Muita, jotka vieraantuneet telkkarista?
Olen kerrankin yksin ja voisin katsoa telkkaria, mutta ei tulisi mieleenkään avata sitä. En enää osaa katsoa sitä ja ohjelmat ovat vieraita. Joskus maailmassa katsoin telkkaria paljon.
Mistä johtunee?
Kommentit (31)
Minulla täysin sama. Olin marraskuussa pitkän viikonlopun poissa kotoa. Ennen sitä katsoin tv:stä jotakin monta tuntia päivässä, mutta kotiintultua en enää ole jaksanut tv:tä avata. Puolison kanssa tulee kyllä katsottua Netflixiä sen sijaan nykyään. Yksin ollessa en tee sitäkään.
En katso telkkaa ollenkaan. Streemit ja muut käytössä.
Minulla ei ole muuta kuin tämä puhelimen netti. Sieltä katson Areenan ohjelmia lähinnä.
Itse ostamassa 55 tuumaisen koska halpoja
Mie luovuin televisiosta kun digiboksi tuli enkä ole kaivannut kertaakaan. Tämän vuoden puolella en ole katsonut ensimmäistäkään elokuvaa, ohjelmaa tai uutista ja ehkä juuri siitä syystä voin henkisesti paremmin kuin koskaan. Haastan kaikkia kokeilemaan samaa vaikka viikon verran
Mulla ei ole ollut telkkaa 15 vuoteen. En kaipaa.
Minä välillä vahingossa sanon streamien katsomista television katsomiseksi (koska katson niitä TV:stä) :D
Jos joskus satun katsomaan televisiokanavia niin juurikin tuo vieraantuneisuus tuntuu oikealta sanalta.
Luulen, että tämä voi myös olla sukupolviasia. Oma teini-ikäinen kummityttöni katsoo televisiosta joitain sarjoja sekä vanhempani katsovat myös. Sen sijaan suurin osa ystävistäni (30-40v.) ei katso enää ollenkaan, elleivät lastensa kanssa katso jotain aamupiirrettyjä tms.
Ilmaiskanavista tulee pelkkää paskaa ja vittttttumaisia mainoksia, jotka saavat vain raivon partaalle. Telkkaria tarvitsen vain laitteena Netflixin ja HBOn ymv katsomiseen.
N28
Vierailija kirjoitti:
Mie luovuin televisiosta kun digiboksi tuli enkä ole kaivannut kertaakaan. Tämän vuoden puolella en ole katsonut ensimmäistäkään elokuvaa, ohjelmaa tai uutista ja ehkä juuri siitä syystä voin henkisesti paremmin kuin koskaan. Haastan kaikkia kokeilemaan samaa vaikka viikon verran
Minä taas olen sataprosenttisen varma, että suurin osa ihmisistä voisi huomattavasti paremmin, jos ei selaisi nettiä kännykällä tai käyttäisi instagramia ym. someja.
Uskon että todella harva ihminen katsoo elokuvia tai sarjoja niin paljon, että se vaikuttaa henkiseen hyvinvointiin heikentävästi. Sen sijaan luulen, että suurin osa (minä myös) voi huonosti, koska omistaa älypuhelimen. Älypuhelin on paholaisen keksintö. Se ei paranna kenenkään elämänlaatua vaan heikentää kaikkien elämänlaatua.
Hyvin tehty elokuva tai sarja voi antaa paljon elämälle. Instagram, TikTok, vauvapalsta tuskin tuovat mitään positiivista elämystä. Ne vain koukuttavat käyttäjänsä.

Roskan seuraaminen on siirtynyt televisiosta someen.

Nämä.

Tämä! Laitoin just äsken kommentin siitä, kuinka somen ulkopuolinen ihminen ei kerta kaikkiaan jaksa tätä huomiohumppaa, mihin maailma rakentuu. Kaikki rakentuu huomioon (klikkauksiin) ja eniten pöyristyttävää sisältöä tuottava saa enemmän mainosaikaa ja -rahaa. On täysin sairasta tää nykytouhu. Ainoa vaihtoehto on jättää kokonaan pois kaikki nää huomiohumpan vehkeet. Naisetkin on nykyään, anteeks vaan, mut nykyään eletään pelkkää somee, ja kaikki pitää jakaa ensin. Aiemmin jaettiin jotain, mut nyt eletään elämää, jotta sen vois jotenkin jakaa somessa. Se on aivan täysin sairasta. Kun ei se riitä milloinkaan. Aina pitää saada enemmän vaan huomiota ja eniten hyökkäävä saa eniten huomiota.
Ohjelmat televisiossa ovat liian pitkiä, keskittymiskyky ei riitä television ohjelmiin.
En edes muista milloin olisin katsonut telkkaa. Netfix ym palveluita kyllä. Syynä mainokset ja aivan helvetin typerät ohjelmat.
Onneksi kaikilta yllä kommentoineilta menee silti ylevero vaikka kyyläisi vain sexflixiä.
Kovia katsojalukuja suosituimmat ohjelmat keräävät siihen nähden, että tämän ketjun mukaan "kukaan ei niitä katso"...
Vierailija kirjoitti:
Kovia katsojalukuja suosituimmat ohjelmat keräävät siihen nähden, että tämän ketjun mukaan "kukaan ei niitä katso"...
No Kysymys olikin onko muita,jotka vieraantuneet TV:stä? ei onko muita,jotka katsovat telkkaa...
......joten.
Ihan rehellisesti katsottuna vieraannuin telkkarista jo lukioaikaan 80-luvun alussa. Mulla meni lukioaika ja kaksi vuotta sen jälkeen ihan täysin ilman tv:tä niin en sen jälkeen enää koskaan palannut katsojaksi. Katselen kyllä jotain sarjoja areenasta ja netflixistä myös silloin kun se on käytössä. Nyt ei ole pariin vuoteen ollut. Katson tv:n uutiset ja säätiedotuksen ehkä kerran viidessä vuodessa ja olen ihan tietämätön nykyisistä uutisankkureista ja säähenkilöistä. Ja monesta muustakin. Tositv:t seuraan vaan palstalla ja iltapäivälehtien otsikoissa.

Ruutu+ on käytössä työsuhde-etuna, sitä tulee käytettyä jonkin verran
Kånnykån netti riittää. Voi itse hallita kuvavirtaa.