Lue keskustelun säännöt.
Vanhemmat eivät halua, että lähden
23.07.2022 |
Vastaanottanut korkeakoulupaikan. Sain pari päivää sitten paniikkikohtauksen ja sopersin vaikka mitä siitä, kuinka pelottaa ja tulen vihaamaan valintaani yms yms. No en voinut sille mitään, kaikki mieltä painaneet ajatukset vaan ryöppysivät ulos. Olo parantanut.
No nyt vanhemmat eivät meinaa päästää lähtemään! Opinnot alkavat ensi kuussa, äitiä itkettää mun puolesta ja iskä ei vaan suostu, että menen, koska tulen katumaan sitä ja tuhlaan aikaa turhaan. Että on parasta, että pysyn kotona tai vähintään kotikaupungissa, jossa ei ole lainkaan korkeakouluja ja jossa bussit eivät edes aina kulje niille alueille, jossa niitä on! Päiväopetus kyseessä, mahdoton opiskella täältä käsin.
Tuputetaan paikallisia ammatillisia perustutkintoja, mikä olisi muuten ok, mutta välitän niistä vieläkin vähemmän kuin tuosta vastaanottamastani koulutuksesta, johon muuten meni ensikertalaisuus. Pelkään työttömyyttä tulevaisuudessa ja täällä opetettavista tutkinnoista suurin osa on kuolemassa, ei työllistä (koska vastaavaa koulutetaan paremmalla tasolla korkeakoulussa) tai palkka on niin huono, että sen voisi saavuttaa ilman koko koulutusta.
Rakastan näitä hulluja, raastaa sydäntä ajatella lähtemistä, mutta olisin kaivannut kyllä ihan erilaista tukea.
Kommentit (28)
Jossain perheissä ei vaan osata tukea lapsia oikealla tavalla. Vanhemmat tekivät tuossa nyt pahan virheen. En tiedä peilasivatko siinä omiakin pelkojaan. Olen oman lapseni kohdalla huomannut samaa, että tahtomattanikin olen pelännyt hänen puolestaan, enkä ole osannut pitää siitä suutani visusti kiinni. Oli jotenkin ihan mahtavaa huomata, että oma lapsi oli luottavaisempi ja varmempi ja häneltä onnistui se, mitä kovasti epäilin.
Nämä ajatusmallit siirtyvät helposti sukupolvelta toiselle, jos ei ole tarkkana. Omat vanhempasi ovat ehkä perineet ne omilta vanhemmiltaan. Joku pelko, mikä estää elämästä ja yrittämästä.
Sinä olisit nyt tarvinnut tuossa kohtaa tukea ja kannustusta, mutta vanhempasi eivät osanneet sitä antaa. Yritä antaa se heille anteeksi, he toimivat omista lähtökohdistaan eivätkä pystyneet nyt parempaan. Älä silti ajattele, että sinun pitäisi heidän vuokseen jäädä! Sinua odottaa parempi tulevaisuus uudella paikkakunnalla.
Toivottavasti uusista opiskelukavereista löytyy niitä, jotka osaavat tsempata vaikeissa paikoissa. Niitä vaikeitakin hetkiä vielä tulee, mutta niistä selviää kyllä. Ja jos tulee epäonnistumisia, niin aina voi yrittää uudestaan. Sinusta kasvaa vielä vahva ja alat luottaa itseesi enemmän, kun saat vanhempiisi vähän etäisyyttä etkä ole kuuntelemassa koko ajan, kun he kylvävät ympärilleen epäonnistumisen pelkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka pitkä matka sinulla on kotiin? Voitko mennä viikonlopuksi?
Sen neuvon annan että käy aluksi monessa yhdistyksessä, ainejärjestössä ja opiskelijoiden huveissa. Tee jonkinlainen " lukujörjestys" myös vapaa-ajastasi.
Ovatko kurssivaatimukset jo ilmestyneet? Voit laisilla peruskurssien kirjallisuutta ja vähän selailla.
Onko sinulla asunto tiedossa? Kaikki kodin tarvikkeet? Vanhempia voi helpottaa, jos saavat olla mukana hankkimassa kodin tarvikkeita, että tietävät, että sinulla on kaikki hyvin.
Vielä neuvoisin, että kirjoita vaikka vanhemmillesi kirje jossa kerrot painokkaasti että millaista tukea tarvitset. Se että sinä pelkäät on normaalia. Heiltä toivot että he kannustavat eivätkä pelottele. Josmuutkin ovat selvinneet niin miksi sinä et.
Mihin kaupunkiin lähdet? Jos Turkuun, niin täällä ollaan.
Jos vanhempasi ovat muutenkin jotenkin rajoittavia ja myrkyllisiä, niin lähde äläkä selittele. Mutta, jos puhutaan nyt kuitenkin suhteellisen normaaleista ihmisistä, jotka ovat vain vähän "tuppukylämäisiä" ja vanhanaikaisia, niin suosittelisin istumaan alas ja keskustelemaan asiasta rauhallisesti heidän kanssaan.
Voit kertoa, että ymmärrät, että he eivät halua sinun lähtevän ja itsestäsikin ajatus tuntuu pelottavalta. Mutta samalla voit kertoa, että kaikki uusi on usein pelottavaa ja epävarmaa. Eihän kukaan ikinä kasvaisi ja kehittyisi, jos mitään uudistusta ei ikinä tapahtuisi. Toiseksi vaikka vanhemmat eivät haluaisi sun lähtevän, niin mitä he sitten ajattelevat, että sun tulevaisuus tulee olemaan? Istut siellä työttömänä heidän kanssa lopunikääsi vai?
Vanhempasi vain säikähtivät tunnemyrskyäsi. Lupaa heille ja itsellesikin ottaa yhteyttä opiskelupaikkakunnan YTHS:n palveluihin, missä voit käydä purkamassa mieltäsi ja saamassa oikeanlaista kannustamista.
Mun anoppi.
Miehen sisko opiskeli Helsingissä. Haki YHTÄ kesätyöpaikkaa ja musertui siitä niin, että syöksyi kotikotiin.
Siis yhtä työpaikkaa. Yhtä.
Anoppi takertui ja käly muutti takaisin kotiin ns pahasta maailmasta. Aluksi kävi sitten meillä ja mukaopiskeli jotain mutta keskenhän se jäi. Ja siellä se nyt kotikylässä elämätöntä elämää.
EI NOIN!
Lapsiaan ei voi suojella pettymyksiltä ja turhautumisilta ja epäonnistumisilta. Niitä tulee aina. Samaten tulee ikäviä tunteita, itkua ja pelkoa. Elämä on.
Nyt lähdet tulta päin! Sinä selviät kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mieheni aavisti, etteivät hänen vanhempansa tykkää hyvää hänen opiskelukaupunkivalinnastaan. He asuivat Vaasassa ja Tampereella olisi ollut mahdollisuus opiskella samaa ainetta kuin mitä mies lähti opiskelemaan. Mutta hän halusi Espooseen. Vasta hieman ennen muuttoa hän kertoi, että on muuttamassa Espooseen eikä Tampereelle, niin kuin vanhemmat kuvittelivat. Tuli siitä taivastelua, mutta eipähän tarvinnut kuunnella sitä niin pitkään.
Nämä appivanhemmat ovat moittineet meidän molempia asunto-ostoksia ja kun kerroimme heille (iloisena uutisena, tai niin luulimme) ostaneemme veneen, he suuttuivat! Monesta muustakin meidän perheen asiasta heillä on ollut oma vankka mielipiteensä ja heidän on ollut vaikeaa hyväksyä, että teemme omat valintamme. Jopa lapsen lukiovalinnasta tuli kauheat moitteet meille vanhemmille, vaikka lapsi ihan itse sen koulunsa valitsi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjaa kun siellä ei ole opiskelumahdollisuutta, mentävä on.
Tätä on yritetty, mutta molemmat vahvoja uskojia siihen, ettei opinnoilla ole oikein mitään väliä kun suurin osa elämästä kuitenkin vietetään töissä. Haluaisin kyllä vähän pystyä vaikuttamaan siihen, millaisiin töihin päädyn, muttei tunnu menevän jakeluun.
Nurinkurista ajattelua. Ne opinnothan nimenomaan mahdollistaa sen, että se pitkä työura tehdään mieluisassa ammatissa.
No ei se sitten sinun vanhempien päätettävissä ole lähdetkö vai et. Itse muutin 16-vuotiaana ja ihan hyvin selvisin hengissä. :D