Lähiomaiselta alkanut mennä muisti. Tunnen olevani kamala ihminen kun toivon että hän kuolisi äkillisesti johonkin kohtaukseen

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä perusteluja, jonka mukaan muistisairaus olisi eräänlainen kuolema tai ihminen katoaisi siinä ja jopa kuolema voisi olla parempi.  Hän on tietysti erilainen kuin ennen ja  häneen voi olla vaikea saada yhteyttä , mutta  kyllä hän edelleen on sama ihminen, nyt vain eri kohdassa historiansa kaarta. Me emme voi tietää, miten hän kokee asiat. Ei voi arvottaa toisen elämää sen mukaan, miltä hän ulkopuolisten silmissä näyttää.

Molemmat vanhempani sairastavat muistisairautta,  he eivät selviä yksin  emmekä voi enää keskustella kuin ennen. Siitä huolimatta samoja ihmisiä he ovat muuttuneinakin. Tiedän, että tilanne pahenee jatkossa, mutta sekin kuuluu elämään. Tuntuu  pahalta ajatella,  että jos itse sairastuisin muistisairauteen niin lähipiirini ei kestäisi tilannetta,  vaan toivoisi että olisin kuollut.

Hienoa jos koet asian näin, mutta minä en koe eikä myöskään muistisairas äitini. Monet muistisairaat ovat omaksi onnekseen sairaudentunnottomia, mutta minun äitini ajoittain tajuaa tilansa ja on siitä kauhuissaan. On itse sanonut toivovansa kuolemaa, eikä hänellä mitään masennustaipumusta ole koskaan ollut vaan itse sanoo että kun aivot ovat suuremmalta osalta tuhoutuneet olisi parempi olla kuollut. Joskus on puhunut siitä että haluaisi nielaista kaikki läkkeensä kerrallaan, mutta kun ei voi olla varma kuoleeko vai jääkö henkiin kitumaan vielä sairaampana. 

Voi miten fiksua olisi, jos ihminen itse voisi päättää millaisen lopun haluaa ja missä kohtaa. Voisi pitää juhlat ja kertoa kaiken mitä haluaa sanoa ja käydä vielä rakkaat paikat ja sitten jonkun läheisen läsnäollessa saada ensi nukahtaa ja sitten lopetuspiikki perään.

Toivon, että tämä olisi mahdollista kun/jos itse sairastun vakavasti ja on omasta mielestä aika mennä.

Im muulla tavalla on pelottava ajatus kuitenkin enkä toivo että joku löytää raatoni ja saa siitä trauman.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti sinusta ajatellaan samalla tavalla, jos muistisairaudut. Olet kamala.

Päinvastoin. Ei ole ihmisen arvoista elämää. On järkyttävää katsoa, kun ihmisen persoonallisuus ja käytös muuttuu.

Ihan kohtuullinen toive.

Koen ihan valtavaa syyllisyyttä siitä, että toivon samaa. On hyvin pelottavaa seurata vierästä, kun mummo menettää itsensä ja hän itse sekä puolisonsa kiistävät asian täysin. Olen jo pitkään toivonut yöllistä kohtausta, koska siellä käyminen on nykyään ihan hirveää kun ei tiedä kuka siellä on vastassa. Kaikkein surullisinta on, että ne hyvät ja rakkaat muistot menee kun se ihminen jota nyt tapaa on täysin vieras, ajoittain julma ja agressiivinen, mitä omana itsenään ei koskaan ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti sinusta ajatellaan samalla tavalla, jos muistisairaudut. Olet kamala.

Ap on oikeassa. Käy laitoksessa katsomassa miten muistisairaat kirkuu kun ei tiedä missä ovat ja syövät omaapaskaansa. Onko se elämää?

Ja lääkitään kun ahdistus on niin suurta ,kuten pappa. Ihan inhimillisiä ajatuksia että pääsisi pois kun omainen muuttuu ja persoona katoaa.

Isä onneksi joutui olemaan osastolla vain muutaman kuukauden jouduttuaan vuodepotilaaksi. Halusi itsekin jo pois tästä maailmasta elettyään pitkän elämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä perusteluja, jonka mukaan muistisairaus olisi eräänlainen kuolema tai ihminen katoaisi siinä ja jopa kuolema voisi olla parempi.  Hän on tietysti erilainen kuin ennen ja  häneen voi olla vaikea saada yhteyttä , mutta  kyllä hän edelleen on sama ihminen, nyt vain eri kohdassa historiansa kaarta. Me emme voi tietää, miten hän kokee asiat. Ei voi arvottaa toisen elämää sen mukaan, miltä hän ulkopuolisten silmissä näyttää.

Molemmat vanhempani sairastavat muistisairautta,  he eivät selviä yksin  emmekä voi enää keskustella kuin ennen. Siitä huolimatta samoja ihmisiä he ovat muuttuneinakin. Tiedän, että tilanne pahenee jatkossa, mutta sekin kuuluu elämään. Tuntuu  pahalta ajatella,  että jos itse sairastuisin muistisairauteen niin lähipiirini ei kestäisi tilannetta,  vaan toivoisi että olisin kuollut.

Hienoa jos koet asian näin, mutta minä en koe eikä myöskään muistisairas äitini. Monet muistisairaat ovat omaksi onnekseen sairaudentunnottomia, mutta minun äitini ajoittain tajuaa tilansa ja on siitä kauhuissaan. On itse sanonut toivovansa kuolemaa, eikä hänellä mitään masennustaipumusta ole koskaan ollut vaan itse sanoo että kun aivot ovat suuremmalta osalta tuhoutuneet olisi parempi olla kuollut. Joskus on puhunut siitä että haluaisi nielaista kaikki läkkeensä kerrallaan, mutta kun ei voi olla varma kuoleeko vai jääkö henkiin kitumaan vielä sairaampana. 

Ymmärrän, ja tiedän hyvin. että niin muistisairaat ovat erilaisia niinkuin ihmiset yleensäkin. Viestini oli tarkoitus käsitellä sitä yleistä ajatusta täällä, että muistisairas ihminen on vain kuori ja hänen olisi parempi kuolla. Sitä en suostu hyväksymään, hän on pohjimmiltaan sama ihminen kuin on ollut ja sellaisena häntä tulee kohdellakin, esim. hoitolaitoksissa tää on tärkeä seikka. Tottakai muistisairauteen varsinkin alkuvaiheessa voi sisältyä paljon tuskaa omasta tilasta ja se omaisillekin raskasta. Toistaalta ajattelen. että oli kuolemaan johtava sairaus mikä tahansa, siihen sisältyy tuskaa ja huolta omasta kohtalosta. Muistisairaus on elimellinen sairaus, joka on lisääntynyt pitkän iän lisääntyessä, tavallaan hinta pitkään elämisestä. Varmasti omaisia ja sairastunuttakin auttaisi, jos sairaus rinnastettaisiin muihin sairauksiin eikä sitä pelättäisi niin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti sinusta ajatellaan samalla tavalla, jos muistisairaudut. Olet kamala.

Älä viitsi jeesustella. Elämällä laitoksessa muistinsa ja ajan/paikka tajun kadottaneen ei ole paljoa arvoa. Mahdollisesti vielä ulostsmassa vaippoihin ja hoitaja mättää ruuan suuhun. Tähän on eli iän pidentyminen käytännössä johtanut. Parempi kun vanhukset kuolisivat ennen alamäkeä sydänkohtauksiin, keuhkokuumeeseen, koronaan.