Miksi Kanarian saarille pääsee vain talvella?
Siellä on ihana ilmasto vuoden ympäri. Haaveilen loma-asunnosta Lanzarotella, mutta sinne ei saa suoria lentoja, ja varsinkin muina aikoina kuin ihan talvisesongin aikaan ei löydy oikein järkevän hintaisia ja-kestoisia välilaskullisiakaan lentoja. Tulisi siis niin harvoin käyttöä loma-asunnolle ettei oikein kannata. Esimerkiksi keväällä viikon loma ei riittäisi kun pitäisi mennen tullen pitkillä vaihtoajoilla ja kalliilla hinnalla lentää. Olisi edes pakettimatkoija tarjolla vuoden ympäri, sekin kelpaisi!
Kommentit (40)
Kuvittelisin, että kesäkaudella löytyisi kyllä Iso-Britannian kautta vaihdollisia lentoja myös Lanzarotelle.
Käytetään Hki-Barcelona- Teneriffa tai Hki- Malaga- Teneriffa
Tunnen useampia, jotka asuvat siellä tai käyvät siellä sisaruksillaan tai vanhemmillaan. Kesäaikaan he kaikki siellä käyvät, joten kyllä sinne lentäen pääsee. Ei kai tuo voisi olla edes mahdollista, että saarelta ei pääsisi johonkin vuoden aikaan pois ollenkaan.
Mä oon lentänyt sinne Tukholmasta kesällä. Ruotsalaisille esim. Tui järkkää sinne kesällä pakettimatkojakin.
Vierailija kirjoitti:
Mene junalla Espanjan etelärannikolle ja siitä laivalla.
Kestää ihan liian pitkään. Olen ihan varma että jos edes valmismatkoja olisi tarjolla, ne kiinnostaisi kyllä muitakin kuin minua. Ei kaikki halua johonkin Turkkiin tai Kreikkaan kesälläkään 40 asteen helteisiin basaarikauppiaiden kanssa vääntämään. On meitä varmasti enemmänkin jotka nauttii Kanarian saarten siisteydestä ja ilmastosta joka ei kesälläkään ole tukahduttavan kuuma.
Malagan kautta pääsee myös Lanzarotelle.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen useampia, jotka asuvat siellä tai käyvät siellä sisaruksillaan tai vanhemmillaan. Kesäaikaan he kaikki siellä käyvät, joten kyllä sinne lentäen pääsee. Ei kai tuo voisi olla edes mahdollista, että saarelta ei pääsisi johonkin vuoden aikaan pois ollenkaan.
Siis pääsee, mutta suoria lentoja ei saa, joten tulee kalliiksi jos käy usein. Lisäksi tarvitaan kerralla aika pitkät lomat kun pelkkiin matkoihin pitää varata aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen useampia, jotka asuvat siellä tai käyvät siellä sisaruksillaan tai vanhemmillaan. Kesäaikaan he kaikki siellä käyvät, joten kyllä sinne lentäen pääsee. Ei kai tuo voisi olla edes mahdollista, että saarelta ei pääsisi johonkin vuoden aikaan pois ollenkaan.
Kyllä sinne on lentoja, esim. vaikkapa tässä kuussa. Tutkipa asiaa tarkemmin.
Suomesta on huonot ja kalliit lentoyhteydet moneen kohteeseen, niin se vain on.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon lentänyt sinne Tukholmasta kesällä. Ruotsalaisille esim. Tui järkkää sinne kesällä pakettimatkojakin.
Tätä täytyykin selvitellä. Tukholmaan saa kyllä halvat lennot, tai jos on aikaa voi mennä vaikka laivalla. Pakettimatkat on toistaiseksi hyvä vaihtoehto kun sitä omaa kämppää ei siellä ole. Tosiaan lennot välilaskuilla ja lisäksi hotelli tulee erikseen ostettuina helposti kalliimmaksi kuin valmis matkapaketti.
Vierailija kirjoitti:
Suomesta on huonot ja kalliit lentoyhteydet moneen kohteeseen, niin se vain on.
Suomesta on maan kokoon nähden maailman parhaimpiin lukeutuvat lentoyhteydet. Ainakin oli ennen koronaa ja sotaa, koska koko Finnairin strategia perustui siihen, että Helsingissä vaihdetaan Euroopan ja Aasian lentojen väliltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen useampia, jotka asuvat siellä tai käyvät siellä sisaruksillaan tai vanhemmillaan. Kesäaikaan he kaikki siellä käyvät, joten kyllä sinne lentäen pääsee. Ei kai tuo voisi olla edes mahdollista, että saarelta ei pääsisi johonkin vuoden aikaan pois ollenkaan.
Kyllä sinne on lentoja, esim. vaikkapa tässä kuussa. Tutkipa asiaa tarkemmin.
No olen nyt yleisellä tasolla vertaillut kaikkina kuukausina ajatuksella että jos tosiaan oma loma-asunto olisi. Silloin haluaisin että voisin käydä siellä milloin vain lomaa pystyn järjestämään.
Suoria lentoja ei ole, koska matkatoimistot eivät osta lentoyhtiöiltä kiintiöitä koneista kesäaikana, joten parin yksittäisen turistin vuoksi ei kannata lentää.
Kanariallakin joskus paikalliset ihmettelivät, mihin suomalaisturistit häviävät kesäksi.
Vierailija kirjoitti:
Suoria lentoja ei ole, koska matkatoimistot eivät osta lentoyhtiöiltä kiintiöitä koneista kesäaikana, joten parin yksittäisen turistin vuoksi ei kannata lentää.
Mutta sitä juuri ihmettelen että eikö noiden isojen pakettimatkojen järjestäjien kannattaisi pitää myös kesällä Kanariaa valikoimissaan. Uskon että jos matkoja sinne olisi tarjolla, ne myytäisiin kyllä loppuun myös kesällä. Ei siis olisi kyse yksittäisistä turisteista.

Joo, multakin on kyselty miksi Suomalaisia käy siellä vaan lähinnä talvella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suoria lentoja ei ole, koska matkatoimistot eivät osta lentoyhtiöiltä kiintiöitä koneista kesäaikana, joten parin yksittäisen turistin vuoksi ei kannata lentää.
Mutta sitä juuri ihmettelen että eikö noiden isojen pakettimatkojen järjestäjien kannattaisi pitää myös kesällä Kanariaa valikoimissaan. Uskon että jos matkoja sinne olisi tarjolla, ne myytäisiin kyllä loppuun myös kesällä. Ei siis olisi kyse yksittäisistä turisteista.
Ehkäpä ne koneet lentävät nyt Välimerelle. On lyhyempi lento -> enemmän katetta.

Niinpä kai. Tulispa vaikka joku halpalentoyhtiö paikkaamaan tätä markkinarakoa. Kysyntää olisi, mutta tarjontaa ei.
Kesäaikaan on paljon kohteita pari tuntia lyhyemmän lennon päässä (esim. Välimeren kohteet). Lento on pakettimatkan kallein osa, joten tuskin kysyntää olisi satoja euroja kalliimpiin kohteisiin, jos halvempia on tarjolla pilvin pimein.