Meillä oli kasarilla lantunpalaloja välipalana alakoulussa. Mitä sinulla oli välipalana alakoulussa kasarilla?
Kommentit (308)
Meillä kasarissa keitettiin kananmunia aamupalalle.
Meillä oli 50-luvulla välipaloina valion viola sulatejuustoa ja näkkäriä ämpäristä.
En muista että olisi mitään ollut.
Meillä oli kasarilla kanssa noita juurespaloja ja näkkäreitä, mutta niitä taisi olla vain jos oli esimerkiksi ollut pari tuntia hiihtoa sinä päivänä liikunnassa tai muuten normaalia pidempi koulupäivä. Jonain erityispäivinä esim. vapun aikaan saattoi sitten olla jäätelöä niissä pyöreissä pahvi/muovipikareissa jälkiruoaksi.
Niin ja 247:n koulu sijaitsi Tampereella lähiössä
Kyllä minä nyt mieleni pahoitin näin eriarvoisesta kohtelusta eri paikkakunnilla 80-luvun peruskoulussa, minä en saanut mitään silloin, vaadin korvauksia korkoineen sieltä 80-luvulta lähtien!!
Osassa alakouluja on edelleen välipala. Liittyy siihen että lounas on jo esimerkiksi 10.15 ja koulua klo 15 saakka jonka jälkeen vielä koulukuljetus kotiin, en tiedä mihin aikaan ovat kotona.
Mutta kuljetusoppilaiden juttu siis. Ei kaikkien lasten.
Meillä oli 80- luvulla ala-asteella. Lantunpaloja kylmässä vedessä astiassa, joskus Eskimo- jäätelöpuikko, jogurttipurkki, Trip- mehutetra (tyhjä purkki piti aina räjäyttää käytävällä). Laskiaisena oli keittäjien koulun keittiössä leipomat laskiaispullat.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli 80- luvulla ala-asteella. Lantunpaloja kylmässä vedessä astiassa, joskus Eskimo- jäätelöpuikko, jogurttipurkki, Trip- mehutetra (tyhjä purkki piti aina räjäyttää käytävällä). Laskiaisena oli keittäjien koulun keittiössä leipomat laskiaispullat.
Lisäyksenä : jäätelö saattoi joskus olla sellainen pyöreässä pahvipurkissa missä tuli mukana puinen lusikka. Tämä siis Lapissa 80- luvulla.
Välipalat oli silloin jos oli pidempi koulupäivä, yleensä se oli näivettynyttä lanttua tai porkkana tai näkkäri ja mehua.
Oli meillä myös. Aloitin peruskoulun syksyllä 1972 ja iltapäivisin oli välipala kun koulupäivä oli klo 15 asti.
Mieleeni on jäänyt nuo lanttuviipaleet ja näkkileipä jonka päällä oli juustonsiivu mutta ei levitettä (taisin syödä pelkän juuston?). Joskus saattoi olla jogurttia mutta vasta yläasteella.
Jyväskylän maalaiskunta, kasarilla, pieni kyläkoulu ekat 4 luokkaa, sitten iso koulu, ei välipaloja kummassakaan. Ala-asteellakin (ei se mikään alakoulu silloin ollut) jo ihan normaalisti osa päivistä 9-15. Pointti oli että kotiin päästyä (isosta koulusta linkkikyyti kotiin kesti kelistä riippuen jopa 45 min.) sitten napattiin leipää välipalaksi.
ei ikinä mitään eikä tarvinnutkaan
Mennyt kouluun 88 vuonna. Ei mitään välipaloja.
Ei ollut ikinä mitään välipaloja, mutta lantun ja nauriin tarjoaminen välipalaksi 80-luvulla kuulostaa ala-arvoiselta. Ei sentään pula-ajassa eletty. Ehkä 50-luvulla olisi vielä ollut hyväksyttävää.
Kasari tarkoittaa siis kattila. Meillä oli joskus hernekeittoa ja joskus mannavelliä.
1970-luvulla oli näkkäriä, jos oli erityispitkä päivä. Oli ihan hyvä välipala, koska tykkään näkkäristä.
kuivattuja lipeäkalapaloja saimme nykyrrettäviksemme. Herkkupalan sai maustaa hunajalla jos tahtoi
Mä lopetan nyt tästä asiasta jankkaamisen. Ei ole pakko uskoa että helsingin koulussa oli välipala joinakin päivinä.