Auttakaa!! Kaksi vilkasta poikaa tekee mut hulluksi!!!

puhuisit ja hoitoapua hankkisit? Älä hajota päätä. Välillä on tuollaista, mutta levänneenä jaksaa paremmin.

Pysy rauhallisena vaikka väkisin hammasta puremalla. Lapset rauhoittuvat huomattavasti, kun tajuavat, etteivät saa sinua hermostumaan millään.

Hiljennä siis tahtia, jotta selviät hengissä. Kun on uloslähdön aika ja lapsilla alkaa mennä överiksi, kerää vaatteet lattialle ja istahda niiden keskelle lattialle, ota vaikka lehti mukaan ja lapset tulevat kohta ihmettelemään, mikset juoksekaan heidän perässään ja innosta heitä metelöimään lisää.



Tämä saattaa toimia ensiapuna. Kun olet selvinnyt päivän läpi kunnialla, hoidat itsesi illalla hetkeksi oikeasti rauhoittumaan joko lenkille, kuntosalille, ystävän luo tai shoppailemaan.

Pojat 4v, 2v3kk ja 11kk. Kiva huomata etten ole ainoa jolla on vauhdikkaat ja tottelemattomat pojat. Mä olen monesti ajatellu että pojissa on jotain pahasti vialla. Nyt noi isommat pojat opettaa kaikki sohvillahyppely, sängyssäpeuhaamis ym...temput tuolle nuorimmalle ja huh mitä menoa aamusta iltaan. Välil tuntuu ettei jaksa enää sekuntiakaan.

Yritän rauhoittua, mutta tiukkaa se tekee..

En tiedä kyllä miten tässä pidemmän päälle käy, olen meinaan tosissaankin tullut ärirajoille.. :(



ap

minulla on kaksi poikaa juuri kahden vuoden ikäerolla. Kaikista kamalinta oli elämä juuri silloin, kun he olivat 4 ja 2. Pojat eivät ole erityisen vilkkaita, mutta hankalia olivat!



Isomman kanssa oli pakko ottaa kova kovaa vasten, kun hän täytti neljä. Sitä ennen oli riittänyt motivointi tms, mutta uhma oli niin valtavaa, että jäähyjä ja holdingia tarvittiin viisikin kertaa päivässä. Kokeilin ihan kaikkea, kannustuksesta lelujen takavarikointiin ja videokieltoihin. Ainoaksi tehokkaaksi osoittautui holding. Kerran pidin häntä holdingissa tunnin putkeen. Kaupassahan ei voi ryhtyä siihen, koska kauppa ehtii jo mennä kiinni, ennenkuin pääsen tilanteesta irti. Eli jos yritti karata, otin käsivarresta tai vaikka korvalehdesta kiinni, jotta pysyi paikallaan. Onneksi kumpikaan ei ole koskaan ollut mikään karkaaja. Jos pienempikin olisi tehnyt sellaisia, olisin sitonut hänet kiinni ostoskärryihin.



Nyt pojat ovat 6 ja 4, ja nyt elämä on alkanut helpottumaan. Isompikin on oppinut käyttäytymään oikein mallikelpoisesti, vaikka sitä vielä pari vuotta suuresti epäilin. Jos et muuhun pysty vaikuttamaan, niin yritä vaikuttaa omaa asenteeseesi: tämä on tätä nyt, mutta vielä tulee aika, jolloin he eivät edes halua minua nähdä!