Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä kukaan alkanut seurustella myöhäisemmällä iällä?
22.07.2022 |
Mitä se myöhempi sitten onkaan. Itse olen 40-v. nainen enkä ole koskaan seurustellut, en tapaillut, en suudellut, en oikeastaan edes koskenut kehenkään miespuoliseen johon olen ollut ihastunut. (Ellei lasketa sitä, että lukion tanssitunnilla ohimennen koskin ihastukseni kättä. Joo, ei sitä lasketa. :D)
Miksi näin on, on pitkä tylsä tarina. Eikä tämän aloituksen tarkoitus ole myöskään kysellä vinkkejä miten voisin olla viehättävämpi tms., koska se ei itse asiassa ole ongelmani. Mutta haluaisin ihan vain tietää, onko psyykkisesti edes mahdollista edetä mitenkään normaaliin rakkaussuhteeseen, jos on vielä tässä iässä kokemuksiltaan esiteinin tasolla. Onko kukaan siinä onnistunut?
Ja sitäkin enemmän minua kiinnostaa, miltä se tuntuu? Välillä iskee sellainen outo tunne, kuin tulisin melkein sairaaksi siitä, etten saa koskea ketään ihanaa ihmistä. Mietin tuntuukohan se ihan pakahduttavalta, jos näin pitkän ajan jälkeen niin oikeasti kävisi.
Kommentit (49)
Ap tässä. Kiitos kaikille hyvistä vastauksista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihania juttuja, että jotkut ovat uuden edessä noilla kilometreillä...Niin sanotusti säilyneet vastoinkäymisiltä verrattuna moneen muuhun. Vastoinkäymiset kun eivät välttämättä jalosta. Voi olla ihan lukossa niiden jäljiltä. Kokematon on erilailla avoin ja vastaanottavainen. Ensirakkauskin vielä edessä.
Mitä sitten tapahtuukaan, kun naivi kokematon ikiteini törmää kokeeneempaan, siinä ei ehkä olla ihan samalla viivalla kuten huomasin omassa tapauksessani. Minulle kaikki oli aivan ihmeellistä ja upeaa, hypin hattaroilla eikä mikään olisi voinut mennä pieleen. Mutta toisella kokeneempana jalat enemmän maassa ja toppuutteli minua jatkuvasti. Hän oli vähänkuin jollain tasolla varautunut siihen, että juttu ei kestä kuten ei ne edellisetkään. Häneltä puuttui sellainen samanlainen sokea ihastuminen ja alkoikin heti nostelemaan kissoja pöydille. Oli vähän karu ensiesittely seukkailuun se.
Millaisia kissoja jo tuossa vaiheessa aletaan nostella pöydälle? Kuvittelisin, että kokeneempienkin kesken olisi ihan mukava käydä läpi se ihastusvaihe ilman tuollaista ilonpilaajan asennetta.
Hän oli kovin ehdoton ja kärsimätön ainakin petitouhujen suhteen ja kaiken oli mentävä jollain oikealla kaavalla. Sanotaan että kokeneidenkin pitää opetella toistensa mieltymykset, mutta sai ainakin tuo kokemus vähän tuntumaan siltä, että jotain taitoja odotettiin olevan jo valmiiksi kuitenkin.
Voin uskoa kyllä. Minulla ei siis ole mitään tapailukokemuksia, mutta ainakin nettikeskustelujen perusteella "kokeneemmat" ihmiset ovat usein tosi ehdottomia. En tiedä oletko mies vai nainen, mutta naiset toki tuntuvat olevan useammin ehdottomia tässä asiassa. Miehillä se sitten näyttää jakautuvan kahteen ryhmään - ne, joille kokematon nainen on jonkin sortin f etissi, ja ne, joiden mielestä kokematon nainen on turn-off. Molempi pahempi...
Joku ehdotti aiemmin ketjussa parikymppisiä miehiä... itse asiassa itse huomaan useimmiten kaukaa kiinnostuvani nuoremmista miehistä, en sentään ihan noin nuorista, mutta sanotaanko 25-30. Tajuan siihen olevan ihan selkeitä syitä: en koe koskaan kasvaneeni ikäisteni miesten tasolle henkisesti, joten tunnen jotain henkistä yhteyttä nuorempiin ihmisiin. Toisaalta taas jollain tasolla koen, etten koskaan saanut kokea sitä nuorta rakkautta, josta haaveilen edelleen, enkä osaa kuvitella sitä fiktiivistä rakkaustarinaa jonkun keski-ikäisen miehen kanssa. Ei sillä, etteikö mielestäni tosi komeita ja viehättäviä ikäisiäni miehiä olisi. Mutta he tuntuvat elävän eri maailmassa kuin minä.
Samalla kuitenkin tiedostan, että tosielämä ei ole tämä psyykkinen haavemaailma, ja vaikka olisin henkisesti jämähtänyt vaikkapa viisivuotiaan tasolle, se ei silti tee minusta oikeasti viisivuotiasta. 25-vuotiaan miehen näkökulmasta minä olen 40-vuotias nainen, vaikka olisin kuinka naiivi. Se "henkinen yhteys nuorempiin ihmisiin" on ihan varmasti pelkkää illuusiota. Siksi en kuvittele, että suuri rakkauteni oikeasti lymyilisi jossain tuolla jonkun komean nuorukaisen hahmossa.
Minulla on tosi "moniongelmainen", ristiriitainen suhtautuminen koko tähän rakkausasiaan, mikä varmaankin selittää sen, etten ole saanut sen suhteen koskaan mitään aikaiseksi. Välillä ajattelen, että minun olisi varmaan tosi vaikea sopeutua kenenkään vieraan ihmisen tapoihin. Välillä ajattelen, että olisi ihan kiva tuntea nukkuessa joku vierellään. Välillä ajattelen, että olisi kiva kun olisi ihan tavallinen, ikioma perhe. Välillä ajattelen, että haluaisin mieluiten kokea sellaisen fantastisen romanttisen rakkaustarinan, jollaisia näkee yleensä vain fiktiossa. Välillä ajattelen, että minulle on jossain se ainoa oikea, josta olen joskus nähnyt untakin. Välillä taas ajattelen, että minulta on mennyt parikymmentä vuotta kaikenlaisia kokemuksia sivu suun, ja ehkä niitä oikeita olisikin minulle vaikka viisi, 50, 500??
En minä edes tiedä, mitä haluan. Eikä aika tietysti pysähdy odottamaan, kun pohdiskelen omia mielihalujani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 44v täysin parisuhdekokematon mies ja olen periaatteessa luopunut siitä ajatuksesta että minulla olisi joskus nainen ja lapsia.
En ole koskaan ollut edes ihastunut kehenkään.
Eniten olen elämässäni ihmetellyt sitä, miten ja missä ne seurustelusuhteet alkavat???
Pitää kyllä myöntää, että miehelle on yksinjääminen todella helppoa.
Sinkkunaiset arvatenkin saavat edes silloin tällöin miehiltä aloitteita, flirttailua ja treffipyyntöjä.
Naisten suunnalta ei tule mitään.
Mitä hyötyä tuotakin on aina vatvoa, miten helppoa mikäkin muka on vastakkaiselle sukupuolelle. En tajua.
Vasta yli 50-vuotiaana löysin elämäni rakkauden. Hyvin on mennyt yli 10 vuotta.
Minä seurustelin 40+ ensimmäisen kerran oikeasti ja menin sen miehen kanssa naimisiinkin. Sitä ennen oli kyllä yhdenyönsuhteita, ihastumisia ja tapailuja, mutta niistä mikään ei ollut niin vakavaa, että olisin kutsunut seurusteluksi.
Yksi kaveri oli täysin kekematon miesten suhteen n 35 v asti, ei mitään suhteita ikinä, ja sitten yhtäkkiä paukautti suoraan naimisiin erään miehen kanssa ja ovat edelleen yhdessä 15 v myöhemminkin.
Jäi mieleen jonkun asiantuntijan haastattelu lehdessä aikoinaan, että ihmisillä on eri tyylejä päätyä suhteisiin. Että jotkut hoitavat suhteet niin, että yrittävät useamman kerran ja oppivat joka kerrasta jotain ja sitten yritysten ja erehdysten kautta pääsevät ns maaliin. Toiset taas tekevät niin, että eivät näytä ns harjoittelevan yhtään ja alkuun pääsy kestää, mutta osuvat sitten lopulta kerrasta oikeaan.
Ehkä ap vaan edustaa jälkimmäistä ryhmää. Siinä vaaditaan kuitenkin itseltä aktiivista otetta, että tutustuu potentiaalisiin kumppqneihin, että menee treffeille ja aktiivisesti hakeekontakteja. Kotoa ketään ei tulla hakemaan. Ap:n kannattaisi kokeilla aluksi vaikka nettideittailua. Tehdä profiili jonnekin treffiåalstalle ja kertakaikkiaan vaan lähteä treffeille erilaisten ihmisten kanssa.
Täällä m46 joka haluaisi tutustua AP.n kaltaiseen naiseen. Erittäin miellyttävän oloisia viestejäkin hänellä.
Tosielämässä tapaamismahdollisuutemme olematon, tuskin AP enää edes seurailee ketjuaan- kunpa jotenkin tapaisimme
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunpa kohtaisin Aloittajanaisen.
Vaikuttaa erittäin tervehenkiseltä ja kirjoittaa viisaasti.
Aloittajanainen, täällä olisi Sinulle hyvin sopiva (koska voisin muokkautua) akateeminen mies ja hänen suloinen koiranpentunsa. Se tosin kasvaa ja joskus varmaan joutuisit huolehtimaan siitä!
Ehkä olisimme luodut toisillemme mutta on vaarana ettemme kohtaa ikinä tai kohtaamme vasta vanhoina ihmisinä!
Nyt ehtisimme vielä mustikkaankin!
(Ja voisit olla mukana koiran opetuksessa, jos kohtaamme vasta myöhemmin, et voi niin helposti kitkeä piinnttyneitä huonoja tapoja(mme!)
Naisella on kaikki mahdollista. Mies kun on samassa tilanteessa niin siinä on kokeneemman naisen hermot koetuksella ja mahikset aika olemattomat mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 44v täysin parisuhdekokematon mies ja olen periaatteessa luopunut siitä ajatuksesta että minulla olisi joskus nainen ja lapsia.
En ole koskaan ollut edes ihastunut kehenkään.
Eniten olen elämässäni ihmetellyt sitä, miten ja missä ne seurustelusuhteet alkavat???
Pitää kyllä myöntää, että miehelle on yksinjääminen todella helppoa.
Sinkkunaiset arvatenkin saavat edes silloin tällöin miehiltä aloitteita, flirttailua ja treffipyyntöjä.
Naisten suunnalta ei tule mitään.Mitä hyötyä tuotakin on aina vatvoa, miten helppoa mikäkin muka on vastakkaiselle sukupuolelle. En tajua.
Ethän sinä naisena tietysti tajua.
Olen 44v täysin parisuhdekokematon mies ja olen periaatteessa luopunut siitä ajatuksesta että minulla olisi joskus nainen ja lapsia.
En ole koskaan ollut edes ihastunut kehenkään.
Eniten olen elämässäni ihmetellyt sitä, miten ja missä ne seurustelusuhteet alkavat???
Pitää kyllä myöntää, että miehelle on yksinjääminen todella helppoa.
Sinkkunaiset arvatenkin saavat edes silloin tällöin miehiltä aloitteita, flirttailua ja treffipyyntöjä.
Naisten suunnalta ei tule mitään.