Lue keskustelun säännöt.
Opiskelijat - tuleeko teillä toistuvasti "seinä vastaan" elämässä etenemisessä?
27.07.2022 |
Olen 30 ja itselläni on aina ollut ongrlmia opinnoissa. Tai lähinnä opinnoissa jaksamisessa, yleensä syyslukukaudet sujuvat hyvin ja innostuneesti ja haalin itselleni kaikenlaista tuutorointia, valinnaiskursseja, harrastuksia ja tuttuja mutta viimeistään jouluna AINA romahdan ja kevät ja kesä menee ihan plörinäksi.
Onko jollakin kokemusta uupumisesta ja sen ylipääsemisestä?
Miten olrn niin hölmö että aina syksyisin kuvittelen jaksavani vaikka mitä ja sitten marras-joulukuussa vaivun ihme horrokseen enkä saa mitään aikaan.
Yleensä jättäydyn tuolloin kaikesta sosiaalisesta pois ensimmäisenä ja voi mennä kuukausia ennenkuin tapaan muita opiskelukavereita tai edes vastaan viesteihin.
Toimettomina talvi- ja kevätkuukausina yleensä vain nukun, luen uutisia tai juon kahvia.
Olen myös jättänyt aiempia opintoja kesken koska en vain pääse eteenpäin missään. CV huutaa jo hoosiannaa.
Mitä ehmettiä tämä on ja kuinka tästä kierteestä voi toipua kunnon ihmiseksi!?
Apua!
Kommentit (15)
Minulla ikää 31, keskeytyneitä opintoja
lukio,
avoin yo,
amis1,
kansanopisto1,
amis2,
aikuislukio,
(amis 1 loppuun jesss)
kansanopisto2,
kansanopisto3 ja avoin yo maaliin saakka hellyeah
sekä
amk-opinnot.
Nyt alkoi amis3 ja todellakin toivon että tämä olisi nyt se The Ala jossa pärjään.
Opintojen keskeytymiset liittyvät toki omaan terveydentilaani ja toistuviin masennuskausiin.
Olen ollut sairaan pikkusiskoni holhoojana teinistä saakka, parikymppisenä siirryin äitini omaishoitajaksi.
Olen tasapainoillut aina oman jaksamiseni ja muiden auttamisen välillä. Tuntuu etten ole päässyt vieläkään elämään ns. omaa elämääni ja tekemään valintoja omien kiinnostusteni pohjalta vaan olen hakeutunut opiskelemaan aloja jotka ovat lähellä perhettäni.
Viimeisinpiin vuosiini kuuluu läheisen isoäitini saattohoito ja tilanteessa kodinomaisesta ympäristöstä huolehtiminen, hautajaisjärjestelyt ja perinnöstä huolehtiminen, omat lapsettomuuteeni liittyvät terveydelliset seikat ja toistuvat keskenmenot sekä viimeisimpänä koko jäljellä olevan perheeni joutuminen suuronnettomuuteen. Olen palannut taas omaishoitajaksi yhdelle omaiselle, yksi on edelleen teholla ja kaksi on kotiutettu halvaantuneina, auttelen myös siis heitä.
Mietin joskus milloin tämä huolehtiminen päättyy ja pääsen kiinni omaan elämääni.
Joillekin suvuille annetaan ihan saatanan huonot kortit.
Siskoni voisi auttaa ja jakaa vastuuta mutta hänellä on skitsofrenia ja taipumusta psykoosiin. Hän ei kestä elämän karuja puolia enkä kyllä kestä kohta minäkään.
Haluaisin vielä joskus normaalin arjen ja opinnot asiallisesti maaliin saakka, pienikin toimeentulo riittäisi - ja mökki jossain ihan helvetin kaukana muista ihmisistä.
Kiitos kysymästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No siitä nyt ainakin kannattaisi lähteä, että kun tuntee historiansa ei sitten ensi syksynä haalii itselleen mitään ylimääräistä, ettei parissa kuukaudessa pala loppuun.
Ehkä sinun kannattaa hankkia kirkasvalolamppu ja ahnehtia itsellesi vähemmän tekemistä. Voit myös hakeutua ythssän kautta hoidon piiriin ja ottaa saikkua.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ikää 31, keskeytyneitä opintoja
lukio,
avoin yo,
amis1,
kansanopisto1,
amis2,
aikuislukio,
(amis 1 loppuun jesss)
kansanopisto2,
kansanopisto3 ja avoin yo maaliin saakka hellyeah
sekä
amk-opinnot.Nyt alkoi amis3 ja todellakin toivon että tämä olisi nyt se The Ala jossa pärjään.
Opintojen keskeytymiset liittyvät toki omaan terveydentilaani ja toistuviin masennuskausiin.
Olen ollut sairaan pikkusiskoni holhoojana teinistä saakka, parikymppisenä siirryin äitini omaishoitajaksi.
Olen tasapainoillut aina oman jaksamiseni ja muiden auttamisen välillä. Tuntuu etten ole päässyt vieläkään elämään ns. omaa elämääni ja tekemään valintoja omien kiinnostusteni pohjalta vaan olen hakeutunut opiskelemaan aloja jotka ovat lähellä perhettäni.
Viimeisinpiin vuosiini kuuluu läheisen isoäitini saattohoito ja tilanteessa kodinomaisesta ympäristöstä huolehtiminen, hautajaisjärjestelyt ja perinnöstä huolehtiminen, omat lapsettomuuteeni liittyvät terveydelliset seikat ja toistuvat keskenmenot sekä viimeisimpänä koko jäljellä olevan perheeni joutuminen suuronnettomuuteen. Olen palannut taas omaishoitajaksi yhdelle omaiselle, yksi on edelleen teholla ja kaksi on kotiutettu halvaantuneina, auttelen myös siis heitä.Mietin joskus milloin tämä huolehtiminen päättyy ja pääsen kiinni omaan elämääni.
Joillekin suvuille annetaan ihan saatanan huonot kortit.
Siskoni voisi auttaa ja jakaa vastuuta mutta hänellä on skitsofrenia ja taipumusta psykoosiin. Hän ei kestä elämän karuja puolia enkä kyllä kestä kohta minäkään.Haluaisin vielä joskus normaalin arjen ja opinnot asiallisesti maaliin saakka, pienikin toimeentulo riittäisi - ja mökki jossain ihan helvetin kaukana muista ihmisistä.
Kiitos kysymästä.
Tiedän niin tunteen siitä, että aina joku vastoinkäyminen/sairastuminen keskeyttää hyvin alkaneen taipaleen. Tsemppijä!
Itse hakeuduin kasvatus- ja ohjausalalle koska väitettiin että ala työllistää ja että empaattisena sopisin alalle.
No en sovi kun nuorten kanssa työskentelyyn ei ole resursseja muuten kuin Ohjaamotoiminnan kautta ja Ohjaamoihin pääsee työskentelemään vain sosionomina. Paitsi tietystihän olisi seurakunnan nuorisotyö... Nuoret käyttäytyvät huonosti ainakin amiksessa. Ongelmanuorten auttamiseen "ei ole aikaa" ja yhteisöohjaajat ajetaan puoliväkisin koulunpenkiltä varhaiskasvatuksen sijaisiksi.
Tästä suivaantuneena lähdin opiskelemaan luonnontieteitä ja yritän päästä Lappiin sopulitutkijaksi - true story.
En tahdo nähdä enää yhtään ihmistä, never ever never never.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ikää 31, keskeytyneitä opintoja
lukio,
avoin yo,
amis1,
kansanopisto1,
amis2,
aikuislukio,
(amis 1 loppuun jesss)
kansanopisto2,
kansanopisto3 ja avoin yo maaliin saakka hellyeah
sekä
amk-opinnot.Nyt alkoi amis3 ja todellakin toivon että tämä olisi nyt se The Ala jossa pärjään.
Opintojen keskeytymiset liittyvät toki omaan terveydentilaani ja toistuviin masennuskausiin.
Olen ollut sairaan pikkusiskoni holhoojana teinistä saakka, parikymppisenä siirryin äitini omaishoitajaksi.
Olen tasapainoillut aina oman jaksamiseni ja muiden auttamisen välillä. Tuntuu etten ole päässyt vieläkään elämään ns. omaa elämääni ja tekemään valintoja omien kiinnostusteni pohjalta vaan olen hakeutunut opiskelemaan aloja jotka ovat lähellä perhettäni.
Viimeisinpiin vuosiini kuuluu läheisen isoäitini saattohoito ja tilanteessa kodinomaisesta ympäristöstä huolehtiminen, hautajaisjärjestelyt ja perinnöstä huolehtiminen, omat lapsettomuuteeni liittyvät terveydelliset seikat ja toistuvat keskenmenot sekä viimeisimpänä koko jäljellä olevan perheeni joutuminen suuronnettomuuteen. Olen palannut taas omaishoitajaksi yhdelle omaiselle, yksi on edelleen teholla ja kaksi on kotiutettu halvaantuneina, auttelen myös siis heitä.Mietin joskus milloin tämä huolehtiminen päättyy ja pääsen kiinni omaan elämääni.
Joillekin suvuille annetaan ihan saatanan huonot kortit.
Siskoni voisi auttaa ja jakaa vastuuta mutta hänellä on skitsofrenia ja taipumusta psykoosiin. Hän ei kestä elämän karuja puolia enkä kyllä kestä kohta minäkään.Haluaisin vielä joskus normaalin arjen ja opinnot asiallisesti maaliin saakka, pienikin toimeentulo riittäisi - ja mökki jossain ihan helvetin kaukana muista ihmisistä.
Kiitos kysymästä.
Muista huolehtiminen loppuu kun lopetat sen. Ei sinun tarvitse olla omaishoitaja koko eläämäsi. Nyt on sun vuoro. Käyt katsomassa omaisiasi kun jaksat.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sinun kannattaa hankkia kirkasvalolamppu ja ahnehtia itsellesi vähemmän tekemistä. Voit myös hakeutua ythssän kautta hoidon piiriin ja ottaa saikkua.
Sairaspäivärahaa kelasta saa alle vuoden. Ja samasta sairaudesta ei voi saada uutta sairaspvrahaa kolmen vuoden sisällä edellisestä sairaslomasta.
Ainut vaihtoehto opiskella omien voimavarojensa mukaan on joko hakea kelan ammatillista kuntoutusta tai opiskella määräaikaisella eläkkeellä, muuten tiedossa pitkiä käsittelyaikoja ja aukkoja etuuksien saamisessa.
Olettaen ettei ole täysin työkykyinenkään jotta voisi työtulojen avulla opiskella pätkissä.
Kaikilla kun ei ole oikeutta opintolainan valtiontakaukseen, mahdollisuutta jättäytyä säännöllisestä työelämästä opintovapaille (jos ei ole edes kokoaikatyötä) tai vakuutusta joka mahdollistaisi alanvaihto-opinnot esim sairastuttaessa.
Mutta varoituksen sananen: kela hylkää aina kaksi enimmäistä hakemustasi ammatilliseen kuntoutukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sinun kannattaa hankkia kirkasvalolamppu ja ahnehtia itsellesi vähemmän tekemistä. Voit myös hakeutua ythssän kautta hoidon piiriin ja ottaa saikkua.
Ihan vakavissaan onkohan kellään kokemuksia kirkasvalolampuista? Onko nuo ihan hömppää?
Olen aina kaamosaikaan ihan jumissa älyllisesti, väsyttää ja nälättää vaan koko ajan. Aamuherätykset on ihan tuskaa ja herättyäni vaikka kuudelta alan virkistymään vasta iltapäivällä ja ns. Heräämään. Ihan kuin olisin vetänyt illalliseksi paketillisen ketipinoreita.
En tajua tätä väsymystä yhtään ja tuntuu ettei mikään auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ikää 31, keskeytyneitä opintoja
lukio,
avoin yo,
amis1,
kansanopisto1,
amis2,
aikuislukio,
(amis 1 loppuun jesss)
kansanopisto2,
kansanopisto3 ja avoin yo maaliin saakka hellyeah
sekä
amk-opinnot.Nyt alkoi amis3 ja todellakin toivon että tämä olisi nyt se The Ala jossa pärjään.
Opintojen keskeytymiset liittyvät toki omaan terveydentilaani ja toistuviin masennuskausiin.
Olen ollut sairaan pikkusiskoni holhoojana teinistä saakka, parikymppisenä siirryin äitini omaishoitajaksi.
Olen tasapainoillut aina oman jaksamiseni ja muiden auttamisen välillä. Tuntuu etten ole päässyt vieläkään elämään ns. omaa elämääni ja tekemään valintoja omien kiinnostusteni pohjalta vaan olen hakeutunut opiskelemaan aloja jotka ovat lähellä perhettäni.
Viimeisinpiin vuosiini kuuluu läheisen isoäitini saattohoito ja tilanteessa kodinomaisesta ympäristöstä huolehtiminen, hautajaisjärjestelyt ja perinnöstä huolehtiminen, omat lapsettomuuteeni liittyvät terveydelliset seikat ja toistuvat keskenmenot sekä viimeisimpänä koko jäljellä olevan perheeni joutuminen suuronnettomuuteen. Olen palannut taas omaishoitajaksi yhdelle omaiselle, yksi on edelleen teholla ja kaksi on kotiutettu halvaantuneina, auttelen myös siis heitä.Mietin joskus milloin tämä huolehtiminen päättyy ja pääsen kiinni omaan elämääni.
Joillekin suvuille annetaan ihan saatanan huonot kortit.
Siskoni voisi auttaa ja jakaa vastuuta mutta hänellä on skitsofrenia ja taipumusta psykoosiin. Hän ei kestä elämän karuja puolia enkä kyllä kestä kohta minäkään.Haluaisin vielä joskus normaalin arjen ja opinnot asiallisesti maaliin saakka, pienikin toimeentulo riittäisi - ja mökki jossain ihan helvetin kaukana muista ihmisistä.
Kiitos kysymästä.
Muista huolehtiminen loppuu kun lopetat sen. Ei sinun tarvitse olla omaishoitaja koko eläämäsi. Nyt on sun vuoro. Käyt katsomassa omaisiasi kun jaksat.
Jotkut ystäväni ovat sanoneet samaa. En ymmärrä kuinka heillä on pokkaa jättää läheisensä kitumaan ja halvaantuneen makaamaan vaikkapa vaipoissaan pariksi päiväksi.
Kaikki tietävät kotihoidon tason Suomessa. Tai ainakin sen kuinka kiireisiä, ylityöllistettyjä ja alipalkattuja hoitsut ovat.
Osaispa taikoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
https://blogit.utu.fi/opiskelijaelamaa/mielenterveys-ja-opiskelut-miten…
Kiitos linkistä!
Hienoa että Turussa osataan toimia. Pääsisipä Lab-amk vielä joskus samalle tasolle palveluissa ja saavutettavuudessa.
Sulla on ADHD tai ADD. Mene hakemaan hoitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sulla on ADHD tai ADD. Mene hakemaan hoitoa.
Tai BPD tai CPTSD
Onhan näitä kirjainlyhenteitä. Tai sitten se on vain se masennus.
Mulla on jäänyt kesken:
2 yliopistotutkintoa kotimaassa
3 yliopistotutkintoa ulkomailla
1 amistutkinto
Yhden amk-tutkinnon sain tehtyä loppuun.
Olen yhteensä päässyt opiskelemaan 8 eri yliopistotutkintoa, 2 eri amk-tutkintoa ja yhtä amistutkintoa.
Nyt aion suorittaa yhden noista kahdeksasta loppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaamosmasennus. Itseäni kirkasvalolamppu auttaa.
On ollut samaa.
Itse en onneksi ole tällä hetkellä pääsääntöinen opiskelija, mutta tuo jaksamistouhu on tuttua kauraa. Syksyllä jaksaa ja keväällä on ihan rikki. Varmaan joku käänteinen kaamosväsymys tai sitten biorytmi.