Hakulisen kuolema oli paljon yllättävämpi, 20 vuotta nuorempikin
Kommentit (47)
Se oli jo eilen. Meni jo, uusi uutinen tänään on Vesku.
Olen hieman eri mieltä. - Väitän, että Suomessa on monta, jotka eivät edes muista kuka Jussi Hakulinen (Hakulisesta puhuttaessa Vanhempi väki muistanee monin kertaisen Olympiavoittaja Veikko Hakulisen paremmin) Kun taas Suomessa tuskin on montaa yli 15 vuotiasta, joka ei olsi ikinä kuullutkaan Vesa-Matti Loirista; hän tekin niin paljon ja näkyvästi ja monesti onnistuen.
Kyynisesti ajateltuna Hakulinen oli nuorempi kuin Loiri mutta ei niin nuori, että häntä tuskin muistetaan tulevaisuudessa nuorena kuolleena (laulajana-laulun tekijänä)
Kuolemat koskettaa kuitenkin jokaista meitä omalla tavalla. Ei ole oikeaa (tai väärää) tapaa surra
Uskovainen mies
No ei tää nyt mikään kilpailu ole.
Hakulisen poismeno saattoi olla monelle shokki, joten siitä on tietysti vaikeampikin puhua näin tuoreeltaan.
Varmaan olisi puhuttu enemmän, mutta nyt tuli uusi kuolemantapaus ja vanha jäi vähän syrjään. Lisäksi Loirilla on ehkä monipuolisempi tuotanto (on tetteria, lauluja yms.)
Enemmän suren Hakulista kuin Loiria.
]' Vesa-Matti Loiri . . (
) . . 1945-2022' - ( yhen JapenTribuutti, VESKU'sta :) *Kiva oli..*E l ä m ä .
K a i k k i . . naurut
ja itkut.
Mitkä Sait..
M e i s s ä . . Tuntemaan.
Kiitos, Elämästäsi minkä E l i t.
.. Lepää r a u h a s s a ..
Vierailija kirjoitti:
Olen hieman eri mieltä. - Väitän, että Suomessa on monta, jotka eivät edes muista kuka Jussi Hakulinen (Hakulisesta puhuttaessa Vanhempi väki muistanee monin kertaisen Olympiavoittaja Veikko Hakulisen paremmin) Kun taas Suomessa tuskin on montaa yli 15 vuotiasta, joka ei olsi ikinä kuullutkaan Vesa-Matti Loirista; hän tekin niin paljon ja näkyvästi ja monesti onnistuen.
Kyynisesti ajateltuna Hakulinen oli nuorempi kuin Loiri mutta ei niin nuori, että häntä tuskin muistetaan tulevaisuudessa nuorena kuolleena (laulajana-laulun tekijänä)
Kuolemat koskettaa kuitenkin jokaista meitä omalla tavalla. Ei ole oikeaa (tai väärää) tapaa surra
Uskovainen mies
Ei meidän teinit tienneet mitä Loiri on tehnyt. Nimen olivat joskus kuulleet. Kumpikin tunsi kyllä Hakulisen hittibiisit. Joutsenlaulun varsinkin.
Kirjoitin eilen kuinka surullista että Hakulinen menetti kuolemansakin nyt sitten toiselle, kävi vähän kuin Joutsenlaulussa :( Mutta ko. viesti poistettiin.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan olisi puhuttu enemmän, mutta nyt tuli uusi kuolemantapaus ja vanha jäi vähän syrjään. Lisäksi Loirilla on ehkä monipuolisempi tuotanto (on tetteria, lauluja yms.)
Loiri ei itse varsinaisesti luonut mitään, ei säveltänyt, ei sanoittanut, ei kirjoittanut.
Esitti muiden tekemiä lauluja, näytelmiä, rooleja.
Veikkaan että tulevaisuudessa Hakulinen tunnetaan paremmin. Hänen laulut jäävät elämään. Onhan Joutsenlaulukin jo miltei 40 vuotta vanha, ja yhä voittaa ykkössijoja "kaikkien aikojen biisi" -äänestykissä.
Mitä Loirilta jää? Ei Turhapurot kestä aikaa. Nykynuoret lähinnä kauhistelevat niitä.
Eino Leino -tulkinnat? Aika marginaalinen yleisö niilläkin.
Vierailija kirjoitti:
Olen hieman eri mieltä. - Väitän, että Suomessa on monta, jotka eivät edes muista kuka Jussi Hakulinen (Hakulisesta puhuttaessa Vanhempi väki muistanee monin kertaisen Olympiavoittaja Veikko Hakulisen paremmin) Kun taas Suomessa tuskin on montaa yli 15 vuotiasta, joka ei olsi ikinä kuullutkaan Vesa-Matti Loirista; hän tekin niin paljon ja näkyvästi ja monesti onnistuen.
Kyynisesti ajateltuna Hakulinen oli nuorempi kuin Loiri mutta ei niin nuori, että häntä tuskin muistetaan tulevaisuudessa nuorena kuolleena (laulajana-laulun tekijänä)
Kuolemat koskettaa kuitenkin jokaista meitä omalla tavalla. Ei ole oikeaa (tai väärää) tapaa surra
Uskovainen mies
Siis mistä olet eri mieltä? 77-vuotiaan terminaalipotilaan kuolemako on yllättävämpi kuin 57-vuotiaan työelämässä olevan henkilön kuolema?
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan että tulevaisuudessa Hakulinen tunnetaan paremmin. Hänen laulut jäävät elämään. Onhan Joutsenlaulukin jo miltei 40 vuotta vanha, ja yhä voittaa ykkössijoja "kaikkien aikojen biisi" -äänestykissä.
Mitä Loirilta jää? Ei Turhapurot kestä aikaa. Nykynuoret lähinnä kauhistelevat niitä.
Eino Leino -tulkinnat? Aika marginaalinen yleisö niilläkin.
Spede Show, Ulvova mylläri, Pahat pojat....
älä pliish viljele yllätystä, iltsikoissa on jo tarpeeksi yllätys-pakottajia töissä
Ei minua ole Loirin tekemiset koskettaneet mitenkään. En pitänyt Turhapuroista, enkä erityisesti mistään hänen rooleistaan. Laulajanakaan ei ollut taidoiltaan mitenkään erityinen. Tulkitsijana varmaan monen mielestä hyvä mutta ei ne hänen esittämänsä laulut minua ole sävähdyttäneet millään tavalla. Hakulisen biisit sen sijaan ovat koskettaneet, jo lapsena 80-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan että tulevaisuudessa Hakulinen tunnetaan paremmin. Hänen laulut jäävät elämään. Onhan Joutsenlaulukin jo miltei 40 vuotta vanha, ja yhä voittaa ykkössijoja "kaikkien aikojen biisi" -äänestykissä.
Mitä Loirilta jää? Ei Turhapurot kestä aikaa. Nykynuoret lähinnä kauhistelevat niitä.
Eino Leino -tulkinnat? Aika marginaalinen yleisö niilläkin.Spede Show, Ulvova mylläri, Pahat pojat....
Kuka niitä katsoo nykypäivänä? Itse en edes tunnista nimeltä kuin Spede Shown.
Alle 30-vuotiailla (vai jopa alle 40-v?) ei ole juuri mitään mielenkiintoa Loirin tuotantoa kohtaan. Moni kyseli eilen koulussa että kuka se edes on ja mitä on tehnyt.
Ihan sillä perusteella, mitä Hakulisen kuolemaan liittyen olen mediasta lukenut, veikkaan, että siitä tullaan puhumaan vielä.
Että annetaanpa nyt viranomaisille työrauha tässä asiassa. Ja omaisille suruaika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan että tulevaisuudessa Hakulinen tunnetaan paremmin. Hänen laulut jäävät elämään. Onhan Joutsenlaulukin jo miltei 40 vuotta vanha, ja yhä voittaa ykkössijoja "kaikkien aikojen biisi" -äänestykissä.
Mitä Loirilta jää? Ei Turhapurot kestä aikaa. Nykynuoret lähinnä kauhistelevat niitä.
Eino Leino -tulkinnat? Aika marginaalinen yleisö niilläkin.Spede Show, Ulvova mylläri, Pahat pojat....
Meinaatko ihan oikeasti että noita katsoo kukaan muu kuin ne jotka haluaa nostalgisoida? Ei nuoremmat polvet syty noista yhtään.
Niinpä mutta ehkä hän olisi ihan tyytyväinen vähempään huomioon.