En ole, eikä ole Johannes kastajakaan, vaan hän söi hunajaa ja siemeniä. Heinäsirkat on käännösvirheen tulosta ja aika vähiin olisi julistaminen jäänytkin, kun päivän mittaan olisi pitänyt pyydystää vähintään 200-300 sirkkaa pysyäkseen hengissä.
Heinäsirkat ovat lähi-idässä todella isoja. ( Kuva )
Toinen asia on, että tiedämme Johanneksen leipäpuun. Locust on tod näköisesti väärä käännös, ja oikea käännös on carobtree, eli Johanneksen leipäpuu, jonka hedelmän maku muistuttaa hieman suklaata. Aadamille ja Eevalle annettiin lupa syödä kasvisruokaa, ja kaikkea mikä roikkuu puussa. Mehiläisten pesät ovat puussa, hunajaa sai syödä, ja luonnollisesti carob puun hedelmää. Jeesushan sanoi Johanneksen olevan suurin naisesta syntyneistä. ( Adam ei syntynyt naisesta ). Eli on todennäköistä, että Johannes noudatti tiukkaa mutta herkullista kasvisruokavaliota. Hunajaa ja "suklaata".

https://preview.redd.it/djbr9vso5pu11.jpg?auto=webp&v=enabled&s=722a4c6…
Toinen asia on, että tiedämme Johanneksen leipäpuun. Locust on tod näköisesti väärä käännös, ja oikea käännös on carobtree, eli Johanneksen leipäpuu, jonka hedelmän maku muistuttaa hieman suklaata. Aadamille ja Eevalle annettiin lupa syödä kasvisruokaa, ja kaikkea mikä roikkuu puussa. Mehiläisten pesät ovat puussa, hunajaa sai syödä, ja luonnollisesti carob puun hedelmää. Jeesushan sanoi Johanneksen olevan suurin naisesta syntyneistä. ( Adam ei syntynyt naisesta ). Eli on todennäköistä, että Johannes noudatti tiukkaa mutta herkullista kasvisruokavaliota. Hunajaa ja "suklaata".
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Carob