Olen sotkussa mieleni kanssa!

Miksi ystävästä on niin vaikea erota, vaikka se olisi paras ratkaisu? Minä itse en halua olla enää osa tätä ihmissuhdetta, mutta koen syvää pahaa oloa ja huonoa omaatuntoa tästä ratkaisusta. Onko kyseessä joku traumasidos-tyyppinen juttu? Järki sanoo, että tein oikein mutta tunnepuolella syytän itseäni epäonnistumisesta ja koen olevani huono ihminen.

Keittiöpsykologeja paikalla? Miksi järki ja tunteet on näin pahasti ristiriidassa?