Aika ikävää että useimmat ystävyyssuhteet ovat lopulta

Uusia tulee, vanhoja menee, pieni osa pysyy vuosikymmenestä toiseen vaikka välillä ei niin tiivisti yhteyttä pidettäisikään. On niitä hyvänpäiväntuttuja ja kavereita ja sitten niitä joiden kanssa on vuosien varrella jaettu kaikenlaista, joiden kanssa ei aina välttämättä säännöllisesti edes keskustele, mutta joista tiedät että jos soittavat ja kaipaavat apua niin olet jo eteisessä menossa ja päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä et ole tarpeeksi kiinnostava ihminen...? Tai roikut liian tiiviisti kiinni?

Elämme ilmeisesti uhrin syyllistämisen aikakautta.

Vierailija kirjoitti:

Tulee vähän martyyri fiilikset APsta. Jos minulla olisi elämässä menossa jotakin ja ottaisin tauon jälkeen yhteyttä ystävääni ja asenne olisi, että "jaa, sulla on tainnut tulla vaan uusia ja jännempiä ihmisiä elämään", niin olisihan se luontaanytöntävää.

Mitä siinä elämässä voi muka olla menossa sellaista että ns. paras ystäväkin unohdetaan noin vaan eikä ehdi pitää yhteyttä? Minusta tällainen vaikuttaa vähän persoonallisuushäiriöiseltä toiminnalta, että pidetään yhteyttä vain silloin kun siitä on itselle hyötyä. Arvotetaan ihmiset sen mukaan kuka milloinkin on paras viihdyttäjä.

Vierailija kirjoitti:

Tulee vähän martyyri fiilikset APsta. Jos minulla olisi elämässä menossa jotakin ja ottaisin tauon jälkeen yhteyttä ystävääni ja asenne olisi, että "jaa, sulla on tainnut tulla vaan uusia ja jännempiä ihmisiä elämään", niin olisihan se luontaanytöntävää.

En ole ap, mutta itse näin hänen viestinsä ihan toisin.

Minulla oli ystävänä nainen jonka olin tuntenut ala-asteelta asti. Peruskoulun päätyttyä tiet erkanivat ja hänellä ei ollut aikaa minulle. Loukkaannuin tuosta, että se olin aina minä joka laittoi tikun ristiin. Sitten myöhemmin saimme välimme korjattua ja minäkin ymmärsin hänen elämäänsä paremmin.

Kunnes sama kävi uudelleen. En vain mahdu hänen elämäänsä, en kuulu sinne. Tottakai minä kaipasin häntä paljonkin, mutta en voi pakottaa ketään olemaan kanssani. En tinnyt hänen häistään, somessa on aktiivinen ja menevä, muille kavereille riittää aikaa ja heistä sanotaan kaikkea kaunista.

Ei siinä ole mitään marttyyrimaista, kuten sanottua - kaipaan håntä toki, mutta ei ole minun käsissäni keitä hän ystäväpiirissään haluaa pitää.

Ja tiedän myös muiden kohdalla sen, että en kuulu heidän elämäänsä, sitä on pudonnut ihan sosiaalisten piirien ulkopuolelle. Kyllähän se yksinäisyys pahalta tuntuu ja saa tuntuakin, ilman että vielä tullaan marttyyriksi huutelemaan. Vähän nyt armoa kanssaeläjille.

Vierailija kirjoitti:

Jos ystävä on päivittäin yhteydessä, niin juoksisin ja lujaa! En halua olla jonkun tavoitettavissa jatkuvasti, minulla on omakin elämä.

Miksi ystävät eivät kuulu siihen sinun elämääsi? Puhut, kuin olisivat joku rasite. Oletko näitä jotka vaan luuhaa kumppaninsa kanssa päivät pitkät ja sitten kun ero tulee niin alkaakin kovasti ystävät kiinnostamaan taas?

Vierailija kirjoitti:

Osaako joku sanoa, onko tämä suomalainen ilmiö, vai tapahtuuko muunmaalaisten kavereiden kanssa vastaavaa?

No mitäpä luulisit, suomalaisethan inhoaa muita ihmisiä, poislukien oma parisuhde ja lapset. Todellista ydinperheväkeä ollaan.

Luin kerran, että jokainen elämämme ihminen on läsnä elämässämme tietyn ajan aivan tarkoituksella, he lähtevät, kun olemme oppineet toisiltamme sen, minkä meidän tulikin oppia. 

Tämä pohdinta on auttanut minua aikuisena ymmärtämään niitä ihmisiä, jotka ovat poistuneet elämästäni. Kaksi ystävääni uusi kerralla koko ystäväpiirinsä, joten me loput tuimme toisiamme ja olemme yhä ystäviä yli 30 vuoden jälkeenkin.

Yksi ystävistäni unohti meidät lapsuuden ystävät, kun aloitti urheiluharrastuksen. Ne kaverit taas jäivät opiskelukaverien tieltä, jotka taas jätettiin työkaverien vuoksi, sitten tuli kumppanin kaveripiiri ja taas uudet työkaverit. Tätä rumbaa vierestä seuranneena ei ole enää ikävä, kun tietää, että lähes kaikki tämän ihmiset "ikuiset bestikset" tulevat korvatuksi parissa vuodessa.

Osasin aavistaa, että opiskelukaveri saattaa jossakin vaiheessa sulkea minut ystävistään, sillä ystävyytemme aikana kuulin useammasta entisestä kaverista ja huomasin, että ne syyt, joiden vuoksi ystävyys katkesi, olivat usein kovin heppoisia. Joten kun tuli päivä, jolloin huomasin, että minut on estetty joka paikassa, ei ollut suuri yllätys, mutta se syy, miksi näin tapahtui, puolestaan on, mutta jos se on luulemani asia, niin kyse on jälleen pienestä asiasta, joka ei ollut edes minusta riippuva. 

Mitä ystävyyteen tulee, niin aito ystävyys on vastavuoroista. Viestittelemme ystävien kanssa usein, tapaamme toisiamme harvemmin kuin aikana ennen koronaa, mutta tapaamme mahdollisuuksien mukaan. Useampi ystävä asuu nyt pitkän matkan päässä. 

Varmasti vanhempien mallillakin on väliä siihen, miten ystävyydet sujuvat. Omat vanhempani olivat siinä vastakohdat; äidilläni ei ollut lähestulkoon ystävän ystävää, hän piti yhteyttä vain pariin sisarukseensa ja pariin entiseen työtoveriin, joita näkee kerran vuodessa. Muuten hänen "ystävänsä" on kuka tahansa harrastuksessa ollut ihminen, joiden nimiä ei edes tiedä. Isäni taas piti läheisesti yhteyttä lapsuuden ystäviensä kanssa, ystävystyi naapurien kanssa ja hänellä oli läheinen herrakööri, joka kokoontui pari kertaa kuussa. 

Aika hanurista kyllä tää olo kun tuntuu, ettei ketään kiinnosta vaikka on niin hehkutettu että ollaan läheisiä. Hemmetti mitä sontaa. Nytkin ignoorataan ja toinen vastailee lyhyesti sanalla tai parilla. Sitä en ymmärrä, miksi pitää valehdella vaikkei asia oikeasti ole niin selvästikään.

Totuus on, että ystäviä kiinnostaa seura vain kun hyötyvät siitä itse jotenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Totuus on, että ystäviä kiinnostaa seura vain kun hyötyvät siitä itse jotenkin. 

Tämä on kyllä huomattu. Silloin kun ei ketään muuta ole kelle valittaa asioitaan niin ajattelevat lopuksi minua. Ai kuinka ihanaa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole tuollaista ongelmaa. Miksiköhän sinulla on?

No jos ei ole yhtään ystävää, ei niitä voi menettääkkään.

Vierailija kirjoitti:

En usko, että kukaan haalii uusia ystäväviä, mutta ikävistä tuttavuuksista halutaan varmasti eroon. Joku ei tajua, että ei ole ystävä eikä edes kaveri, vaan ainoastaan satunnainen tuttavuus. Sellaisesta takertujasta eroonpääseminen on joskus tuskien taival!

Jos vihjailet, että minä olen sellainen kun valitan että ystävät ei noteeraa, niin ei kai minunlaisilleni sitten kannata mennä ylistelemään kuinka hyviä ystäviä ollaan? Tämä ristiriitainen sanat vs teot se vaan ihmetyttää. Ei ehkä kannata nakata bensaa liekkeihin ja sitten ihmetellä että miten sen saisi sammumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko, että kukaan haalii uusia ystäväviä, mutta ikävistä tuttavuuksista halutaan varmasti eroon. Joku ei tajua, että ei ole ystävä eikä edes kaveri, vaan ainoastaan satunnainen tuttavuus. Sellaisesta takertujasta eroonpääseminen on joskus tuskien taival!

Jos vihjailet, että minä olen sellainen kun valitan että ystävät ei noteeraa, niin ei kai minunlaisilleni sitten kannata mennä ylistelemään kuinka hyviä ystäviä ollaan? Tämä ristiriitainen sanat vs teot se vaan ihmetyttää. Ei ehkä kannata nakata bensaa liekkeihin ja sitten ihmetellä että miten sen saisi sammumaan.

Olen huomannut, että naiset harrastaa ns. ystäviensä kanssa sellaista "ihanaa ihanaa"-touhua ja annetaan todellisuutta parempaa kuvaa asioista. Tämä on kai niitä naisten parempia sosiaalisia taitoja tai jotain, osaavat pelata paremmin. Miehet on suorempia ja jos ei kiinnosta jonkun kanssa tekemisissä olla niin ei sille sitten mitään ystävää esitetäkään.

Ite oon huono ystävä, oman jaksamiseni ja mt-ongelmien vuoksi välillä pitkiä taukoja, etten ota yhteyttä. Tunnen syyllisyyttä ja mietin asiaa usein. Kaikilla ei ole välttämättä siis kyse siitä, etteikö haluaisi olla yhteydessä ollenkaan.

Suuri osa tuntuu käyttävän väärästä ryhmästä ihmisistä termiä "ystävä" tai "kaveri", kun oikeampi termi ainakin itselle olisi samassa tilanteessa "tuttava".

"Sosialisoiminen" on myös mielenkiintoista. Se on omalla standardillani enemmänkin "verkostoitumista".