Lue keskustelun säännöt.
Vanhemmat eivät halua, että lähden
23.07.2022 |
Vastaanottanut korkeakoulupaikan. Sain pari päivää sitten paniikkikohtauksen ja sopersin vaikka mitä siitä, kuinka pelottaa ja tulen vihaamaan valintaani yms yms. No en voinut sille mitään, kaikki mieltä painaneet ajatukset vaan ryöppysivät ulos. Olo parantanut.
No nyt vanhemmat eivät meinaa päästää lähtemään! Opinnot alkavat ensi kuussa, äitiä itkettää mun puolesta ja iskä ei vaan suostu, että menen, koska tulen katumaan sitä ja tuhlaan aikaa turhaan. Että on parasta, että pysyn kotona tai vähintään kotikaupungissa, jossa ei ole lainkaan korkeakouluja ja jossa bussit eivät edes aina kulje niille alueille, jossa niitä on! Päiväopetus kyseessä, mahdoton opiskella täältä käsin.
Tuputetaan paikallisia ammatillisia perustutkintoja, mikä olisi muuten ok, mutta välitän niistä vieläkin vähemmän kuin tuosta vastaanottamastani koulutuksesta, johon muuten meni ensikertalaisuus. Pelkään työttömyyttä tulevaisuudessa ja täällä opetettavista tutkinnoista suurin osa on kuolemassa, ei työllistä (koska vastaavaa koulutetaan paremmalla tasolla korkeakoulussa) tai palkka on niin huono, että sen voisi saavuttaa ilman koko koulutusta.
Rakastan näitä hulluja, raastaa sydäntä ajatella lähtemistä, mutta olisin kaivannut kyllä ihan erilaista tukea.
Kommentit (28)
Kirjaa kun siellä ei ole opiskelumahdollisuutta, mentävä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsenäistyminen tekee kipeää niin nuorelle kuin vanhemmille, mutta varmaan katuisit, jos et lähtisi.
Sulla on joku ihan kahjo perhe? Mitä sinä tänne kirjoitat? Joko jäät tai lähdet. Jeesusmariajspyhimykset: Suomessa on neuvolatoimintaa ollut jo vuosikymmeniä, mutta siellä ei seulota - ainakaan pikkukaupungeissa - mökkihöperöiden lapsia edelleenkään, eikä tukea ole kenellekään?
Jumaliste miten onnellinen olen siitä, että Helsingissä olen kasvanut ja kouluni käynyt!
Vierailija kirjoitti:
Kirjaa kun siellä ei ole opiskelumahdollisuutta, mentävä on.
Tätä on yritetty, mutta molemmat vahvoja uskojia siihen, ettei opinnoilla ole oikein mitään väliä kun suurin osa elämästä kuitenkin vietetään töissä. Haluaisin kyllä vähän pystyä vaikuttamaan siihen, millaisiin töihin päädyn, muttei tunnu menevän jakeluun.
Ajattele tätä välivaiheena. Voit ehkä myöhemmin tulla takaisin, jos haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna vanhempasi olla. Jokoo sinulla on asunto? Järjestä asiat ja lähde.
Vanhempasi ovat läheisriippuvaisia eikä tuo ole normaalia toimintaa! Teet niin kuin haluat, etkä todellakaan jätä haaveitasi toteuttamatta vanhempiesi takia. Napanuora katki ja heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että sinun on nyt vain pakko repäistä itsesi irti ja lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ollutkin ajatuksissa silti lähteä, toteutus tulee kyllä olemaan hermoja raastavaa. Sinänsä kiva, että tiedän voivani tulla takaisin, jos kaikki ei mene hyvin, mutta tämä on jo vähän liikaa jopa minulle. Kuten sanottu, olisin kaivannut aivan erilaista tukea. En koskaan ajatellut vanhempieni reagoivan tai edes ajattelevan näin.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet?
Täytän joulukuussa 20..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai pelottaa: uusi asuinpaikka, uusi opiskelupaikka, ei tuttuja, ei tietoa siitä, että millaisia opiskelukamut ovat. Korona- ajat voivat jatkua. On selvää, että kokee koti-ikävää, yksinäisyyttä ja tylsyyttä. Pelottaa että menestynkö, osaanko. Yleensä nuo pelot helpottavat, kun sen sanoo ulos. Niin sinulle kävi.
Tottakai lähdet. Tulet tuntemaan kaikenlaista ikävää, mutta todennäköisesti kaikenlaista kivaa jännittävää, hauskaa, mielenkiintoista uutta jne. Joitain päivinä olet niin väsynyt kaikesta uudesta ja mielenkiintoisesta, ettet muista kokea koti- ikävää tai yksinäisyyttä.
He ovat huolissaan ja miettivät, miten pärjäät. Maailma on (ainakin kuvitelmissa) turvaton paikka, on sotia ja monia syitä olla huolissaan. On vaikea päästää oma rakas lapsi menemään. Tästä huolimatta sinun täytyy vain lähteä. Vanhempien olisi järkevää piilottaa omat huolensa ja lähettää sinut hyvillä mielin matkaan. Näin useimmat vanhemmat toimivat. Sano heille että kyllä sinä pärjäät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No on kyllä oudot vanhemmat, jos tämä nyt totta edes on.
Vierailija kirjoitti:
No on kyllä oudot vanhemmat, jos tämä nyt totta edes on.
Et ole tainnut kokea paljonkaan.
Vierailija kirjoitti:
No on kyllä oudot vanhemmat, jos tämä nyt totta edes on.
Usko tai älä, koska en itsekään meinaa uskoa. Tai tahtoa uskoa. En nyt enää seuraa ketjua, mutta lainaan vielä tätä, jotta viesti ei mene "hukkaan"
Vierailija kirjoitti:
On ollutkin ajatuksissa silti lähteä, toteutus tulee kyllä olemaan hermoja raastavaa. Sinänsä kiva, että tiedän voivani tulla takaisin, jos kaikki ei mene hyvin, mutta tämä on jo vähän liikaa jopa minulle. Kuten sanottu, olisin kaivannut aivan erilaista tukea. En koskaan ajatellut vanhempieni reagoivan tai edes ajattelevan näin.
Vsnhempiesi kuuluu valaa sinuun uskoa että pärjäät ja olla taustalla tukena tarpeen varalta.
Meidön esikoinen lähti opiskelemaan vuosi sitten ja se oli rankempaa kuin hän luuli, mm kotonan takia.
Me sanoimme että hän voi vaihtaa muualle jos oikeasti siltä tuntuu mutta että hänwn kannaytaa oman itsensä takia yrittää vielä koska asia jää painamaan häntä kuitenkin.
Hän tuli myös kotiin välissä ja opiskeli etänä koska siellä oli kaikki kiinni.
Hän haki yhteishaussa uusia paikkoja ja sai sellaisen ja on nyt aloittamassa sitä, mutta hänellä on myös se vanha paikka ja siellä kaikki suoritettuna ja tod näk häb jatkaa myös sitä.
Olennaista on tukea, ei tukahduttaa. Ja ekasta pettymyksestä ei saa alkaa vaatia kotiin tai viestiä ettei lapsesta oke mihinkään.
T 20-vuotiaan äiti
Vanhemmillesi taisi iskeä eroahdistus. Oletko kenties ainokainen?
Te kaikki olette muutoksen edessä. Kaikkia jännittää, varmasti huolettaakin mutta kyllä tuossa nyt pitäisi olla mukana iloakin. Ja tyytyväisyyttä. Se on hieno ja iso asia, että olet saanut opiskelupaikan! Ja jostain vain sen oman elämän opettelu ja hallinta on aloitettava. Et sinä maailman ääriin ole muuttamassa. Ja kännykkä toimii.
Kurjaahan tässä on se, että nyt sinun - kaiken oman tunneskaalasi lisäksi - pitääkin yhtäkkiä olla ikäänkuin vanhempana omille vanhemmillesi. Rohkaista heitä sillä, että pärjäät. Rohkaista heitä myös sillä, että hekin pärjäävät, kun olet toisaalla.
Pidä pääsi, pidä kiinni päätöksestäsi. Keskity uuteen tulevaan, milloin muuten opiskelusi alkavat? Mitä luulet, jos ottaisit äitisi mukaan shoppailukaveriksi opiskelukämppähankintoihin? Onnistuisiko, se voisi lieventää äitisi jännitystä, kun hän näkisi, että otat konkreettisesti koppia omasta elämästäsi mutta että äitisikin läsnäolo ja mielipiteet esim. mahdollisista hankinnoista ovat sinulle tärkeitä? Isäsi voisit työllistää vaikka pyytämällä häntä tekemään sinulle pienen lipaston, jos hän on käsistään kätevä. Silloin isäsikin saa muuta ajateltavaa, kun voi keskittyä toviksi muuhun, ehkä? Ja joskus on vain, vaikka kuinka rakastaakin ja varsinkin sen takia! , sanottava napakasti, että "tämä on vain minun nyt tehtävä, koska tämä on minun elämä. Minä haluan nyt tehdä näin, ja päätän tehdä näin. Piste."
Kasvaminen on vaikeaa. Meille vanhemmillekin. Ja ennen kaikkea sen huomaaminen, että omasta lapsesta on tullut oman elämänsä hallitsija. Niin kuin pitääkin. :) Sinä kuulut maailmalle.
Rohkeutta!
Vierailija kirjoitti:
No on kyllä oudot vanhemmat, jos tämä nyt totta edes on.
Tiedän yhden tapauksen, jossa äiti esti lastaan lähtemästä toiselle paikkakunnalle uhkailemalla avioerolla isästä. Mutta tämä vaikuttaa muutenkin suht pimeältä tapaukselta. Terveisiä vaan, jos tunnistat.
No jo on