Niitä kylmäkontteja vainajille on jouduttu ottamaan käyttöön. Esim Tampereella ja pohjoisessa. Linkki
https://yle.fi/uutiset/3-12556891
Ihan reilua kertoa tämäkin puoli asiasta.
Kuolleisuus on lisääntynyt, ikävä kyllä, koronasta johtuen.
Kommentit (33)
Kuinkahan moni enää edes muistaa kauhistelleensa uutisia kiinalaisten sairaaloiden ruumiskonteista. Näemmä kiinalaisten kuolemat koskettaa enemmän kuin suomalaisten.
Ihmiset haluavat polttohautauksen useimmin , johtuuko jonot osin siitäkin ja tietysti lomat ja työvoimapula.
Ihmisiä on kuollut enemmän kuin ennen. Sitä kuitenkin yritetään selitellä pehmeästi myös muilla syillä.
Ennemmin voisi rehellisesti sanoa, että koronan vuoksi.
Onko missään koronakuilleisuutta maittain asukasmäärään verrattuna?
Miten Suomi on suhteessa esim Ruotsiin nykyään?
Ainakin koronakuolleisuus on laskenut reilusti alkuvuoteen verrattuna.
https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/epirapo/covid19inci/fact_epirapo_cov…
Taitaa porukka lähteä kaikkiin muihin sairauksiin kuin koronaan. Hoitoon pääsy on tullut vaikeammaksi. Henkilökunnasta on pulaa ja niukat resurssit menevät rokoterumbaan ym. kotonaan liittyvään.
Täälläkin kaksi vuotta sitten moni nauroi kylmäkonteille. Sitten kun ne otettiin käyttöön se oli vain normaali arkinen tapahtuma josta ei juurikaan edes uutisoitu.
Vierailija kirjoitti:
Onko missään koronakuilleisuutta maittain asukasmäärään verrattuna?
Miten Suomi on suhteessa esim Ruotsiin nykyään?
Suomi on kuronut rivakasti eroa umpeen. Joskus ohi mennen mainitaan pienellä, että Suomi on kuolleisuudessa johtavia maita.
Mistään halituksen epäpätevyyttä osoittavasta ei puhuta, koska siitä ei revitä isoja otsikkoja, median punavihreyden vuoksi. Tyttöjä ei saa tölviä.
Jutusta: "Länsi-Pohjan tämän vuoden kuolemantapaukset eivät liity virukseen ainakaan suoraan. Päivi Vären mukaan vain pienellä osalla kuolleista on ollut koronavirus ruumiinavauspäivänä.
– Toki moni heistä oli sairastanut koronan aikaisemmin. Tulee mieleen, että onko korona vienyt heidän yleiskuntonsa matalaksi, että he eivät selviä enää, Väre pohtii.
Mehiläinen Länsi-Pohjan patologian ylilääkäri Päivi Väre arvioi, että koronapandemia on vaikuttanut myös välillisesti kuolleisuuteen tänä vuonna. Kuva: Antti Ullakko / Yle
Väreellä on myös toinen teoria. Kaksi vuotta eristyksissä on suojannut vanhuksia hyvin.
– Kun rajoituksia puretaan, niin kaikki muutkin pöpöt ovat liikkeillä. Se vie heikkokuntoisen vanhuksen tosi nopeaa. Ei sen tarvitse olla kummoinen juttu.
Väre pohtii sitäkin, että ehkä vanhukset ovat eläneet suojattuina pitempään kuin olisivat eläneet normaalioloissa."
Eli ei ole ainakaan suoranaisia koronakuolemia.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin koronakuolleisuus on laskenut reilusti alkuvuoteen verrattuna.
https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/epirapo/covid19inci/fact_epirapo_cov…
Maaliskuu 2022: 921 koronakuolemaa/kk
Kesäkuu 2022: 174 koronakuolemaa/kk
Vierailija kirjoitti:
Ainakin koronakuolleisuus on laskenut reilusti alkuvuoteen verrattuna.
https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/epirapo/covid19inci/fact_epirapo_cov…
Onpa paljon kuolleita
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin kaksi vuotta sitten moni nauroi kylmäkonteille. Sitten kun ne otettiin käyttöön se oli vain normaali arkinen tapahtuma josta ei juurikaan edes uutisoitu.
Nauroi? Kun uutisoitiin kylmäkonttien käytöstä Kiinassa, niin täällä oltiin aivan kauhuissaan ja vaadittiin koko yhteiskuntaa suljettavaksi, ettei kukaan suomalainen kuole koronaan. Nyt kun koronaan kuolleita Suomessakin on niin paljon, että kyseisiä kontteja tarvitaan, ei kukaan välitä.
Koronakuolemia ei enää pidetään esillä.
Pitäisi kyllä julkaista kaikki faktat kuten ennenkin.
Jyväskylässä Sairaala Novan ruumiita säilötään jatkossa kylmäkontteihin – uuden sairaalan tilatarve arvioitiin väärin
https://www.ksml.fi/paikalliset/4762686 (maksumuuri)
Tämä hallitus on median erityissuojeluksessa. Marinilla on hovitoimittajat, kuten Kreeta Karvala ja Lauri Nurmi. Todella vastenmielistä. Kaikki muistaa tämänkin kirjan, jota ei valitettavasti ei ole tulossa joulupukin konttiin:
Jokin syy oli ostaa niitä ruumispussejakin niin paljon.
Onhan kylmäkontteja ollut useampana vuonna kun polttohautaus on lisääntynyt huomattavasti.
Krematoriot eivät ehdi polttamaan sitä mukaan kun vainajia tulee.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset haluavat polttohautauksen useimmin , johtuuko jonot osin siitäkin ja tietysti lomat ja työvoimapula.
Halkoja ei saa polttaa koska ilmasto mutta ruumisstahan lähtee hirmuinen rasvahökä! Ilmasto varmaan tykkää.
Vierailija kirjoitti:
Onhan kylmäkontteja ollut useampana vuonna kun polttohautaus on lisääntynyt huomattavasti.
Krematoriot eivät ehdi polttamaan sitä mukaan kun vainajia tulee.
Miten tuli mieleen kelkitysleirit?
Kaikkea tietoa yritetään jotenkin pehmitellä.
Kommenttiosiossa joku kertoi, että läheisensä selvisi itse koronaata, mutta kuoli sen aiheuttamiin jälkikomplikaatioihin paljon myöhemmin. Tauteihin, joista ei ollut aiemmin kärsinyt.