Masennus vie yhä useamman naisen ja nuoren eläkkeelle ennen aikojaan
ielenterveyden syyt ovat nousseet ensimmäistä kertaa työkyvyttömyyseläkkeen yleisimmäksi perusteeksi. Erityisesti nuorten ja lähellä eläkeikää olevien naisten masennuksen perusteella myönnettävät eläkkeet ovat lisääntyneet viime vuosina.
Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä kääntyi Eläketurvakeskuksen mukaan nousuun vuonna 2018, kymmenen vuotta jatkuneen positiivisen kehityksen jälkeen.
Viime vuonna työeläkelakien mukaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 20 300 henkilöä, hieman enemmän kuin vuonna 2018.
Mielenterveysongelmat kiilasivat tuki- ja liikuntaelinsairauksien ohi
Kasvua on tapahtunut erityisesti mielenterveyssyistä myönnetyissä eläkkeissä, joiden määrä kääntyi selvään nousuun jo vuonna 2016.
https://www.evermind.fi/masennus-vie-elakkeelle-naiset-nuoret/
mies54v 🥺 😢
Kommentit (80)
Aikaisen eläkkeen välttää opiskelemalla mieluisen ammatin ja hankkimalla työn millä elää hyvin ja pysymällä kaukana miehistä.
Siinä onkin asijantuntia kertomaan. Mt-eläkkeellä oleva peräkamarinpoika.
Vierailija kirjoitti:
Siinä onkin asijantuntia kertomaan. Mt-eläkkeellä oleva peräkamarinpoika.
Terve
ap
Niinku ei osata downshiftata vähemmän vaativaan/vähemmän arvostettuun työpaikkaan, vaan mieluummin heittäydytään tukiverkkoon hyysättäväksi.
T. Ex Masentunut ex -yliopistolainen, nykyinen duuniduunari
Alle 50 vuotiaille ei koskaan pitäisi antaa pysyvää eläkettä, ihan liian kalliiksi tulee yhteiskunnalle. Poikkeuksena voisi olla tapaukset missä ainakin 10 vuotta vietetty laitoksessa ja vähintään pari eri psykiatria todennut täysin toivottomaksi tapaukseksi.
Vierailija kirjoitti:
Siinä onkin asijantuntia kertomaan. Mt-eläkkeellä oleva peräkamarinpoika.
Niinpä. Tää tapaus ei edes ärsytä, sen verran surullinen tapaus.
Vierailija kirjoitti:
Naiset on näköjään älynneet esittää masentunutta. Itsekin tiedän joitakin naisia, jotka päässeet esim. opettajan hommasta masennuseläkkeelle. Kummasti masennus parani saman tien.
Siltikin rakastat😉
ap
Ja hautaan eläkeläiset!Eli äitinne,isänne,mummonne ,vaarinne!
Naisten ammateissa on niin hirveää ettei niitä jaksa.
Ratkaisu on se, että miehet menee tekemään ns naisten hommia ja naiset tulee tekemään ns miesten työt. Kyllä siinä alkaa miehiltäkin psyyke murtua kun on päiväkodissa hetken aikaa töissä.
Vierailija kirjoitti:
Naisten ammateissa on niin hirveää ettei niitä jaksa.
On kumma, että vielä jaksoi 80-, 90- ja 00 -luivuilla.
Mikä on muuttunut?
Tämä johtuu siitä, että naiset osaavat ajoissa hakeutua mielenterveyshoitoon ja tunnistavat paremmin itsessään mielenterveysongelmia näin saaden nopeammin ja varhaisemmin työkyvyttömyyseläkkeelle johtavaa hoitoa. Miehet taas ryyppäävät ja tekevät jotain noloa toiminnallista juttua paetakseen negatiivisia tunteitaan, mistä seuraa että he joutuvat tekemään pidemmän työuran.
Jassoo, se loppu ku kananlento. Voimaantumisen aika. Heipparallaa..
ap
Vierailija kirjoitti:
Alle 50 vuotiaille ei koskaan pitäisi antaa pysyvää eläkettä, ihan liian kalliiksi tulee yhteiskunnalle. Poikkeuksena voisi olla tapaukset missä ainakin 10 vuotta vietetty laitoksessa ja vähintään pari eri psykiatria todennut täysin toivottomaksi tapaukseksi.
Tuossa olet oikeassa siinä mielessä, että minä ainakin naisena huomasin vaihdevuosien jälkeen olevani vahvempi enkä missään hormonimyllyn pyörityksessä oleva. Minulla ei ole kokemusta hormonaalisesta valmisteista, mutta kaikki vuosien aikana koetut kuukautiskivut, makeannälät ja syyllisyysdentunteet olivat aivan kauheaa aikaa. Nykyään ei ole mitään noista ja elämä on ihanaa.
Miksi tyttöjen ja naisten hyväksi ei tehdä kaikkea gynekologisissa kysymyksissä? Samaa toki voi kysyä poikien, miesten ja andrologien suhteen. Andrologia ei taida edes löytää joka kaupungista?
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikein heille. Ei miehilläkään helppoa ole. Nainen sentään saa helposti halutessaan seuraa ja jopa elättäjän, jos ei jaksa kotoa mihinkään mennä. Ei haittaa masennus, mielenterveysongelmat, lihavuus, köyhyys tai muu huono elämänhallinta. Ei edes nuo kaikki yhdessä. Ovat silti etuoikeutettuja miehiin verrattuna.
Tavallaan ymmärrän tuon kommentin.
Tietyssä mielessä yhteiskunta vaatii mieheltä enemmän. Minua naisena ei edes hävetä, että olen hyvin pienituloinen. Jos joku mies sanoisi tienaavansa yhtä vähän, varmaan nauraisin.
Masennuksesta on helpompi puhua naisena. Ja totta tuokin, varmaan löytäisin elättäjän helposti, jos oikein haluaisin. Passiivisuus hyväksytään paremmin naisella kuin miehellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua itseäni mietittää se miksi nykyään on masennusta ja mt ongelmia niin paljon, ruotsissa syödään väkilukuun suhteutettuna eniten mielialalääkkeitä maailmassa.
Miksi siis kehittyneissä,tasa-arvoisissa ja maailman onnellisimmissa maissa on eniten masennusta sekä mt ongelmia?
On asioita, joita naisen ei kuuluisi tehdä. Perheen kuorman ja päätösten pitäisi pääasiallisesti olla miehen kannettavana.
ap
Hmm en nyt ihan samaa mieltä sun kanssa ole mutta yksi syy mielenterveysongelmiin saattaa olla se että nykyään naisilla ja miehillä on niin paljon enemmän kaikkea hommaa kuin ennen vanhaa.
Ennen siis oli melko selkeät jaot mitä naiset teki ja mitä miehet teki mutta nykyään jakoa ei ole eli naisilla ja miehillä on puolet enemmän hommaa nykyään kuin ennen vanhaa.
Nykyään myös yhteiskunta ja ilmapiiri on paljon kovempia kuin ennen, esimerkiksi kilpailu työpaikoista on todella kovaa ja ihmisillä on jatkuva kiire yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua itseäni mietittää se miksi nykyään on masennusta ja mt ongelmia niin paljon, ruotsissa syödään väkilukuun suhteutettuna eniten mielialalääkkeitä maailmassa.
Miksi siis kehittyneissä,tasa-arvoisissa ja maailman onnellisimmissa maissa on eniten masennusta sekä mt ongelmia?
On asioita, joita naisen ei kuuluisi tehdä. Perheen kuorman ja päätösten pitäisi pääasiallisesti olla miehen kannettavana.
ap
Minä olen kanssa sitä mieltä, että ehdottomasti jonkun pitäisi maksaa minun eläminen, kasvohoidot,manikyyrit, pedikyyrit, matkat,vaatteet,alkoholi, käsilaukut ja loputon rentoutuminen koska syntyminen tänne on niin raskasta.
Vierailija kirjoitti:
Tämä johtuu siitä, että naiset osaavat ajoissa hakeutua mielenterveyshoitoon ja tunnistavat paremmin itsessään mielenterveysongelmia näin saaden nopeammin ja varhaisemmin työkyvyttömyyseläkkeelle johtavaa hoitoa. Miehet taas ryyppäävät ja tekevät jotain noloa toiminnallista juttua paetakseen negatiivisia tunteitaan, mistä seuraa että he joutuvat tekemään pidemmän työuran.
Kummassa julkinen talous ja veronmaksajat säästää enemmän?
Kallista maksua maksetaan tuosta.