Suomalaisille on toitotettu jo vuosikausia, että jokaisella pitäisi olla pahan päivän varalle säästössä 6 kuukauden menoihin riittävä summa rahaa. Miksi nyt ei ole ja ihmiset ovat pulassa esim. sähkölaskujen kanssa?? Paljonko sinulla on säästöjä??
Meillä puolison kanssa yhteenså 37 000 euroa. Sillä pärjätään, koska asumisesta tarvitsee maksaa vain vastike. Kyllä tuolla sähkölaskuja maksaa.
Ollaan melko pienituloisia, mutta säästäväisiä.
Veikkaan, että moni on kulutushuumassa pistänyt kaiken sileäksi. Toivottavasti se lämmittäå talvella.
Kommentit (115)
Liputan aina asiattomaksi avauksen, josta ei näy kuin puolet, kun sen klikkaa auki.
Kolmisen vuotta pärjäisin säästöilläni, jos oikein tiukille vetäisi kaikki kulut, eikä tulisi mitään yllättävää menoa.
Vierailija kirjoitti:
Tuollahan sitä metsässä kasvaa koko ajan lisää. Tulevalle talvelle on alustavasti suunniteltu yhden kuvion hakkuuta, joka olisi oikeasti ohjelmassa vasta noin viiden vuoden päästä. Sillä kyllä maksaisi helposti kaikki sähkölaskut. Täytyy vielä kuitenkin miettiä, olisiko mahdollisuuksia selvitä ilman ylimääräisiä hakkuita. Se kun on pois sitten aina tulevista budjeteista. Mutta jos tarve vaatii, niin se vaatii. Pakko ne laskutkin on maksaa.
Meilläkin sukulaiset teki lukollisen puuvaraston.
Minä pyrin siihen, että säästössä on vuoden nettopalkka. Nyt ei ole ihan, kun tuli kesällä reissattua paljon, mutta reilut 27 000 on edelleen. Ja luottokortilla olisi hätätilassa 6000 e. Puolison säästöjä en tiedä.
Olen työtön ja tuloni ovat pelkkä työmarkkinatuki. Siitä ei paljoa säästellä.
Tilillä on 8 kuukauden nettopalkka. En kuitenkaan haluaisi sähkölaskuihin niitä käyttää.
Kyllä rahaa on säästetty iha muutenkin, se on ilkeetä että joutuu sitten säästöt kuluttaan jonkun muiden maiden kriisien takia.
Mulla on n. 36 000 € arvoinen ETF-/rahastosalkku, jossa on kattava hajautus. Säästötilillä on 5 000 €, käyttötilillä reilu tonni (seuraava palkkapäivä on ensi viikolla). Koska työpaikkani on turvattu, lasken hätäkassaan mukaan myös luottokorttini, joilla saa yhteensä 13 000 € luottoa.
Suomessa ei ole varaa säästää, koska ihmisillä ei ole vakituisia työpaikkoja. Joillakin kermaperseillä on, kaikilla ei ole. Kaikki on myös törkeän kallista tässä meidän paratiisissa ja verokarhu vie loput. Että säästääkin pitäisi. Kaikilla kun ei ole mahdollisuutta säästää, pienituloiset, eläkeläiset, yksinhuoltajat, opiskelijat, vai onko tässä maassa vain hyvätuloisia pariskuntia joilla säästössä huimat summat RAHAA.
Käyttäsin säästöni johonki muuhun kun sähkölaskuihin tai nousenneiden ruokalaskujen maksuun.
Jollekin tuntuu olevan hienoa että on varaa nyt maksaa ylihintoja, ei raha häviä, joku ne tilille tallettaa mitä kansa säästänyt.
Omaisuus on sen 300 000eur mutta vaivalla tehty ja säästetty.
800e/kk tuloista vähän vaikea säästellä
minimieläke, ei säästössä mitään.
Täällä taitaa olla ruokakauppiata, eikö ne vedä kovaa voittoo.
Tein tämän virheen 19-vuotiaana, enkä saanut sinä kesänä toimeentulotukea. Sen jälkeen en ole säästänyt ja toimeentulotukeakin olen saanut monen vuoden ajan.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei ole varaa säästää, koska ihmisillä ei ole vakituisia työpaikkoja. Joillakin kermaperseillä on, kaikilla ei ole. Kaikki on myös törkeän kallista tässä meidän paratiisissa ja verokarhu vie loput. Että säästääkin pitäisi. Kaikilla kun ei ole mahdollisuutta säästää, pienituloiset, eläkeläiset, yksinhuoltajat, opiskelijat, vai onko tässä maassa vain hyvätuloisia pariskuntia joilla säästössä huimat summat RAHAA.
Tämä alotus onkin provo. Joka päivä jonkunlainen säästöillä kehumisjuttu, missä ihmetellään, miksei muilla ola säästössä omaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vuokralla olijoita vitutttaa taatusti maksella ylihintaisista betonikopeistansa kun sonta lyö tuulettimeen.
Ja mitä se vuokraan vaikuttaa sähkön hinta. Vuokrailmoitus tulee viimeistään joulukuun alussa ja sillä mennään. 1.1.2023 alkaen. Kela maksaa asumistuen sen mukaan.
Sinäkään ap et osannut kirjoittaa viestiä viestikenttään vaan tungit sen otsikkokenttään.
Suosittelen käyntiä optikolla tai suuremman näytön hankkimista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei ole varaa säästää, koska ihmisillä ei ole vakituisia työpaikkoja. Joillakin kermaperseillä on, kaikilla ei ole. Kaikki on myös törkeän kallista tässä meidän paratiisissa ja verokarhu vie loput. Että säästääkin pitäisi. Kaikilla kun ei ole mahdollisuutta säästää, pienituloiset, eläkeläiset, yksinhuoltajat, opiskelijat, vai onko tässä maassa vain hyvätuloisia pariskuntia joilla säästössä huimat summat RAHAA.
Tämä alotus onkin provo. Joka päivä jonkunlainen säästöillä kehumisjuttu, missä ihmetellään, miksei muilla ola säästössä omaisuutta.
eikö tossa ennen koronaa ollut että kaikki nyt sijottaa pörsseihin ja varaa on, mihin ne rahat on nyt hävinnyt.