Päivän seksityöläinen juttu Yleltä.
Tulihan se sieltä. Tässä alkoi jo odottaa tämän maksullisen seksin onnesta ja autuudesta kertovaa juttua:
"Ammattistripparit Rosaliina Ahvenjärvi ja Irina Soinranta perustivat queer-feministisen strippiklubin, jonka lavalle toivotaan myös miehiä ja muunsukupuolisia tanssijoita.
...
Mielikuva siitä, miltä näyttää strippari, on melko vakiintunut: nuori ja hoikka cis-nainen, jonka show alkaa kireässä mekossa.
...
Kun joku astuu lavalle ja tietää että on strippaamassa, hän on vallassa siitä tilanteesta ja kehostaan. Se on yhteinen sopimus, että katsoja voi esineellistää, Ahvenjärvi selittää.
On eri asia kävellä kaupungilla kuin hakeutua itse tilanteeseen, jossa pyllyä voi luvalla tuijottaa.
...
Suostumus toistuu kaksikon puheissa. Jos stripparille tahtoo laittaa setelin pikkuhousujen reunaan, sitä voi kysyä. Samoin ennen sylitanssia strippari käy asiakkaan kanssa läpi, mihin saa koskea ja onko jotain erityistä huomioitavaa.
...
Soinranta ja Ahvenjärvi päätyivät aloittamaan strippauksen toistensa kannustamana vuosien 2019 ja 2020 aikana. Kumpikin käy klubeilla myös asiakkaana. Nyt kaksikon missiona on vähentää ennakkoluuloja seksityön ympäriltä."
https://yle.fi/uutiset/3-12554585
Juu ei muuta kuin menestystä matkaan näille naisille vaikka jutun perusteella heidän strippiklubinsa kuulostaa yhtä houkuttelevalta kuin kolonoskopia.
Kommentit (186)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AnTeeksi vaan, mutta nämä seksityöläiset/OF tyrkyt ovat yhteiskunnan iljettävintä pohjasakkaa.
Ja mitä sitten ovat miehet, jotka nysä pystyssä tuijottavat tuota iljettävää pohjasakkaa ja vielä maksavat siitä? Mitä ovat miehet, jotka piehtaroivat tuossa iljettävässä pohjasakassa ja vievät maistiaisia sakan iljettävimmistä ainesosista kotiin vaimolleen?
Samanlaista pohjasakkaa. Heitä ei kuitenkaan Ylellä nosteta jalustalle. Millainen reaktio olisi jos noista miehistä kirjoitettaisiin voimaannuttavia artikkeleita?
Valtaosa miehistä on siis pohjasakkaa. Okei. Olen kyllä vähän tätä aina epäillytkin.
Tilasto väittämällesi
Pyydä sitä niiltä palstamiehiltä jotka täällä jatkuvasti riekkuvat sillä faktallaan, että kaikki miehet katsovat pornoa ja lähes kaikki miehet käyvät maksullisissa.
Että tällaisilla faktoilla tällä kertaa. Miesvihasi on tuntuva, mutta perusteet ovat hakusessa. Esim. minä katson pornoa, mutta en saa mitään iloa strippareiden tai maksullisten naisten käytöstä. Sama ystäväpiirissäni.
OF-tyrkyt siis ovat iljettävää pohjasakkaa mutta pornotyöläiset eivät? Millähän logiikalla tämä?

Sillä, että of-tilien seuraamisesta pitää maksaa mutta pornoa on tarjolla jokaiseen makuun tuutin täydeltä ihan ilmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AnTeeksi vaan, mutta nämä seksityöläiset/OF tyrkyt ovat yhteiskunnan iljettävintä pohjasakkaa.
Eivätkös he ole juuri Kokoomuksen peräänkuuluttamia yrittäjähenkisiä ihmisiä, jotka luovasti onnistuvat työllistämään itsensä ja tuottamaan lisäarvoa?
Juuri sitä ovat. En ymmärrä, mitä vikaa itsensä myymisessä voi olla, jos sitä tekee omasta tahdostaan.
Onko sinulla lapsia? Sanoisitko noin omalle 8-vuotiaalle tyttölapsellesi?

8-vuotiaalle??? Lapsipoke on sun juttu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AnTeeksi vaan, mutta nämä seksityöläiset/OF tyrkyt ovat yhteiskunnan iljettävintä pohjasakkaa.
Ja mitä sitten ovat miehet, jotka nysä pystyssä tuijottavat tuota iljettävää pohjasakkaa ja vielä maksavat siitä? Mitä ovat miehet, jotka piehtaroivat tuossa iljettävässä pohjasakassa ja vievät maistiaisia sakan iljettävimmistä ainesosista kotiin vaimolleen?
Samanlaista pohjasakkaa. Heitä ei kuitenkaan Ylellä nosteta jalustalle. Millainen reaktio olisi jos noista miehistä kirjoitettaisiin voimaannuttavia artikkeleita?
Valtaosa miehistä on siis pohjasakkaa. Okei. Olen kyllä vähän tätä aina epäillytkin.
Tilasto väittämällesi
Pyydä sitä niiltä palstamiehiltä jotka täällä jatkuvasti riekkuvat sillä faktallaan, että kaikki miehet katsovat pornoa ja lähes kaikki miehet käyvät maksullisissa.
Että tällaisilla faktoilla tällä kertaa. Miesvihasi on tuntuva, mutta perusteet ovat hakusessa. Esim. minä katson pornoa, mutta en saa mitään iloa strippareiden tai maksullisten naisten käytöstä. Sama ystäväpiirissäni.
Itse olen aina epäillyt, että palstamiesten faktat eivät ehkä olekaan faktoja. Sitäkin olen joskus tältä miesvihahuutajalta kysynyt, että miksei hän koskaan koe näitä miesten epäasiallisia, miehiä halventavia kommentteja miesvihaksi, vaikka ne minusta selkeästi sitä ovat. Ei ole vastannut.
Suomi on velkaantunut ja tarvitaan kipeästi verotuloja. Pers vaolla niitä saadaan. Kaikki vaan myymään itseä, niin ei tarvitse maksaa tukia. Eihän tämä enää kauheasti eroa siitä että ysärillä lävähti karenssi jos ei mene tissibaariin töihin. Nyt se pakko on vaan kääritty VOIMAANTUMISEN kivaan kääreeseen ja hurjiin tuloihin ja aivopesuun.
Onhan tämä nyt perse*estä että maailman PISA-menestyjämaassa, ilmaisen koulutuksen kehdossa tuputetaan seksityötä. Yhteiskunnan rakenteet on mädät. Monessa muussa maassa seksityö on pakko, koska muuta ei ole. Suomessa on ollut kaikki mahdollisuudet kaikkeen mutta täällä on totaalisesti kustu kaikki se, mikä täällä onnistuttiin rakentamaan.
Jos on yhtään älliä ja jonkinlainen kunnon koulutus takataskussa, kannattaa tulevaisuus rakentaa jossain muualla ja varsinkin omien lastensa tulevaisuus. Suomi ei sittenkään ole maailman paras ja onnellisin maa eikä meillä ole edes maailman paras peruskoulu, vaikka tätä mantraa hoetaan jokaiselle sukupolvelle.
Mt-ongelmat ovat räjähtäneet käsiin, nykyisistä parikymppisistä iso osa on eläkkeellä - siis iässä, jolloin yleensä on opinnot työn alla/tehtynä ja työura odottaisi - tai nostelee muita tukia, kun koulut on käymättä. Tuossa on jo kaksi ryhmää, joihin aivopesu helpommin uppoaa.
Ei mene kauaa kun Suomessa ei ole enää riittävästi veronmaksajia, joten maa pitää saada nousuun. Perseet ylös sohvalta, mutta vähän toisessa merkityksessä.

Ei Suomi enää ole mikään koulutuksen mallimaa. Se aika oli ja meni. Suomalaisen koulun menestystarinan vetivät kokoomuslaiset koulun "kehittäjät" vessanpöntöstä alas. Koulun suunta on kohti katastrofia.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on velkaantunut ja tarvitaan kipeästi verotuloja. Pers vaolla niitä saadaan. Kaikki vaan myymään itseä, niin ei tarvitse maksaa tukia. Eihän tämä enää kauheasti eroa siitä että ysärillä lävähti karenssi jos ei mene tissibaariin töihin. Nyt se pakko on vaan kääritty VOIMAANTUMISEN kivaan kääreeseen ja hurjiin tuloihin ja aivopesuun.
Onhan tämä nyt perse*estä että maailman PISA-menestyjämaassa, ilmaisen koulutuksen kehdossa tuputetaan seksityötä. Yhteiskunnan rakenteet on mädät. Monessa muussa maassa seksityö on pakko, koska muuta ei ole. Suomessa on ollut kaikki mahdollisuudet kaikkeen mutta täällä on totaalisesti kustu kaikki se, mikä täällä onnistuttiin rakentamaan.
Jos on yhtään älliä ja jonkinlainen kunnon koulutus takataskussa, kannattaa tulevaisuus rakentaa jossain muualla ja varsinkin omien lastensa tulevaisuus. Suomi ei sittenkään ole maailman paras ja onnellisin maa eikä meillä ole edes maailman paras peruskoulu, vaikka tätä mantraa hoetaan jokaiselle sukupolvelle.
Mt-ongelmat ovat räjähtäneet käsiin, nykyisistä parikymppisistä iso osa on eläkkeellä - siis iässä, jolloin yleensä on opinnot työn alla/tehtynä ja työura odottaisi - tai nostelee muita tukia, kun koulut on käymättä. Tuossa on jo kaksi ryhmää, joihin aivopesu helpommin uppoaa.
Ei mene kauaa kun Suomessa ei ole enää riittävästi veronmaksajia, joten maa pitää saada nousuun. Perseet ylös sohvalta, mutta vähän toisessa merkityksessä.
Tottahan tuota pitkälti turiset.
Sitä minä vain kuitenkin ihmettelen, miksi palveluntarjoajat koetaan valtavan suureksi ongelmaksi ja uhkaksi, vaikka kaikkien markkinalakien mukaisesti mitään tarjontaa ei olisi ellei olisi kysyntää. Pitäiskö näitä ostajia ja kuluttajiakin edes jonkin verran yrittää valistaa ja sivistää eikä kipata kaikkea paheksuntaa ja vastuuta niille, jotka vastaavat kysyntään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AnTeeksi vaan, mutta nämä seksityöläiset/OF tyrkyt ovat yhteiskunnan iljettävintä pohjasakkaa.
Ja mitä sitten ovat miehet, jotka nysä pystyssä tuijottavat tuota iljettävää pohjasakkaa ja vielä maksavat siitä? Mitä ovat miehet, jotka piehtaroivat tuossa iljettävässä pohjasakassa ja vievät maistiaisia sakan iljettävimmistä ainesosista kotiin vaimolleen?
Samanlaista pohjasakkaa. Heitä ei kuitenkaan Ylellä nosteta jalustalle. Millainen reaktio olisi jos noista miehistä kirjoitettaisiin voimaannuttavia artikkeleita?
Valtaosa miehistä on siis pohjasakkaa. Okei. Olen kyllä vähän tätä aina epäillytkin.
Tilasto väittämällesi
Pyydä sitä niiltä palstamiehiltä jotka täällä jatkuvasti riekkuvat sillä faktallaan, että kaikki miehet katsovat pornoa ja lähes kaikki miehet käyvät maksullisissa.
Että tällaisilla faktoilla tällä kertaa. Miesvihasi on tuntuva, mutta perusteet ovat hakusessa. Esim. minä katson pornoa, mutta en saa mitään iloa strippareiden tai maksullisten naisten käytöstä. Sama ystäväpiirissäni.
Itse olen aina epäillyt, että palstamiesten faktat eivät ehkä olekaan faktoja. Sitäkin olen joskus tältä miesvihahuutajalta kysynyt, että miksei hän koskaan koe näitä miesten epäasiallisia, miehiä halventavia kommentteja miesvihaksi, vaikka ne minusta selkeästi sitä ovat. Ei ole vastannut.
Sinulla on ongelma. Olet luonut mielikuvitushenkilöitä tämän palstan kirjoittajista ja väittelet näiden mielikuvitushenkilöiden mielipiteitään vastaan. Tämä on anonyymi palsta, jossa kirjoittaa useampia ihmisiä. Tämä selittää miksi sinun mielikuvitushenkilöillä on ristiriitaisia näkemyksiä. Kannattaa keskittyä enemmän kirjoituksiin ja niihin vastaamiseen.

Oletko siis sama vai eri kuin tuo, joka syytti minua miesvhasta?

Kyllä. Vastasin alla olevaan viestiin että sinulla taitaa olla vahva miesviha päällä.
"Pyydä sitä niiltä palstamiehiltä jotka täällä jatkuvasti riekkuvat sillä faktallaan, että kaikki miehet katsovat pornoa ja lähes kaikki miehet käyvät maksullisissa."

Olemme siis samaa mieltä siitä, että väitteet kaikkien miesten pornon katselusta ja maksullisten käytöstä ovat miesvihaa? Miksi sitten hyökkäät päälleni ja väität minua harhaiseksi? Tosiasia kuitenkin on, että palstalle kirjoittelee yksi tai useampi itseään mieheksi väittävä henkilö, joka tuuttaa tuota sontaa ketjusta toiseen. Ei ole tämä miesvihasta tarkkaa huolta pitävä tyyppi koskaan käynyt merkkaamassa niitä kirjoituksia miesvihaksi.
Itse olen tarjonnut alla olevaa tilastotietoa em. faktojen vastineeksi, mutta ei ole koskaan kelvannut vaan on väitetty, että tietenkin miehet valehtelevat ja kaunistelevat totuutta.
https://www.vaestoliitto.fi/artikkelit/finsex-maksullinen-seksi/
Ps. Oletko tuo, joka kuluttaa pornoa? Saanko kysyä, miksi koet että se on ok?

Mitä ovat vaimot jotka jotka ovat nämä pohjasakkamiehet valinneet ja edelleen piehtaroivat iljettävässä suhteessa omaa elintasoa ylläpitääkseen?
Mitä ovat koirat jotka aina näyttelevät innostunutta pohjasakkanaisten viedessä niitä ulos tai antaessa niille ruokaa?

Oletko sitä mieltä, että maksullisissa käyvät miehet reilusti kertovat harrastuksestaan vaimolle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AnTeeksi vaan, mutta nämä seksityöläiset/OF tyrkyt ovat yhteiskunnan iljettävintä pohjasakkaa.
Ja mitä sitten ovat miehet, jotka nysä pystyssä tuijottavat tuota iljettävää pohjasakkaa ja vielä maksavat siitä? Mitä ovat miehet, jotka piehtaroivat tuossa iljettävässä pohjasakassa ja vievät maistiaisia sakan iljettävimmistä ainesosista kotiin vaimolleen?
Mitä ovat vaimot jotka jotka ovat nämä pohjasakkamiehet valinneet ja edelleen piehtaroivat iljettävässä suhteessa omaa elintasoa ylläpitääkseen?
Mitä ovat koirat jotka aina näyttelevät innostunutta pohjasakkanaisten viedessä niitä ulos tai antaessa niille ruokaa?
Mieskö se yhä edelleen vaan yksin pitää naisen elintasoa yllä, ja sillä oikeuttaa iljettäcän käytöksensä. 🙄 Ja koiratkin jo vedetään mukaan kun ei muuta keksitä! 😂

Löytyi syyllinen tähän kamalaan sodomiaan: perheen koira!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AnTeeksi vaan, mutta nämä seksityöläiset/OF tyrkyt ovat yhteiskunnan iljettävintä pohjasakkaa.
Ja mitä sitten ovat miehet, jotka nysä pystyssä tuijottavat tuota iljettävää pohjasakkaa ja vielä maksavat siitä? Mitä ovat miehet, jotka piehtaroivat tuossa iljettävässä pohjasakassa ja vievät maistiaisia sakan iljettävimmistä ainesosista kotiin vaimolleen?
Samanlaista pohjasakkaa. Heitä ei kuitenkaan Ylellä nosteta jalustalle. Millainen reaktio olisi jos noista miehistä kirjoitettaisiin voimaannuttavia artikkeleita?
Valtaosa miehistä on siis pohjasakkaa. Okei. Olen kyllä vähän tätä aina epäillytkin.
Tilasto väittämällesi
Pyydä sitä niiltä palstamiehiltä jotka täällä jatkuvasti riekkuvat sillä faktallaan, että kaikki miehet katsovat pornoa ja lähes kaikki miehet käyvät maksullisissa.
Että tällaisilla faktoilla tällä kertaa. Miesvihasi on tuntuva, mutta perusteet ovat hakusessa. Esim. minä katson pornoa, mutta en saa mitään iloa strippareiden tai maksullisten naisten käytöstä. Sama ystäväpiirissäni.
Itse olen aina epäillyt, että palstamiesten faktat eivät ehkä olekaan faktoja. Sitäkin olen joskus tältä miesvihahuutajalta kysynyt, että miksei hän koskaan koe näitä miesten epäasiallisia, miehiä halventavia kommentteja miesvihaksi, vaikka ne minusta selkeästi sitä ovat. Ei ole vastannut.
Sinulla on ongelma. Olet luonut mielikuvitushenkilöitä tämän palstan kirjoittajista ja väittelet näiden mielikuvitushenkilöiden mielipiteitään vastaan. Tämä on anonyymi palsta, jossa kirjoittaa useampia ihmisiä. Tämä selittää miksi sinun mielikuvitushenkilöillä on ristiriitaisia näkemyksiä. Kannattaa keskittyä enemmän kirjoituksiin ja niihin vastaamiseen.
Oletko siis sama vai eri kuin tuo, joka syytti minua miesvhasta?
Kyllä. Vastasin alla olevaan viestiin että sinulla taitaa olla vahva miesviha päällä.
"Pyydä sitä niiltä palstamiehiltä jotka täällä jatkuvasti riekkuvat sillä faktallaan, että kaikki miehet katsovat pornoa ja lähes kaikki miehet käyvät maksullisissa."
Olemme siis samaa mieltä siitä, että väitteet kaikkien miesten pornon katselusta ja maksullisten käytöstä ovat miesvihaa? Miksi sitten hyökkäät päälleni ja väität minua harhaiseksi? Tosiasia kuitenkin on, että palstalle kirjoittelee yksi tai useampi itseään mieheksi väittävä henkilö, joka tuuttaa tuota sontaa ketjusta toiseen. Ei ole tämä miesvihasta tarkkaa huolta pitävä tyyppi koskaan käynyt merkkaamassa niitä kirjoituksia miesvihaksi.
Itse olen tarjonnut alla olevaa tilastotietoa em. faktojen vastineeksi, mutta ei ole koskaan kelvannut vaan on väitetty, että tietenkin miehet valehtelevat ja kaunistelevat totuutta.
https://www.vaestoliitto.fi/artikkelit/finsex-maksullinen-seksi/
Ps. Oletko tuo, joka kuluttaa pornoa? Saanko kysyä, miksi koet että se on ok?
Nää kyselytutkimukset on usein kyseenalaisia. Ensinnäkin niissä on erittäin usein todella huono vastausprosentti. Tavoitettavuuden ongelma on todellinen. Nekin, jotka vastaa, kokee yleensä kyselyn aiheen merkityksellisempänä kuin ne, jotka jättävät vastaamatta.
Lisäksi nykyään on niin valtava paine olla "liberaali", avoin, kokeilunhaluinen, seksuaalisesti rohkea ym., että moni ihminen piilottaa todelliset tunteensa ja ajatuksensa, koska tarve kuulua joukkoon on niin voimakas. Nykyään, jos et hyväksy seksiin liittyviä juttuja saat kuulla olevasi impotentti, epänormaali, tiukkapipo, vanhanaikainen jne.jne. Sen takia ihmiset ovat alkaneet suojautua ja piilottaa sisimmät ja aidot kokemuksensa ja esittävät täysillä olevansa mukana trendien aallonharjalla. (Sitten tämä alkaa oireilla mielialaongelmina, haluttomuutena, ylipainona jne.)

No just tää. Ja tuo paine osuu juuri niihin, joilla on ehkä vähän juureton olo muutenkin, isättömyyttä, muita ongelmia, identiteetti hukassa. Onhan se tälläkin palstalla nähty, että jos ei niele tuota aivopesua sellaisenaan, on seksuaalisesti rajoittunut ja ties mitä. Aivan kuin olisi vain kaksi vaihtoehtoa: joko levität tavarasi jakoon tai olet rajoittunut, uskis, name it.
Osalle meistä seksi on edelleen jotain, jota harrastetaan oman kumppanin kanssa ilman, että siitä kerrotaan koko maailmalle, ja seksuaalisuus luonteva osa elämää ja itseä, ei jotain, joka pitää erikseen laittaa tarjottimelle kaiken kansan pällisteltäväksi. Nykyään kaikki hierotaan naamaan ja aina on joku avautumassa omasta seksielämästään tai äärimmäisestä seksuaalisuudestaan. Vähän tuntuu, että ne jotka asiasta eniten meteliä pitävät, saavat vähiten.
Ei terveellä ihmisellä ole mitään tarvetta jakaa henkilökohtaisinta osaa itsestään koko maailmalle, kaiken maailman pervoperttien runkkumateriaaliksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AnTeeksi vaan, mutta nämä seksityöläiset/OF tyrkyt ovat yhteiskunnan iljettävintä pohjasakkaa.
Ja mitä sitten ovat miehet, jotka nysä pystyssä tuijottavat tuota iljettävää pohjasakkaa ja vielä maksavat siitä? Mitä ovat miehet, jotka piehtaroivat tuossa iljettävässä pohjasakassa ja vievät maistiaisia sakan iljettävimmistä ainesosista kotiin vaimolleen?
Samanlaista pohjasakkaa. Heitä ei kuitenkaan Ylellä nosteta jalustalle. Millainen reaktio olisi jos noista miehistä kirjoitettaisiin voimaannuttavia artikkeleita?
Valtaosa miehistä on siis pohjasakkaa. Okei. Olen kyllä vähän tätä aina epäillytkin.
Tilasto väittämällesi
Pyydä sitä niiltä palstamiehiltä jotka täällä jatkuvasti riekkuvat sillä faktallaan, että kaikki miehet katsovat pornoa ja lähes kaikki miehet käyvät maksullisissa.
Että tällaisilla faktoilla tällä kertaa. Miesvihasi on tuntuva, mutta perusteet ovat hakusessa. Esim. minä katson pornoa, mutta en saa mitään iloa strippareiden tai maksullisten naisten käytöstä. Sama ystäväpiirissäni.
Itse olen aina epäillyt, että palstamiesten faktat eivät ehkä olekaan faktoja. Sitäkin olen joskus tältä miesvihahuutajalta kysynyt, että miksei hän koskaan koe näitä miesten epäasiallisia, miehiä halventavia kommentteja miesvihaksi, vaikka ne minusta selkeästi sitä ovat. Ei ole vastannut.
Sinulla on ongelma. Olet luonut mielikuvitushenkilöitä tämän palstan kirjoittajista ja väittelet näiden mielikuvitushenkilöiden mielipiteitään vastaan. Tämä on anonyymi palsta, jossa kirjoittaa useampia ihmisiä. Tämä selittää miksi sinun mielikuvitushenkilöillä on ristiriitaisia näkemyksiä. Kannattaa keskittyä enemmän kirjoituksiin ja niihin vastaamiseen.
Oletko siis sama vai eri kuin tuo, joka syytti minua miesvhasta?
Kyllä. Vastasin alla olevaan viestiin että sinulla taitaa olla vahva miesviha päällä.
"Pyydä sitä niiltä palstamiehiltä jotka täällä jatkuvasti riekkuvat sillä faktallaan, että kaikki miehet katsovat pornoa ja lähes kaikki miehet käyvät maksullisissa."
Olemme siis samaa mieltä siitä, että väitteet kaikkien miesten pornon katselusta ja maksullisten käytöstä ovat miesvihaa? Miksi sitten hyökkäät päälleni ja väität minua harhaiseksi? Tosiasia kuitenkin on, että palstalle kirjoittelee yksi tai useampi itseään mieheksi väittävä henkilö, joka tuuttaa tuota sontaa ketjusta toiseen. Ei ole tämä miesvihasta tarkkaa huolta pitävä tyyppi koskaan käynyt merkkaamassa niitä kirjoituksia miesvihaksi.
Itse olen tarjonnut alla olevaa tilastotietoa em. faktojen vastineeksi, mutta ei ole koskaan kelvannut vaan on väitetty, että tietenkin miehet valehtelevat ja kaunistelevat totuutta.
https://www.vaestoliitto.fi/artikkelit/finsex-maksullinen-seksi/
Ps. Oletko tuo, joka kuluttaa pornoa? Saanko kysyä, miksi koet että se on ok?
Nää kyselytutkimukset on usein kyseenalaisia. Ensinnäkin niissä on erittäin usein todella huono vastausprosentti. Tavoitettavuuden ongelma on todellinen. Nekin, jotka vastaa, kokee yleensä kyselyn aiheen merkityksellisempänä kuin ne, jotka jättävät vastaamatta.
Lisäksi nykyään on niin valtava paine olla "liberaali", avoin, kokeilunhaluinen, seksuaalisesti rohkea ym., että moni ihminen piilottaa todelliset tunteensa ja ajatuksensa, koska tarve kuulua joukkoon on niin voimakas. Nykyään, jos et hyväksy seksiin liittyviä juttuja saat kuulla olevasi impotentti, epänormaali, tiukkapipo, vanhanaikainen jne.jne. Sen takia ihmiset ovat alkaneet suojautua ja piilottaa sisimmät ja aidot kokemuksensa ja esittävät täysillä olevansa mukana trendien aallonharjalla. (Sitten tämä alkaa oireilla mielialaongelmina, haluttomuutena, ylipainona jne.)
Siis jos vastaa totuudenmukaisesti Väestöliiton anonyymiin seurantatutkimukseen (otantaan kuului 6000 1879-vuotiasta miestä ja naista) saa kuulla olevansa impotentti, epänormaali, tiukkapipo, vanhanaikainen jne.jne.? Mistä nuo syytökset tuleva? Etteivät vain omasta päästä? Vai ne tutkimuksen tekijätkö tulevat lällättelemään vastauksille, kukaan muuhan niitä ei osaa kohdentaa sinuun?