Lue keskustelun säännöt.
Toinen lapsi...?
09.08.2022 |
Tätä samaa kysymystä olemme pyöritelleet jo muutaman vuoden. Ensin oli korona "esteenä" (emme tienneet mitä tapahtuu ja kaikki oli jotenkin varpasillaan) ja sitten tuli Ukrainassa käytävä sota.
Esikoisemme on jo 9 vuotias. Olemme naimisissa ja pitkä parisuhde takana. Molemmilla perheen aikuisilla on ammatit ja työt. Elämä on hyvää (riittävän hyvää!) ja arki tasaista. Näen usein unia, kuinka imetän pientä vauvaa. Puhumme toisesta lapsesta usein, mutta emme osaa tehdä "päätöstä". Tavallaan myös koen, että päätös olisi pitänyt tehdä jo lapsemme ollessa pienempi. Toisaaltaan.. eihän se katso ikää. Olemme vielä kohtalaisen nuoria, saimme lapsemme hyvin.
Jokin kuitenkin pelottaa minua. Mietin, jos maailmassa tapahtuu jotain todella kamalaa, kuten sodan leviäminen esimerkiksi tänne Suomeen. Tai jos ruuan (ja sähkön) hinta nousee niin kamalasti, että ihmiset ajatuu ahdinkoon. Tai jälleen joku uusi virus, joka on kaikkialla. Haluaisin tottakai, niinkun jokainen varmasti, tarjota omalle lapselleen tasapainoisen ja hyvän kasvualustan elää ja kasvaa.
Esikoisen (ja ainoan) kanssa kaikki on hyvin. Perheessämme on nyt kaikki hyvin. Samaan aikaan koen kuitenkin, että haluaisin myös toisen lapsen.
Miten ihmeessä tässä saa ajatuksia kasaan asian suhteen? Välillä olen yrittänyt "haudata" ajatusta ja olemme aloittaneet esimerkiksi perheenä yhden harrastuksen, jossa käymme kerran viikossa. Se on mukavaa, mutta se ei vienyt ajatuksiani pois toisesta lapsesta.
Muita, jotka ovat olleet samassa tilanteessa?
Kommentit (27)
Ihan normaalia pyöritellä noita ajatuksia. Teillä vielä on sen verran iso lapsi jo, että uusi vauvavuosi laittaisi kaiken uusiksi. Koululaisen kanssa on eri tavalla helpompaa kuin vauvan kanssa. Ja tämä maailman tilanne nyt on mitä on. Mutta elämässä ei ikinä voi suunnitella asioita niin, ettei jokin asia voi mennä pieleen. Vaikka kaikki olisi kunnossa, niin sitä voi sairastua tai joutua onnettomuuteen. Jos sitä liikaa miettii, niin ei uskalla lopulta tehdä mitään. Toki on hyvä miettiä ne elämän realiteetit ja esimerkiksi se onko lapseen varaa.
Sopikaa yhdessä vaikka jokin määräaika jolloin katsotte tilannetta uudestaan. Se voi helpottaa päättämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä tee. Yhden kanssa elämä on vielä helppoa, kahden kanssa ei todellakaan.
Minä en miettinyt mitään tuollaisia, kun sain lapsen. Minulla ei ollut ammattia, ei työpaikkaa, parisuhde oli huono. Olin kuitenkin jollakin tavalla riippuvainen lapsen isästä. Masennusta oli myös.
Jotenkin ajattelin, että lapsi tuntui oikealta. En edes miettinyt maailman tilannetta. Oma tilanne oli niin ihmeellinen.
Lapsi syntyi ja olin eronnut lapsen isästä. Lapsi oli pitkäaikaissairas.
Ihan hyvin ollaan kuitenkin pärjätty. Ei lapselle ole koskaan oikeaa aikaa, jos ajattelee niin. Mikään ei ole ikinä täydellistä. Mitä tahansa voi tapahtua. Koska vain voi kuolla.
Ollaan pärjätty osittain yhteiskunnan avulla, kun ei ole edes tukiverkkoja.
Vierailija kirjoitti:
Minä en miettinyt mitään tuollaisia, kun sain lapsen. Minulla ei ollut ammattia, ei työpaikkaa, parisuhde oli huono. Olin kuitenkin jollakin tavalla riippuvainen lapsen isästä. Masennusta oli myös.
Jotenkin ajattelin, että lapsi tuntui oikealta. En edes miettinyt maailman tilannetta. Oma tilanne oli niin ihmeellinen.Lapsi syntyi ja olin eronnut lapsen isästä. Lapsi oli pitkäaikaissairas.
Ihan hyvin ollaan kuitenkin pärjätty. Ei lapselle ole koskaan oikeaa aikaa, jos ajattelee niin. Mikään ei ole ikinä täydellistä. Mitä tahansa voi tapahtua. Koska vain voi kuolla.
Ollaan pärjätty osittain yhteiskunnan avulla, kun ei ole edes tukiverkkoja.
Asiaa auttoi varmaan se, että mikään mun elämässä ei ole mennyt niinkin pitää. En siis ole vaatinut mitään. Tai odottanut. Lapsen sairautta en odottanut. Se olisi voinut jäädä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä:
Myös se mietityttää, että moni ystäväpariskuntamme on tämän kevään ja kesän aikana eronnut. Heillä kaikilla yhteistä on se, että lapsia on ollut enemmän kuin yksi. Kolmella ystäväpariskunnallamme on ollut pitkä suhde takana (puhutaan n. 10 vuoden suhteesta) ja lapset ovat ylittäneet jo "pikkulapsi" ajan, menevät esim. eskariin tai alaluokille kouluun.
Meillä on yksi lapsi ja hyvä parisuhde. Jos toinen lapsi romuttaa jotain? Tuo enemmän työtä (varmasti), huolia tai uupumusta. Niinkuin muille on käynyt?
-ap
Viimeiset pari vuotta ovat olleet rankkoja monelle parisuhteelle. Yhtäkkiä ollaankin oltu neljän seinän sisällä ja on saattanut tulla lomautukset ja huolia rahasta sekä terveydestä.
Se on, kun ihmisillä on liian paljon asioita elämässä. Helpompi olla rohkeampi, kun ei ole mitään.
Minusta esim. avioero on pieni riski lapsen hyvinvoinnin kannalta, jos lapsesta huolehditaan ja sitä rakastetaan. Suomessa kukaan ei joudu kadulle lapsen kanssa. On myös turvakoteja. Itsekin mietin sellaiseen hakeutumista, kun lapsi oli syntynyt. Pelotti olla yksin lapsen kanssa kahdestaan. Ihan se vastuu. En ollut pitänyt pientä lasta ikinä sylissä.
Sairaudet ovat eri asia. Voiko sellaista ennustaa, jos lapsi on niin sairas, että vanhemmat huolehtivat lapsesta lopun elämää? Sellaista tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me tehtiin vain yksi lapsi. Ollaan tosin pienituloisia. Kyllä tämä oli hyvä päätös. Lapsella on paljon kavereita ja välillä hän tykkää olla yksinkin. On ollut tyytyväinen, ettei hänellä ole sisaruksia.
Vierailija kirjoitti:
Me tehtiin vain yksi lapsi. Ollaan tosin pienituloisia. Kyllä tämä oli hyvä päätös. Lapsella on paljon kavereita ja välillä hän tykkää olla yksinkin. On ollut tyytyväinen, ettei hänellä ole sisaruksia.
Jossain vaiheessa jokainen lapsi haluaa sisaruksen. Mutta sitten taas yksi lapsi saa vanhempien jakamattoman huomion. Jos yksinäisellä lapsella on paljon kavereita, niin kavereista tulee sisarruksien korvikkeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me tehtiin vain yksi lapsi. Ollaan tosin pienituloisia. Kyllä tämä oli hyvä päätös. Lapsella on paljon kavereita ja välillä hän tykkää olla yksinkin. On ollut tyytyväinen, ettei hänellä ole sisaruksia.
Jossain vaiheessa jokainen lapsi haluaa sisaruksen. Mutta sitten taas yksi lapsi saa vanhempien jakamattoman huomion. Jos yksinäisellä lapsella on paljon kavereita, niin kavereista tulee sisarruksien korvikkeita.
Ainakin vielä 14-vuotiaanakin on tyytyväinen sisarettomuuteensa.
Vierailija kirjoitti:
Me tehtiin vain yksi lapsi. Ollaan tosin pienituloisia. Kyllä tämä oli hyvä päätös. Lapsella on paljon kavereita ja välillä hän tykkää olla yksinkin. On ollut tyytyväinen, ettei hänellä ole sisaruksia.
En välttämättä miettisi rahaa, kun suunnittelee lapsilukua. Kyllä löytyy paljon kivoja asioita, joita voi tehdä köyhäkin lapsien kanssa. Lapsille taitaa olla tärkeintä vanhempien kanssa vietetty aika. Siihen riittää ihan leikkipuisto. Ei lapset tarvitse hienoja harrastuksia tai matkoja.
Monille ruotsinlaivaristeily on kesäloman kohokohta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me tehtiin vain yksi lapsi. Ollaan tosin pienituloisia. Kyllä tämä oli hyvä päätös. Lapsella on paljon kavereita ja välillä hän tykkää olla yksinkin. On ollut tyytyväinen, ettei hänellä ole sisaruksia.
En välttämättä miettisi rahaa, kun suunnittelee lapsilukua. Kyllä löytyy paljon kivoja asioita, joita voi tehdä köyhäkin lapsien kanssa. Lapsille taitaa olla tärkeintä vanhempien kanssa vietetty aika. Siihen riittää ihan leikkipuisto. Ei lapset tarvitse hienoja harrastuksia tai matkoja.
Monille ruotsinlaivaristeily on kesäloman kohokohta.
Meillä tosiaan on lapsi jo 14v eikä enää lisää lapsia tule.
Ihan en ole koskaan pystynyt ymmärtämään miksi lapsihaaveita lykätään johonkin kummalliseen "oikeaan hetkeen", jota ei varmaan kukaan pysty määrittelemään. Pitää olla sitä ja tätä ja tuota ennen lasta ja kun ne on täytetty pitääkin olla vielä se tämä ja tuo. Tai vaihtoehtoisesti ollaan jo liian vanhoja ja tarvitaan hedelmöityshoitoja jnejne.
Enkä halua tuomita tällä ketään, jokainen tyylillään, itse en vain ymmärrä. Olen valtavan onnellinen siitä, että kun täytän 35, minulla on kolme lasta, joista nuorin on 9.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me tehtiin vain yksi lapsi. Ollaan tosin pienituloisia. Kyllä tämä oli hyvä päätös. Lapsella on paljon kavereita ja välillä hän tykkää olla yksinkin. On ollut tyytyväinen, ettei hänellä ole sisaruksia.
Jossain vaiheessa jokainen lapsi haluaa sisaruksen. Mutta sitten taas yksi lapsi saa vanhempien jakamattoman huomion. Jos yksinäisellä lapsella on paljon kavereita, niin kavereista tulee sisarruksien korvikkeita.
Ainakin vielä 14-vuotiaanakin on tyytyväinen sisarettomuuteensa.
Lapsi ei sitä päätä. Kuitenkin oma sisar on rakkaampi kuin mikään. Omassa tuttavapiirissäni olen huomannut, että isomman lapsen ollessa yli kymmenen, ongelmia on tullut siitä, että isompi lapsi on kokenut jääneensä ulkopuolelle. Tämä on ihan vanhempien syytä, kun eivät ole osanneet tai jaksaneet huomioida isompaa lasta tarpeeksi.
Lisäksi jos on pieni koti, ahtaus aiheuttaa kiukkua. Isompi lapsi on ahtaalla, kun neliöt loppuu kesken ja lisäksi ei huomioida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me tehtiin vain yksi lapsi. Ollaan tosin pienituloisia. Kyllä tämä oli hyvä päätös. Lapsella on paljon kavereita ja välillä hän tykkää olla yksinkin. On ollut tyytyväinen, ettei hänellä ole sisaruksia.
Jossain vaiheessa jokainen lapsi haluaa sisaruksen. Mutta sitten taas yksi lapsi saa vanhempien jakamattoman huomion. Jos yksinäisellä lapsella on paljon kavereita, niin kavereista tulee sisarruksien korvikkeita.
Ainakin vielä 14-vuotiaanakin on tyytyväinen sisarettomuuteensa.
Lapsi ei sitä päätä. Kuitenkin oma sisar on rakkaampi kuin mikään. Omassa tuttavapiirissäni olen huomannut, että isomman lapsen ollessa yli kymmenen, ongelmia on tullut siitä, että isompi lapsi on kokenut jääneensä ulkopuolelle. Tämä on ihan vanhempien syytä, kun eivät ole osanneet tai jaksaneet huomioida isompaa lasta tarpeeksi.
Lisäksi jos on pieni koti, ahtaus aiheuttaa kiukkua. Isompi lapsi on ahtaalla, kun neliöt loppuu kesken ja lisäksi ei huomioida.
Ei tietenkään meillä lapsi ole tätä yksilapsisuutta päättänyt. Me vanhemmat tietysti ollaan tämä päätetty.
Vierailija kirjoitti:
Ihan en ole koskaan pystynyt ymmärtämään miksi lapsihaaveita lykätään johonkin kummalliseen "oikeaan hetkeen", jota ei varmaan kukaan pysty määrittelemään. Pitää olla sitä ja tätä ja tuota ennen lasta ja kun ne on täytetty pitääkin olla vielä se tämä ja tuo. Tai vaihtoehtoisesti ollaan jo liian vanhoja ja tarvitaan hedelmöityshoitoja jnejne.
Enkä halua tuomita tällä ketään, jokainen tyylillään, itse en vain ymmärrä. Olen valtavan onnellinen siitä, että kun täytän 35, minulla on kolme lasta, joista nuorin on 9.
En kyllä minäkään. Ihan parikymppisestä olen ajatellut, että lapsi saa tulla, kun tulee. Olisin sopeutunut elämään. En ole haaveillut hienoista matkoista, tai mistään romanttisesta parisuhteesta tai häistä. Ei ole ikinä ollut sellaista, että minulle olisi kuulunut jotain elämässä. Kun muillakin on.
Varmaan mt-tausta on vaikuttanut siihen.
Olen ottanut sen vastaan, mitä olen saanut. Tehnyt sen elämässä, mikä on minulle mahdollista. Hyvin olen pärjännyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me tehtiin vain yksi lapsi. Ollaan tosin pienituloisia. Kyllä tämä oli hyvä päätös. Lapsella on paljon kavereita ja välillä hän tykkää olla yksinkin. On ollut tyytyväinen, ettei hänellä ole sisaruksia.
Jossain vaiheessa jokainen lapsi haluaa sisaruksen. Mutta sitten taas yksi lapsi saa vanhempien jakamattoman huomion. Jos yksinäisellä lapsella on paljon kavereita, niin kavereista tulee sisarruksien korvikkeita.
Ainakin vielä 14-vuotiaanakin on tyytyväinen sisarettomuuteensa.
Lapsi ei sitä päätä. Kuitenkin oma sisar on rakkaampi kuin mikään. Omassa tuttavapiirissäni olen huomannut, että isomman lapsen ollessa yli kymmenen, ongelmia on tullut siitä, että isompi lapsi on kokenut jääneensä ulkopuolelle. Tämä on ihan vanhempien syytä, kun eivät ole osanneet tai jaksaneet huomioida isompaa lasta tarpeeksi.
Lisäksi jos on pieni koti, ahtaus aiheuttaa kiukkua. Isompi lapsi on ahtaalla, kun neliöt loppuu kesken ja lisäksi ei huomioida.
Oletko aivan varma, että oma sisar on rakkaampi kuin mikään? Muunkinlaisia kokemuksia olen kuullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan en ole koskaan pystynyt ymmärtämään miksi lapsihaaveita lykätään johonkin kummalliseen "oikeaan hetkeen", jota ei varmaan kukaan pysty määrittelemään. Pitää olla sitä ja tätä ja tuota ennen lasta ja kun ne on täytetty pitääkin olla vielä se tämä ja tuo. Tai vaihtoehtoisesti ollaan jo liian vanhoja ja tarvitaan hedelmöityshoitoja jnejne.
Enkä halua tuomita tällä ketään, jokainen tyylillään, itse en vain ymmärrä. Olen valtavan onnellinen siitä, että kun täytän 35, minulla on kolme lasta, joista nuorin on 9.
En kyllä minäkään. Ihan parikymppisestä olen ajatellut, että lapsi saa tulla, kun tulee. Olisin sopeutunut elämään. En ole haaveillut hienoista matkoista, tai mistään romanttisesta parisuhteesta tai häistä. Ei ole ikinä ollut sellaista, että minulle olisi kuulunut jotain elämässä. Kun muillakin on.
Varmaan mt-tausta on vaikuttanut siihen.
Olen ottanut sen vastaan, mitä olen saanut. Tehnyt sen elämässä, mikä on minulle mahdollista. Hyvin olen pärjännyt.
Varmaan tuo, jos olisin vertaillut muiden kanssa. Nyt pitää olla omakotitalo, kun muillakin on. Nyt pitää olla häät, kun muutkin menee naimisiin. Nyt pitää tulla lapsi, kun kavereillakin on jne.
Siitä olisi tullut ahdistus, jos en olisi saanut samaa.
Jokaisella meistä on oma elämä elettävänä, se pitää muistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me tehtiin vain yksi lapsi. Ollaan tosin pienituloisia. Kyllä tämä oli hyvä päätös. Lapsella on paljon kavereita ja välillä hän tykkää olla yksinkin. On ollut tyytyväinen, ettei hänellä ole sisaruksia.
Jossain vaiheessa jokainen lapsi haluaa sisaruksen. Mutta sitten taas yksi lapsi saa vanhempien jakamattoman huomion. Jos yksinäisellä lapsella on paljon kavereita, niin kavereista tulee sisarruksien korvikkeita.
Ainakin vielä 14-vuotiaanakin on tyytyväinen sisarettomuuteensa.
Lapsi ei sitä päätä. Kuitenkin oma sisar on rakkaampi kuin mikään. Omassa tuttavapiirissäni olen huomannut, että isomman lapsen ollessa yli kymmenen, ongelmia on tullut siitä, että isompi lapsi on kokenut jääneensä ulkopuolelle. Tämä on ihan vanhempien syytä, kun eivät ole osanneet tai jaksaneet huomioida isompaa lasta tarpeeksi.
Lisäksi jos on pieni koti, ahtaus aiheuttaa kiukkua. Isompi lapsi on ahtaalla, kun neliöt loppuu kesken ja lisäksi ei huomioida.Oletko aivan varma, että oma sisar on rakkaampi kuin mikään? Muunkinlaisia kokemuksia olen kuullut.
Kyllä sen pitäisi olla, jos vanhemmat ovat toimineet oikein. Monesti vauva vie kaiken huomion ja energian vanhemmilta. Vaikka toisellekin lapselle pitäisi olla aikaa ja energiaa yhtä lailla.
Jatkan vielä:
Myös se mietityttää, että moni ystäväpariskuntamme on tämän kevään ja kesän aikana eronnut. Heillä kaikilla yhteistä on se, että lapsia on ollut enemmän kuin yksi. Kolmella ystäväpariskunnallamme on ollut pitkä suhde takana (puhutaan n. 10 vuoden suhteesta) ja lapset ovat ylittäneet jo "pikkulapsi" ajan, menevät esim. eskariin tai alaluokille kouluun.
Meillä on yksi lapsi ja hyvä parisuhde. Jos toinen lapsi romuttaa jotain? Tuo enemmän työtä (varmasti), huolia tai uupumusta. Niinkuin muille on käynyt?
-ap