Olettekos, naispuoliset, rakennelleet lapsena majoja?
Lapsena rakentelin majoja metsiin ja ulkorakennuksiin montakin samana kesänä. En minä niissä sitten sen enempää välttämättä leikkinyt, vaan se itse eri materiaaleista ja erilaisiin puskurin ja puiden juurille ja ulkorakennusten sopukoihin oli se ihanuus. Rakennuksille päädyin aikuisenakin sitten. Mitenkäs te muut? N43
Kommentit (44)
Muistan kuinka joskus tehtiin jopa sateenvarjoista maja, siis sisälle. Monesta sateenvarjosta katto, en muista miten me ne tuettiin, mutta lopuksi vielä äidin iloksi laitettiin iso valkoinen lakana päälle ja piirrettiin siihen kuvioita ja leikattiin ikkunoita😆. Ja tietysti majojen sisällekin nikkaroitiin aina kaikkea kivaa, kaikesta mitä kotoota löytyi. Vanhemmat ihmettelivät mihin on kaikki soppakauhat ja kattilat kadonneet 🤭. Elin köyhässä perheessä, mutta onneksi vanhempani antoivat meidän häärätä aika rauhassa. Me saatiin esimerkiksi tuoda metsästä takapihallemme puita, kiviä, kasveja, käpyjä ja sammalta.
Muistan kuinka naapurissamme (rivitalo) asui yksi poika nimeltä Matti ja hänen ei annettu tuoda heidän pihalleen yhtään mitään, eikä hänellä ollut sisaruksiakaan leikkikavereina. Poikaparka oli aika masentuneen ja yksinäisen oloinen. Onneksi hän sai sentään leikkiä meidän tyttöjen kanssa ja huutelin aina aidan yli hänelle, että tuu tänne meille leikkimään. Sitten kun vähän ikää tuli, ei hän enää halunnut leikkiä tyttöjen kanssa 🙄. Hymph!
Muistan että jossain kohtaa me jopa kaivettiin jonkinlainen lampi meidän takapihalle. Mutta se ei onnistunut. Eihän me tiedetty, että sinne pitää laittaa jotain muovia tai savea, että vesi pysyykin siinä.
Mutta me saatiin kuitenkin rauhassa yrittää ja touhuttaa aika lailla ihan mitä mieleen pälkähtää. Se oli hienoa aikaa. Oi voi kun muistot oikein heräsi.. Elämä oli niin yksinkertaista silloin, vaikka ei ollutkaan kaikkea valmiina.
Mä tein olohuoneeseen majoja. Laitoin tuoleja majan kulmiin ja ison peiton päälle. Kyllä se oli jännää. 🙂 Veljen kanssa rakennettiin maja oikein hienoista laudoista mitkä löydettiin jostain liiteristä. Mummo sitten myöhemmin kun tuli tuolle omistamalleen kesänviettopaikalle, ihmetteli, että minne ne hienot laudat oli joutuneet. Ei tainnut äitikään sanoa muuta kuin, että mihinkähän on tosiaan joutuneet. Ei veljen kanssa tajuttu, että ei niihin saanut koskea.
Kyllä. Ja tehtiin myös "jokia" pehmeään maahan kun satoi ja askarreltiin niihin veneitä.
Joskus olkkariin, vaikka se oli kielletty.
Oho, hieman yllätyin näistä vastauksista. Noh kehitys kehittyy, nykyaikana toivottavasti ympäristötietoiset vanhemmat eivät anna lastensa rakennella majoja metsään tms. Jätetään ne puut rauhaan, ne ovat merkittävä hiilinielu
Vierailija kirjoitti:
Oho, hieman yllätyin näistä vastauksista. Noh kehitys kehittyy, nykyaikana toivottavasti ympäristötietoiset vanhemmat eivät anna lastensa rakennella majoja metsään tms. Jätetään ne puut rauhaan, ne ovat merkittävä hiilinielu
Voi jösses että joku voi olla ankeuttaja. Suomessa puuta riittää, metsänhoidossa maailmanhuippuja, metsät kasvaa enemmän kuin käytetään. Suomalaisia lapsia on erittäin vähän. Vaikka jokainen heistä rakentaisi majan, vaikuttaisi tämä luonnossa oleskelu todennäköisesti paljon enemmän positiivisesti lasten luontosuhteeseen (ja kykyyn suunnitella ja rakentaa mitä tahansa uutta), kuin negatiivisesti johonkin hiilinieluihin.
Ja kyllä tein majoja pienenä ja kyllä, lapseni tulevat tekemään myös. Ihan meidän suvun omistamiin puihin, joten turha kenenkään cityvihreän itkeä.
N37
Vierailija kirjoitti:
Oho, hieman yllätyin näistä vastauksista. Noh kehitys kehittyy, nykyaikana toivottavasti ympäristötietoiset vanhemmat eivät anna lastensa rakennella majoja metsään tms. Jätetään ne puut rauhaan, ne ovat merkittävä hiilinielu
Joo lapsethan KAATAA moottorisahalla puita metsämajoihinsa 😆
En, asuin kerrostalossa. Jos olisin tehnyt majan niin naapurin yh juoppo olisi tullut ja napauttanut minua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. You're not special.
Väittikö ap olevansa spesiaali?
Ei.
Taidat olla kunnon ankeuttaja.
Juu en mä arvelee olevani joku erikoiskappale. Tuli vain mieleen tässä metsässä tallustellessani, että miten oli kiva värkätä majoja. Varmasti melkein kaikki ovat raksahommia lapsena tehneet. Kiva lukea muidenkin puuhista.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Ja tehtiin myös "jokia" pehmeään maahan kun satoi ja askarreltiin niihin veneitä.
Koulumatkat kotiinpäin kesti keväällä kauan kävellä, kun piti ruopia sulamisvesille reittejä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
En, asuin kerrostalossa. Jos olisin tehnyt majan niin naapurin yh juoppo olisi tullut ja napauttanut minua
Suurin osa kavereistani asuivat kerrostaloissa ja minäkin "vain" rivarissa. Ei se meidän metsämajojen tekemistä estänyt ollenkaan.
Tehtiin mitä haluttiin.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai. Miksi pitää tällaista kysyä, eikö kaikki lapset rakentele majoja?
N43
Ei kaikki lapset rakentele. Jostain syystä he ovat useammin tyttöjä kuin poikia.
En ole rakennellut, mutta kaverini rakentamassa majassa olen pussaillut.
Rakenneltiin poikien kanssa hienoja risumajoja. Mä olin viisivuotiaana itse asiassa ainoa tyttö, jolla oli oikeus päästä meidän pihan poikien majaan. Olinkin aina yksi jätkistä, jo silloin =)
Rakensimme kaveriporukalla majan maahan kaivamalla. Sisäänmenoaukon peitimme havuilla ja oksilla.
Sisältä laudoitimme majan. Siellä oli jännää,mutta taskulamput piti olla, siellähän oli pimeää.
Kovin korkeaa majasta emme jaksaneet tehdä. Ei siellä voinut muuta kuin istua.
Sitten joku poikaporukka keksi majamme ja hajotti sen.
Vierailija kirjoitti:
Rakensimme kaveriporukalla majan maahan kaivamalla. Sisäänmenoaukon peitimme havuilla ja oksilla.
Sisältä laudoitimme majan. Siellä oli jännää,mutta taskulamput piti olla, siellähän oli pimeää.
Kovin korkeaa majasta emme jaksaneet tehdä. Ei siellä voinut muuta kuin istua.Sitten joku poikaporukka keksi majamme ja hajotti sen.
Noissa majoissa olikin vähän aina se, että jos joku muu kuin oma kaveriporukka sen löysi, niin se tuhottiin. Siihen se uusien rakentamisen innostus loppui.
Mutta talvisin oli lumilinnat ja lumisota! Muistatteko lumisodat? Niitä oli jopa koulujen pihoilla. Sitten nekin kiellettiin kun tuli liikaa silmävaurioita ja kaikkea.
Omat majani saivat olla rauhassa tuholaisilta, koska asuimme sivukulmilla. Itse sitten välillä piti purkaa, koska kuulemma ne puolikaaduksissa olevat vanhat voikin jo purkaa ja totta se olikin. Sitten taas uutta värkkäämään! Risumajat olikin helppo halutessaan purkaa, sen kun levitteli pitkin ja poikin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tottakai. Miksi pitää tällaista kysyä, eikö kaikki lapset rakentele majoja?
N43
Keskustelun vuoksi.
Ja mä en rakentanut majoja kuin sisätiloissa. Tai prinsessana tietenkin rakensin linnoja. Lakanoista ja pahvilaatikoista.
N50
Väittikö ap olevansa spesiaali?
Ei.
Taidat olla kunnon ankeuttaja.