäni on kypsynyt ajatus, että haen opiskelemaan luovaa alaa, mistä olen haaveillut pienestä pitäen. Olen päässyt harrastuksen kautta kokeilemaan niitä työtehtäviä, todennut ne juuri omaksi jutukseni, ja olen suunnitelmistani niin innoissani, että melkein tärisyttää! Aikani kuluu myös muutaman harrastuksen parissa, joista olin niin ikään pitkään haaveillut mutta vasta nyt aikuisena osasin lähteä niitä seuraamaan. Nyt saan toimia niin ihanien asioiden parissa ja olen samalla tavannut niin mukavia ihmisiäkin, että tuntuu kuin sieluni olisi herännyt henkiin :) Ennen olin kuin pystyynkuollut, nyt on mieli täynnä unelmia ja suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Aika näyttää, mitkä niistä toteutuvat. Pelkkä haaveilu ja suunnittelukin on hauskaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos elämänhalu puuttuu, voi aina tehdä lopullisen ratkaisun, ellei lääketieteellinen apu kelpaa. Elämän sisältö tulee siitä, että kääntää katseen pois tyhjästä sisuksestaan muihin ihmisiin, luontoon tai taiteeseen.
Siis kehoitatko sä nyt itsemurhaan? Laitonta käsittääkseni, moraalitonta ja todella vastuutonta. Mieti vähän, mitä kirjoittelet tänne ja oma vastuusi.
Muut ihmiset: kaikenmaailman martina-sofioista kiistelyä lähinnä tämäkin palsta täynnä, niin tyhjää. Turhapurot ei kiinnosta myöskään, olkoon kuinka taidetta. Oli mullakin taidevaihe, kesti aikansa mutta hiipui. Luonto: uimassa käyty koko kesä ja mustikassa myös hyttysten syötävänä, mitäs nyt sitten?
-eri
Minuakaan ei kiinnosta mikään noista, mutta henkiset harjoitukset ja taistelulajien harjoittelu kiinnostavat.
M33
Vierailija kirjoitti:
Nuo luettelemasi ovat juuri niitä asioita, joita ihmisen "kuuluu haluta". Niitä kohtaan on vielä nykypäivänäkin valtavat ympäristön paineet. Tyttäreni luetteli nuo samat, ja sanoi, että hänen kaveripiirissään kaikki muut haluavat noita asioita. Häntä ei edes pariutuminen kiinnosta. Ystävyyssuhteet ovat tärkeitä, mutta ei hän halua keneenkään sitoutua parisuhdemielessä.
itse tavoittelin noita kaikkia. Sain perheen ja lapset, mutta en uraa. En edes työpaikkaa, vaikka maisterin paperit yliopistosta sainkin.
Vähän alle 50 vuotiaana annoin itselleni luvan olla "luova hullu". Aloin opiskelemaan tavoitteellisesti taiteellista alaa, johon en nuorempana uskonut minulla olevan minkäänlaisia edellytyksiä. Mitään menestystä en ole siitä vielä saanut, mutta sen taiteen parissa kokeminani onnistumisen hetkinä koen vihdoinkin olevani kokonainen ja ehjä.
Noin minäkin tein, mutta se "taideura" ja -innostuskin jo meni, kun ei se mihinkään johtanut. Hetken olin onneni kukkuloilla, kun olin saamassa unelmieni mahdollisuuden, mutta sekin sitten vietiin pois. Olen käynyt tuon jo läpi. Saavuin tyhjyyteen, mitäs nyt?
-eri
-eri
Vierailija kirjoitti:
Minuakaan ei kiinnosta mikään noista, mutta henkiset harjoitukset ja taistelulajien harjoittelu kiinnostavat.
M33
Mulla oli myös henkinen vaihe ja myös taistelulajia jonkin aikaa harrastin. Molemmat vaiheet menivät ohi ja kiinnostukset hiipuivat.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo luettelemasi ovat juuri niitä asioita, joita ihmisen "kuuluu haluta". Niitä kohtaan on vielä nykypäivänäkin valtavat ympäristön paineet. Tyttäreni luetteli nuo samat, ja sanoi, että hänen kaveripiirissään kaikki muut haluavat noita asioita. Häntä ei edes pariutuminen kiinnosta. Ystävyyssuhteet ovat tärkeitä, mutta ei hän halua keneenkään sitoutua parisuhdemielessä.
itse tavoittelin noita kaikkia. Sain perheen ja lapset, mutta en uraa. En edes työpaikkaa, vaikka maisterin paperit yliopistosta sainkin.
Vähän alle 50 vuotiaana annoin itselleni luvan olla "luova hullu". Aloin opiskelemaan tavoitteellisesti taiteellista alaa, johon en nuorempana uskonut minulla olevan minkäänlaisia edellytyksiä. Mitään menestystä en ole siitä vielä saanut, mutta sen taiteen parissa kokeminani onnistumisen hetkinä koen vihdoinkin olevani kokonainen ja ehjä.
Noin minäkin tein, mutta se "taideura" ja -innostuskin jo meni, kun ei se mihinkään johtanut. Hetken olin onneni kukkuloilla, kun olin saamassa unelmieni mahdollisuuden, mutta sekin sitten vietiin pois. Olen käynyt tuon jo läpi. Saavuin tyhjyyteen, mitäs nyt?
-eri
-eri
Tuolla on vaikka kuinka paljon apua tarvitsevia ihmisiä ja eläimiä, auta niitä minkä voit (=vapaaehtoistyö) niin loppuu tuo angstaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa pienesti! Elämä on tämä hetki, tee jotain kivaa mistä pidät, silitä koiraa, osta viherkasvi, lue hyvä kirja, syö lemppari leivos...
Elämän tarkoitus on elää, ole viisas ja nauti hetkestä, kyllä niitä suurempia ja mielekkäitäkin elämänmuutoksia tulee!
Juuri näin.
Ongelmia tulee just usein siksi että ei osata elää tässä ja nyt. Eikä olla läsnä. Meillä ei ole kuin tämä hetki. Ja lyhyt elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakaan ei kiinnosta mikään noista, mutta henkiset harjoitukset ja taistelulajien harjoittelu kiinnostavat.
M33
Mulla oli myös henkinen vaihe ja myös taistelulajia jonkin aikaa harrastin. Molemmat vaiheet menivät ohi ja kiinnostukset hiipuivat.
-eri
Minulla on jatkunut tämä vaihe yli kymmenen vuotta ja tänä vuonna olen uponnut siihen vielä syvemmälle. Eilen päättyi parisuhde, koska en halunnut noita otsikossa mainittuja asioita.
M33
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo luettelemasi ovat juuri niitä asioita, joita ihmisen "kuuluu haluta". Niitä kohtaan on vielä nykypäivänäkin valtavat ympäristön paineet. Tyttäreni luetteli nuo samat, ja sanoi, että hänen kaveripiirissään kaikki muut haluavat noita asioita. Häntä ei edes pariutuminen kiinnosta. Ystävyyssuhteet ovat tärkeitä, mutta ei hän halua keneenkään sitoutua parisuhdemielessä.
itse tavoittelin noita kaikkia. Sain perheen ja lapset, mutta en uraa. En edes työpaikkaa, vaikka maisterin paperit yliopistosta sainkin.
Vähän alle 50 vuotiaana annoin itselleni luvan olla "luova hullu". Aloin opiskelemaan tavoitteellisesti taiteellista alaa, johon en nuorempana uskonut minulla olevan minkäänlaisia edellytyksiä. Mitään menestystä en ole siitä vielä saanut, mutta sen taiteen parissa kokeminani onnistumisen hetkinä koen vihdoinkin olevani kokonainen ja ehjä.
Noin minäkin tein, mutta se "taideura" ja -innostuskin jo meni, kun ei se mihinkään johtanut. Hetken olin onneni kukkuloilla, kun olin saamassa unelmieni mahdollisuuden, mutta sekin sitten vietiin pois. Olen käynyt tuon jo läpi. Saavuin tyhjyyteen, mitäs nyt?
-eri
-eri
Tuolla on vaikka kuinka paljon apua tarvitsevia ihmisiä ja eläimiä, auta niitä minkä voit (=vapaaehtoistyö) niin loppuu tuo angstaaminen.
Kuulepas, kun minulla on ollut tuo vapaaehtoistyövaihekin jo, sekä ihmisiä auttanut että eläinsuojeluyhdistyksessä. Kyllästyin. En tullut varsinaisesti onnelliseksi siitä.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että sun tarttis rakastua. Siitä sitä sitten kumpuais onnellisuushormoneja muillekin elämän osa-alueille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo luettelemasi ovat juuri niitä asioita, joita ihmisen "kuuluu haluta". Niitä kohtaan on vielä nykypäivänäkin valtavat ympäristön paineet. Tyttäreni luetteli nuo samat, ja sanoi, että hänen kaveripiirissään kaikki muut haluavat noita asioita. Häntä ei edes pariutuminen kiinnosta. Ystävyyssuhteet ovat tärkeitä, mutta ei hän halua keneenkään sitoutua parisuhdemielessä.
itse tavoittelin noita kaikkia. Sain perheen ja lapset, mutta en uraa. En edes työpaikkaa, vaikka maisterin paperit yliopistosta sainkin.
Vähän alle 50 vuotiaana annoin itselleni luvan olla "luova hullu". Aloin opiskelemaan tavoitteellisesti taiteellista alaa, johon en nuorempana uskonut minulla olevan minkäänlaisia edellytyksiä. Mitään menestystä en ole siitä vielä saanut, mutta sen taiteen parissa kokeminani onnistumisen hetkinä koen vihdoinkin olevani kokonainen ja ehjä.
Noin minäkin tein, mutta se "taideura" ja -innostuskin jo meni, kun ei se mihinkään johtanut. Hetken olin onneni kukkuloilla, kun olin saamassa unelmieni mahdollisuuden, mutta sekin sitten vietiin pois. Olen käynyt tuon jo läpi. Saavuin tyhjyyteen, mitäs nyt?
-eri
-eri
Tuolla on vaikka kuinka paljon apua tarvitsevia ihmisiä ja eläimiä, auta niitä minkä voit (=vapaaehtoistyö) niin loppuu tuo angstaaminen.
Lisään vielä, kun ärsyttää niin, kun tätä aina tarjotaan ratkaisuksi. Ei noita vapaaehtoishommia niin vain ole tarjolla. Eläinsuojeluhommaankin piti jonottaa ja sitten pian piti antaa se homma jo seuraavalle. Ilmaistöitä muille olen tehnyt vaikka kuinka paljon. Olen tuntenut itseni lopulta vain typeräksi ja hyväksikäytetyksi. Ei kiitos enää yhtään sitä lajia! Mene itse vain jos kerran onnelliseksi tulet, oletkos jo ollut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että sun tarttis rakastua. Siitä sitä sitten kumpuais onnellisuushormoneja muillekin elämän osa-alueille.
Miten rakastutaan? En käy baareissa, en käytä alkoa, en ole tindereissä tms. Miten siis rakastutaan? Vai tarkoitatko jotain muunlaista rakastumisen laatua kuin ihmiseen? Miten se tehdään?
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo luettelemasi ovat juuri niitä asioita, joita ihmisen "kuuluu haluta". Niitä kohtaan on vielä nykypäivänäkin valtavat ympäristön paineet. Tyttäreni luetteli nuo samat, ja sanoi, että hänen kaveripiirissään kaikki muut haluavat noita asioita. Häntä ei edes pariutuminen kiinnosta. Ystävyyssuhteet ovat tärkeitä, mutta ei hän halua keneenkään sitoutua parisuhdemielessä.
itse tavoittelin noita kaikkia. Sain perheen ja lapset, mutta en uraa. En edes työpaikkaa, vaikka maisterin paperit yliopistosta sainkin.
Vähän alle 50 vuotiaana annoin itselleni luvan olla "luova hullu". Aloin opiskelemaan tavoitteellisesti taiteellista alaa, johon en nuorempana uskonut minulla olevan minkäänlaisia edellytyksiä. Mitään menestystä en ole siitä vielä saanut, mutta sen taiteen parissa kokeminani onnistumisen hetkinä koen vihdoinkin olevani kokonainen ja ehjä.
Noin minäkin tein, mutta se "taideura" ja -innostuskin jo meni, kun ei se mihinkään johtanut. Hetken olin onneni kukkuloilla, kun olin saamassa unelmieni mahdollisuuden, mutta sekin sitten vietiin pois. Olen käynyt tuon jo läpi. Saavuin tyhjyyteen, mitäs nyt?
-eri
-eri
Tietenkään aina ei päädy sinne, minne toivoisi/oli kuvitellut. Sen olen opetellut hyväksymään ja päästämään irti. Kaikki, mitä teen, kuitenkin antaa jotain ja vie tavalla tai toisella eteenpäin. Luotan, että kun vain otan aina seuraavan oikealta tuntuvan askeleen, päädyn sinne, missä mun on tarkoitus olla. Tämäkin saa innostuneeksi elämän suhteen, kun sen ei enää tarvitse olla ennalta taputeltua, vaan voin hapuilla eteenpäin, todeta mikä toimii ja mikä ei, ottaa harha-askelia, peruuttaa, tehdä uusia valintoja... Jännittävää, mihin sitä vielä päätyykään!
- Eri, myös taidepolkua seuraamaan lähtenyt – mulle jokainen taiteen parissa viettämäni sekunti on arvokas, vaikkei se lopulta "johtaisikaan" sen kummempaan... Johonkin se kuitenkin johtaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo luettelemasi ovat juuri niitä asioita, joita ihmisen "kuuluu haluta". Niitä kohtaan on vielä nykypäivänäkin valtavat ympäristön paineet. Tyttäreni luetteli nuo samat, ja sanoi, että hänen kaveripiirissään kaikki muut haluavat noita asioita. Häntä ei edes pariutuminen kiinnosta. Ystävyyssuhteet ovat tärkeitä, mutta ei hän halua keneenkään sitoutua parisuhdemielessä.
itse tavoittelin noita kaikkia. Sain perheen ja lapset, mutta en uraa. En edes työpaikkaa, vaikka maisterin paperit yliopistosta sainkin.
Vähän alle 50 vuotiaana annoin itselleni luvan olla "luova hullu". Aloin opiskelemaan tavoitteellisesti taiteellista alaa, johon en nuorempana uskonut minulla olevan minkäänlaisia edellytyksiä. Mitään menestystä en ole siitä vielä saanut, mutta sen taiteen parissa kokeminani onnistumisen hetkinä koen vihdoinkin olevani kokonainen ja ehjä.
Noin minäkin tein, mutta se "taideura" ja -innostuskin jo meni, kun ei se mihinkään johtanut. Hetken olin onneni kukkuloilla, kun olin saamassa unelmieni mahdollisuuden, mutta sekin sitten vietiin pois. Olen käynyt tuon jo läpi. Saavuin tyhjyyteen, mitäs nyt?
-eri
-eri
Tuolla on vaikka kuinka paljon apua tarvitsevia ihmisiä ja eläimiä, auta niitä minkä voit (=vapaaehtoistyö) niin loppuu tuo angstaaminen.
Lisään vielä, kun ärsyttää niin, kun tätä aina tarjotaan ratkaisuksi. Ei noita vapaaehtoishommia niin vain ole tarjolla. Eläinsuojeluhommaankin piti jonottaa ja sitten pian piti antaa se homma jo seuraavalle. Ilmaistöitä muille olen tehnyt vaikka kuinka paljon. Olen tuntenut itseni lopulta vain typeräksi ja hyväksikäytetyksi. Ei kiitos enää yhtään sitä lajia! Mene itse vain jos kerran onnelliseksi tulet, oletkos jo ollut?
Ei ole muka tarjolla, älä nyt jauha. Ja olen kyllä ollut ja olen tälläkin hetkellä. Jos ei ollut sun juttu eikä mikään muukaan motivoi niin kurja juttu
Millaisen standup-komediaesityksen tekisit? Minne uskaltaisit mennä esiintymään? Millaisen pakinan kirjoittaisit opiskelukokemuksistasi tai työpaikoistasi?
Vauvapalstaile vähän enemmän, sillä se sisäinen tyhjyys helpottaa!
Ulkomaille lämpimään töihin. Uimarantaa, eläimiä, aurinkoa, uutta kulttuuria... Olisinpa pystynyt valmistumaan ja lähtemään jo alle 25-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo luettelemasi ovat juuri niitä asioita, joita ihmisen "kuuluu haluta". Niitä kohtaan on vielä nykypäivänäkin valtavat ympäristön paineet. Tyttäreni luetteli nuo samat, ja sanoi, että hänen kaveripiirissään kaikki muut haluavat noita asioita. Häntä ei edes pariutuminen kiinnosta. Ystävyyssuhteet ovat tärkeitä, mutta ei hän halua keneenkään sitoutua parisuhdemielessä.
itse tavoittelin noita kaikkia. Sain perheen ja lapset, mutta en uraa. En edes työpaikkaa, vaikka maisterin paperit yliopistosta sainkin.
Vähän alle 50 vuotiaana annoin itselleni luvan olla "luova hullu". Aloin opiskelemaan tavoitteellisesti taiteellista alaa, johon en nuorempana uskonut minulla olevan minkäänlaisia edellytyksiä. Mitään menestystä en ole siitä vielä saanut, mutta sen taiteen parissa kokeminani onnistumisen hetkinä koen vihdoinkin olevani kokonainen ja ehjä.
Noin minäkin tein, mutta se "taideura" ja -innostuskin jo meni, kun ei se mihinkään johtanut. Hetken olin onneni kukkuloilla, kun olin saamassa unelmieni mahdollisuuden, mutta sekin sitten vietiin pois. Olen käynyt tuon jo läpi. Saavuin tyhjyyteen, mitäs nyt?
-eri
-eri
Tietenkään aina ei päädy sinne, minne toivoisi/oli kuvitellut. Sen olen opetellut hyväksymään ja päästämään irti. Kaikki, mitä teen, kuitenkin antaa jotain ja vie tavalla tai toisella eteenpäin. Luotan, että kun vain otan aina seuraavan oikealta tuntuvan askeleen, päädyn sinne, missä mun on tarkoitus olla. Tämäkin saa innostuneeksi elämän suhteen, kun sen ei enää tarvitse olla ennalta taputeltua, vaan voin hapuilla eteenpäin, todeta mikä toimii ja mikä ei, ottaa harha-askelia, peruuttaa, tehdä uusia valintoja... Jännittävää, mihin sitä vielä päätyykään!
- Eri, myös taidepolkua seuraamaan lähtenyt – mulle jokainen taiteen parissa viettämäni sekunti on arvokas, vaikkei se lopulta "johtaisikaan" sen kummempaan... Johonkin se kuitenkin johtaa!
Toki johtaa: pitkäaikaistyöttömyyteen, elämänpiirin supistumiseen, yksinäisyyteen ja köyhyyteen. Hyviäkin puolia toki on joitakin, kuten vapaus ja kiireettömyys.
-eri
Luonto. Osta maata ja hoida sitä monimuotoisesti, kun aika jättää niin muuta se luonnonsuojelualueeksi. Jos kunniaa haluat, niin nimeä se itsesi mukaan.
Olen pyöritellyt tätä ideaa itse jo vuosia päässä.
Nuo luettelemasi ovat juuri niitä asioita, joita ihmisen "kuuluu haluta". Niitä kohtaan on vielä nykypäivänäkin valtavat ympäristön paineet. Tyttäreni luetteli nuo samat, ja sanoi, että hänen kaveripiirissään kaikki muut haluavat noita asioita. Häntä ei edes pariutuminen kiinnosta. Ystävyyssuhteet ovat tärkeitä, mutta ei hän halua keneenkään sitoutua parisuhdemielessä.
itse tavoittelin noita kaikkia. Sain perheen ja lapset, mutta en uraa. En edes työpaikkaa, vaikka maisterin paperit yliopistosta sainkin.
Vähän alle 50 vuotiaana annoin itselleni luvan olla "luova hullu". Aloin opiskelemaan tavoitteellisesti taiteellista alaa, johon en nuorempana uskonut minulla olevan minkäänlaisia edellytyksiä. Mitään menestystä en ole siitä vielä saanut, mutta sen taiteen parissa kokeminani onnistumisen hetkinä koen vihdoinkin olevani kokonainen ja ehjä.