Kerroppas ystävä hyvä, mikä estää sinua kutsua ystävääsi vastavierailulle kotiisi?
Itse olen tottunut sellaisiin ystäviin ja sukulaisiin, että kun minut on kutsuttu kylään, niin minä kutsun tietysti myös omaan kotiini vastavierailulle ystäviäni.
Mutta yhden ystäväni kutsua olen nyt viimeisimmän hänen minun kodissani vierailun jälkeen odotellut jo noin 7 vuotta. Silloin hän ahnehti minun luonani kaksi ateriaa päivän aikana, ja kahdet kahvit leivonnaisineen, jotka itse olin valmistanut.
Hän on kylläkin pyytänyt minua ravintolaan, missä tapaisimme aterioinnin yhteydessä, mutta en ole kiinnostunut enää missään hälyisessä ravintolassa tapaamisiin, koska aiemminkin tykkäsin vierailla hänen kodissaan.
On totta, että tämän kyseisen ystävän elämän kuviot ovat muuttuneet siinä mielessä, että hänen avopuolisonsa on muuttanut ystäväni kanssa samaan osoitteeseen, mutta eihän se nyt voi olla esteenä minun kutsulleni. Onhan ystäväni voinut käydä minunkin kotonani, vaikka aviopuolisoni on ollut tässä kotona samaan aikaan.
Epäilen vaan, että ystäväni nykyinen mieskumppani on niin dominoiva, että hän ei anna kenenkään tulla kotiinsa, ja täten ystäväni joutuu alistumaan miehensä määräilylle tässäkin suhteessa.
Olisi mukavaa nähdä pitkästä aikaa hyvää pitkäaikaista ystävääni konkreettisesti, eikä vaan jutella puhelimessa tai viestitellä whatshapissa, mutta ei näytä onnistuvan.
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Sotku ja tilanpuute.
Ystävä
Miksi et voi siivota, ja enkä minä niin tilan vievä ihminen ole, en mikään mammutti, etten mahtuisi ystäväni kotiin, olenhan aiemminkin mahtunut, aikaa ennen ystäväni mieskumppaniaan.
Ystävän allergia. Minulla on marsuja ja alkaa oireilemaan luonani joten on kieltäytynyt aina kutsuista sen jälkeen kun kerran kylässä ollessaan sai tosi pahat oireet.
Ei kuitenkaan onneksi saa oireita kun olen hänellä kylässä
Vierailija kirjoitti:
En halua kutsua ystäviä kotiin, sillä tilaa on vähän, vessa on melkeen keittiössä, ja omasta rauhasta on turha haaveilla. Tapaan mielummin muualla, jotta keskusteleminen onnistuu ilman telkkaria töllöttävää miestä, tai huomiota jatkuvasti kaipaavaa lasta. Kaikki eivät pidä koirista, enkä saa niitä mihinkään vierailta piiloon. Pyrkivät syliin ja ovat innoissaan ihmisistä.
Kyllä se kyläily täälläkin kävisi, mutta kuulumisten vaihdossa ei sitten pääse sen syvemmälle.
Lisään vielä, että siisteystasokaan ei ole riittävä, että kehtaisin kutsua ihmisiä. Itse olen hyväksynyt asian, mutta muita en kehtaa tänne läävään tuoda :(
Vierailija kirjoitti:
Seitsemän vuoden takaa muistat ystäväsi luonasi ahnehtimat ateriat?
Muistan, ja tarkasti, mitä valmistin ruoaksi ja leivoin kyseiselle hyvälle ystävälleni. Ja olin iloinen, että ne ruoat ja leivonnaiset maistuivat ystävälleni.
Ystävänikin on taitava leipuri ja ruoanlaittaja. Olisi kivaa päästä jo kuittaamaan vastatarjoilunsa.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapaan mielummin muualla. Meillä on iso koti ja kaikki on kivasti, mutta olen ihan allerginen vieraille. En myöskään välitä siitä, että muut perheenjäsenet joutuisivat olemaan vieraskoreita, joten mielummin rauhoitan kotini ja tapaan ystäväni muualla. Kukaan ei dominoi yhtään mitään, se nyt on typerä ja vainoharhainen ajatuskin.
Se on ihan sama onko ystävä tarjonnut vaikka kymmenen lajin ruuat, se on hänen ongelmansa tai asiansa, enkä varmasti ole pyytänyt häntä niin tekemään. Jos sinä taas et ole kiinnostunut menemään ravintolaan, niin silloin vain sinulla on ongelma. Eli sanoisin tälle aloitukselle hohhoijaa.
Niin samaa mieltä. Olisko kyläilykulttuuri jotenkin jäänyt muinaiselle ajalle? Niin vanhanaikaista
Kyläilykulttuuriin ei kuulunut vaadittu vastavuoroisuus! Ennen oltiin iloisia siitä, että oltiin jossain yhdessä eikä vaadittu kyläilykutsuja. Nyt on toisin eli kutsuja sanoo jo eteisessä tullessa, että sitten kutsutkin minut teille, kun nyt sait tulla meille.
Jos ainoa syy kutsua ketään sun luokse on se, että pääset heidän luokseen, jätä kutsumatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seitsemän vuoden takaa muistat ystäväsi luonasi ahnehtimat ateriat?
Muistan, ja tarkasti, mitä valmistin ruoaksi ja leivoin kyseiselle hyvälle ystävälleni. Ja olin iloinen, että ne ruoat ja leivonnaiset maistuivat ystävälleni.
Ystävänikin on taitava leipuri ja ruoanlaittaja. Olisi kivaa päästä jo kuittaamaan vastatarjoilunsa.
Ap.
Jos olet jo 7 vuotta odottanut niin villi veikkaus on että vastakutsua ei ole tulossa. Unohda koko juttu ja jatka elämääsi eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seitsemän vuoden takaa muistat ystäväsi luonasi ahnehtimat ateriat?
Muistan, ja tarkasti, mitä valmistin ruoaksi ja leivoin kyseiselle hyvälle ystävälleni. Ja olin iloinen, että ne ruoat ja leivonnaiset maistuivat ystävälleni.
Ystävänikin on taitava leipuri ja ruoanlaittaja. Olisi kivaa päästä jo kuittaamaan vastatarjoilunsa.
Ap.
Jos olet jo 7 vuotta odottanut niin villi veikkaus on että vastakutsua ei ole tulossa. Unohda koko juttu ja jatka elämääsi eteenpäin.
En minäkään ole enää viiteen vuoteen odottanut vastavierailukutsua omalta parhaimmista ystävistäni, ja olen asiaa joskus ihmetellytkin, koska minun ja ystäväni välissä on ns. kiilana hänen nykyinen aviomiehensä, vaikka ystäväni on muita valheellisia syitä väittänyt syyksi sille, että ei enää ole vuosiin kutsunut muitakaan vierailulle kotiinsa kylään. Sain edellä mainittuun syyhyn vahvistusta eräältä toiselta ystäväni läheisesti tuntemaltaan ihmiseltä noin vuosi sitten. On ikävää kuunnella ystäväni keksimiä valhesyitä, että miksi hän ei enää ole voinut vuosiin kutsua ketään kylään lukuunottamatta alkuperheensä jäseniä.
Olen jo tottunut, mutta ehkäpä ystävänikin on jo hoksannut, että en aio harrastaa mitään yksipuolisia kyläilyjä, että hän saisi käydä vain minun kotonani hyötymässä monipuolisesta tarjoiluistani ja vieraanvaraisuudestani, kuten aiemmin.
Onnekseni minulla on vielä ystäviä ja läheisiä sukulaisia, jotka kutsuvat itsekin vuorostaan kylään ja nauttimaan yhteisestä seurustelusta aterioiden ja vaikka vaan kahvittelun merkeissä, ja jopa yökyläänkin.
Kaikkeen tottuu, mutta joskus tulee surullinen olo, kun muistelen entisiä kyläilyaikoja molemmin puolin, mutta se oli aikaa ennen ystäväni pariutumista; ja en muutenkaan tykkää ihmislajista, joka samalla käyttää taloudellisesti hyväkseen puolisoaan.
Ystäväni lyöttäydyttyään miehensä kanssa yhteen ystäväni sai samantein itselleen henkilökohtaisen kontrolloivan vartijan itselleen, kun on niin tossukka, ettei uskalla mitään sanoa miehelleen vastaan. Hyvä, että ystäväni kuitenkin töihin pääsee vielä menemään. Kylläkin mies vie ja hakee ystäväni duunipaikalta, ettei vaan vaimonsa erehtyisi lähtemään viihteelle ystäviensä ja työkavereidensa kanssa ilman lupaa; härre good!!!
Estää sinua kutsuMASTA. Opettele suomea.
Ihan sama juttu erään kommentoijan kanssa, että en jaksa enää siivota. Kolmevitoseksi asti jaksoin niuhottaa siivouksen suhteen ja kaikki oli tiptop, mutta nykyään nurkat täyttyvät "projektipinoista", pyykkikasoista, roskapussit kasaantuvat eteiseen jne. En halua ketään ihmettelemään sotkujani enkä jaksa selitellä miksi meillä on tämän näköistä.
Koronan myötä muutenkin sosiaalinen elämä on nuupahtanut ja jaksan juuri ja juuri töissä ihmisiä. Vapaa-ajalla olen mieluiten yksin.
Kyläilläänkö jossain vielä? Jotenkin niin 1900-lukua. En jaksaisi emännöidä enkä kattaa kahvi- saati ruokapöytää vieraalle tai vieraille.
Vierailija kirjoitti:
Estää sinua kutsuMASTA. Opettele suomea.
Mistä yliopistosta olet valmistunut äidinkielemme maisteriksi?
Tämä suomi on vaikeaa kielioppisäännöiltään, ei monikaan osaa kunnolla, ei edes toimittajakoulutuksessa opiskelleet.
Sovitaanko, että mennään näillä, miten kukin osaa tätä vaikeaa kieltämme kirjoitella. JOOKOS? Täähän on vain anonyymien temmellyskenttä. Sitä sun tätä sillisalaattia aiheina.
Minulla on yksi ystävä jolla huonokäytöksinen lapsi. Ikävä myöntää, mutta minulta ei tule enää kyläilykutsuja heille. En jaksa sitä lasta eikä siinä voi mitään aikuisten juttuja puhua rauhassa kun lapsi vaatii huomiota.
Heillä myös muuttuu suunnitelmat koko ajan enkä senkään takia viitsi sitoa aikaani häneen. Voin tavata porukalla, eli jos hän ei pääsekään, ei mene suunnitelmat uusiksi.
Ei mitään henkilökohtaista, en vaan viitsi käyttää aikaani häneen.
🇺🇦🇮🇱
Hyvää yötä hyvä ystäväni, saat olla rauhassa ainakin minulta. en aio tunkea luoksesi kyläilemään enää koskaan, en ainakaan niin pitkään aikaan, kun olet antanut vallan miehellesi määrätä ihan kaikesta omassa kotonasi.
Niin samaa mieltä. Olisko kyläilykulttuuri jotenkin jäänyt muinaiselle ajalle? Niin vanhanaikaista