Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lähiomaiselta alkanut mennä muisti. Tunnen olevani kamala ihminen kun toivon että hän kuolisi äkillisesti johonkin kohtaukseen
30.07.2022 |
Ennen kuin muistisairaus on niin pitkällä että pitää ajatella laitokseen muuttoa. Mieluummin menettäisin hänet muutaman vuoden aikaisemmin, kuin katselisin tutun ihmisen hidasta katoamista sairauteen niin että lopulta on enää kuori jäljellä.
Kommentit (47)
Ennen vanhaan sukujyrkkämä oli ratkaisu Skandinaviassa:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa oon toivonut minäkin omien dementoituneiden vahempieni kanssa, molemmat sekoilevat jatkuvasti, mitään ei mistään tajuta, ollaan likaisia, koti paskainen, syövät vanhentunutta ruokaa, häiritsevät naapureita jne. Hoitaja käy pari kertaa päivässä kääntymässä, ei siitä ole juuri mitään apua kun tarvitsisivat kokopäiväistä huolenpitoa mutta hoivakotiin ei pääse kun ovat liian "hyväkuntoisia" muka. Itse olen jo vuosia ollut uupunut heidän asioidensa hoitoon.
Ne jotka tässä ketjussa kauhistelevat eivät tajua mitään millaista elämä muistisairaan kanssa voi olla.
Ja kyllä, jos itse dementiaan sairastun niin toivon kuolevani pian tai järjestän asian itse.
Vierailija kirjoitti:
Samaa oon toivonut minäkin omien dementoituneiden vahempieni kanssa, molemmat sekoilevat jatkuvasti, mitään ei mistään tajuta, ollaan likaisia, koti paskainen, syövät vanhentunutta ruokaa, häiritsevät naapureita jne. Hoitaja käy pari kertaa päivässä kääntymässä, ei siitä ole juuri mitään apua kun tarvitsisivat kokopäiväistä huolenpitoa mutta hoivakotiin ei pääse kun ovat liian "hyväkuntoisia" muka. Itse olen jo vuosia ollut uupunut heidän asioidensa hoitoon.
Ne jotka tässä ketjussa kauhistelevat eivät tajua mitään millaista elämä muistisairaan kanssa voi olla.
Ja kyllä, jos itse dementiaan sairastun niin toivon kuolevani pian tai järjestän asian itse.
Niinpä. Monella taitaa olla kuvitelma, että muistisairas on hassu vanhus, joka ei muista mihin laittoi avaimet.
En ymmärrä perusteluja, jonka mukaan muistisairaus olisi eräänlainen kuolema tai ihminen katoaisi siinä ja jopa kuolema voisi olla parempi. Hän on tietysti erilainen kuin ennen ja häneen voi olla vaikea saada yhteyttä , mutta kyllä hän edelleen on sama ihminen, nyt vain eri kohdassa historiansa kaarta. Me emme voi tietää, miten hän kokee asiat. Ei voi arvottaa toisen elämää sen mukaan, miltä hän ulkopuolisten silmissä näyttää.
Molemmat vanhempani sairastavat muistisairautta, he eivät selviä yksin emmekä voi enää keskustella kuin ennen. Siitä huolimatta samoja ihmisiä he ovat muuttuneinakin. Tiedän, että tilanne pahenee jatkossa, mutta sekin kuuluu elämään. Tuntuu pahalta ajatella, että jos itse sairastuisin muistisairauteen niin lähipiirini ei kestäisi tilannetta, vaan toivoisi että olisin kuollut.
Oletteko nähneet elokuvan Still Alice? Siinähän muistisairas jättää tulevalle itselleen itsemurhaohjeet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama toive täällä, äidilläni muistin heikkenemiseen liittyy myös voimakasta aggressiota ja jopa harhakuvitelmia, syyttelee läheisiä milloin mistäkin.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko nähneet elokuvan Still Alice? Siinähän muistisairas jättää tulevalle itselleen itsemurhaohjeet.
Hieno elokuva, kannattaa katsoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä perusteluja, jonka mukaan muistisairaus olisi eräänlainen kuolema tai ihminen katoaisi siinä ja jopa kuolema voisi olla parempi. Hän on tietysti erilainen kuin ennen ja häneen voi olla vaikea saada yhteyttä , mutta kyllä hän edelleen on sama ihminen, nyt vain eri kohdassa historiansa kaarta. Me emme voi tietää, miten hän kokee asiat. Ei voi arvottaa toisen elämää sen mukaan, miltä hän ulkopuolisten silmissä näyttää.
Molemmat vanhempani sairastavat muistisairautta, he eivät selviä yksin emmekä voi enää keskustella kuin ennen. Siitä huolimatta samoja ihmisiä he ovat muuttuneinakin. Tiedän, että tilanne pahenee jatkossa, mutta sekin kuuluu elämään. Tuntuu pahalta ajatella, että jos itse sairastuisin muistisairauteen niin lähipiirini ei kestäisi tilannetta, vaan toivoisi että olisin kuollut.
Mä en kestä, tilanne on hirveä kun mitään yhteyttä toiseen ei saa eikä hän myöskään ole se sama ihminen enää.
Vierailija kirjoitti:
Käytännössä et kuitenkaan tee niin vaan vaadit aikanaan sairaalassa elvytyskiellon purkamista, vaadit kaikkia mahdollisia hoitoja ja kaikkia mahdollisia koneita. Kyseenalaistat hoitopäätöksen pienessä sairaalassa ja vaadit siirtoa yliopistosairaalaan. Lopulta syytät hoivakodin hoitajia nälkiinnyttämisestä kun omaisesi ei enää lopun edellä tunne nälkää eikä halua syödä.
Tuskinpa teen näin. Itsellä hoitotahto, missä kiellän kaiken ylimääräisen, turhan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus vain kaikille on paras, että ihminen kuolee pois. Näin sanoi jopa pappi jonka kanssa juttelin, kun isäni menehtyi oltuaan vanhainkodissa 10v.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti sinusta ajatellaan samalla tavalla, jos muistisairaudut. Olet kamala.
Ap on oikeassa. Käy laitoksessa katsomassa miten muistisairaat kirkuu kun ei tiedä missä ovat ja syövät omaapaskaansa. Onko se elämää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan sukujyrkkämä oli ratkaisu Skandinaviassa:
Tämähän kuulostaa kätevältä! Oli siinä leffassakin, Midsommar?
Vierailija kirjoitti:
Joskus vain kaikille on paras, että ihminen kuolee pois. Näin sanoi jopa pappi jonka kanssa juttelin, kun isäni menehtyi oltuaan vanhainkodissa 10v.
Juuri näin. Isoäitini makasi 10 vuotta liikuntakyvyttömänä muistinsa menettäneenä hoitokodissa. Ei yhtään ainutta päivää voinut toivoa hänelle lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä perusteluja, jonka mukaan muistisairaus olisi eräänlainen kuolema tai ihminen katoaisi siinä ja jopa kuolema voisi olla parempi. Hän on tietysti erilainen kuin ennen ja häneen voi olla vaikea saada yhteyttä , mutta kyllä hän edelleen on sama ihminen, nyt vain eri kohdassa historiansa kaarta. Me emme voi tietää, miten hän kokee asiat. Ei voi arvottaa toisen elämää sen mukaan, miltä hän ulkopuolisten silmissä näyttää.
Molemmat vanhempani sairastavat muistisairautta, he eivät selviä yksin emmekä voi enää keskustella kuin ennen. Siitä huolimatta samoja ihmisiä he ovat muuttuneinakin. Tiedän, että tilanne pahenee jatkossa, mutta sekin kuuluu elämään. Tuntuu pahalta ajatella, että jos itse sairastuisin muistisairauteen niin lähipiirini ei kestäisi tilannetta, vaan toivoisi että olisin kuollut.
Sinun vanhempiesi muistisairaus on vielä toistaiseksi sellaisessa vaiheessa, että he eivät toivo itse omaa kuolemaansa. Sekin aika voi koittaa, että he eivät paljon muuta teekään kuin hokevat sitä, että haluavat kuolla. Tai sitten ei. Riippuu ihan siitä, kuinka pitkälle sairaus kerkeää edetä ennen kuin kuolema koittaa.
Oma äitini on myös muistisairas. Hän on itse sanonut, että hänen aivonsa eivät toimi normaalisti. Hän tarvitsee apua arkisissa toiminnoissa, kuten pukeutumisessa ja syömisessä. Vointi vaihtelee päivittäin niin, että välillä on täysin autettava, ja toisinaan taas lähes omatoiminen, ja pystyy käymään kävelylenkilläkin, jos saa jonkun kaverikseen.
En toivo, että hän kuolisi nyt, mutta toivon, että hän kuolisi ennen kuin hän joutuu vuodepotilaaksi.
Mutta jos sinä et ole kokenut elämäsi aikana mitään sellaista, mitä et haluaisi "kokea" uudestaan, muistisairauden aika voi olla sinulle ihan hauskaakin. Moni muistisairas elää uudestaan ja uudestaan jotain lapsuudessa koettuja pelkoja yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa oon toivonut minäkin omien dementoituneiden vahempieni kanssa, molemmat sekoilevat jatkuvasti, mitään ei mistään tajuta, ollaan likaisia, koti paskainen, syövät vanhentunutta ruokaa, häiritsevät naapureita jne. Hoitaja käy pari kertaa päivässä kääntymässä, ei siitä ole juuri mitään apua kun tarvitsisivat kokopäiväistä huolenpitoa mutta hoivakotiin ei pääse kun ovat liian "hyväkuntoisia" muka. Itse olen jo vuosia ollut uupunut heidän asioidensa hoitoon.
Ne jotka tässä ketjussa kauhistelevat eivät tajua mitään millaista elämä muistisairaan kanssa voi olla.
Ja kyllä, jos itse dementiaan sairastun niin toivon kuolevani pian tai järjestän asian itse.
Niinpä. Monella taitaa olla kuvitelma, että muistisairas on hassu vanhus, joka ei muista mihin laittoi avaimet.
Sitähän se on - ihan alkuvaiheessa. Mutta mitä se on sitten tuon jälkeen...
Sano lähiomaiselle jotta tapa ittesi emme kestä sinua vaivaksi olet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä perusteluja, jonka mukaan muistisairaus olisi eräänlainen kuolema tai ihminen katoaisi siinä ja jopa kuolema voisi olla parempi. Hän on tietysti erilainen kuin ennen ja häneen voi olla vaikea saada yhteyttä , mutta kyllä hän edelleen on sama ihminen, nyt vain eri kohdassa historiansa kaarta. Me emme voi tietää, miten hän kokee asiat. Ei voi arvottaa toisen elämää sen mukaan, miltä hän ulkopuolisten silmissä näyttää.
Molemmat vanhempani sairastavat muistisairautta, he eivät selviä yksin emmekä voi enää keskustella kuin ennen. Siitä huolimatta samoja ihmisiä he ovat muuttuneinakin. Tiedän, että tilanne pahenee jatkossa, mutta sekin kuuluu elämään. Tuntuu pahalta ajatella, että jos itse sairastuisin muistisairauteen niin lähipiirini ei kestäisi tilannetta, vaan toivoisi että olisin kuollut.
Mä en kestä, tilanne on hirveä kun mitään yhteyttä toiseen ei saa eikä hän myöskään ole se sama ihminen enää.
Mua on auttanut, että oon oppinut hyväksymään sen, etten voi tilanteelle mitään. Sairaudet kuuluvat väistämättä elämään ja kun sairaus on aivoissa niin ihminen muuttuu, se on ihan biologista ja siinä mielessä luonnollista. En odotakaan heidän olevan entisellään, mutta kyllä muistisairaallakin se oma luonne joskus pilkahtaa. Tällaiset hetket ovat tärkeitä.Oon iloinen siitä, että sain kauan pitää vanhempanani terveinä ja muistisairaus on hinta pitkästä iästä.
Vierailija kirjoitti:
Minun äidillä on p9itkälle edennyt muistisairaus. Ei enää tunnista minua tai muita läheisiä. On kamalaa kuinka ruumis edelleen elää, mutta se ihminen on kuitenkin kadonnut. Persoonallisuus on muuttunut täysin. Kyllä minustakin kuolema on parempi vaihtoehto. Mietin koko ajan mitä äiti enää tästä maailmasta tajuaa. Ei osaa enää pukeutua, peseytyä, laittaa itselleen ruokaa jne. Kyllä kuolema on parempi kuin tuollainen elämä. Jos minulla joskus todetaan muistisairaus, aion päättää päiväni saman tien.
Minullakin on aikalailla samanlaisessa tilanteessa oleva äiti, jonka omaishoitaja olen. Ja kyllä, jos minulla joskus todetaan muistisairaus, aion myös päättää päiväni. Hirvittävä sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä perusteluja, jonka mukaan muistisairaus olisi eräänlainen kuolema tai ihminen katoaisi siinä ja jopa kuolema voisi olla parempi. Hän on tietysti erilainen kuin ennen ja häneen voi olla vaikea saada yhteyttä , mutta kyllä hän edelleen on sama ihminen, nyt vain eri kohdassa historiansa kaarta. Me emme voi tietää, miten hän kokee asiat. Ei voi arvottaa toisen elämää sen mukaan, miltä hän ulkopuolisten silmissä näyttää.
Molemmat vanhempani sairastavat muistisairautta, he eivät selviä yksin emmekä voi enää keskustella kuin ennen. Siitä huolimatta samoja ihmisiä he ovat muuttuneinakin. Tiedän, että tilanne pahenee jatkossa, mutta sekin kuuluu elämään. Tuntuu pahalta ajatella, että jos itse sairastuisin muistisairauteen niin lähipiirini ei kestäisi tilannetta, vaan toivoisi että olisin kuollut.
Sinun vanhempiesi muistisairaus on vielä toistaiseksi sellaisessa vaiheessa, että he eivät toivo itse omaa kuolemaansa. Sekin aika voi koittaa, että he eivät paljon muuta teekään kuin hokevat sitä, että haluavat kuolla. Tai sitten ei. Riippuu ihan siitä, kuinka pitkälle sairaus kerkeää edetä ennen kuin kuolema koittaa.
Oma äitini on myös muistisairas. Hän on itse sanonut, että hänen aivonsa eivät toimi normaalisti. Hän tarvitsee apua arkisissa toiminnoissa, kuten pukeutumisessa ja syömisessä. Vointi vaihtelee päivittäin niin, että välillä on täysin autettava, ja toisinaan taas lähes omatoiminen, ja pystyy käymään kävelylenkilläkin, jos saa jonkun kaverikseen.
En toivo, että hän kuolisi nyt, mutta toivon, että hän kuolisi ennen kuin hän joutuu vuodepotilaaksi.
Mutta jos sinä et ole kokenut elämäsi aikana mitään sellaista, mitä et haluaisi "kokea" uudestaan, muistisairauden aika voi olla sinulle ihan hauskaakin. Moni muistisairas elää uudestaan ja uudestaan jotain lapsuudessa koettuja pelkoja yms.
Vanhempani ovat jo hoitolaitoksessa ja varsinkaan isällä ei ehkä ole aikaa enää kovin paljon. Itse ajattelen, että mun asennoituminen johtuu siitä, että olen ollut elämässäni monta kertaa itse pahassa tilanteessa ja pelastunut varmalta kuolemaltakin, niin ajattelen näitä asioita eri tavalla. Sairaus kuuluu mun mielestä niin oleellisena osana elämään, että se on vain kohdattava, itseni ja muiden. En pelkää sitä omalta osaltani, ja vanhempani, muistisairaudesta huolimatta, elävät mielestäni parasta tässä tilanteessa mahdollista elämää laitoksessa. Vaikkeivät he aina tunnistakaan mua, he silti tuntuvat ihan tyytyväisiltä, kun käyn siellä.
Alue: Aihe vapaa
Mikä muistisairaus on sellainen, joka voidaan todeta vasta, kun se on edennyt jo niin pitkälle, ettei tajua elämästä ja kuolemasta mitään?